Mitä pelkäät Selin, Fjäder, Aalto, Rinne,... ?

Mitä pelkäät Aalto, kun pitää hyökätä koko Eduskuntaa vastaan työrauharikkurina lakkoilemalla? Entä Selin, mitä pelkäät, kun paljastat, että viisitoista vuotta on mennyt hyvin ja nyt... ja lakkoon? Entä Fjäder, eilen olit spontaanisti oikeassa ja tänään olet perumassa puheitasi, mitä pelkäät, että toimit näin varmaankin vastoin omaatuntoasi? Mitä Rinne pelkäät, kun jo kolme vuotta Eduskunnassa olet haukkunut hallitusta?

Koira haukkuu ja lopulta puree, kun se pelkää. Emokarhu käy ihmisen kimppuun, jos se pelkää, että ihminen tekee jotain hänen pennuilleen. Se pelkää pentujen menetystä. Muulloin se väistää ihmistä.

Pelon vastareaktio on hyökkäys. Koulukiusaaja pelkää, että hän saa yhtä huonoa kohtelua kouluyhteisössä kuin on saanut kotona. Siksi hän hyökkää ja alkaa kiusata jotakin ja muut, jotka pelkäävät, että he joutuvat kiusatun asemaan, asettuvat tukemaan kiusaajaa, vaikka eivät arvosta häntä laisinkaan.

Ay-pomo pelkää asemansa puolesta, ellei hän ärhentele. Liiton jäsen pelkää mennä töihin, jos on lakko vaikka hän haluaisi tehdä työtä ja olisi tarve ansioista. Itse asiassa hän pelkää, että hänet leimataan ja häntä aletaan syrjimään. Haukutaan rikkuriksi ja ei pääse samaan kahvipöytään. Yrityksen omistaja pelkää, että hänen sijoituksensa, kenties koko elämäntyö menee hukkaan, jos väki taas lakkoilee. Ehkä hän on saanut isottelevalta häntä uhkailleelta pääluottamusmieheltä ikuisen haavan. Hän pelkää samaa tunnetta, joka silloin oli ja siksi siirtää toiminnan ulkomaille.

Ei hallituksen lakiluonnoksessa, joka koskee alle kymmenen hengen yrityksiä, ole mitään pelättävää. Se on täynnä toivoa paremmasta tuhansille tyttömille. Kuka pelkää uskon miehen, Sipilän toimivan ketun häntä kainalossa? Hän ei pelkää oman kannatuksensa puolesta tulevissa vaaleissa. Eikö se jo anna viitettä siitä, että asiassa ei ole mitään pelättävää.

Rohkeuden puute antaa pelolle vallan. Mitä te ay-pomot pelkäätte? Missä on teidän rohkeutenne? Miksi te ette uskalla tehdä oikein?
3161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Touko Aalto pelkäsi jotain. Ei jaksanut. Voimia ja jaksamista.

Rinne pelkää, että SDP ei saa ääniä. Voin lohduttaa, että alamäki ei johdu vain Rinteen johtamasta politiikasta vaan koko liikkeen alamäestä. Voimia kestää se pettymys.

Nyt ay-pomot pelkäävät, että mitä kenttä sanoo, jos he myöntyvät Sipilän ehdotukseen. Järkevä ehdotus. Onko ay-pomoilla rohkeutta tunnustaa se?

Äänestä
  • Onko ay-pomoilla rohkeutta tunnustaa että hallitus teki järkevän ehdotuksen?

    Äänestä

SAK pelkää enemmän kuin AKAVAN ja STTK;n väki. SAK:n hallituksen 20 hengen kapasiteetti on heikko uskaltaa tehdä asioita selkä suorana. Tämä vaikuttaja aloitti lakkoilut. Se syyttää muita siitä, mutta totuus on, että SAK:n 20 henkeä päätti lakoista. Se on hyvä muistaa. Lakot olivat poliittisia, mikä tarkoittaa, että ei ollut oikeaa syytä lakkoon vaan tehtiin politiikkaa. Ketä vastaan kenen puolesta? Mikä on näiden 20 hengen puoluetausta?

Tänä syksynä nähty kaava on toistunut vuosina 1918, 1991 ja nyt 2018. Mikä on yhteistä? SDP on oppositiossa ja SAK-lainen ay-väki uhkaa Eduskuntaa eli laillista esivaltaa vastaan. Hesarin käppyrät 26.10.2018 osoittavat tämän populismin vaikutuksen hallitusten kannatuslukuihin. Ihmiset ovat menneet halpaan, uskoneet valheita ja panettelua. Seuraavissa vaaleissa SDP on kerännyt äänivyöryn. Miten käy ensi keväänä, Ymmärtävätkö ihmiset, että kysymys on SDP:n helppoheikkimäisestä markkinoinnista. Vihreiden johtajalle taisi valheellisen vastakkaisasettelu asettaa liian suuria paineita. Rinne on vielä rivissä, mutta kuinka kauan.

Uhoaminen on pelkuruutta tunnustaa toisen paremmuus. Jääkiekossa vilttiketjussa ei saa huudella ilkeyksiä oman joukkueen pelaajille, kun ne tekevät maaleja. Eduskunnassa oppositio kuintenkin tekee niin. Onko isänmaallista? Onko se kristillistä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kauheetakatsoa kirjoitti:

Mitä pelkäät Aalto, kun pitää hyökätä koko Eduskuntaa vastaan työrauharikkurina lakkoilemalla? Entä Selin, mitä pelkäät, kun paljastat, että viisitoista vuotta on mennyt hyvin ja nyt... ja lakkoon? Entä Fjäder, eilen olit spontaanisti oikeassa ja tänään olet perumassa puheitasi, mitä pelkäät, että toimit näin varmaankin vastoin omaatuntoasi? Mitä Rinne pelkäät, kun jo kolme vuotta Eduskunnassa olet haukkunut hallitusta?

Koira haukkuu ja lopulta puree, kun se pelkää. Emokarhu käy ihmisen kimppuun, jos se pelkää, että ihminen tekee jotain hänen pennuilleen. Se pelkää pentujen menetystä. Muulloin se väistää ihmistä.

Pelon vastareaktio on hyökkäys. Koulukiusaaja pelkää, että hän saa yhtä huonoa kohtelua kouluyhteisössä kuin on saanut kotona. Siksi hän hyökkää ja alkaa kiusata jotakin ja muut, jotka pelkäävät, että he joutuvat kiusatun asemaan, asettuvat tukemaan kiusaajaa, vaikka eivät arvosta häntä laisinkaan.

Ay-pomo pelkää asemansa puolesta, ellei hän ärhentele. Liiton jäsen pelkää mennä töihin, jos on lakko vaikka hän haluaisi tehdä työtä ja olisi tarve ansioista. Itse asiassa hän pelkää, että hänet leimataan ja häntä aletaan syrjimään. Haukutaan rikkuriksi ja ei pääse samaan kahvipöytään. Yrityksen omistaja pelkää, että hänen sijoituksensa, kenties koko elämäntyö menee hukkaan, jos väki taas lakkoilee. Ehkä hän on saanut isottelevalta häntä uhkailleelta pääluottamusmieheltä ikuisen haavan. Hän pelkää samaa tunnetta, joka silloin oli ja siksi siirtää toiminnan ulkomaille.

Ei hallituksen lakiluonnoksessa, joka koskee alle kymmenen hengen yrityksiä, ole mitään pelättävää. Se on täynnä toivoa paremmasta tuhansille tyttömille. Kuka pelkää uskon miehen, Sipilän toimivan ketun häntä kainalossa? Hän ei pelkää oman kannatuksensa puolesta tulevissa vaaleissa. Eikö se jo anna viitettä siitä, että asiassa ei ole mitään pelättävää.

Rohkeuden puute antaa pelolle vallan. Mitä te ay-pomot pelkäätte? Missä on teidän rohkeutenne? Miksi te ette uskalla tehdä oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu