Parasta aikaa USA:ssa selvitetään kolmea pommilähetystä ja yhtä pommiuhkausta joiden kohteena ovat uskonnollisen äärioikeiston voimakkaasti kritisoimat henkilöt ja yksi media.
Pommeja on lähetetty Hillary ja Bill Clintonille, Barack Obamalle, sekä George Sorosille.
Myös kristillisen äärioikeiston kritisoima CNN:n toimisto on evakuoitu pommiuhan takia.
Demokratiaa puolustava suursijoittaja George Soros on viimeaikoina ollut erityisen kiivaan kritisoinnin kohteena ja myös täällä Suomessa hän on ollut esim Ahvion hampaissa muutaman kerran.
Jos tekijät paljastuvat kristillisen äärioikeiston edustajiksi, kuten mediat epäilee, niin noilla pommeillaan iskevät vain omaan nilkkaan.
3 pommilähetystä ja yksi uhka äärioikeistolta?
99
1029
Vastaukset 99
Anteeksi.
Avaukseni lipsahti väärälle palstalle.- analyst
Aika monet sanovat että lähetysten taustalla on demokraattien Bernie Sanders jonka koki katkeran tappion puoluetovereitaan kohtaan, ja katsoi tulleensa petetyksi
Ei välttämättä Bernie itse, vaan häneen kytköksissä olevat tahot
- hilaryjen.oma.pommi
Älä höpsi. Mikään kristillinen pommiyhteisö ei ole asian takana vaan hilaryjen oma jengi.
USAn vihervasemmiston tempaus vapailla vaaleilla valittua USA:n johtoa vastaan. Tarkoitus mustamaalata toisinajattelijat.
En pidä Trumpista itsekään, mutta vihervasemmiston tempaukset aitoa demokratiaa vastaan ovat jo äärimmäisen nolot ja aggressiiviset. Mutta näinhän äärivassarit aina.Pari uutta pommilähetystä tullut tietoon avauksen jälkeen ja niissäkin kohteena Trumpin vastustajat.
CIA:lla JA FBI:llä on kyllä pahoja kaunoja Trumpin kanssa, eikä salaliitto ole poissuljettu.
Olisihan se koko maailman etu jos tollanen salaliitto kaataisi Trumpin kun se ei itse tajua erota pallilta, jossa aiheuttaa vahinkoa kaikille.- Valheen.lyhyet.jäljet
Pe.ku kirjoitti:
Pari uutta pommilähetystä tullut tietoon avauksen jälkeen ja niissäkin kohteena Trumpin vastustajat.
CIA:lla JA FBI:llä on kyllä pahoja kaunoja Trumpin kanssa, eikä salaliitto ole poissuljettu.
Olisihan se koko maailman etu jos tollanen salaliitto kaataisi Trumpin kun se ei itse tajua erota pallilta, jossa aiheuttaa vahinkoa kaikille.Vaikka Trump mielisairas onkin, tuollainen tempaus olisi typeryyttä ja typerä se triljardööri ei ole.
Tuo on USAn äärivasemmiston teko, syntynyt rouva Hilaryn omassa päässä. Hilary kyllä on riittävästi kana keksimään moisen "juonen".
"Demokraatit" ampuivat nyt omaan nilkkaansa.
Ja että Soros suostuu näin alatyyliseen tempaukseen, vedoten jopa holokaustiin... Tämä osoittaa, että heillä on poliittinen pelko omassa perseessään.
Viesti tämäkin. Valheen.lyhyet.jäljet kirjoitti:
Vaikka Trump mielisairas onkin, tuollainen tempaus olisi typeryyttä ja typerä se triljardööri ei ole.
Tuo on USAn äärivasemmiston teko, syntynyt rouva Hilaryn omassa päässä. Hilary kyllä on riittävästi kana keksimään moisen "juonen".
"Demokraatit" ampuivat nyt omaan nilkkaansa.
Ja että Soros suostuu näin alatyyliseen tempaukseen, vedoten jopa holokaustiin... Tämä osoittaa, että heillä on poliittinen pelko omassa perseessään.
Viesti tämäkin.Kirjoituksesi on niin alatyylinen että osoittaa sinun itsesi olevan sellanen, josta Trumpia syytä.
- Fake.news
Pe.ku kirjoitti:
Pari uutta pommilähetystä tullut tietoon avauksen jälkeen ja niissäkin kohteena Trumpin vastustajat.
CIA:lla JA FBI:llä on kyllä pahoja kaunoja Trumpin kanssa, eikä salaliitto ole poissuljettu.
Olisihan se koko maailman etu jos tollanen salaliitto kaataisi Trumpin kun se ei itse tajua erota pallilta, jossa aiheuttaa vahinkoa kaikille.Oletko töissä venäläisessä trollitehtaassa, kun sinulla on motiivi levittää propagandaa.
- KTuomari
Pe.ku kirjoitti:
Pari uutta pommilähetystä tullut tietoon avauksen jälkeen ja niissäkin kohteena Trumpin vastustajat.
CIA:lla JA FBI:llä on kyllä pahoja kaunoja Trumpin kanssa, eikä salaliitto ole poissuljettu.
Olisihan se koko maailman etu jos tollanen salaliitto kaataisi Trumpin kun se ei itse tajua erota pallilta, jossa aiheuttaa vahinkoa kaikille.Luetteleppas ne vaikeudet joita muka TRUMP on aiheuttanut ? Olet täysin propakandan uhri, satojen miljoonien äärivasemmistolaisten lisäksi. Usan poliittinen suunta on täysin muuttunut siksi äänestin TRUMpin meidän johtajaksemme. Pidä yksi tärkeä asia mielessäsi tulevaisuuden varalle. Jos
vasen-demarit pääsevät valtaan niin se merkitsee kolmannen M-sodan alkua.
- ressu-
Englannissa yritettiin surmata taistelukaasuilla muutama ihminen. Syyllinen saatiin selville.
Kukahan on järjestänyt USA:han teknisesti vaativat ja ovelan operaation heti sen jälkeen, kun presidentti Trump päätti irtisanoa keskimatkan ohjussopimuksen, koska Englannin salamurhista kiinni jäänyt taho on vuosia rikkonut ohjussopimusta rakentamalla kiellettyjä ohjuksia? Päätelkää itse.
Kun USA tekee oikeat johtopäätökset kirjepommien lähettäjätahosta, niin silloin maailman turvallisuustilanne kiristyy tuntuvasti.- HelareidenUnelmaToteutuu
Kuule. Tämä teko on selkeä false flag.
Kukaan ei ensinnäkään kuollut.
Kuinka uskottavaa on, että joku "vihollinen" pääsisi noin lähelle mutta sitten tyrii itse murhissa? Voisiko Soroksen murhata noin helposti? Eikö raukalla ole mitään turvakameroita?
Tulee mieleen Irakin sodan sytyttänyt false flag isku 911. Sekin oli USAn itse suorittama ja antoi tekosyyn Irakin sodalle.
USA petaa nyt iskua päin Venäjää. Ja Suomi on valinnut jälleen puolensa väärin. Se on ensisijainen isku Suomea vastaan, maatamme sotatantereena käyttämistä. Venäjän puolelle he eivät tule ehtimään kun saavat jo massiivisen vastauksen.
Mutta tätähän te helluntaiprofeetat olette unelmoineet vuosikymmeniä, levittäneet uskollisesti antikristuksen sotapropagandaa ja lietsoneet Venäjän vastaisuutta.
Kiittäkää nyt herraanne perkelettä, että toivottu sota pian syttyy. Ameen! ☢️
Ja PeKu mukaan kuoroon!
Venäjän kansa! Me kaikki suomalaiset emme ole vihollisianne!
RAUHA! МИР! 🕊️🐤🌹 - PiippolanvaarinFalseflag
HelareidenUnelmaToteutuu kirjoitti:

RAUHA! МИР! 🕊️🐤🌹Tahtoen lisätä tiedonannon, että juuri Trumphan on pyrkinyt rauhanväleihin Venäjän kanssa, joka on Usan demokraateille kauhistus. Normandian maihinnousu-juhlassa murjottava Obama jauhoi purukumia, pysyi Putinista monen metrin päässä ja näytti joka hetki siltä, että syöksyy kohta päälle ja vetää Volodjaamme turpaan. Tai ainakin yrittää. Vanhaa judomestaria ei ihan niin vain tulla turpittelemaan.
Koska tämäkin false flag on näin onneton, kuin Briteissä äskettäin, ovat nämä molemmat juonet selvästikin syntyneet sekä brittien että jenkkien piiippolan vaarien kanatarhoissa.
Koot koot koot koot kot! Tuli jo! 🐖 🐑🤡 - aivan
HelareidenUnelmaToteutuu kirjoitti:
Kuule. Tämä teko on selkeä false flag.
Kukaan ei ensinnäkään kuollut.
Kuinka uskottavaa on, että joku "vihollinen" pääsisi noin lähelle mutta sitten tyrii itse murhissa? Voisiko Soroksen murhata noin helposti? Eikö raukalla ole mitään turvakameroita?
Tulee mieleen Irakin sodan sytyttänyt false flag isku 911. Sekin oli USAn itse suorittama ja antoi tekosyyn Irakin sodalle.
USA petaa nyt iskua päin Venäjää. Ja Suomi on valinnut jälleen puolensa väärin. Se on ensisijainen isku Suomea vastaan, maatamme sotatantereena käyttämistä. Venäjän puolelle he eivät tule ehtimään kun saavat jo massiivisen vastauksen.
Mutta tätähän te helluntaiprofeetat olette unelmoineet vuosikymmeniä, levittäneet uskollisesti antikristuksen sotapropagandaa ja lietsoneet Venäjän vastaisuutta.
Kiittäkää nyt herraanne perkelettä, että toivottu sota pian syttyy. Ameen! ☢️
Ja PeKu mukaan kuoroon!
Venäjän kansa! Me kaikki suomalaiset emme ole vihollisianne!
RAUHA! МИР! 🕊️🐤🌹Oletko sinä venäläisessä trollitehtaassa töissä, kun kirjoittelet propagandaa Suomi24:lle?
HelareidenUnelmaToteutuu kirjoitti:
Kuule. Tämä teko on selkeä false flag.
Kukaan ei ensinnäkään kuollut.
Kuinka uskottavaa on, että joku "vihollinen" pääsisi noin lähelle mutta sitten tyrii itse murhissa? Voisiko Soroksen murhata noin helposti? Eikö raukalla ole mitään turvakameroita?
Tulee mieleen Irakin sodan sytyttänyt false flag isku 911. Sekin oli USAn itse suorittama ja antoi tekosyyn Irakin sodalle.
USA petaa nyt iskua päin Venäjää. Ja Suomi on valinnut jälleen puolensa väärin. Se on ensisijainen isku Suomea vastaan, maatamme sotatantereena käyttämistä. Venäjän puolelle he eivät tule ehtimään kun saavat jo massiivisen vastauksen.
Mutta tätähän te helluntaiprofeetat olette unelmoineet vuosikymmeniä, levittäneet uskollisesti antikristuksen sotapropagandaa ja lietsoneet Venäjän vastaisuutta.
Kiittäkää nyt herraanne perkelettä, että toivottu sota pian syttyy. Ameen! ☢️
Ja PeKu mukaan kuoroon!
Venäjän kansa! Me kaikki suomalaiset emme ole vihollisianne!
RAUHA! МИР! 🕊️🐤🌹Soffina puhhuu asiaa vaikka vähän kärjistääkin
- trollit_ovat_liikkeellä
KTS kirjoitti:
Soffina puhhuu asiaa vaikka vähän kärjistääkin
Jaaha nyt Pe.Ku otti käyttöön nimimerkin KTS ja peliin heitetään imaginäärinen nimimerkki Soffiina. Eikös vain?
- huhhuuh
KTS kirjoitti:
Soffina puhhuu asiaa vaikka vähän kärjistääkin
Onko tämä sinun Soffiinasi joku kuviteltu nainen vai venäläinen huo-ra?
- finskaja.tatjana
huhhuuh kirjoitti:
Onko tämä sinun Soffiinasi joku kuviteltu nainen vai venäläinen huo-ra?
Katoppas KTS! Ensimmäistä kertaa minua väitetään venäläiseksi huoraksi! 😇
En loukkaannu. Otan tuon jopa kunniana! Minua verrataan rajan takana kärsiviin köyhiin siskoihini. Minä en heitä halveksi.
Nämä Suomen hurrit ja muut maan- ja kansanpetturihellarit ovat itse luulleet, että vuosikymmenien ruotsalais- jenkkiläis- sotapropaganda olisi jo tehnyt tehtävänsä ja koko Suomen kansa vihaisi ryssää. Valhemediat sensuroivat mielipiteitä, luodaan mielikuvaa muka yhtenäisestä, poliittisesta mielipiteestä. Jopa presidenttiä myöten hymistellään kuin koko Suomenkansa olisi jatkuvasti Venäjä-vastainen! Ja kauhu on kamala, kun medioiden yleisönosastot kiertäen, vaiennettu kansanosa putkahtaakin ilmoille muualla, ympäri internetiä!
Tällaiset sisusuomalaiset pyritään hiljentämään mm. henkilöihin menevillä valheväittämillä, joita hurritrolli tässäkin ketjussa niin rkp-läisittäin esittää. Pelästyy, kun huomaa yhdessä ja samassa ketjussa peräti kolme eri väärinajattelijaa! Nyt on Rkp:llä hätäkokous! Ja google yrittää sotkea tekstiäni, minkä ehtii! - Lahtarin.saunan.takana
KTS kirjoitti:
Soffina puhhuu asiaa vaikka vähän kärjistääkin
Huomioi, KTS, että helluntaihuijarit kyllä tuntevat meidät, mutteivät sano sanaakaan puolestamme vaan sallivat oman trollinsa jatkaa valehtelua meistä. Ovat taustalla hiljaa. Heillä on tietenkin johtajistonsa, mitä ilmeisimmin Netmissiossa. joilta ottavat käskynsä ja kieltonsa. Näin toimii rikosorganisaatio.
Pääpamppunsa tietenkin Suomen vapaamuurareissa, joten vihollisemme ei ole mitenkään mitätön. Juu-u. Vapaamuurareiden vapaatsuunnat.
Ne sallii tuon yhden hullun huudella ja ovat olevinaan niin ovelia kun sallivat meidän vastata! Ajattelevat keräävänsä tietoa jonka perusteella sitten lahtaavat meidät saunan takana! "Antaa ryssänhuoran kirjoitella!" (Yrittäkää nyt vaan korjaamatta kestää sana "lahtaavat", ei en kutsu teitä "mahtavaksi". "Lah-da-ta". On suomea. Tarkoittaa "teurastaa". Hurreille uusi suomensana pureskeltavaksi.) - huuhhuuuh
Pe.ku/KTS:n tapa trollata on käyttää eri nimimerkkejä ja identiteettejä. Hän luullee, että tällainen trollaus uppoaa suomalaisiin.
- KTuomari
HelareidenUnelmaToteutuu kirjoitti:
Kuule. Tämä teko on selkeä false flag.
Kukaan ei ensinnäkään kuollut.
Kuinka uskottavaa on, että joku "vihollinen" pääsisi noin lähelle mutta sitten tyrii itse murhissa? Voisiko Soroksen murhata noin helposti? Eikö raukalla ole mitään turvakameroita?
Tulee mieleen Irakin sodan sytyttänyt false flag isku 911. Sekin oli USAn itse suorittama ja antoi tekosyyn Irakin sodalle.
USA petaa nyt iskua päin Venäjää. Ja Suomi on valinnut jälleen puolensa väärin. Se on ensisijainen isku Suomea vastaan, maatamme sotatantereena käyttämistä. Venäjän puolelle he eivät tule ehtimään kun saavat jo massiivisen vastauksen.
Mutta tätähän te helluntaiprofeetat olette unelmoineet vuosikymmeniä, levittäneet uskollisesti antikristuksen sotapropagandaa ja lietsoneet Venäjän vastaisuutta.
Kiittäkää nyt herraanne perkelettä, että toivottu sota pian syttyy. Ameen! ☢️
Ja PeKu mukaan kuoroon!
Venäjän kansa! Me kaikki suomalaiset emme ole vihollisianne!
RAUHA! МИР! 🕊️🐤🌹Hyvin esitetty, ja pitää paikkansa 100% varmuudella. Suomi tuhoutuisi ensimmäisen tunnin aikana, ja NATO- koneet häipyisivät ilmatilasta kuin
"häntä koipien välissä", niinhan ne tekivät pohjois-Afrikassakin. - Vainottu.totuus
KTuomari kirjoitti:
Hyvin esitetty, ja pitää paikkansa 100% varmuudella. Suomi tuhoutuisi ensimmäisen tunnin aikana, ja NATO- koneet häipyisivät ilmatilasta kuin
"häntä koipien välissä", niinhan ne tekivät pohjois-Afrikassakin.Tämä on tosiasia. Jo venäläinen kansanluonne on toinen: he eivät piipitä vihollisen oikeuksista ja esim. saako käyttää jalkamiinoja! Ne tulee rytinällä ja tunnissa on Helsinki raunioina, samaten Turku, puhumattakaan Haminasta tai Lappeenrannasta joiden yli he painelee kuin tyhjää vaan! Ilmatilamme on hetkessä täynnä Iskandereita.
Jokaisen tulisi tajuta myös se tosiasia, että on vaatinut heiltä melkoista sietokykyä jo vuosia kuunnella ja lukea heidän vastaisiaan vihakirjoituksia, vaiikka he itse ovat osoittaneet meille kunnioitusta.
Lännen "demokratia" on sitä, että kaikki toisinajattelu demonisoidaan, myös Venäjään rauhantahtoisesti asennoituminen on kun hirveäkin synti! Aivan kuin Venäjä olisi aina itsestään selvä vihollinen! Tästä, Lännen rauhanvastaisesta vihapropagandasta on faktana mm. tämä ketju. Heillä on täälläkin oma washingtonin tiltunsa papattamassa joka välissä ja todistettavasti valehdellen mm. meistä toisinajattelijoista.
Tämä ja moni muukin länsimielisen kirjoitus esim. tällä foorumilla, vakuuttaa ainakin itseni Lännen vihatoiminnasta ja joka pönkittää asiaansa nimenomaan valheilla sekä epädemokraattisella toisinajattelun "vihapuheiksi" leimaamisella.
Olen itse "itämielinen", uskoltanikin venäläisortodoksisuuteen taipuvainen ja esitän aina asiat tosiasioihin eli totuuteen vedoten. Valehtelu, joka on heikkouden merkki, on Lännen yksinoikeus.
Venäjän eli kristinuskon vastainen, juutalaisjohtoinen Länsi uskoo ja luottaa valheeseen, mm. valheuutisointeihin ja toisinajattelijoiden sananvapauden rajoittamiseen. - oikea.ja.väärä
Vainottu.totuus kirjoitti:
Tämä on tosiasia. Jo venäläinen kansanluonne on toinen: he eivät piipitä vihollisen oikeuksista ja esim. saako käyttää jalkamiinoja! Ne tulee rytinällä ja tunnissa on Helsinki raunioina, samaten Turku, puhumattakaan Haminasta tai Lappeenrannasta joiden yli he painelee kuin tyhjää vaan! Ilmatilamme on hetkessä täynnä Iskandereita.
Jokaisen tulisi tajuta myös se tosiasia, että on vaatinut heiltä melkoista sietokykyä jo vuosia kuunnella ja lukea heidän vastaisiaan vihakirjoituksia, vaiikka he itse ovat osoittaneet meille kunnioitusta.
Lännen "demokratia" on sitä, että kaikki toisinajattelu demonisoidaan, myös Venäjään rauhantahtoisesti asennoituminen on kun hirveäkin synti! Aivan kuin Venäjä olisi aina itsestään selvä vihollinen! Tästä, Lännen rauhanvastaisesta vihapropagandasta on faktana mm. tämä ketju. Heillä on täälläkin oma washingtonin tiltunsa papattamassa joka välissä ja todistettavasti valehdellen mm. meistä toisinajattelijoista.
Tämä ja moni muukin länsimielisen kirjoitus esim. tällä foorumilla, vakuuttaa ainakin itseni Lännen vihatoiminnasta ja joka pönkittää asiaansa nimenomaan valheilla sekä epädemokraattisella toisinajattelun "vihapuheiksi" leimaamisella.
Olen itse "itämielinen", uskoltanikin venäläisortodoksisuuteen taipuvainen ja esitän aina asiat tosiasioihin eli totuuteen vedoten. Valehtelu, joka on heikkouden merkki, on Lännen yksinoikeus.
Venäjän eli kristinuskon vastainen, juutalaisjohtoinen Länsi uskoo ja luottaa valheeseen, mm. valheuutisointeihin ja toisinajattelijoiden sananvapauden rajoittamiseen.Eilen oli IS:ssa valheuutinen otsikoituna siten, että siinä väitettin Venäjän vieneen ohjuksiaan KESKELLE Naton sotaharjoitusta.
Tällä erkkomedia lietsoi kiivastuneita kirjoituksia, kun eräät ihmiset eivät yhtään ajattele lukemaansa.
Kirjoitin, että Länsimedia valehtelee. Mielipidettäni ei tietenkään julkaistu, mutta Venäjää siinä valheuutisessa perättömästi, laumana haukuttiin.
Tuskinpa Venäjä olisi päässyt Lännen sotaharjoitusten keskelle heittelemään omia pommejaan ja ohjuksiaan! USA ja monet muut maat "harjoittelivat" muiden maaperällä, Venäjä omalla maaperällään.
Joku kauhuissaan kirjoitti Venäjän harjoittelevan myös Suomen rajalla! Heillä on siihen oikeus, omalla maallaan. Virallinen "Suomihan" itse uhkaa Venäjää, osallistumalla sen vihollisten kanssa yhteiseen harjoitukseen Venäjää vastaan, Venäjän omilla rajoilla. - tarkkana.ku.porkkana
oikea.ja.väärä kirjoitti:
Eilen oli IS:ssa valheuutinen otsikoituna siten, että siinä väitettin Venäjän vieneen ohjuksiaan KESKELLE Naton sotaharjoitusta.
Tällä erkkomedia lietsoi kiivastuneita kirjoituksia, kun eräät ihmiset eivät yhtään ajattele lukemaansa.
Kirjoitin, että Länsimedia valehtelee. Mielipidettäni ei tietenkään julkaistu, mutta Venäjää siinä valheuutisessa perättömästi, laumana haukuttiin.
Tuskinpa Venäjä olisi päässyt Lännen sotaharjoitusten keskelle heittelemään omia pommejaan ja ohjuksiaan! USA ja monet muut maat "harjoittelivat" muiden maaperällä, Venäjä omalla maaperällään.
Joku kauhuissaan kirjoitti Venäjän harjoittelevan myös Suomen rajalla! Heillä on siihen oikeus, omalla maallaan. Virallinen "Suomihan" itse uhkaa Venäjää, osallistumalla sen vihollisten kanssa yhteiseen harjoitukseen Venäjää vastaan, Venäjän omilla rajoilla.Etsin uutisen ja se eilen illalla oli IS:n oman ilmoituksen mukaan "päivitetty kauttaaltaan".
"Päivityksessä" ilmoitetaan alue, lähellä Norjan rannikkoa, jonne Venäjä "aikoo mennä" harjoittelemaan ja että, IS:n ilmoituksen mukaan "harjoitukset menevät osin päällekkäin NATOn harjoitusten kanssa".
NATO (IS:n mukaan) sallii tämän, "kunhan pysyvät kaukana".
IS kutsuu käryn saaneiden, ilmeisten valheuutistensa korjailua "päivitykseksi".
- tämä.myös
Aloittaja Pe.ku, oletko sinä sama henkilö kuin KTS, joka käyttää profiilikuvassa Palestiinan lippua?
- TildaVonStPetersburg
Joo, täällä istuu koko rauhan puolustajien akenttikööri. Kauheita ryssän kätyreitä. Rauha on paha asia!
Donkku ja Leksa ja Jokke haluu sotaa! Pum-pum, Karjala takas ja Ryssä Uraliin!
KTS ei ole PeKu..
. - tämä.myös
TildaVonStPetersburg kirjoitti:
Joo, täällä istuu koko rauhan puolustajien akenttikööri. Kauheita ryssän kätyreitä. Rauha on paha asia!
Donkku ja Leksa ja Jokke haluu sotaa! Pum-pum, Karjala takas ja Ryssä Uraliin!
KTS ei ole PeKu..
.Kysyin Pe.ku:lta. Vastatkoon itse.
- korvasi_heiluu
TildaVonStPetersburg kirjoitti:
Joo, täällä istuu koko rauhan puolustajien akenttikööri. Kauheita ryssän kätyreitä. Rauha on paha asia!
Donkku ja Leksa ja Jokke haluu sotaa! Pum-pum, Karjala takas ja Ryssä Uraliin!
KTS ei ole PeKu..
.Mistä sinä tiedät, ettei Pe.Ku ole KTS muuten kuin tietämällä, että sinä olet sekä Pe.Ku että KTS ;-D
TildaVonStPetersburg kirjoitti:
Joo, täällä istuu koko rauhan puolustajien akenttikööri. Kauheita ryssän kätyreitä. Rauha on paha asia!
Donkku ja Leksa ja Jokke haluu sotaa! Pum-pum, Karjala takas ja Ryssä Uraliin!
KTS ei ole PeKu..
.Soffina tuntee meikäläisen ja tietää että Peku on eri mies.
Me Soffiinan kanssa ollaan viimesiä Paasikiven-Kekkosen linjan kannattajia!
:D- korvasi_heiluu
KTS kirjoitti:
Soffina tuntee meikäläisen ja tietää että Peku on eri mies.
Me Soffiinan kanssa ollaan viimesiä Paasikiven-Kekkosen linjan kannattajia!
:DKukaan ei tiedä, kuka tämä Soffiina on. Onko sekin mahdollisesti sinun käyttämä yksi nimimerkki lisää? Se ei minua kiinnosta.
Sinä yrität nyt kiertää kysymystä, mikä viittaa siihen, että Pe.Ku ja KTS ovat sama henkilö.
KTS, sinä olet nettitrolli. Suollat valheellisia väitteitä luullen, että sinua joku uskoo. - nipa-
KTS kirjoitti:
Soffina tuntee meikäläisen ja tietää että Peku on eri mies.
Me Soffiinan kanssa ollaan viimesiä Paasikiven-Kekkosen linjan kannattajia!
:DVäitit taannoin, että eräällä nettisivustolla opetetaan Barack Obaman olevan antikristus. Sitten kun asia tarkistettiin, niin siellä ei edes mainita Obamaa ollenkaan, mutta kylläkin puhutaan paavin tekemisistä ao. kontekstissa.
Sinä olet yksi antikristus muiden mukana:
"Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme." (1 Joh 2:18,19) nipa- kirjoitti:
Väitit taannoin, että eräällä nettisivustolla opetetaan Barack Obaman olevan antikristus. Sitten kun asia tarkistettiin, niin siellä ei edes mainita Obamaa ollenkaan, mutta kylläkin puhutaan paavin tekemisistä ao. kontekstissa.
Sinä olet yksi antikristus muiden mukana:
"Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme." (1 Joh 2:18,19)Suolikaksneloseen on sun lössis kirjoittanut megatonneittain ketjuja joissa todistellaan Obaman olevan antikristus
Tässä ihan muutama näytteeksi:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8944175/obama-on-antikristus!!!!!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10995268/obama-on-antikristus!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/6452164/obama-antikristus- nipa-
KTS kirjoitti:
Suolikaksneloseen on sun lössis kirjoittanut megatonneittain ketjuja joissa todistellaan Obaman olevan antikristus
Tässä ihan muutama näytteeksi:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8944175/obama-on-antikristus!!!!!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10995268/obama-on-antikristus!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/6452164/obama-antikristusMinulla ei ole mitään tekemistä jonkun lössin kanssa, joka on tehnyt linkkaamasi aloitukset. Olen kiinnittänyt huomiota, miten järjestelmällisesti sinä jaat fake news kamaa S24:lla.
Ko. keskusteluissa mainittiin Jouko Piho ja jotkut adventistit siellä kirjoittelivat 2010-luvun alussa, joiden mielestä Obama olisi antikristus. Antikristus on termi, jota voidaan käyttää kenestä tahansa kirkon sisällä olevasta kavaltajasta, joka levittää antikristillistä sanomaan. Voi olla, että he ovat sitä mieltä, ettei demokraatti Obama ole kristillinen ja toimii muiden uskontojen hyväksi, joten ehkä heidän ajatuksissaan Obama on sitten jotenkin antikristillinen.
- uusixx
Pe.ku, oletko sinä sama henkilö kuin KTS, joka käyttää profiilikuvassa Palestiinan lippua?
- PasiToivonen
False Flag. Demokraattien tekoja.
- DemokraattinenPommi.isku
Vasemmistoliiton anarkomarkot käyneet visiitillä.
Jos lentoaseman turvakameroissa näkyy mustilla huiveilla naamioitunut joukko, jota ei ole syytä uskoa itse islamisteiksi, pusakan alta kurkistaa kiljukanisteri ja mutisevat toistaen outoa mantraa "fasistitjarasistitsyökääpaskaa", ne on ne. Kiinniotto saattaa osoittautua haasteelliseksi poliisitoimeksi. Älkää päästäkö eläimiä niiden lähelle. On nähty kuinka käy.
Kommarilta puuttuu sydän. - iuy
DemokraattinenPommi.isku kirjoitti:
Vasemmistoliiton anarkomarkot käyneet visiitillä.
Jos lentoaseman turvakameroissa näkyy mustilla huiveilla naamioitunut joukko, jota ei ole syytä uskoa itse islamisteiksi, pusakan alta kurkistaa kiljukanisteri ja mutisevat toistaen outoa mantraa "fasistitjarasistitsyökääpaskaa", ne on ne. Kiinniotto saattaa osoittautua haasteelliseksi poliisitoimeksi. Älkää päästäkö eläimiä niiden lähelle. On nähty kuinka käy.
Kommarilta puuttuu sydän.Kukan sinua palestiinafani KTS uskoo. Sehän on sinun oikea identiteettisi, eikö vain?
- kylsieltkuuluu
2.3 :nen.pois.kiina.se on tosi.tumppi ja puuttinha o kamuja.nuo pommipostit.on ny jotain .onhan heil maailman parhaat fbi ja muut.eiköhän se selviä.kuha eivät onnistu.mut ku on huipulla siel tuulee.
- demokaartit_asialla
Ehkäpä jonkun demokraatteja lähellä olevan tahon yritys saada demokraateille nostetta välivaaleihin?
- persutasialla
Jep, samalla tavalla kuin Huhtasaaren ikkunan rikkominen ennen vaaleja.
Kauheen haloon nosti ja marttyyriksi heittäytyi, mutta poliisin reaktiot osoittivat muuta.
Ainoastaan uloimmainen lasi oli varovasti kilautettu rikki. - huhuuh
persutasialla kirjoitti:
Jep, samalla tavalla kuin Huhtasaaren ikkunan rikkominen ennen vaaleja.
Kauheen haloon nosti ja marttyyriksi heittäytyi, mutta poliisin reaktiot osoittivat muuta.
Ainoastaan uloimmainen lasi oli varovasti kilautettu rikki.Ja hahhaaan. Tässä on salaliittoteorioiden äiti. Ja taas tämän trollauksen takana ilmeisesti KTS/Pe.ku uudella tunnarilla.
Vai oli Huhtasaaren kodin ikkunan hajottaminen persujen oma vaalitempaus. Tämä on KTS/Pe.kun omasta hihasta ravistettu salaliittoteoria.
- varokaaKTSää
Aloitus on hyvin tyypillinen nettitrollaus. Jaetaan propagandaa spekuloimalla sellaisilla asioilla, johon ei ole oikeasti mitään näyttöä. Trollausta tehdään, jotta saataisiin yleisö uskomaan sellaiseen, mikä on trollin fanituksen oma etu.
Pe.Ku ja Palestiinan lippua heiluttavat KTS ovat nyt osoittautuneet samaksi persoonaksi, eikös vain? Trollausta tehdään vaihtamalla identiteettiä sen mukaan, mitä trollaus vaatii.- varokaaKTSääJaPe.kua
Ok, tunnustit olevasi Pe.ku.
Kielenkäyttösi on tyypillistä härskiä trollaamista. - OutattuSofffi
Hyvää keskipäivää, KTS! 🦆🦆🦆
Nyt Kootee jälleen näemme mitä tasoa ja minkälaisin perustein nämä vippaslössiläiset todistavat asioitaan.
Ei oteta näitä heidän valheitaan loukkauksina vaan todisteina tästä jengistä.
Eikä näille valheenvalloille tarvitsisi mitään edes vastata.
Nämä ovat Vihollinen, sen nämä ovat itse itsestään ilmoittaneet.
Mukava lukea, sinua en ole vähään aikaan täällä nähnytkään. Enkä ihmettele.
Minulla on täällä edelleen meneillään oma NetMission Almost Impossible.
En luovuta, ennenkuin Vihollinen makaa ketarat suorina kohti Taivaan Isää.
Kehtasivatkin huijata ja pitää pilkkanaan vilpittömiä Herran omia.
Tämä Herran Oma ei ole unohtanut. Ja, kuten tiedämme, meidän Herramme ei ole sama kuin vippaspuljulaisilla. - huhhuuh
OutattuSofffi kirjoitti:
Hyvää keskipäivää, KTS! 🦆🦆🦆
Nyt Kootee jälleen näemme mitä tasoa ja minkälaisin perustein nämä vippaslössiläiset todistavat asioitaan.
Ei oteta näitä heidän valheitaan loukkauksina vaan todisteina tästä jengistä.
Eikä näille valheenvalloille tarvitsisi mitään edes vastata.
Nämä ovat Vihollinen, sen nämä ovat itse itsestään ilmoittaneet.
Mukava lukea, sinua en ole vähään aikaan täällä nähnytkään. Enkä ihmettele.
Minulla on täällä edelleen meneillään oma NetMission Almost Impossible.
En luovuta, ennenkuin Vihollinen makaa ketarat suorina kohti Taivaan Isää.
Kehtasivatkin huijata ja pitää pilkkanaan vilpittömiä Herran omia.
Tämä Herran Oma ei ole unohtanut. Ja, kuten tiedämme, meidän Herramme ei ole sama kuin vippaspuljulaisilla.Minä saan sen kuvan, että sinä olet taas tämän KTS/Pe.ku, joka kirjoittelet uudella nimimerkillä puolustaaksesi itseäsi. Olet tahallaan vaihtanut kirjoitustyyliä ylimääräisillä rivivaihdoilla, jotta joku erehtyisi uskomaan, että olet joku toinen henkilö. Sinun trollaamisesi on todella naurettavaa.
- HellareidenLapsiUhri
huhhuuh kirjoitti:
Minä saan sen kuvan, että sinä olet taas tämän KTS/Pe.ku, joka kirjoittelet uudella nimimerkillä puolustaaksesi itseäsi. Olet tahallaan vaihtanut kirjoitustyyliä ylimääräisillä rivivaihdoilla, jotta joku erehtyisi uskomaan, että olet joku toinen henkilö. Sinun trollaamisesi on todella naurettavaa.
Jeesus: "Teidän SANOISTAnne teidät kerran tuomitaan tai julistetaan vanhurskaiksi."
*
Vaik' täyttyisikin maailma nyt valheen enkeleistä,
Niin pimeys ei kuitenkaan voittoa saisi meistä.
Ne raivotkohot vaan ja syöskööt kiukkuaan!
Ne saanehet JO ON Herralta tuomion,
Ne YKSI SANA kaataa!
SE SANA seisoo vahvana, ne ei voi SITÄ kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
Ken meiltä voiton estää!
Vaik' veis' he henkemme, osamme, onnemme,
Ne heidän olkohot, vaan meidän iät' on
Jumalan Valtakunta!
*
Tällä foorumilla on ainakin itseltäni sekä veli KTS:ltä, valheiden ja perättömien väittämien kautta pyritty viemään sekä osamme että onnemme, onpa jopa henkiämmekin uhattu, erikseen tai yhdessä. Veli KTS johtaa näissä uhkauksien, jopa yritelmien saanneissa, omani ovat vielä ehkä yhden käden sormin laskettavissa, KTS:llä niitä on jo varmasti säkillinen.
Pe.kua en niin hyvin täällä tunne, mutta KTS on ollut sitkeä taistelutoveri jo n. 10 vuoden ajan, aina helluntailaisten Netmissiosta alkaneista uskonvainoistamme lähtien. Joissain poliittisissa kysymyksissä olemme eri mieltä, mutta paljon löytyy yhteistäkin.
Vastis on myös tuttu nettiystävä, mut Hugoo mä myös viel kaipaan, en ole täällä tunnistanut. Ovat hellarifoorumeiden parhaimmistoa. 🐻 Eivät tietenkään itse hellareita! - älyhoi
HellareidenLapsiUhri kirjoitti:
Jeesus: "Teidän SANOISTAnne teidät kerran tuomitaan tai julistetaan vanhurskaiksi."
*
Vaik' täyttyisikin maailma nyt valheen enkeleistä,
Niin pimeys ei kuitenkaan voittoa saisi meistä.
Ne raivotkohot vaan ja syöskööt kiukkuaan!
Ne saanehet JO ON Herralta tuomion,
Ne YKSI SANA kaataa!
SE SANA seisoo vahvana, ne ei voi SITÄ kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
Ken meiltä voiton estää!
Vaik' veis' he henkemme, osamme, onnemme,
Ne heidän olkohot, vaan meidän iät' on
Jumalan Valtakunta!
*
Tällä foorumilla on ainakin itseltäni sekä veli KTS:ltä, valheiden ja perättömien väittämien kautta pyritty viemään sekä osamme että onnemme, onpa jopa henkiämmekin uhattu, erikseen tai yhdessä. Veli KTS johtaa näissä uhkauksien, jopa yritelmien saanneissa, omani ovat vielä ehkä yhden käden sormin laskettavissa, KTS:llä niitä on jo varmasti säkillinen.
Pe.kua en niin hyvin täällä tunne, mutta KTS on ollut sitkeä taistelutoveri jo n. 10 vuoden ajan, aina helluntailaisten Netmissiosta alkaneista uskonvainoistamme lähtien. Joissain poliittisissa kysymyksissä olemme eri mieltä, mutta paljon löytyy yhteistäkin.
Vastis on myös tuttu nettiystävä, mut Hugoo mä myös viel kaipaan, en ole täällä tunnistanut. Ovat hellarifoorumeiden parhaimmistoa. 🐻 Eivät tietenkään itse hellareita!Luuletko, että joku uskoo sinua? Ei usko!!
- huhuuh
Aloituksessa on kaksi tykkäystä. Onkohan niin, että KTS/Pe.ku on tehnyt toisen KTS tunnarilla ja toisen Pe.ku tunnarilla? Vielä et ole rekisteröinyt Soffiina tunnaria itsellesi.
Trollaus saa aina vain uusia vivahteita, kun kaikki hämäys tehdään, että joku uskosi KTS/Pe.ku/Soffiina trollia. - SAWTHEWORLD
Aika pelottavaksi on maailma mennyt. Koskaan ei tiedä missä tapahtuu ja mitä.
- huhuuh
Maailmassa on ollut kriisejä aina aika ajoin ja maailmansotiakin.
Uutta on se, että nettitrollauksessa yhdistyy uskonnollinen kieroilu, venäläismielisyys ja Israel vastaisuus Palestiinan lipun alla.
- HellaritSaavatSotansa
HelluntaiSaatana julistaa nyt voimalla itse itseään.
Hellariuskonto on USA:n vapaamuurareiden 1800-luvulla perustama lumeuskonto, jonka todelliset päämäärät ovat poliittiset, myös kristinuskon vastaiset.
Kuten tässä ketjussa luemme, SuuriSaatana hätääntyi, kun sen uusinta false flag-iskua Venäjää vastaan alettiin ruotia. Pohjolassamme on parhaillaan meneillään SuurenSaatanan sotaharjoitukset, joihin on vedetty mukaan niin Suomi kuin Ruotsikin. Ruotsista vähät piittaan, mutta omat päämiehemme ovat jo astuneet miinaan. Kaikki mitä itse olen täällä kirjoitellut, on käynyt järjestään toteen, enkä kuitenkaan esiinny "profeettana". On vain ymmärrettävä looginen syyn ja seurauksen laki, sekä jo aiemmin koettu historia.
Tänään Venäjä varoittaa Suomea. Valhemedioille tyypillisesti uutista ei saa kommentoida. Esim. IS sensuroi mielipidekirjoituksia, julkaisee lähinnä Venäjää herjaavat mielipidekirjoitukset, joko ei julkaise lainkaan tai jälkisensuroi jo vahingossa julkaisemiaan Venäjään rauhanahtoisesti asennoituvinen toisinajattelijoiden kirjoituksia.
Se oli Rkp:n lume-"puolustusministerimme" Carl Haglund joka heitti tuon väittämän "Pietarin trolleista", sanoen samalla, ettei asiaa voi todistaa. Samaa väittämää levittää Suomen ruotsalainen kolonna edelleen, myös täällä internetissä. Ruotsi on aina tehnyt kaikkensa rikkoakseen Suomen ja Venäjän välistä rauhaa. Tässäkin uutisketjussa heillä on trollinsa. Ruotsalaiseen trollailuun kuuluu myös nähdä valhenäkyjä sukellusveneistä Tukholman rannikolla tai sitten Venäjä on jo selkeästi tajunnut, missä sen tosivihollinen, meidän, suomalaisten selän takana, on aina luurannut. Perkeleen Gauthiod, "Ruotsi". Sopiikin käydä kurkkimassa, mitä Hurri oikein puuhaa!
Myös google tekee kaikkensa "korjaillakseen" tekstiäni vääräksi. Saa olla tarkkana jenkkiagenttien toimissa, he vääristelevät sanojamme jopa omilla koneillamme. Juu, olen kyllä laittanut asetuksista pois amerikkalaisen "oikeinkirjoituksen", mutta tätäkö microsoft kunnioittaisi?!- älyhoi
Sinulla ei ole mitään itsekritiikkiä. Kirjoitat poliittista pamflettia ja luulet, että joku edes viitsii sitä lukea saatikka edes uskoo siihen. Sinun tekstistä näkyy voimakas venäjämyönteisyys, joka kumpuaa vain ideologiasta. Suomalaiset onneksi tajuavat, ettei venäläismielistä propagandaa pidä uskoa.
- faktaa-väliin
USA:n Pen ( PEN International on vuonna 1921 perustettu kansainvälinen kirjailijajärjestö, joka puolustaa sananvapautta ja edistää kirjallisuutta. PEN Internationaliin kuuluu 145 PEN-keskusta 104 maassa. ) veti juuri ennen näitä pommipaketteja Trumpin oikeuteen valtamedian eli CNN:n uhkailusta.
Sitten kyseisen uutistoimiston väki saa pommipaketin. TODELLA epäuskottavaa.
https://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=en&u=https://www.publishersweekly.com/pw/by-topic/industry-news/publisher-news/article/78341-pen-america-is-suing-donald-trump.html&prev=search
Kun korkeimman oikeuden uuden tuomarin valinnan estäminen meni reisille, on valokoimassa muita keinoja Trumpia vastaa.- analysis
Aivan. Mitä tekemistä tällä on kirjepommien kanssa? Ei mitään. Trumpin toimintatapa ei ole tällainen. Hän kestää julkisen kritiikin ja hoitaa sen kritisoimalla takaisin.
Tämä koko kirjepommikampanjan tarkoitus on häiriköidä, jotta kansa kiihottuisi USA:n johtoa vastaan. Pikemminkin USA:n irtautuminen ohjussopimuksesta on se todellinen syy, että tällaista tehdään USA:ssa. Englannin tapahtumien jälkeen karhu ei enää uskalla toimia niin suorasukaisesti, joten tehtailee suht harmittomia pommeja, jotka eivät koskaan räjähdä, mutta kylvät pelkoa. Kun karhun osuus selviää, niin USA voi suuttua toden teolla. Karhu tietää, että tällainen kiusa ei vielä ylitä hyökkäyskynnystä, joten sillä voi painostaa USA:ta.
Soffiina pistää ketjut järjestykseen!
HYVÄ!Selvä tapaus
Kyseessä tosi-uskovainen Trump-fani.- KiitosJaHyvääYötä
Nii kuka? Minä, Sophie? No en varmana ainakaan minä ole trumpfani.
Fanitan Putinia ja Lavrovia. - uutisista
Yle kirjoittaa 26:10 kello 16:25, siis ENNEN Pe.ku:n kommenttia:
"Poliisi on pidättänyt miehen liittyen räjähdepakettien lähettämiseen Yhdysvalloissa. Pidätetty on liittovaltion poliisin FBI:n hallussa. Pidätetty on 56-vuotias ja hänellä on rikostaustaa. Epäillyn jäljille päästiin DNA:n ja sormenjälkien avulla.
Mies otettiin kiinni perjantainaamuna autotarvikeliikkeen parkkipaikalla Floridassa, lähellä Fort Lauderdalea. Myös lisää pidätyksiä voi olla luvassa, kertovat viranomaiset.
New York Times -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun)pidätetty on rekisteröitynyt republikaani, ja tällä on pitkähkö rikosrekisteri. Rikosrekisteri sisältää muun muassa huume- ja petossyyteitä. Miestä on syytetty myös pommiuhkauksesta. Rekisterin mukaan viimeisin pidätys on vuodelta 2015. Mies on syntynyt New Yorkissa."
https://yle.fi/uutiset/3-10477986
Poliisi epäili jo alusta pitäen, että teon takana olisi yksittäinen radikalisoitunut rikollinen. Mies ei ole saanut toimeksiantoa Valkoisesta talosta, kuten edellä on kovasti spekuloitu. Edellä mainittu false flag -salaliittoteoria on alusta pitäen ollut pelkkää satua. KiitosJaHyvääYötä kirjoitti:
Nii kuka? Minä, Sophie? No en varmana ainakaan minä ole trumpfani.
Fanitan Putinia ja Lavrovia.Eikun Peku tarkoittaa että ne sai sen kirjepommimiehen kiinni Yhdysvalloissa. Oli kyseessä trumpanituksen ääritapaus. Voi saada jopa 48 vuotta vankeutta koska kyse on terroristisesta teosta joka on siellä murhaan verrattava rikos. Onnistui tai ei,
- juuri.niin
KTS kirjoitti:
Eikun Peku tarkoittaa että ne sai sen kirjepommimiehen kiinni Yhdysvalloissa. Oli kyseessä trumpanituksen ääritapaus. Voi saada jopa 48 vuotta vankeutta koska kyse on terroristisesta teosta joka on siellä murhaan verrattava rikos. Onnistui tai ei,
Eli sinä Pe.ku/KTS/HelareidenUnelmaToteutuu tarkoitit siis sitä, että tekijä oli saatu kiinni. Ok.
Mutta sinun teoriasi siitä, että se olisi ollut false flag, oli satua. - kahvijakarjalanpiirakkaa
KTS kirjoitti:
Eikun Peku tarkoittaa että ne sai sen kirjepommimiehen kiinni Yhdysvalloissa. Oli kyseessä trumpanituksen ääritapaus. Voi saada jopa 48 vuotta vankeutta koska kyse on terroristisesta teosta joka on siellä murhaan verrattava rikos. Onnistui tai ei,
Ahaa. En pysynyt kärryillä eli troikassa.
Hyvin toimittu siellä.
Republikaani ja huumeäijä, jo suht iäkäskin. Eli vaarin omaa sotaa.
Noissa viritelmissä oli sen veŕran avuttomuutta, että minkään suurvallan tekeleitä eivät selvästikään olleet.
Kaikenlaisia höpöjä, iltalääkkeissään. - analsysis
kahvijakarjalanpiirakkaa kirjoitti:
Ahaa. En pysynyt kärryillä eli troikassa.
Hyvin toimittu siellä.
Republikaani ja huumeäijä, jo suht iäkäskin. Eli vaarin omaa sotaa.
Noissa viritelmissä oli sen veŕran avuttomuutta, että minkään suurvallan tekeleitä eivät selvästikään olleet.
Kaikenlaisia höpöjä, iltalääkkeissään.KTS/Pe.ku, miksi vastaat itsellesi? Luuletko, ettei yleisö tajua, että käytät useita identiteettejä.
Ei ollut sinun teoriasi totta, että olisi ollut false flag. Se on vielä periaatteessa mahdollista, että karhu idästä olisi avustanut tai provosoinut hänet tähän tekoon, koska tämä teko vahingoitti nimenomaan USAn johtoa ja pelotteli demokraatteja juuri vaalien alla. juuri.niin kirjoitti:
Eli sinä Pe.ku/KTS/HelareidenUnelmaToteutuu tarkoitit siis sitä, että tekijä oli saatu kiinni. Ok.
Mutta sinun teoriasi siitä, että se olisi ollut false flag, oli satua.Minulla ei ole koskaan ollut mitään False Flag teoriaa tästä tapauksesta. Ne teoriat oli ihan siellä sun lössis suunnalla, kun väititte demokraattien ja liberaalien lavastaneen kaiken.
- katumusta.ja.uskoa
KTS kirjoitti:
Minulla ei ole koskaan ollut mitään False Flag teoriaa tästä tapauksesta. Ne teoriat oli ihan siellä sun lössis suunnalla, kun väititte demokraattien ja liberaalien lavastaneen kaiken.
Se ol mm. mun teoriaa, enkä varmana kuulu tuohon lössiin! 😰
Ei ollu falseflag! Ei.
Se ol hullu re-puplikaani, melkein ku halla-aholainen persu...
Häpiän.
Anteeksi, että syytin demareita... katumusta.ja.uskoa kirjoitti:
Se ol mm. mun teoriaa, enkä varmana kuulu tuohon lössiin! 😰
Ei ollu falseflag! Ei.
Se ol hullu re-puplikaani, melkein ku halla-aholainen persu...
Häpiän.
Anteeksi, että syytin demareita...No välillisesti Trumpkin myönsi oman osasyyllisyytensä toteamalla että hänen "puheitaan on viime aikoina siistitty".
- huhhhuuh
katumusta.ja.uskoa kirjoitti:
Se ol mm. mun teoriaa, enkä varmana kuulu tuohon lössiin! 😰
Ei ollu falseflag! Ei.
Se ol hullu re-puplikaani, melkein ku halla-aholainen persu...
Häpiän.
Anteeksi, että syytin demareita...Ja taas KTS/Pe.ku kirjoittaa omaa propagandaansa toisella identiteetillä. On aikamoista trollaamista.
huhhhuuh kirjoitti:
Ja taas KTS/Pe.ku kirjoittaa omaa propagandaansa toisella identiteetillä. On aikamoista trollaamista.
Älä uskopistevainen ota enää.
- mustepullolla.päähän
KTS kirjoitti:
Älä uskopistevainen ota enää.
Pe.ku mua tässä alkaa säälittää. Jostain lukutaidottomasta syystä "vajavainen" liittää hänetkin meihin ja käsittääkseni Pe.kun aatteet ovat toiset. Hiljaa on miesparka.
Älä Pe.ku itke! KTS ja mä ollaan vuosien ajan totuttu näiden valheisiin. Tää on meille tuttua helluntaitouhua. Nyt kai sinäkin alat tajuta miksi nimeämme koko jengin rikollisiksi? Yksi tai kaksi heistä levittää valheita toisinajattelijoista, yleensä KTS:tä ja minusta. Muu jengi, vaikka tunteekin meidät, itseni n. 10 vuoden takaa, vaikenee eli antaa rikokselle hiljaisen tukensa.
Tätä oli hellareiden Netmissio aikanaan. Siellä tää sikalauma, suljetuilla sivuilla eli Hollituvassa, repi laumana väärinajattelijoita. Kerran oli kokonainen 500 sivun juutalaisvastainen ketju, jonka sitten lopuksi vain poistivat bittiavaruuteen. Foorumin juutalaistaustaisia pilkattiin ja kiusattiin sikana. Etusivulla sitten olivat niin "israelinystävää"!
Me KTS:n, myös monen muun kanssa, tiedämme mitä on helluntaiusko.
Uskalla nyt sinäkin Pe.ku vastata! Älä taivu valheen ja vääryyden edessä.
Mustepullolla (näppäimistöllä) päin Perkelettä! 🐆 mustepullolla.päähän kirjoitti:

Mustepullolla (näppäimistöllä) päin Perkelettä! 🐆Hyvin tiivistetty tämän kyseisen mafiaseurakunnan toimintatapa. Ei tietenkään koske kaikkia helluntalaisia mutta tämän Netmissionin ja Suolikaxnelosen perskärpäset ovat olleet pahimpia.
- heille.kyllä.kostetaan
KTS kirjoitti:
Hyvin tiivistetty tämän kyseisen mafiaseurakunnan toimintatapa. Ei tietenkään koske kaikkia helluntalaisia mutta tämän Netmissionin ja Suolikaxnelosen perskärpäset ovat olleet pahimpia.
Minule tämä piirre nykyhelluntailaisissa on ollut yllätys, mutta selitys on tietenkin yksinkertainen: Helluntaikirkko on hyväksynyt myös uudestisyntymättömät käännynnäiset yhteyteensä, joten tällainen lihallinen rikollisuus on päässyt rehoittamaan.
Olihan jo ennen Hellkirkkoakin joitain v-mäisiä johtajia, eräs v-mäisin koskaan tapaamani olikin sitten yksi H-kirkon perustajista.
Hänen toimintansa ja läsnäolonsa onkin kylvänyt kuolemaa kaikilla saroilla.
Ne vanhat hellarit, jotka itse aikoinaan tunsin ovat tällaista käytöstä vastaan. Eivät olleet eivätkä ole tätä lajia.
Silti hyvävelisysteemi eli mafiamainen toiminta vaientaa hengellisimmät. Liha ja raha ratkaisee.
Odotan innolla päivää kun saan nähdä nämä seisomassa tuomiolla.
"Ja minä saan ilolla katsella kun minun vihollisilleni kostetaan!" (Daavidin psalmi?) Myös tämä meistä valehteleva henkilö. En tunne mitään armoa.
On selviö, että ainakin osa näistä hell.foorumeiden nettikiusaajista on hellareiden vaikutusvaltaisimpien sukujen uudestisyntymättömiä tenavia. Uskovat, että nimi tuo suojan. Nämä kirkkolaiset tietenkin suojelevat omiaan, mutta Jumalan suojelusta heillä ei ole, sillä he eivät ole Jumalan omia.
Ensimmäisenä kaatui riikollisten Netmissio.
Seuraavaksi kaatuu Helluntaikirkko. - huuhhuuuuh
heille.kyllä.kostetaan kirjoitti:

Seuraavaksi kaatuu Helluntaikirkko.Senkö takia sinä KTS/Pe.ku olet Suomi24:lla, että saat jutella itsesi kanssa?

Seuraavaksi kaatuu Helluntaikirkko.Niin, Helluntaikirkko on jo luopunut uskonkasteestaan ja liittää jälkikasvunsa Jeesuksen ruumiiseen jo vauvana.
Myöhempi (entinen uskonkaste) on enää vain nimellinen, ilman merkitystä.
Tuo muutos tapahtui heti kun helluntaikirkko perustettiin ja syynä tähän helluntailaisten kasteopin murenemiseen oli raha.
Valtio jakaa uskonnollisille yhdyskunnille yleisavustusta jäsenmäärän mukaan ja siihen jäsenmäärään piti tietenkin saada vauvatkin mukaan.
Tämän vuoden tuki helluntaikirkolle on noin 8,49 euroa jäsentä kohden.
Tuo vajaa kymppi olisi siis se hinta, jolla aikuiskasteesta tuli lapsikaste.
- capiche
Jäljet johtivat alusta saakka 99% varmuudella sylttytehtaalle. Se miten pommiryhmä käsitteli paketteja, paljasti heti, ettei kyseessä ollut false flag. Tällaiset kirjeethän läpivalaistaan ensin. Eikä mitä tahansa paketteja ryhdytä kuljettamaan pommiautoilla läpi USA:n FBI:n päälaboratorioon.
Hyvä säkä, ettei yksikään räjähtänyt. Sillä pommiasiantuntijoiden mukaan näissä pommeissa käytetty räjähdysaine saattaa räjähtää huonolla säkällä myös itsekseen iskusta, lämmöstä tai hankauskitkasta.
Autossaan asuneen Trumpin ihailijan asunto-ongelmat ratkesivat vähän pidemmäksi aikaa. Pidätyshetken syytteillä tulisi 58 vuotta vankeutta. Ja tutkinnan jatkuessa selviää tuleeko syytteisiin vielä terrorismilisää. USA:n lainsäädännön mukaan terroristisen teon tunnusmerkit ovat poliittinen motiivi, väkivalta tai sen vakavasti otettava uhka. Täyttyvät hyvinkin tässä teossa.
USA:ssa on aina ollut tällaista porukkaa. Kerran Manhattanilla kotiin tullessani katu oli suljettu ja tiedotusvälineet paikalla. Poliisi kertoi, etten pääse vähään aikaan kotiin, koska talostani kärrätään parhaillaan pommeja ulos. Alakerran asukki oli pitänyt siellä pommiverstasta ja sieltä poistettiin laatikkokaupalla tavaraa.Ja aseita kannetaan vapaasti siellä täällä taustasta ja mielenterveydestä piittaamatta. Juuri äsken valkoihoinen mies on ampunut 12 juutalaisen seurakunnan jäsentä Pittsburghissa kiitos vapaiden aselakien.
KTS kirjoitti:
Ja aseita kannetaan vapaasti siellä täällä taustasta ja mielenterveydestä piittaamatta. Juuri äsken valkoihoinen mies on ampunut 12 juutalaisen seurakunnan jäsentä Pittsburghissa kiitos vapaiden aselakien.
Tässä on kuva ampujan käyttämästä AR-15 kivääristä:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/29/Colt_AR-15_with_XM148_Launcher.jpg
Sopii hyvin tyynyn alle.Cesar Sayocin kiinni jääminen oli valtava takaisku Trumpille ja uskonveljilleen.
Nythän on selvinnyt sekin, että kyseessä on terrorismi, jota äärilaidan kristityt Trumpin johdolla lietsovat.
Trump ei tunnu osaamattomana pääsevän irti vastuustaan ja tulikin vaan uudestaan heittäneeksi lisää palavaa nestettä terroristien liekkeihin.
Järjetöntä alkaa mediaa haukkumaan siitä kun terroristi on hänen itsensä fani ja liikkeellä Trumpin itsensä ajamana.- SyväJoenKapina
Minä en Trumpista ja uskonveljistään piittaa, mutta tuskinpa tämä mikään voitto Trumpille edes hänen omasta mielestään oli.
Tuskin hän kaipaa kahjoja, uskonveljiksi esittäytyviä pommintekijöitä ympärilleen.
Trump ei niitä kirjepommeja lähettänyt. Mutta ilmeisimmin hänen oma, kahjo persoonansa on ollut jonkinlainen yllyke asiassa.
Hyvä, että kaheli saatiin nopeasti kiinni.
Mutta jo toinen samaa lajia intoutuikin tänään omaan vallakumoukseensa.
Jotenkin on edelleen sellainen, itse asiaa kohtaan false flag- fiilis, etteivät vaan sittenkin demarit ole sekoittaneet Syvä-joen alkuasukkaille tarjoamiinsa hampurilaisiin jotain ylimääräistä...
(Viittaus elokuvan henkilöhahmoihin.)
Okei, okei, ei ikinä! SyväJoenKapina kirjoitti:

Okei, okei, ei ikinä!Juu, Trump uskonveljineen tosiaan lietsoo terrorismia ja on siitä viimekädessä vastuussa.
- capiche
Pe.ku kirjoitti:
Juu, Trump uskonveljineen tosiaan lietsoo terrorismia ja on siitä viimekädessä vastuussa.
Tottaikai Trumpin puheet ovat vaikuttaneet ilmapiiriin ja rohkaisevat näitä höyrypäitä. Eikä vain USA:ssa, vaan myös muualla maailmassa. Diktataattorien härskiys on selkeästi lisääntynyt, koska heillä on samanmielinen ystävä Valkoisessa talossa.
Kaikkien valtioiden - myös Suomen - turvallisuusviranomaiset pitävät vastakkainasettelun ja suvaitsemattomuuden lietsomista pahempana uhkana kuin yksittäisiä terroritekoja. Sillä historiassa on runsaasti esimerkkejä siitä mihin sellainen ilmapiiri johtaa.
Ihminen on hämmentävän itsetuhoinen otus. Vapaus ja vastuu on joillekin niin pelottava asia, että he alistavat itsensä vapaaehtoisesti diktaattoreille. Hyvä esimerkki tästä on Brasilia, jonka presidentiksi todennäköisesti valitaan sotilasvaltaa ja kidutusta ihannoiva äärioikeistolainen rasisti ja misogynisti.
Se, että kristityt tuntevat vetoa tällaisiin tyyppeihin, on minulle täysi mysteeri. Vielä suurempi mysteeri on viehtymys järjettömiin salaliittoteorioihin. Missä on terve maalaisjärki? Eikö pahuutta ja järjettömyyttä enää tunnisteta? capiche kirjoitti:
Tottaikai Trumpin puheet ovat vaikuttaneet ilmapiiriin ja rohkaisevat näitä höyrypäitä. Eikä vain USA:ssa, vaan myös muualla maailmassa. Diktataattorien härskiys on selkeästi lisääntynyt, koska heillä on samanmielinen ystävä Valkoisessa talossa.
Kaikkien valtioiden - myös Suomen - turvallisuusviranomaiset pitävät vastakkainasettelun ja suvaitsemattomuuden lietsomista pahempana uhkana kuin yksittäisiä terroritekoja. Sillä historiassa on runsaasti esimerkkejä siitä mihin sellainen ilmapiiri johtaa.
Ihminen on hämmentävän itsetuhoinen otus. Vapaus ja vastuu on joillekin niin pelottava asia, että he alistavat itsensä vapaaehtoisesti diktaattoreille. Hyvä esimerkki tästä on Brasilia, jonka presidentiksi todennäköisesti valitaan sotilasvaltaa ja kidutusta ihannoiva äärioikeistolainen rasisti ja misogynisti.
Se, että kristityt tuntevat vetoa tällaisiin tyyppeihin, on minulle täysi mysteeri. Vielä suurempi mysteeri on viehtymys järjettömiin salaliittoteorioihin. Missä on terve maalaisjärki? Eikö pahuutta ja järjettömyyttä enää tunnisteta?Taikausko, salaliittoteoriat ja diktatuurien ihannointi on olennainen osa äärioikeaa ajattelua. Se on patologista ja irrationaalista.
trump on osannut hyödyntää tämän. Hänhän sanoi jo 80-luvulla, että jos lähtisi politiikkaan mukaan, hän lähtisi republikaanina koska heidän äänestäjiään on helpompi vedättää mitä älyttömimpiin juttuihin mukaan.
Hän on veijari.- yäääkhghh
KTS kirjoitti:
Taikausko, salaliittoteoriat ja diktatuurien ihannointi on olennainen osa äärioikeaa ajattelua. Se on patologista ja irrationaalista.
trump on osannut hyödyntää tämän. Hänhän sanoi jo 80-luvulla, että jos lähtisi politiikkaan mukaan, hän lähtisi republikaanina koska heidän äänestäjiään on helpompi vedättää mitä älyttömimpiin juttuihin mukaan.
Hän on veijari.Itse näin Trumpin läpi jo ensimmäisestä valokuvasta. Äijä mesoi suu ammollaan ja sormipystyssä kuin helluntaievankelista. Tuijotin todella, että mikä tuo on. Eikai jenkit aio tuollaista tyyppiä valita!
Tiedämme kuinka kävi. 😵 🤪 🤑 😖
Usko on ihmeellinen asia.
- siitä_sitten
Ei tätä keskustelua kukaan lue eikä usko ;-D
Kunhan yksi KTS/Pe.ku/multi.nikki tässä itsekseen juttelee ja trollaa. Taas ääärilaidan kristitty hyökkäsi.
Ainakin 8 kuollut ammuskelussa.
Alla olevan Raamatun jakeen luotsaamana hän hyökkäsi juutaiasia vastaan
Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.- Outattu.Soffiina
Monet kristityt puhuvatkin "helluntailaisuuden henkivalloista". Emme ole ainoat niiden hyökkäyksiä kokeneet ja kokevat. Onhan koko kristinusko aina ollut heidän tulilinjallaan!
Kathryn Kuhlmanin levittämä "karismaattisuus" toi avoimesti mukanaan myös riivaajat seurakuntiin ja myöhempi, rikoksille perustettu H-kirkko "laillisti" niiden aseman.
Siellä missä puhutaan Totuutta, uskonnollista tai muuta, tuo riivaajat, valheenvallat, ympärille huutamaan, kuin jo Jeesuksenkin aikana.
Riivaajien reaktiot sinänsä ovat eräänlainen, mahdollinen todiste, tosin tässäkin on oltava kriittinen.
Sinä ja KTS selvästikin olette käyneet helluntairiivaajien sietokyvylle! Rohkaiskaa ja itsekin rohkaisen tällä itseäni.
Hellarit ristiinnaulitsevat meitä tavallaan. Kukaan heistä ei asetu meidän puolellemme. Outattu.Soffiina kirjoitti:
Monet kristityt puhuvatkin "helluntailaisuuden henkivalloista". Emme ole ainoat niiden hyökkäyksiä kokeneet ja kokevat. Onhan koko kristinusko aina ollut heidän tulilinjallaan!
Kathryn Kuhlmanin levittämä "karismaattisuus" toi avoimesti mukanaan myös riivaajat seurakuntiin ja myöhempi, rikoksille perustettu H-kirkko "laillisti" niiden aseman.
Siellä missä puhutaan Totuutta, uskonnollista tai muuta, tuo riivaajat, valheenvallat, ympärille huutamaan, kuin jo Jeesuksenkin aikana.
Riivaajien reaktiot sinänsä ovat eräänlainen, mahdollinen todiste, tosin tässäkin on oltava kriittinen.
Sinä ja KTS selvästikin olette käyneet helluntairiivaajien sietokyvylle! Rohkaiskaa ja itsekin rohkaisen tällä itseäni.
Hellarit ristiinnaulitsevat meitä tavallaan. Kukaan heistä ei asetu meidän puolellemme.Juuri näin!
- Venäjän.Ystävä.Suomesta
KTS kirjoitti:
Juuri näin!
Tuohon edelliseen lisään senkin, että tajuan taas hyvin myös Eenokin raivon. Hänkin myös kirjoittaa hellareista suunnilleen perkeleen lapsina.
***
Venäjällä, itsellenikin tutulla Pietarin kehätiellä on sattunut kauhea kolari, jossa kuoli kaikkiaan 8 ihmistä, 7 heistä paloi autoon! Olivat palaamassa ostosmatkalta Suomesta.
En onnistu linkittämään sitä tällä kännyllä.
IS ei tietenkään salli kommentoida uutista, esittää surunvalittelua, joten teen sen tässä.
"Ikuinen muisto." 🌹
* Venäjän.Ystävä.Suomesta kirjoitti:

*Linkitän Soffiinan puolesta:
https://yle.fi/uutiset/3-10479885- Venäjän.ystävätär
KTS kirjoitti:
Linkitän Soffiinan puolesta:
https://yle.fi/uutiset/3-10479885Kiitos. 🐩
Olennaista ei ole nyt uskonnot vaan USA:n löperöt aselait.
- sortomaan.vapaudet
Olennaista on koko USA ja sen olemassaolo.
Sekin on ulkopuolisten hyökkääjien, raa'asti sen alkuperäiskansoilta ryöstämä, näille kuuluva maa.
Itse en ole koskaan edes, periaatteesta, siellä käynyt. Antanut tukeani valtavalle rikokselle.
Sama tapahtuu nyt euroopassa. Alkuperäiskansojen ryöstöt ja vanhojen kulttuurien tuhot. Sijalle tarjotaan halpaa roskaa, jenkkien tapaan.
Jenkkien maa on perustettu rikoksille, anarkismille, kaikilla on lupa kantaa aseita. He itse kutsuvat tuota "vapaudeksi".
Etenkin ja esim. nk. raamattuvyöhykkeen sikaileva vapaus on jo nähty. - capiche
sortomaan.vapaudet kirjoitti:
Olennaista on koko USA ja sen olemassaolo.
Sekin on ulkopuolisten hyökkääjien, raa'asti sen alkuperäiskansoilta ryöstämä, näille kuuluva maa.
Itse en ole koskaan edes, periaatteesta, siellä käynyt. Antanut tukeani valtavalle rikokselle.
Sama tapahtuu nyt euroopassa. Alkuperäiskansojen ryöstöt ja vanhojen kulttuurien tuhot. Sijalle tarjotaan halpaa roskaa, jenkkien tapaan.
Jenkkien maa on perustettu rikoksille, anarkismille, kaikilla on lupa kantaa aseita. He itse kutsuvat tuota "vapaudeksi".
Etenkin ja esim. nk. raamattuvyöhykkeen sikaileva vapaus on jo nähty.Minusta taas olennaisin juttu ovat ihmiskunnan - ja erityisesti kristittyjen - vihaongelmat . Tässäkin keskustelussa esiintyy hurskasteluksi ja oikeaoppisuudeksi naamioitua vihapuhetta.
- KTuomari
Kirjoitat paskoja. Kaikki paketit ovat lähetetyt "Vasen-Demareille", ja syyt pantiin oikeistolaisille. Me täällä paikan päällä tiedämme tosiasiat, sinä vain levittelet valheita, SIKA.
- capiche
KTS on kyllä oikeassa myös aseiden suhteen. USA:n rikostilastojen mukaan noin 80% viharikoksista on äärioikeistolaisten tekemiä. Se ei tarkoita, etteikö äärivasemmistossakin olisi vihaa. Ero tulee siitä, että äärioikeistolla on aseita, mutta vasemmistolla jostain syystä ei.
- TriplaXXXX
Trumpin mukaan koko amerikka suree pommi-iskun uhreja. Mielenkiintoinen ajatusleikki: jos joku olisi tehnyt vastaavan iskun homobaariin ja uhreja olisi ollut 15, niin olisko silloinkin Trumpin mukaan koko amerikka surrut?
Mielenkiintoiseksi iskun tekee kuitenkin se, että äärioikeistolaiset ovat olleet innokkaita Trumpin kannattajia ja jopa kokeneet että Trump on osa heitä. Saa nähdä mitä tuollainen isku juutalaisten synagogaan tekee äärioikeiston ja Trumpin suhteille? Tunnetusti äärioikeistolaiset vihaavat juutalaisia. Bannon sai jo potkut ja kun Trump tuomitsee jyrkästi synagogaan tehdyn iskun niin miten äärioikeiston suhde Trumpiin muuttuu?Bannon sai tosin potkut ihan muista syistä. Henkilökemiat eivät kohdanneet ja Trump sai muutenkin tarpeekseen Bannonin jatkuvasta manipulointiyrityksistä.
- capiche
"Mielenkiintoinen ajatusleikki: jos joku olisi tehnyt vastaavan iskun homobaariin ja uhreja olisi ollut 15, niin olisko silloinkin Trumpin mukaan koko amerikka surrut? "
Puhumattakaan siitä, jos isku olisi tehty moskeijaan. Muslimit ja latinot ovat aina olleet hänen inhokkejaan. Hänellä on myös yksi tuomio afroamerikkalaisten syrjinnästä rakennuksisssaan. Homoja ja juutalaisia Trumpin tuttavapiirissä on sen sijaan ollut aina.
- suom.judejen.kaveri
IS kirjoittaa Helsingin juutalaisen seurakunnan varainkeräyksen, sen turvallisuuden puolesta, keränneen kohtalaisen potin: n. 90 000 euroa. Erityisesti mainitaan aina torvea edelllään soittava Patmos.
Juutalaisilla on kuitenkin muitakin ystäviä kuin nuo käännyttämismotiiviset höyrypäät, jotka todellisuudessa eivät siis ole juutalaisten ystäviä, vaan "misunäärejä", kuten eräs juutalainen itselleni männä vuosina heitä kutsui.
Valhemediana IS mainitsee syyksi "äärioikeiston nousun", joka onkin suora valhe. Suomen juutalaisia häiriköi ja uhkailee pääasiassa Israel-vastainen, suomalainen äärivasemmisto ja kaverinsa, maahanmuuttajamuslimit. Mutta tätähän "rasisminvastainen" valhemedia ei tietenkään sano! Eli on todellisuudessa itse rasistien suojelija.
Vai onko Hgin juutalainen seurakunta itse ilmoittanut pääasiallisimmiksi uhkailijoikseen nimenomaan suomalaisen "äärioikeiston"?
Epäilen, että väite lähti valhemedian toimittajan omasta kynästä, eli näppäimistöstä.
Hölmö sana, joka perättömästi leimaa ei-sossujen talutusketjussa toimivat ja ajattelevat toisinajattelijat.- capiche
Siihen en ota kantaa kuka Helsingin juutalaisseurakuntaa häiriköi. Mutta vanha sanonta "jos se kävelee kuin ankka ja kaakattaa kuin ankka, niin se on ankka" pitää yleensä paikkansa. Jos "toisinajattelija" ajaa rotujen puhtautta, antisemitismiä tai mihinkään muuhun ryhmään kohdistuvaa muukalaisvihaa, niin hän on samalla asialla kuin äärioikeisto.
- raiskareiden.kavereille
capiche kirjoitti:
Siihen en ota kantaa kuka Helsingin juutalaisseurakuntaa häiriköi. Mutta vanha sanonta "jos se kävelee kuin ankka ja kaakattaa kuin ankka, niin se on ankka" pitää yleensä paikkansa. Jos "toisinajattelija" ajaa rotujen puhtautta, antisemitismiä tai mihinkään muuhun ryhmään kohdistuvaa muukalaisvihaa, niin hän on samalla asialla kuin äärioikeisto.
Minä otan kantaa nimenomaan tähän asiaan, jonka myös tietyssä määrin jopa itse tunnen. Minä tiedän, että Suomen juutalaisia häiriköivät nimenomaan maahanmuuttajamuslimit ja näiden tukijat, suomalainen vihavasemmisto.
Sä levität olkiukkoja. Suomessa ensinnäkään ei ole paljonkaan tuota nk. äärioikeistoa. PerSut esim. eivät ole äärioikeistolaisia, kyseessä on tässäkin yksistään vasemmistolaisten valhemedioiden olkiukko. Joukossa voi olla kourallinen natseja, mutta heille ei ole annettu lupaa tuoda aatettaan julki ainakaan perSujen kautta.
Äärioikeistolla on muutoin aina tarkoitettu vasemmiston omaa, parlamentissa äärioikealla istunutta, sen omaa, pientä ryhmittymää. Kansallissosialistit eli natsit, ovat vassareiden oma, sosialistinen joukkonsa ja se on siis vasemmistolainen, ei oikeistolainen aate.
Kaikki juutalaisten arvosteleminen, historian ja tämän päivän tosiasioiden esiintuominen nimenomaan juutalaisten itsensä, aivan julkisesta länsimaisen, kristillisen kulttuurin vastaisuudesta, ei ole asiatonta "antisemitismiä". (Luoja, että tätä kirjoitusta sotketaan!) He itse ovat agendassaan avoimia, mutta jotkut kristityt, joille totuus on vaikea niellä, pyrkivät (juutalaisten itse nauraessa) selittämään asiat muuksi. Suomessa näkyvästä netistä on äskettäin jopa poistettu mm. video, jolla varsin vihamieliset juutalaiset, silmät leimuten, yhdessä nk. mustien kanssa julistavat valkoisen rodun pahuutta ja että maahanmuuttojen kautta paha, valkoinen rotu ja kulttuuri hävitetään. Eräs nainen perusteli oikeutensa sillä, että joku vaari oli tullut Britanniaan jo 200 vuotta sitten! Niillä 10 000 vuotta sitten sinne tulleille "valkoisille" briteille ei kuulunut oikeudet.
Ei ole rasismia vaan rasismin vastaisuutta puolustaa kukin omaa kansaansa ja sen kulttuuria todellista vihatoimintaa vastaan. (Länsiväärennös muutti sanan "vihatoimintaa" sanaksi "hihaton Intia". Samaten
sanan "länsiväärennös": "Länsiväylän PS!" Kylläpä teillä on hauskaa.) Länsi todistaa itse itsestään, että kaikki sen kautta kulkeva mediatoiminta on sensuurin ja väärennösten alaista, toisinajattelijoiden sananvapauden häirintää. Tätä samaa häirintää harjoittaa suomalainen vihavasemmisto, yhdessä "maahanmuuttajien" kanssa esim. suomalaisten, raiskausten ja terrorismin vastaisissa mielenosoituksissa, huutaen meille: "Rasistit ja fasistit, syökää paskaa!" ja: "Tunkekaa Suomi perseeseenne!" He siis antaen näin tukensa oman kansansa raiskaamiselle ja terrorismille. Näin alkoi juutalaisten lietsoma Venäjän vallankumouskin. Venäjä tungettiin venäläisten perseeseen. Monet näistä vihavasemmistolaisista muuten ovat 1917 vallankumouksen aikaan jään yli Suomeen juosseiden Kronstadtin matruusien ja suomalaisten kommunistihuorien jälkikasvua. Tämä, epäsuomalainen julmuus, näkyi mm Tampereella taannoin itsenäisyytemme vastaisissa mielenosoituksissa: hakkasivat liikennemerkeillä uljaita poliisihevosia silmiin. Tänä päivänä vasemmistohuorat ovat haarat levällään muslimiraiskareille.
Tämä on faktaa.
Kristittyjä saa mollata. Venäjään ystävällisesti asennoituvia suomalaisia saa mollata, valehdella aivan kirkkaasti, historian tosiasioista saa juutalaisjohtoinen Länsi vapaasti valehdella, kiistää tosiasiat (tässäkin ketjussa), mutta kerropa juutalaisuudesta pelkät, selvät faktat, niin saa (itsekin osin juutalaisjuurinen) antisemitistin leiman!
- lomppuli
https://www.lippu.fi/gommi-ja-pommi-lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&kuid=528506
lähetäppä Sipilälle liput... Ties vaikka löydät itsesi göögle wörld nåwsin etuaukeamalta huomenna.- VasemmistonValhemediat
Anteeksi. Ei ymmärrä. En tunne sivustoa.
Mikä gommi ja pommi ja lippu.fi?
Miksi Sipilä ja me olisimme huomenissa maailman uutisissa? Aikovatkoo vasemmistoanarkistit yhdessä islamistikavereinensa kanssa suorittaa lopullisen ratkaisunsa? Natsismihan on vasemmisto-sosialistien oma aate.
Kun kukaan ei mene minnekään provosoimaan, asiat kulkevat laillisesti. Poliisi hoitaa asiat.
Jos vas.anarkistit ja palet ulvovat kadulla, toivottavasti voidaan todistaa, että ainakaan yhtäkään perSua / ei-juutalaista "Israelin ystävää" EI ollut paikalla huutamassa provokaatioitaan vassareita vastaan, muka "juutalaisten puolesta".
Aito ystävä näkisi asiat juutalaisten näkökulmasta, te ette näe. Tämä on nähty.
Teihin ei ole yhtään luottamista.
Valhemediamme osaisivat mustamaalata tuon yhdenkin, itseään juutalaisten siivellä korottavan.
Valhemediat, kuten Yle ja IS valehtelevat jo muutenkin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371433- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69916- 68723
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi231655- 37599
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7521