Minun tarina

Jätin poikaystäväni kolme kuukautta sitten aika kivuttomasti ottaen huomioon että rakastin häntä. Olimme olleet yhdessä vuoden verran mutta tiesin aina että meillä ei ole mitään tulevaisuutta. Kukaan kavereistani ei pitänyt jätkäkaveristani koska hän kohteli minua todella huonosti. Lopulta minäkään en enää jaksanut ja päätin että nyt on pakko jättää ja siirtyä eteenpäin.
Suhteemme ei kuitenkaan kokonaan loppunut vaan se jatkui jonkin näköisenä seksisuhteena. Minulla oli kuitenkin muitakin kumppaneita jo ja exäini tiesi niistä. Yhteen uuteen kuitenki ihasuin ja tapaamme nykyään aika usein, ehkä alamme seurustelemaan. Kerroin tästä jo exälleni emmekä tapaa enää.
Ongelmani on kuitenkin se että kun minulla alkoi tulla tunteita tätä uutta jätkää kohtaan aloin myös muistamaan minun ja exäni hyviä aikoja. Tunteeni exää kohtaan syttyivät uudestaan vaikka jo luulin päässeni niistä yli. En kuitenkaan tee mitään asialle koska tykkään myös tästä uudesta ja hän vaikuttaa todella mukavalta. Exääni en kyllä ottaisi takaisin vaikka ei ketään muuta olisikaan, (hän on pyytänyt minua takaisin) hän oli alkoholisti ja kaikkea muuta kivaa... Mutta miksi haaveilen hänestä vaikka tiedän että siitä ei tulisi mitään? Olen jo pari kertaa aikaisemmin ottanut hänet takaisin eikä mikään ole muuttunut. Miten pääsen näistä tunteista eroon!? Tykkään todella paljon tästä uudesta tuttavuudesta enkä halua pilata sitä.
21090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vanhojen, hyvien muistojen läpikäynti on osa "pakollista" eroprosessia, joka on kohdallasi luultavasti lähtenyt kunnolla käyntiin vasta nyt kun ette enää ole tapailleet.
Itselläni sama juttu.
Menee ohi...kuulemma...

Äänestä
  • Ei mennyt ohi ainakaan minulla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakaa kirjoitti:

Jätin poikaystäväni kolme kuukautta sitten aika kivuttomasti ottaen huomioon että rakastin häntä. Olimme olleet yhdessä vuoden verran mutta tiesin aina että meillä ei ole mitään tulevaisuutta. Kukaan kavereistani ei pitänyt jätkäkaveristani koska hän kohteli minua todella huonosti. Lopulta minäkään en enää jaksanut ja päätin että nyt on pakko jättää ja siirtyä eteenpäin.
Suhteemme ei kuitenkaan kokonaan loppunut vaan se jatkui jonkin näköisenä seksisuhteena. Minulla oli kuitenkin muitakin kumppaneita jo ja exäini tiesi niistä. Yhteen uuteen kuitenki ihasuin ja tapaamme nykyään aika usein, ehkä alamme seurustelemaan. Kerroin tästä jo exälleni emmekä tapaa enää.
Ongelmani on kuitenkin se että kun minulla alkoi tulla tunteita tätä uutta jätkää kohtaan aloin myös muistamaan minun ja exäni hyviä aikoja. Tunteeni exää kohtaan syttyivät uudestaan vaikka jo luulin päässeni niistä yli. En kuitenkaan tee mitään asialle koska tykkään myös tästä uudesta ja hän vaikuttaa todella mukavalta. Exääni en kyllä ottaisi takaisin vaikka ei ketään muuta olisikaan, (hän on pyytänyt minua takaisin) hän oli alkoholisti ja kaikkea muuta kivaa... Mutta miksi haaveilen hänestä vaikka tiedän että siitä ei tulisi mitään? Olen jo pari kertaa aikaisemmin ottanut hänet takaisin eikä mikään ole muuttunut. Miten pääsen näistä tunteista eroon!? Tykkään todella paljon tästä uudesta tuttavuudesta enkä halua pilata sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu