Kansanradiossakin kannatetaan irtisanomislakia

Sipilän irtisanomislaki saa kansanradion soittajilta kannatusta. Siellä ymmärretään, mitä vahinkoa lusmuilijat voivat saada aikaan pienyrittäjille.
24257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Aivan. Ja kuten soittaja toi ilmi, yrittäjillä ei ole pääsyä niihin neuvottelupöytiin.

Äänestä

Joku juuri kertoi tehneensä 16 vuotta työtä minimipalkalla 14 tunnin päivillä joista kahdekalta tunnilta maksettiin palkka. Palkankorotusvaatimukseen vastattiin että paikka on seuraavana aamuna auki

Äänestä
  • Joo, ja se tapahtui joskus 1950-luvulla, että se siitä.

    Äänestä

  • ertertert kirjoitti:

    Joo, ja se tapahtui joskus 1950-luvulla, että se siitä.

    Juuri siihen suuntaan irtisanomisen helpottaminen on työntekijän asemaa viemässä. Minkäs teet jatkossa jos työnantaja alkaa esittään kohtuuttomia vaatimuksia. Monella työntekijällä ei ole varaa menettää työpaikkaa ja aika usein työnantaja tietää sen jolloin työntekijän on käytännössä suostuttava melkein mihin vaan. Toisella puolella on vastassa ainoastaan työttömyys ja karenssi. Pahimmassa tapauksessa mustattu maine.

    Äänestä

  • Näinnn kirjoitti:

    Juuri siihen suuntaan irtisanomisen helpottaminen on työntekijän asemaa viemässä. Minkäs teet jatkossa jos työnantaja alkaa esittään kohtuuttomia vaatimuksia. Monella työntekijällä ei ole varaa menettää työpaikkaa ja aika usein työnantaja tietää sen jolloin työntekijän on käytännössä suostuttava melkein mihin vaan. Toisella puolella on vastassa ainoastaan työttömyys ja karenssi. Pahimmassa tapauksessa mustattu maine.

    Juuri eilen ministeri Terho mainitsi juuri tästä, kuinka ay-väki on levitellyt valheita irtisanomislaista, ja sinä taidat olla yksi näiden valheiden uhri.

    Äänestä

  • erterteter kirjoitti:

    Juuri eilen ministeri Terho mainitsi juuri tästä, kuinka ay-väki on levitellyt valheita irtisanomislaista, ja sinä taidat olla yksi näiden valheiden uhri.

    Monella tilanne on jo nyt tuo mistä kirjoitin.

    Toki pienessä firmassa pitää olla aavistuksen joustavampi ja omien kokemusteni mukaan työntekijätkin sen ymmärtävät, mutta aina joskus kohtuullisuuden rajat ylitetään ja todellakin vaikka useimmat työnantajat ymmärtävät missä kulkee kohtuullisuuden raja, kaikki ei sitä ymmärrä ja kaikkein ikävimmät käyttää työntekijän asemaa surutta hyväksi.

    Bisneksen riskejä ollaan pala palalta siirretty sekä julkisen sektorin että työntekijöiden kannettavaksi. Siitä huolimatta tulosta ei olla valmiita jakamaan, päin vastoin.

    Äänestä

Eläkeläisen onkin helppo ottaa kantaa työelämän pelisääntöihin.

Äänestä
  • Niin onkin, koska hänellä on vuosikymmenten kokemus yrittäjänä olosta, jolloin hän tietää, mistä puhuu.

    Äänestä

Kaiken maailman trolleja sitä päästetäänkin ääneen.

Äänestä

Soittajan mukaan lusmu työntekijä lakkaili kynsiään, sen sijaan että olisi tehnyt töitään. Ja tällaista velttoilua ay-liike puolustaa. Ei saatana, syttyis taas sisällissota niin pistettäis ne punikit uudestaan ruotuun!

Äänestä
  • Kahvitauollaan+saa+lakkailla+vaikka+persettään+jos+niin+tahtoo.+Toisekseen+mikäli+yrittäjä+vaatii+myyjältä+ulkonäöllistä+edustamista+niin+sitten+tuo+ehostaminen+tehdään+tietenkin+työajalla.Suomalaiset+yrittäjät+ovat+pääsääntöisesti+ahneita+paskiaisia,+jotka+tahtovat+vain+kiusallaan+nöyryyttää+alaisiaan.+Ainoat+kunnioitettavat+yrittäjät+ovat+ne+jotka+työllistävät+vain+itsensä.+Toki+varmaan+poikkeuksiakin+mahtuu+joukkoon,+mutta+99%+yrittäjistä+pilaa+loppujen+maineen.

    Äänestä

  • Miksei antanut varoitusta. YT:llä saa yhdenkin ihmisen kevyesti ulos firmasta.

    Äänestä

Eläkeläiset soitelee noille linjoille.Ei mitään kokemusta viime vuosikymmenten työelämästä.

Äänestä
  • Juuri näin, kun he ovat syöneet pettuleipää niin kaupoissa ei saisi edes myydä muuta.

    Äänestä

  • Ja tänne kirjoittelee uuninpankkopojat, joilla ei ole ollut päivääkään kokemusta yritystoiminnasta :D

    Äänestä

80-luvulla työkaveri sai potkut kun istuskeli työpisteessä jalat pöydällä ja toimari (iso työpaikka iso ja viisas pomo) sattui huomaan tilanteen. Toimari pinkas paikalle ja alkoi sen kummemmin tilannetta selvittelemättä karjuun ja uhkaileen potkuilla jne. Kun se sitten sai isommat mölyt möykättyä kaveri sanoi, ettei ole töitä juuri nyt. Toimari alkoi karjua että aina on töitä, siivoa vaikka työpistettä ja huolla työkaluja. Kaveri sanoi tähän että nekin hommat on juuri saatu tehtyä. Karjahtelu vaan jatkui ja potkut tuli. Olishan se voinut viedä asian eteenpäin mutta sanoi vain, että jossain se menee hänenkin raja ja siirtyi kohtuu sujuvasti naapurifirmaan vastaaviin hommiin. Kautta-aikojen potkuja on jaeltu lähes mielivaltaisesti ja aika harvoin duunarit on asioita vienyt tuomioistuinteen päätettäväks. Kolikolla on aina 2 puolta.

Äänestä

Eläkeläinen voi vapaasti sanoa asia, niin, kuin ne pitää olla.

Äänestä
  • Näin on: ei tarvi pelätä enää painostusta ja uhkailuja ay-gorillojen taholta.

    Äänestä

  • Eläkeläinen ajaa omaa asiaansa. Nykyinen maailman meno on muuttunut sellaiseksi. Kaikki mulle ja vaan mulle tänne heti, viis muista.

    Äänestä

Oliskos täälläkin joku järki ihminen ja kertoisi mikä on irtisanomisaika

Alle 5 vuoden työsuhteessa 2 viikkoa,

Ja nykyään koeajalla työsuhde voidaan purkaa heti ,kumpikin osapuoli on oikeutettu jos on vittumainen pomo,

Tietty kela ei sitten tukia maksa , muta mitäs sinne ilmoittamaan lopputulos on sama.

Äänestä

Irtisanomislaki on vain yksi keino pudottaa palkkoja ja muita etuja. Pienyrittäjiä pitkään palvelleena totean että siellä on tapauksia joka lähtöön: On todellisia mätäpaiseita sekä sellaisia joissa saa kokea jopa arvostusta,mutta sana kiertää mätäpaiseyrittäjistä ja minä omalta osaltani varoitan muita sellaisista.

Äänestä

oli hipihiljaa kun 2 bussikuskia sai kenkää matujen vuoksi. Missä solidaarisuus?

Äänestä

Kansanradio on Ylen hyväpalkkaisten toimittajien vetämä herraskansanradio kansanedustajista koostuvan hallintoneuvoston suvaitsevassa valvonnassa.

Äänestä

Pikkufirmoissa joustetaan molemminpuolin, joskus on veemäisiä omistajia sekä myös luupäisiä duunareita, mutta yleensä pienellä möykällä selviää: viisas väistää, jos on hankala löytyy painostuskeinoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TawjaHawonen kirjoitti:

Sipilän irtisanomislaki saa kansanradion soittajilta kannatusta. Siellä ymmärretään, mitä vahinkoa lusmuilijat voivat saada aikaan pienyrittäjille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu