Tälläistä kuulin että olisi ensin rimputettu ovikelloa ja oitis työnnetty postiluukusta vartiotorni lehti ja kun asukas oli mennyt katsomaan outoa postinjakelua niin luukkua olisi taas raotettu ja sisään olisi työnnetty miehen sukupuolielintä!! Onko tässä enää järkeä kysynpä vaan!!
Jehovan todistaja näytti kikkeliä postiluukusta!
Kuultuon
21406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
On hyvinkin järkeä. Tuo on täysin raamatun mukainen ja henkisttyttetty toimintatapa. Jo paavali huomasi menetemän oivallisuuden, kun hän levitti hyvää sanomaa Borneossa.
Nimittäin kun asunnosta ei vastata ovikellon soittoon, niin tarjotaan jt-nakkia postiluukusta, jotta perheen koira tai kissa kiinnostuu, ja alkaa pitää meteliä. Tällöin omistajakin havahtuu, ja usein aukaisee oven. Siinä täytyy kikkelin tarjoajan olla harjaantunut ja vikkelä, jottei kikkeli mene parempiin suihin. Onneksi hommaa voi harjoitella, ja salilla onkin muutaman kerran vuodessa kikkelinvilautuskurssi.
Tuu torille, teen susta fiksun miehen
Oliko kyseessä hallintoelin?
Meillä kävi ovella mies kesällä. Sanoi aluksi "onpa komeat kelit" ja ennen kuin ennätin vastata mies jatkoi "meinaapi jehovan kikkelit" ja tempaisi suorat housut kinttuihin paljastaen n. 12 cm puolilöysän siittimen. Suljin pikaisesti oven ja ukko jäi mölisemään harmageddonista ja veren siirrosta yksinään
Onneksi ei ollut kärryillä esiintymässä tämä jehova
Samueli van deer giggelssoni
Vai oliks se antti peenis mortsu, kun kävi itärajan takaa vieraissa Igor kaasarin kans.
Ehkä se olikin meikämasa. Enpä ihmettelisi, näyttää olevan kovasti mielessä asia.
Jaa mikä asia? Sekö kun nyplää siitä gigulin päästä sillee...jämerästi.
Kummasti laskee painetta kattilassa... Kun ruuttaa puol minuuttia lyijykynän vahvuudella.
Lähetäänkö retoriselle viivalle kuule neloonen vaikka miähis.
Mä laitan vitosen silimään.
Onneksi en ole äitisi tai vaimosi. Kirjoittelusi sopii jollekin muulle sivustolle. Onko puberteetti menossa vai uusi herääminen parempaan elämään, jossa saa kirjoitella törkeyksiä tai arvostella toisia, omaan erinomaisuuteensa vedoten. Lätäkköön rypemään.
Tunnen tapauksen, kyseessä sama heppu, joka täällä aikoinaan kirjoitteli että työnteli elintään postiluukusta ulos, kun sisaria kävi hänen ovellaan.
Hepusta tuli sitten todistaja ja ei ole vielä muuttanut kaikkia tapoja, oli myös ymmätänyt muistiinpanon väärin, muistista panona .
Aikuisiako ovat kirjoittelijat? Eikö tällaiset jutut ole keskenkasvuisten hommia? Antaako äiti luvan kirjoitella tällaisia lapsellisuuksia yleiselle palstalle, vai salaako tulee tuherreltua tällaista tekstiä.
Ennen niitä sai lukea yleisten käymälöiden seiniltä. Nyt ne on siirretty someen.
Minustakin on vähän outoa ja keskenkasvuista näytellä postiluukusta kikkeliä. Mutta kuten on jo selvinnyt, kyseessä on raamatullinen tapa, jota jt tarkasti noudattavat. Ja aloittajan mukaan kyseessä oli tosiaan aikuinen mies.
Erikoinen harrastus sinulla tuo saastajuttujen lukeminen käymälöiden seiniltä. Jotenkin tuntuisi, että maailman klassikkolyriikasta löytyisi kyllä kehittävämpiä ja muutenkin parempia runoja. Mutta makunsa kullakin sanoi paviaani, kun kollikissalla takapuoltaan pyyhki.
Tuu torille, mull o leipälapio mukana.
Näkyisipä minunkin postiluukusta penis. Imisin
Niin minäkin😍😍😍
yäk!
Siirtyykö elimen näyttäminenkin nettiin niinkuin kirjallisuus kun ei enää ovella käydä?
Kaikki on netissä vaikka aikoinaan netti oli Perkeleestä Jehovan todistajien kirjallisuudessa.
On vaarallista toimintaa vartiotonin edustajalta jos vaikka vihainen koira olisi puraissut tuon rienaajan elimen kitusiinsa.
Kuinka niin ei tuo koira tippuriin, tuosta olisi sairastunut.
Voihan tuo olla ihan tehokastakin. Ainakin luulisi naiset kiinnostuvan jos on oikein komea kalu kurkistelemassa postiluukusta