Eihän SFP:n tarvitse tehdä mitään

nottaJoo

kannatuksensa eteen, se pysyy niissä lukemissa missä se pysyy sillä kannattajakunta on aina sama. Eli kannatus on keskimäärin n.4%, välillä vähän alle ja välillä vähän ylle. Eikä merkitystä ole sillä minkälaista politiikkaa puolue tekee, sillä kannattajat pysyy.

Kaikki muut puolueethan joutuvat käymään kamppailua äänestäjistä.

31

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkkddjfjff

      Kyllä RKP:kin joutuu tekemään kannatuksensa eteen asioita. 30% ruotsinkielisistä kannattaa muita puolueita, eli vaihtoehtoja löytyy ruotsinkielisillekin.

      • callenballe

        Se noin 4% perusryhmä pysyy joka tapauksessa. Eikä sillä ole väliä vaikka kannatus olisi 3%, sillä rkp joki on tai ei hallituksessa.


    • fyjfyjfyj

      Minkäslaista opportunismia on keväällä tiedossa vaa'ankielipuolueessa? Aika hiljaista on ollut tuo teidän kampanjointi.

    • Lukiolaislikka

      RKP on historiansa pahimmassa kriisissä. Vaikka kannatus ei heilahda paljon, mutta nuoret ja miehet eivät enää näe ruotsia niin tärkeäksi, että sen perusteella äänestää. Eli fiksut jättävät puolueen. Ehdokkaaksi ei myöskään saada korkean profiilin henkilöitä. Yhtään ääniharavaa ei ole näköpiirissä.

      Vahvat alueet, kuten Uusimaa on saanut vahvan haastajan, eli Hjallis!
      Helsinkiläinen ehdokas on hölmöillyt itsensä ulos. Turussa ei ehdokasta saada läpi.
      Pohjanmaalla ääniä lipsahtaa demareille. Puolue saa max 5 kansanedustajaa.

      • pätkyys

        Siis puolueen kannatus on sama ja samalla nuoret miehet jättävät puolueen ???

        Ei ole logiikkaa tämän "lukiolaisen" jutuissa pätkän vertaa!


    • mukanako

      Punavihreä hallitus on tulossa, mitä sanotte, RKP? Gallupit näyttävät samaa tulosta jo kolmatta kuukautta, hallituksen toimien lisätessä tendenssiä.

      • Meille käy hallituskamuiksi kaikki muut paitsi persut ja siniset. No prob.
        Älä sinäkään murehdi, meillä on kaikki hyvin.


    • "Eikä merkitystä ole sillä minkälaista politiikkaa puolue tekee, sillä kannattajat pysyy.

      Kaikki muut puolueethan joutuvat käymään kamppailua äänestäjistä."

      Valitettavasti RKPn ydinryhmä, e.li ruotsinkiliset eivät lisäänny samaa tahtia kantaväestön ja mamujen kanssa.
      Ruotsinkielisten prosentuaalinen määrä vähenee vähenemistään.

      • vähentyminen

        Suomenkieliset taitavat lisääntyä tällä hetkellä kaikkein heikoimmin tässä maassa.


      • likiolaislukka
        vähentyminen kirjoitti:

        Suomenkieliset taitavat lisääntyä tällä hetkellä kaikkein heikoimmin tässä maassa.

        Se on totta, suomenkieliset ovat vähentymässä, ruotsinkielisillä menee ihan hyvin, he keskittyvätkin asioihin asioina, eikä ole tarvetta pottuilla nimettömänä nettipalstoilla.


    • Uteliaslesta

      Onko RKP ja SKP samaa ryhmää?

      • "Onko RKP ja SKP samaa ryhmää? "

        Ainakin kun katsoo minkä puolueen edustajat ovat myöntäneet suruille vaikka mitä palkintoja, niin sille vaikuttaa.


    • Anneli.Anmääli

      Rkp toivoo, että seuraavien eduskuntavaalien äänestysprosentti jäisi Suomessa todella alhaiseksi, 50% olisi sopiva, koska se nostattaa rkp:n suhteellista kannatusta, koska suomenruotsalaiset, ovat aktiivisia eduskuntavaalien äänestyksissä. He äänestävät kuitenkin rkp:tä 75-80%, aina

    • uppsista

      Rkpn valta tässä maassa on huvennut kahdesta syystä. 1, Suomalainen kansanosa on vaurastunut ja mennyt vanhan ruotsalaisen yläluokan ohi .
      2, Ruotsinkielisten määrä vähenee koko ajan koska naidaan yli kielirajan. Ruots. koulut on nykyään täynnä oppilaita joilla suom.nimet eikä heitä kiinnosta rkpn äänestäminen. Hbl joutuu nykyään pistämään iihmisten nimen eteen tyyliin finlansssvensken Markus Jantunen, no niin, aika ilmeisestä syystä,

      • Ei_Vähene

        "2, Ruotsinkielisten määrä vähenee koko ajan koska naidaan yli kielirajan. "

        Ruotsinkielisten määrä ei vähene siitä, että mennään suomenkielisen tai muunkielisen kanssa yhteen, päinvastoin, kielten puhujat lisääntyvät tästä. Näissä perheissä lapset käyvät todennäköisimmin ruotsinkielistä koulua ja pitävät ruotsin kieltä muutenkin tärkeänä identiteetilleen.


      • svenskatalandefinnar

        Et näe mitään huvittavaa siinä että Mikko Mäkinen on suomalainen ja toinen Mikko Mäkinen suomenruotsalainen ? Okei


      • sekavaa_

        Yritä keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, niin viestistäsi saa helpommin tolkkua. Nyt sekoitat RKP:n kannatuksen, suomenruotsalaiset ja ruotsin kielen puhujat yhdeksi sopaksi. Mistä oikein haluat puhua?


      • svenskatalandefinnar kirjoitti:

        Et näe mitään huvittavaa siinä että Mikko Mäkinen on suomalainen ja toinen Mikko Mäkinen suomenruotsalainen ? Okei

        Ei nyt ihan noinkaan. Molemmat Mikot ovat suomalaisia mutta toisen Mikon äidinkieli / ensimmäinen kieli on ruotsi.
        Ketä hän äänestää on hänen oma asiansa.

        Mikä siinä kieliasiassa pitäisi olla huvittavaa? 😮


      • YtrewQ2
        sekavaa_ kirjoitti:

        Yritä keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, niin viestistäsi saa helpommin tolkkua. Nyt sekoitat RKP:n kannatuksen, suomenruotsalaiset ja ruotsin kielen puhujat yhdeksi sopaksi. Mistä oikein haluat puhua?

        Tämä on oikean osuva huomautus. Ruotsinkielinen kansanosa ei ole sama kuin Rkp:n kannattajajoukko. Kerrotaan, että n. 75 % ruotsinkielisistä äänestää Rkp:tä.
        - Ruotsia on opittu koulussa, mutta se unohtuu pian, jos sille ei ole käyttöä. Ei pitäisi unohtaa että kielitaito vaatii jatkuvaa kunnossapitoa. Työpaikan arki osoittaa, minkä tasoista kielitaitoa tarvitaan.
        - Ruotsinkieliset samoin kuin suomenkieliset eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, vaan heillä on monenlaisia, eriäviä mielipiteitä keskuudessaan. Eikä sovi unohtaa sanatonta lojaalisuusvaatimusta, jonka johdosta moni suomenruotsalainen tuntee velvollisuudekseen mukautua Ankkalammen vallitsevaan mielipiteeseen.


      • ”Ruotsinkielisten määrä vähenee koko ajan koska naidaan yli kielirajan. Ruots. koulut on nykyään täynnä oppilaita joilla suom.nimet eikä heitä kiinnosta rkpn äänestäminen.”

        Mistä sinä niin päättelet? Onko sinulla väittämällesi jotain todisteita. Koululaisethan ei tietenkään äänestä vielä ketään muutakaan mutta väittäisin että suuresta osasta näitä kaksikielisistä lapsista tulee uskollisia RKP:n äänestäjiä. Ketkä paremmin tietää kaksikielisyyden hyödyt kuin kaksikieliset itse?
        Minä ainakin tiedän ja juuri siksi tulen aina uskollisesti äänestämään RKPtä jotta vielä seuraavillakin polvilla olisi mahdollisuus Suomessa kasvaa kaksikieliseksi.

        ”Väestöennusteen mukaan Helsingin ruotsinkielisen väestön uskotaan kasvavan määrä vuoteen 2030 mennessä lähes 40 000:een. Tällä hetkellä heitä on 36 200. Joukko on kasvanut tällä vuosikymmenellä 1 160 ihmisellä.”

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-pakkautuu-paakaupunkiseudulle-helsingin-vakiluku-ylittaa-pian-700-000-lisavakea-muuttaa-erityisesti-kuudelle-asuinalueelle/3cd05c6b-a45b-34be-bf09-9e12978fdf22


    • Kärvistelyä

      RKP:n ei todellakaan tarvitse kärvistellä siinä tilanteessa, missä Persut kärvistelee. Ylen puoluebarometri kertoo, että Persuihin suhtaudutaan "isoista" puolueista ylivoimaisesti kaikkein negatiivisimmin:

      https://yle.fi/uutiset/3-10464317

      • nht34

        Niinpä; Vihreät ratkaisivat ongelmansa, johto vaihtuu, persut on saman edessä, muuten ei ole mahdollisuuksia hallitukseen.


    • entäpä.virolaisia

      Ruotsalaisia on Suomessa vakiomäärä. Niitä on aina eduskunnassa saakka. Onkohan Ruotsin euskunnassa yhtään suomalaista?

      • kyllä-

        Ruotsalaisia ei ole Suomen eduskunnassa, vain suomalaisilla on mahdollista sinne päästä.


      • Suomen eduskunnassa on vain suomalaisia ja Ruotsin eduskunnassa ruotsalaisia, muu ei ole mahdollista.
        Kieli ei liity kansallisuuteen. Eiköhän siellä Ruotsin eduskunnassa ole juuriltaan suomalaisia, vaikkeivät suomalaisia kansallisuudeltaan olekaan.

        Ruotsinsuomalaisissa on muuten paljon SD:n kannattajia, sopii ihmetellä mutta kai se menee niin että kun itsellä on asiat kunnossa voidaan turvallisin mielin (? ) ryhtyä sortamaan muita.


    • jwcol

      SFP:n kannattajat pysyy, toteaa aloittaja, ja niin se on.

    • skrattande

      Rkp on tavattoman lapsellinen puolue, joka luulee, että 4%:n kannatus riittää hallitukseen menoon, muitakin puolueita korkemmilla kannatusluvuilla on rkp:n yläpuolella. Tätä ei rkp:n fanatiikko koskaan ymmärrä.

      • suomenkielinen

        Kyllä se ymmärryksenpuute vaivaa lähinnä sua...


      • Aika-Laill

        RKP:tä ei tarvittais, jos muut puolueet olisivat fiksuja. Mutta kun vaan eivät ole. Ovat aikalailla tyhmiä.


      • kaikki.aina.tyhmääkö
        Aika-Laill kirjoitti:

        RKP:tä ei tarvittais, jos muut puolueet olisivat fiksuja. Mutta kun vaan eivät ole. Ovat aikalailla tyhmiä.

        Eli siis kaikki on susta aina tyhmää: Suomen puolueet, koulun kielten opetus, Suomen kansakin varmaan....


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      174
      3032
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      298
      2696
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1768
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      50
      1667
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      39
      1541
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1316
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1229
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1184
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      383
      1167
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1073
    Aihe