Miehelläni on toinen

En olisi ikinä uskonut että meille käy näin, onnellinen liitto ja hyvä elämä. Nyt tuli sitten shokkina kaikki naamalle kun kuulin että miehelläni on ollut toinen nainen melkein kaksi vuotta. Miten mies on voinut salata tän kaiken? Olisiko mun pitänyt jostain jotain nähdä ?
391854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

No jos vaikka miehellä on sellaisia reissuja että on öitä pois kotoa niin siinäpä hyvä mahdollisuus salasuhteeseen. Tai ilmaantuu joku uusi harrastus jonka varjolla hän liikkuu kodin ulkopuolella. Ja sitten puhelin- ja tietokoneen käyttö. Esim. vetäytyykö puhumaan puhelimessa kauemmas ettei kanssaolijat kuule keskustelua tai viihtyykö esim. kotona tietokoneen äärellä enemmän. Erilaiset, uudet tuoksut esim. vaatteissa saattavat viestittää myös toisen naisen olemassaolosta. Kertokaahan te muut mitä pähkäilette tällaisesta ilmiöstä.

Äänestä
  • Pähkäilen, että itsepä ukko kantaa seuraamukset, mihin ko.toiminta johtaa. Ei kukaan ole miehensä vartija, vaikka kakkonen yrittää siitäkin vääntää vaimolle. Jokainen kantaa itse vastuunsa omista teoistaan ja useimmiten on ihan omalle omalletunnolleen suurimmassa vastuussa.

    Äänestä

Jos makuuhuoneessa ei suju, niin siinä tuppaa käymään näin. Vanha totuus.

Äänestä
  • Sieltä sinkkupalstalta tänne tultu "totuuksia" kertomaan. Sänkyhommilla harvoin on yhtään mitään tekemistä asian kanssa: toki jos sängyssä ei tapahdu yhtään mitään. Itse olen hyvä esimerkki tässä asiassa: sängyssä varmasti tapahtui enemmän, kuin monessa sängyssä ja olin aina valmis, useammin kuin mies. Jos toiseen ihmiseen ihastuu jossain, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa antaako mies tai vaimo kotona. Olen myös toisella puolella itse ollut. Ei ollut mitään tekemistä miehen sänkytaitojen tai -halujen kanssa: omaa menojalkaa vaan vipatti.
    Tosi typerää, lapsellista muuten tulla jauhamaan tollasta sontaa ihmisen naamalle, jolta on just vetästy matto jalkojen alta.
    Otan osaa ap:n suruun ja tuskaan.

    Äänestä

  • se-tutumpi-juttu kirjoitti:

    Sieltä sinkkupalstalta tänne tultu "totuuksia" kertomaan. Sänkyhommilla harvoin on yhtään mitään tekemistä asian kanssa: toki jos sängyssä ei tapahdu yhtään mitään. Itse olen hyvä esimerkki tässä asiassa: sängyssä varmasti tapahtui enemmän, kuin monessa sängyssä ja olin aina valmis, useammin kuin mies. Jos toiseen ihmiseen ihastuu jossain, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa antaako mies tai vaimo kotona. Olen myös toisella puolella itse ollut. Ei ollut mitään tekemistä miehen sänkytaitojen tai -halujen kanssa: omaa menojalkaa vaan vipatti.
    Tosi typerää, lapsellista muuten tulla jauhamaan tollasta sontaa ihmisen naamalle, jolta on just vetästy matto jalkojen alta.
    Otan osaa ap:n suruun ja tuskaan.

    Totta. Uskollisuus on sitä, että kieltää tunteensa ja tyytyy tylsään arkeen.

    Äänestä

  • se-tutumpi-juttu kirjoitti:

    Sieltä sinkkupalstalta tänne tultu "totuuksia" kertomaan. Sänkyhommilla harvoin on yhtään mitään tekemistä asian kanssa: toki jos sängyssä ei tapahdu yhtään mitään. Itse olen hyvä esimerkki tässä asiassa: sängyssä varmasti tapahtui enemmän, kuin monessa sängyssä ja olin aina valmis, useammin kuin mies. Jos toiseen ihmiseen ihastuu jossain, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa antaako mies tai vaimo kotona. Olen myös toisella puolella itse ollut. Ei ollut mitään tekemistä miehen sänkytaitojen tai -halujen kanssa: omaa menojalkaa vaan vipatti.
    Tosi typerää, lapsellista muuten tulla jauhamaan tollasta sontaa ihmisen naamalle, jolta on just vetästy matto jalkojen alta.
    Otan osaa ap:n suruun ja tuskaan.

    Olen pettänyt naista siksi koska seksiä ei kotona ollut. Tosi typerää, lapsellista muuten tulla jauhamaan tollasta sontaa ettei seksiasioilla ole mitään tekemistä pettämisen kanssa.

    Äänestä

  • se-tutumpi-juttu kirjoitti:

    Sieltä sinkkupalstalta tänne tultu "totuuksia" kertomaan. Sänkyhommilla harvoin on yhtään mitään tekemistä asian kanssa: toki jos sängyssä ei tapahdu yhtään mitään. Itse olen hyvä esimerkki tässä asiassa: sängyssä varmasti tapahtui enemmän, kuin monessa sängyssä ja olin aina valmis, useammin kuin mies. Jos toiseen ihmiseen ihastuu jossain, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa antaako mies tai vaimo kotona. Olen myös toisella puolella itse ollut. Ei ollut mitään tekemistä miehen sänkytaitojen tai -halujen kanssa: omaa menojalkaa vaan vipatti.
    Tosi typerää, lapsellista muuten tulla jauhamaan tollasta sontaa ihmisen naamalle, jolta on just vetästy matto jalkojen alta.
    Otan osaa ap:n suruun ja tuskaan.

    Olen täysin toista mieltä.
    Jos kotona ei saa kuin vonkaamalla, mitä en suostu ja alennu itse tekemään, on ratkaisu hakea seksiä muualta. Jos ei seksi puolisoa kiinnosta niin eipä sen jälkeen itseäkään kun ei miehenä kelpaa. Vientiä on kuitenkin markkinoilla jos tarvetta tulee.
    Erotakin voi jos ei oo mitään yhteistä mutta esim. lasten, velkojen tms. seikkojen osalta ero voi tuottaa lisää ongelmia.
    Sehän on luonnon laki että ihminen kaipaa seksiä tavalla tai toisella. Jos nuo halut ei kohtaa on pari väärä siltä osin.
    Toki riittäähän joillekin kädestä pitäminen ja iltasuukko mutta ennen pitkää joku toinen tarjoaa läheisempää mikä painaa vaakakupissa.
    Eipä taida olla ensimmäistäkään miestä joka ei kävisi vieraissa jos kotona seksi loppuu naisen osalta tai sitä joutuu anelemaan.
    Itse en ala anelemaan. Jos en ole tarpeeksi sytyttävä puolison mielestä, niin sitten en ole. Voin kuitenkin sanoa että monen mielestä olen.
    Keskustelua asiasta on ollut puolison kanssa 30 vuotta mutta asia ei ole kehittynyt.

    Äänestä

  • Sytyttääkö kirjoitti:

    Onhan noita tuhansia sinkkumiehiäkin, jotka eivät koskaan harrasta seksiä naisen kanssa. Käy vilkaisemassa tuolla sinkut-palstalla.

    Äänestä

Vie mielellään lapsia harrastuksiin.(isäni teki näin. Ehti silloin painaa toista naista). Eli käytti meitä lapsia hyväkseen=ei välittänyt meistä.
Isä joka välittää lapsistaan panostaa senhetkisen suhteeseen ja järjestää vaikka salayreffit oman vaimokkeen kanssa.

Hyi. Ja äitini antoi tälläisen sontakasan kasvattaa meitä😫.
Hyvä että sokeutuu tuo paska. Kärsiköön. Miksi edes teki lapsia kun muu tärkeämpää.

Äänestä

Niin minä en kyllä käsitä tuollaisia ihmisiä, jotka voi panna 2 vuotta jotain toista ja silti ei edes välttämättä ole ero mielessä vaimosta. Että saa rusinat ja pullan. Voisiko joku näin toimiva asiaa valottaa että miksi ja mitä päässä liikkuu ? Ja kuinka pettäjä voi olla itsensä kanssa ja siinä liitossaan kuin ei mitään kun tietää että koko nykyinen liitto on ihan valetta.

Äänestä
  • Mä voisin tajuta sen ettei oo edes eroamassa jos panee useita eri akkoja mutta jos se toinen on ollut yksi ja sama kaksi vuotta, niin onhan siinä jo muutakn kyseessä. Mutta erota pitäs eikä vaimoa vedättää.

    Äänestä

  • Klhkkddd kirjoitti:

    Mä voisin tajuta sen ettei oo edes eroamassa jos panee useita eri akkoja mutta jos se toinen on ollut yksi ja sama kaksi vuotta, niin onhan siinä jo muutakn kyseessä. Mutta erota pitäs eikä vaimoa vedättää.

    On+siinä+muuta+kyseessä,+mut+ihanko+haluat+ajatella,+että++se+on+suurta+rakkautta?+Mikä+rakkaus+on+sellaisena,+kun+"raiskataan"+pettämällä+perhettä,+halvennetaa,+väheksytään+ja+petetään+rankasti+omia+läheisiä,+joiden+on+oikeus+luottaa+kaikkein+lähimpäänsä,+puolisoon+ja+isään/äitiin+100%:sti,+niin+myötä-+kuin+vastoinkäymisissä?Älä+edes+ajatteke+sanaa+rakkaus,+jollet+uskalla+katsoa+silmiin+niiden+ihmisten+tuskaa,+jotka+tuon+kaiken+koko+loppuelämänsä+tuskana+maksavat.+Sinun+rakkautesi+tuota+toista+kohtaan,on+heidän+elämsä+loppuun+mennessä+monta+kertaa+ehtinyt+sammua.++Tyhjät,+typerät+ja+toisen+elämän+tuhoavat+omaa+napaa+tuojottavat+paskat!+Ihmisroskat+sanan+oikeassa+mielessä.+Sitä+te+olette.+Toivon+että+uusi+viha,+jota+ihmine++saa+tuntea,+tuhoaa+pehmeän+pettämispaskan+hattarat,+jolla+vuosikymmeniä+olette+ilman+ääneen+sanottua+pahaa+sanaa+kelluneet.

    Äänestä

  • ihmisroskat kirjoitti:

    Sulla ei taida olla lääkitys iha kunnossa !

    1Äänestä

    Ihmisroskalle: ei kai se aloittajan mies omia lapsiaan pane!

    Äänestä

Noin arvokkaan lupauksen, kuin olla yhden vaimon mies (kerrallaan), rikkominen = riittävän hyvä syy eroon.
Valitsetko sinä eron, on vain sinun itsesi päätettävissä.

Äänestä
  • On se riittävä syy eroon, mutta siihen järkevään valintaa vaikuttaa ne ei niin itsekkäät, eli oma navanalus-mieliteot, kuten "hyvältätuntuu-minuun on ihastuttu-olen rakastunut-ihastunut-pannaan kuin päättömät-lapsista ja vaimosta ei väliä-ei väliä muilla kuin meillä-ei ero paina tai aiheuta mitään pahaa"- syyt.

    Äänestä

  • Ja jotenkin tuntuu, että olet nimenomaan ohminen, joka korostaa kliseisen lauseen merkitystä omaa hyötyään ajaen. Jos sinua joku ukkomies panee ja tilannetta ylläpidät, niin vaikene mieluummin koko keskustelusta, ettei myötähäpeää tarvitse tuntea puolestasi, jollet itse sitä tajua.

    Äänestä

Jos vaimokin ylläpitää hyvää ja monipuolista ja runsasta seksielämää niin ei mieskään jaksa vieraissa juosta vaan käyttää lopun kotonavietetyn vapaa ajan elpymiseen =)

Äänestä
  • Melkein uskomattomalta tuntuu lukea täältä se, että seksi ja pano on parisuhteen tärkein asia. Paljonko on paljon ja milloin se on runsasta? Jos puolisoksi on sattunut henkilö, joka on addiktoinut pornoon, mikä nykyisin näyttää olevan helppoa, niin on aivan sama, mikä kotona on seksin eli panon määrä, se ei vain riitä.

    Äänestä

  • jasesiitä kirjoitti:

    Melkein uskomattomalta tuntuu lukea täältä se, että seksi ja pano on parisuhteen tärkein asia. Paljonko on paljon ja milloin se on runsasta? Jos puolisoksi on sattunut henkilö, joka on addiktoinut pornoon, mikä nykyisin näyttää olevan helppoa, niin on aivan sama, mikä kotona on seksin eli panon määrä, se ei vain riitä.

    Oon mies 55v. Aviossa n. 30v. Lapsia 3. Seksi loppui viimeisen lapsen jälkeen 90-luvun lopulla. Sen jälkeen ollut seksiä oman puolison kanssa neljä kertaa ennen 2010 lukua pitkällisten esivalmistelujen tuloksena. Sen jälkeen 0.
    Puoliso vain sanoo ettei kiinnosta. Asiasta keskusteltu 25 vuotta eri kantilta.
    Aloin käydä vieraissa 5 vuoden seksittömyyyden jälkeen siten ettei siitä jää kiinni.
    Muutamia vakipanoja on ollut mutta kun on mennyt liian läheiseksi, oon lopettanut ja etsinyt toisen kenelle kelpaan.
    Nyt lapset aikuisia ja olisi hyvä erota mutta puoliso ei halua eroa vaikka olen kertonut vieraissa käynneistä 1-2 krt kuukaudessa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
    Pelkää miten pärjää "yksin". On kuitenkin vakitöissä ja oon luvannut huolehti taloudellisesti. Saisi elää omaa elämää joko seksittömästi tai miten haluaa jos erottaisiin.
    Ollaan kuitenkin kavereita ja kaveria en haluaisi jättää pulaan. Mutta aviopuolisoiksi ei voi enää sanoa alkuvuosia lukuunottamatta.

    Äänestä

  • Kaveripohjalta kirjoitti:

    Eron saa myös omasta aloitteesta, et tartte siihen puolison suostumusta.

    = avoin suhde? Entä jos rakastut toiseen naiseen?

    Äänestä

Tervetuloa joukkoon. Älä syytä itseäsi siitä mikset nähnyt mitään merkkejä uskottomuudesta. Voimia ja jaksamista. Tiedän tuskan mitä käyt läpi.

Äänestä
  • Oliko sitä seksiä kotona ja onko painoa kertynyt vuosien aikana?

    Äänestä

  • spss kirjoitti:

    Oliko sitä seksiä kotona ja onko painoa kertynyt vuosien aikana?

    Pisst...olin vakavasti sairas, niin mies lähti reissuilleen. Jos tilanne olisi ollut toisinpäin, niin olisi ollut läsnä miehelleni ilman seksiä....

    Äänestä

  • elämäonkarua kirjoitti:

    Pisst...olin vakavasti sairas, niin mies lähti reissuilleen. Jos tilanne olisi ollut toisinpäin, niin olisi ollut läsnä miehelleni ilman seksiä....

    Älä sorru typeriin provoihin. Tuo läskitrolli ei mitään naista edes koskaan saisi, ei edes paremmin syönyttä tai pihtaavaa. Kun ei ne näistä perheasioista edes ymmärrä. Narsisteina vaan huomaavat paikan missä helposti loukata. Niille pitäis tunkea tukki perseeseen, tai en ole varma tyydyttyisivätkö edes siitäkään.

    Äänestä

  • spss kirjoitti:

    Oliko sitä seksiä kotona ja onko painoa kertynyt vuosien aikana?

    Seksiä ei oo kotona.
    Mulla painoa sama 78 kg mitä ollut koko aikuisiän. Eikä riipu läskiä missään.
    Naisia kuitenkin tarolla sen verran mitä tarvitaan jotta seksitarpeet tulee hoideltua.

    Äänestä

Eipä yllätä, kyllä salasuhteessa osataan olla kekseliäitä: salakännykkä ja sovitaan kumpi ja miten pidetään yhteyttä, käydään uimassa ja kastellaan kotona valmiiksi uimahousut kassiin, yhtäkkiä ollan hajuille allergisia ei käytetä partavettä tai hajuvesiä, selvitetään vaimon aikataulu ja junaillaan tapaamiset sen mukaisesti... ja kaiken tämän suunnittelee aviomies ja toinen nainen yhdessä! Eihän pelkästään miehellä riitä aivoja moisen organisaation ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Harmi, että uskoit ja luotit noin aivottomaan aviomieheesi, kengän kuva perseessen ja ukko opettelemaan maailmalle elämän tosiasioita. Tosin onhan sillä ollut aivoja sen verran, että on pesettänyt toisen tavaran likaamat aluhous sinulla, saanut ruuan ja muun arjen turvan vaimon luota....mitäpä sitä mies muuta tarviikaan kuin äidin ja rakastajattaren elämäänsä!

1Äänestä
  • Kyllä, pitää oikein ihmetellä mäiden kakkosmuijien uskoa siihen ns. rakkauteen ja täydelliseen sokeuteen hirveyksien äärellä, mitä perheelle tehdään. Joku on valmis vaikka tapoamaan vaimonsa ja mikään siihen oman perheen kohteluun osuva ei tunnu missään. Perheen kotiin mennään vainon saatu heivattua kuin omaa lotia sisustamaan ja perheen mökille kutsutaan omat sukulaiset kuin veripäivällisulle juhlimaan voittoa. Pitää kyllä ihmetellä sukuakin. Kaikki vähän ihmeissään että meidän "Naini"sellaisen miehen nai, jolla oli ollu aivan täysihullu vaimo. Mutta oliko se totta, no ei, kun se mies on itse täysihullu ja se kakkonen täysin typerä 10, joka ei halunnut katsoa tosiasioita silmiin, vaikka kaikki oli edessä nähtävillä.

    Äänestä

Ei sitä välttämättä huomaa. Tarkoituskin on tietysti,ettei aviopuoliso huomaa.Vaikka teko on yleisen moraalin mukaan tuomittava,voi olla että miehesi on halunnut suojella sinua tuskalta jonka pettäminen aiheuttaa. Noin pitkässä sivusuhteessa on varmasti jo rakkaudestakin kyse.Itse pitäisin ehkä juuri sitä pahempana,että rakkaus on muualla.
Voi olla,että ei halua myöskään rikkoa lasten elämää. Voit ajatella luovuttaessasi tuon miehen rakastajattarelleen,kuinka paljon säälitkään tuota naista!Aivan!Hän ei voi koskaan luottaa mieheensä!!Sille pohjalle on vaikea rakentaa...

Äänestä
  • Muuten ok, mutta nuo rakkauslässytykset kannattaa unohtaa näistä jutuista. Ihminen ihastuu ja haluaa naida kuin sika, mutta suurin osa tajuaa sen valtavan tragedian, mikä pettämisen seurauksena koituvasta erosta aiheutuisi. Osa valehtelee rakkaimmilleen sen hyvin päin, osa ei ymmärrä heillä edes olleen olemassa läheisimpiä ihmissuhteita. Se on karua kuin mikä. Se ettei kotona jutelle, ei tarkoita että siellä ei välitettäisi. Ei isälle tai puolisolle aina puhuta, osa suomalaisista perheistä on odottaa Stoalaisesti kunnian olevan olemassa, eikä sitä määritellä aikaajoin. Puhumattakin pitäisi olla selvää, mitä pyolustetaan.

    Äänestä

Kolaus se aina on, kun huomaa olevansa petetty. Eräs mies ei pettämisessä mene seksiin asti, mutta ihastuu helposti ja vaimo on näiden ihastumisien aikana todella halveksittu. Tää vaimo oli aikansa hämmentynyt, mut nyt hän seuraa miehensä touhuja lähinnä huvittuneena. Monet naurut ollaan saatu, kun mies hullaantuu ja arvomaailmat muuttuu tiuhaan tahtiin, tietysti tyttöystävänsä mukaiseksi. Mitä tälläiselle miehelle sitten tekee, erotako vai ei. Jokaisen oma asia. Rakkautta semmoinen avioliitto ei ainakaan ole miehen puolelta. Joku äiti kompleksi kai.

Äänestä
  • Miksi se naurattaa, että joku elää rakkaudettomassa liitossa. Surullistahan tuo on. Ennemmin tukisit ystävänä että vaimo lähtisi pois tuollaisesta suhteesta.

    1Äänestä

Olisko peiliin katsomisen paikka?

Äänestä

Suomalaisella miehellä usein monta sivupillua yhtäaikaa , kokemusta on. Olen siirtynyt ulkomaalaisiin ja hyvin toimi, on pientä pettämistä ollut , olen hyvin kestänyt pienet seikat. Ei osallistu suomalaisin talkoihin enää,

Äänestä

Ap, mene ihmeessä Tukinetin Parisuhde-keskusteluun. Saat sieltä vertaistukea ilman ylilyöntejä, syyllistämistä tai alatyylisiä kommentteja.
Ainoastaan miehesi (jos hänkään) tietää syyt uskottomuuteen. Sinun tehtäväsi on hyväksyä, että näin on käynyt, ja katsoa eteenpäin.

Äänestä

Muista, että tämä ei ole sinun syysi. Sinä olet pysynyt uskollisena ja suoraselkäisenä. Pettäjät eivät ole suoraselkäisiä, heillä ei ole usein kykyä ajatella itseään petetyn näkökulmasta. Pettäjä etsii syitä muista, mutta todellinen syypää on peilissä. Pettäjä on hyvin itsekäs ja hakee suhteen ulkopuolelta pönkitystä egoonsa. Et saa syyttää itseäsi siitä, ettet huomannut asiaa. Eihän kukaan halua lähtökohtaisesti epäillä kumppaniaan vaan luottaa. Hän käytti luottamustasi väärin ja se on hänen häpeänsä - ei sinun.

Toisaalta, kyse on hyvin inhimmillisestä piirteestä. Joskus sen voi antaa anteeksi. Sinä päätät mikä on sinulle parhaaksi - eikä kukaan saa tuomita sinua siitä.

Toivon sinulle parasta ja voimia asian selvittelyyn. Muista, että ansaitset parempaa. Hoida ja hoivaa itseäsi ja hyväksy se, että toipuminen aikaa. Sekin päivä koittaa, ettei asia enää vaivaa sinua niin pahasti.

Äänestä
  • Kirjoitit juuri niin kuin asiat on, kiitos.
    Lisään vielä tuohon viimeiseen, sekin päivä koittaa, ettei asia enää vaivaa sinua niin pahasti, mutta jälki siitä jää sydämeen. Pettäjä teki siihen ikuisen arven ja pitää pystyä kohtaamaan se tosiseikka, että uusi suhde tai iloinen oma elämä ei koskaan poista tuota arpea. Sen arven kanssa on vain opittava elämään elämänsä loppuun asti ja vain petetty itse sisimmässään voi tietää, miten se juuri parhaiten omalla kohdalla onnistuu.

    Äänestä

  • Enpä voisi olla enempää eri mieltä kanssasi. Minä petin puolisoani ja suoraselkäisesti kerroin siitä ja erosin. Jos petetään niin sitten myös erotaan. Se on suoraselkäistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kaikkiromahti kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut että meille käy näin, onnellinen liitto ja hyvä elämä. Nyt tuli sitten shokkina kaikki naamalle kun kuulin että miehelläni on ollut toinen nainen melkein kaksi vuotta. Miten mies on voinut salata tän kaiken? Olisiko mun pitänyt jostain jotain nähdä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu