JHL valehtelee jäsenilleen ja jäsenet edelleen muille, kun sanovat, että Sipilän hallitus olisi leikannut heidän lomarahojaan. Ei ole.
Kiky sisälsi 24 tunnin työajan pidennyksen. Moni teollisuudessa toimiva liitto pidensi työaikaa samalla palkalla kolme kokonaista työpäivää. Siitä on oikeasti hyötyä. Työllistämisasenne parani ja tutkimusten mukaan firmat palkkasivat kikyn ansiosta 30.000 - 40.000 työtöntä töihinsä. Kiitos liitot.
Liitot saivat itse päättää, miten työajan pidennys tehdään. Kunta-alalla JHL ym. päättivät osan tuosta ajasta hoitaa leikkaamalla lomarahoja. Osa ajasta keploteltiin jollain 6 minuutin jutulla, mutta osa hoidettiin leikkaamalla lomarahoja. Siis liitot päättivät siitä. Ei Sipilän hallitus. Se on vääristelemätön totuus.
Valmisteilla olevan alle 10 hengen yritysten työllistämiskynnystä alentavan lain ennakoidaan kyselyn perusteella tuovan työpaikkoja 6%:iin kohdeyrityksistä, mikä tarkoittaa n. 20.000 työpaikkaa. Sitä liitot vastustavat pakottamalla jäseniä lakkoilemaan. Se ei ole oikein.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.