Anabolinen hiilarilasti

Hei.
Olen kokeillut tässä jo pidemmän aikaa eri laisia ruokia, joilla voisi olla anabolinen vaikutus. Koska olen melko possu, niin olen vetänyt ruokia ihan reilusti. Aikanaan tuli kokeiltua sellaista kombinaatiota että tein kaurapuuroa täysmaitoon, niin että laitoin kattilaan lirtan täysmaitoa ja litran vettä ja 400 g kaurahiutaleita. Siitä tulee sellainen kaksi litraa puuroa ja kun sen vedin huiviin reenejä ennen, niin tulokset nousi rytinällä joka kerta, jopa liikkeissä joissa kehitys oli pysähtynyt jo kauan aikaa sitten.

Koska tuollaisen puuromäärän nieleminen ei ole ihan helppoa, niin aloin kokeilla lopulta muita vaihtoehtoja ja päädyin kokeilemaan näitä s-ryhmän kaupoissa myytäviä pakaste valkosipulipatonkeja. Yksi taketti painaa sellaisen 350 g ja vedin ennen reenejä aina 3 pakettia, eli 6 patonkia yhteensä, joille tuli painoa pikkasen päälle kilo. Tällä oli sama vaikutus, eli rauta liikkui ja tulokset kehittyi, mutta tälläkin oli sitten haittansa nimittäin aloin saamaan jotain ihmeellisiä finnejä kummallisiin paikkoihin kropassa. Ensin tuli kaksi finniä ihan symmetrisesti alavatsaan noin lonkankoukistajien kohdalle ja sitten tuli finni käsivarren selkäpuolelle. Kerron, koska finnit oli siis aika humalattoman kokosia ja ilmesty aina yhden yön aikana, mutta eivät samaan aikaan. Lopulta piti lopettaa tämä valkosipulipatonki hommakin, koska ilmeisesti gluteiinista johtuen sain todella ikävän ruuansulatusvaivan, joka ilmeni närästävinä röyhtäyksinä ja poltteena kurkussa.

Nyt olen vähän sitten että mitäs sitä seuraavaksi kokeilisi. Jos ei muuta, niin ehkä kokeilen vetää 700 g näitä riisikakkuja ja katsoa kuinka ne toimii. Olen sellaisen asian huomannut, että jotenkin noilla hiilareilla ei pieni tai maltillinen määrä saa juuri mitään aikaan, mutta sitten kun mennään tietyn määrän yli, niin vaikutus on aivan tuntuva.

Jos jollain on omia kokemuksia hiilareiden anabolisista vaikutuksista, ja jos on ideoita tai suosituksia, niin kuulisin mielelläni. Onko muut huomanneet, että hiilareilla olisi jotenkin porrasmainen anabolinen vaikutus (eli ei lineaarinen tarkoittaen sitä, että 200 g ja 250 g saattaa saada aikaan saman vaikutuksen, mutta kun otetaan 300 g niin vaikutus pomppaa kaksinkertaiseksi)? Onko joku muuten jo kokeillut noilla riisikakuilla tuollaisia överi määriä ja jos on, niin millaiset oli tulokset?

Tarkennukseksi vielä, että en itse käytä mitään hormooneja enkä lisäravinteita, tai muitakaan kreatiineja yms. Ainoa mitä teen on, että syklitän hiilareiden käyttöä, niin että ei tule koskaan kahta hiilaripäivää peräkkäin ja näinä hiilarittomina päivinä sitten hiilarit on alle 10 g.
4284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hiilari on se jolla ihminen elää ja josta voimailija saa voimansa.
Proteiini on yliarvostettua ja vähemmän tärkeää joskin silti tärkeää.

Äänestä

Kun söin keskimäärin noin 100..150 g hiilareita päivässä ja treenasin usein, niin silloin ylimääräisillä hiilareilla sai buustia.

100 g suklaata ylimääräistä riiitti saamaan anabolisen vaikutuksen.

Äänestä

Nyt ymmärrät miksi pro kaverit käyttää insua. Kovempi vaikutus kun ruuasta ja voi tykittää hirmu määriä. Voi sitten tietty sisuskalut turvota ja ei sieltä oikein rasvakaan pala. Ns.pallomaha.

Äänestä

Otan vähän muita lasteja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turkka.mella kirjoitti:

Hei.
Olen kokeillut tässä jo pidemmän aikaa eri laisia ruokia, joilla voisi olla anabolinen vaikutus. Koska olen melko possu, niin olen vetänyt ruokia ihan reilusti. Aikanaan tuli kokeiltua sellaista kombinaatiota että tein kaurapuuroa täysmaitoon, niin että laitoin kattilaan lirtan täysmaitoa ja litran vettä ja 400 g kaurahiutaleita. Siitä tulee sellainen kaksi litraa puuroa ja kun sen vedin huiviin reenejä ennen, niin tulokset nousi rytinällä joka kerta, jopa liikkeissä joissa kehitys oli pysähtynyt jo kauan aikaa sitten.

Koska tuollaisen puuromäärän nieleminen ei ole ihan helppoa, niin aloin kokeilla lopulta muita vaihtoehtoja ja päädyin kokeilemaan näitä s-ryhmän kaupoissa myytäviä pakaste valkosipulipatonkeja. Yksi taketti painaa sellaisen 350 g ja vedin ennen reenejä aina 3 pakettia, eli 6 patonkia yhteensä, joille tuli painoa pikkasen päälle kilo. Tällä oli sama vaikutus, eli rauta liikkui ja tulokset kehittyi, mutta tälläkin oli sitten haittansa nimittäin aloin saamaan jotain ihmeellisiä finnejä kummallisiin paikkoihin kropassa. Ensin tuli kaksi finniä ihan symmetrisesti alavatsaan noin lonkankoukistajien kohdalle ja sitten tuli finni käsivarren selkäpuolelle. Kerron, koska finnit oli siis aika humalattoman kokosia ja ilmesty aina yhden yön aikana, mutta eivät samaan aikaan. Lopulta piti lopettaa tämä valkosipulipatonki hommakin, koska ilmeisesti gluteiinista johtuen sain todella ikävän ruuansulatusvaivan, joka ilmeni närästävinä röyhtäyksinä ja poltteena kurkussa.

Nyt olen vähän sitten että mitäs sitä seuraavaksi kokeilisi. Jos ei muuta, niin ehkä kokeilen vetää 700 g näitä riisikakkuja ja katsoa kuinka ne toimii. Olen sellaisen asian huomannut, että jotenkin noilla hiilareilla ei pieni tai maltillinen määrä saa juuri mitään aikaan, mutta sitten kun mennään tietyn määrän yli, niin vaikutus on aivan tuntuva.

Jos jollain on omia kokemuksia hiilareiden anabolisista vaikutuksista, ja jos on ideoita tai suosituksia, niin kuulisin mielelläni. Onko muut huomanneet, että hiilareilla olisi jotenkin porrasmainen anabolinen vaikutus (eli ei lineaarinen tarkoittaen sitä, että 200 g ja 250 g saattaa saada aikaan saman vaikutuksen, mutta kun otetaan 300 g niin vaikutus pomppaa kaksinkertaiseksi)? Onko joku muuten jo kokeillut noilla riisikakuilla tuollaisia överi määriä ja jos on, niin millaiset oli tulokset?

Tarkennukseksi vielä, että en itse käytä mitään hormooneja enkä lisäravinteita, tai muitakaan kreatiineja yms. Ainoa mitä teen on, että syklitän hiilareiden käyttöä, niin että ei tule koskaan kahta hiilaripäivää peräkkäin ja näinä hiilarittomina päivinä sitten hiilarit on alle 10 g.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu