Miten selvitä laittomista potkuista?

Työsopimuksen purku eikä lopputili.
Siinä on ero kun minulle ilmoitettiin, että se on loppu. Johtaja tarkoitti työtäni.
Työsopimuksen purku ( = välitön irtisanominen ilman irtisanomisaikaa ) vaatisi jotain todellista rötöstä. Väkivaltaa, varastamista, kavaltamista, tahallista vahingontekoa yms.
Mitään tälläistä ei pystytty osoittamaan.
Tekosyyksi keksittiin yhteistyökyvyttömyyteni. Olin hoitanut hommaani 6 vuotta. Pyysin paikalliselta metalliliiton luottamusmieheltä lausunnon yhteistyökyvystäni. Lausunto oli erittäin myönteinen.

Kun johtaja sanoi, ettei ole kiva viedä asiaa työtuomioistuimeen niin sanoin, että viedään vaan. Antaa liittojen juristien riidellä. Johtaja oli kuvitellut minua "villiksi".
Soitin liittooni ja sain neuvoksi jatkaa entiseen tapaan. Luultavasti johtaja oli yhteydessä työnantajapuolelle.
Muutaman päivän kuluttua minulle tarjottiin 5 numeroinen summa rahaa. Kysyin liitostani ohjetta ja sieltä neuvottiin ottamaan rahat ja poistumaan seuraavana päivänä.
Ennen lähtöäni varmistin, että kaikki jälkeeni jättämät asiat ovat viimeisen päälle kunnossa, ettei satraappi löydä jälkikäteenkään tekosyytä minun niskoilleni.

Olin työttömänä 17 kalenteripäivää kunnes entinen työkaverini pyysi minua puuhastelemaan toiminimensä palvelukseen.

Olen suositellut vastaavaan tilanteeseen hakeutumista mikäli työpaikan henki on anuksesta.
Toinen suositukseni on, jos kotoiset työmarkkinat ole lupaavia, mennä esimerkiski Espanjaan työttömäksi työnhakijaksi. 3kk turvassa työkkärin hassuilta ehdotuksilta ja kuukauden työrupeaman ( työtodistus ) jälkeen sama uusiksi.

Minulla myös työt loppui heti. Syynä tuotannolliset ja taloudelliset. Meillä ei ollut edes luottamusmiestä firmassa tai oli mutta hän ei kuulunut ammattiliittoon joten ei laillista perustetta olisi ollut toimia luottamusmiehenä. Liitto perinyt näyttöä mutta entinen työnantaja ei vastaa pyyntöihin. Sanoin irtisanomis tilanteessa, että hän tekee virheen. Tarkoitin sillä sitä, että riitautan asian. Noh,ehkä hän nyt sen tajuaa kun asia menossa käräjäoikeuteen. Nyt on tilinteon aika.

Minä olin 6 kuukautta työttömänä. Itseluottamus meni. Tunsin itseni mitättömäksi. Teki mieli kuolla. Minulle kerrottiin irtisanominen kesken työpäivän ja aamulla en tiennyt vielä, että mitä päivä tuo. Shokki oli kova. Työstäni pidin paljon. Kaipaan sitä välillä vieläkin. Maailma on julma. Mietin välillä, että miksi täällä olla koska kaikki on katoavaista. Vaikka olen nykyään työelämässä mutta eihän sekään ole pysyvää vaikka vakituinen työ onkin. Välillä tekisi mieli ottaa ja lähteä taakseen katsomatta. Jotakin on muuttunut minussa.

Varmasti traumaattinen työpaikka kiusaamiskokemuksineen, mutta ajattele miten hyvä tilanne sinulla on loppupeleissä. Saat korvaukset laittomasta irtisanomisesta (suuri todennäköisyys), ja pääsit pois huonosta työpaikasta. Sitten katse kohti uusia haasteita ja unohtat kyseisen paikan.

Jos olen oikein ymmärtänyt niin enään on aikaa tämä loppu vuosi nostaa kanne. Liittoni ei ole vielä sitä tehnyt vaikka olen allekirjoittanut jo kaikki siirtokirjat joissa siirrän kaikki oikeuden käyntikulut liitolle ja minulle on myönnetty jopa lakimies mutta mikä maksaa. Tähänkö tämä nyt jää junnaamaan. Miten tästä selviän jos en saa oikeutta? Miten pystyn luottamaan oikeudenmukaisuuteen enään koskaan jos tämä jää nyt tähän?

Niin lähellä mutta niin kaukana. Olen niin paljon uhrannut tähän aikaa ja omia voimavarojani.

Kysytty on tänää liiton avustavalta lakimieheltä sähköpostilla mutta vielä ei vastausta.

Vieläkään ei mitään ja aika loppuu kesken. Huomenna voisin soittaa vaikka tuskin siitä on hyötyä. Voimat lopussa.

Olen jo alkanut valmistautumaan siihen, että tähän tämä jää. Kannetta ei nostettu vaikka niin oli puhe. Lakimiehet ja kaikki valmiina. Miksi he haaskasivat aikaani.

Isoin kysymys nyt on, että miten jatkaa eteenpäin ja miten luottaa enään Suomen oikeuslaitokseen kun minua ei autettu silloin kun olisin apua tarvinnut. Miksi minä auttaisin enään ketään kun eihän minuakaan ole autettu. Miten ihmeessä tämän asian kanssa oppii pärjäämään? Miten?
Pitäisikö aloittaa elämä alusta jossain muualla vaikka eletty elämä seuraakin aina mukana. Jos olin saanut oikeutta olisin vapaa tästä kaikesta.

Vieläkään ei ole kannetta nostettu. Liitto kertoi, että kanteen voi nostaa ensi vuoden helmikuuhun saakka eikä tämän vuoden loppuun. Toivon todella, että liittoni nostaa kanteen. Niin he ainakin vannottivat.

Eilen pysähdyin autollani parkkipaikkaan kun odotin erään kaupan aukenemista. Niin tuijotin eteeni ja katsoin tyhjiä, harmaita katuja. Tää paikkakunta jossa asun on pieni. Mietin, että asun kalliissa yksiössä, paikassa jossa minulla ei ole oikeestaan mitään. Ystäviä ei juurikaan ole. Suurinosa on kääntänyt selän koska eivät jaksa seistä rinnallani vaikeina aikoina. Tuomita kyllä jaksavat. Tuomitsevat kun en jaksa antaa heille aikaa. Voimavarani menevät tällä hetkellä siihen, että jaksan kannatella itseni päivästä toiseen ja siihen, että jaksan taistella entistä työnantajaani vastaan. Vanhemmat ja sisko on. Siinäpä se. Nykyinen työnikin 60 km päässä. Välillä olen miettinyt, että millaista olisi asua ulkomailla. Kaukana kaikesta vaikka eletty elämä sauraisikin mukana. Sen kanssa on vain opittava pärjäämään. Suomessa eläminen on kallista ja palkasta lähtee suuri osa veroja joten netto summa on sellainen, että sillä pärjää mutta joka kuukausi ei ole vara ylimääräiseen. Auton pitäminen on kallista mutta koska etäisyys töihin on suuri niin on auto pakollinen. Julkinen liikenne huono. Entinen työpaikka oli kulman takana ja autoa ei tarvittu mutta siltikään palkasta ei juuri jäänyt ylimääräistä. Suomessa on myös suurinosa pimeää ja kylmä.

Tuntuu, että en tunne itseäni tällä hetkellä. Nykyinen työ ei tunnu omalta vaikka siitä pidänkin. Olen kansainvälisessä yrityksessä mutta kun vertaan itseä työkavereihin niin tunnen itseni ihan tavallaiseksi maalaistolloksi. Englanti voisi olla myös parempi. Jaksaminen koetuksella. Nytkin isäinpäivä mutta en jaksa kuin olla vaan omissa oloissa. Tunnen vähän syyllisyyttä mutta toisaalta olen miltei koko elämäni tuntenut jostain syyllisyyttä joten en tiedä jaksanko edes enää potea sitä. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet raskaita ja on ollut pakko vain ajatella itsekkäästi omaa vointia vaikka sitä ei ehkä kaikki ymmärtäisikään. Omaa aikaa olen tarvinnut äärettömän paljon. Minun on pitänyt tutkia itseäni ja miettiä, että mitä minä haluan. Jotaki on muttunut mutta mitä. Ihmisenä olen muuttunut paljon. Tällä hetkellä en tunne itseäni. Toivottavsti vielä löydän itseni vaikka olenkin kasvanut valovuosissa.

Tänne kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Saan olla se mikä olen. Tällä hetkellä ei ole oikein ketään jolle jutella koska en luota kehenkään. Kukaan ei ole juurikaan kahden vuoden aikana kysynyt minulta, että miten minä voin. Purskahtaisin varmaan itkuun jos joku kysyisi. Silloin kun olisin tukea kaivannut niin enpä sitä ole saanut. Silloin kun tulin irtisanotuksi niin kaipasin omaa aikaa ja halusin olla yksin. Siskoni tuputti silloin tukea mutta en sitä halunnut joten sain häneltä huudut päälleni. Sanoi, että apua on turha pyytää enää kun apu ei sillä sekunnilla kelvannut. Jopa minun asuntooni tuli omat sukulaiset silloin luvatta yleisavaimilla kun suku oli niin huolissaan. Tunsin sen yksiyisyyteni loukkauksena. Ymmärrän, että olivat huolissaan mutta olisivat kuunneellet silloin minun toiveitani paremmin kun eivät tilanteesta mitään ymmärtäneet. Olen aikuinen ihminen ja toivon, että sellaisena minua kohdeltaisiin. Olen melkein aina saanut huudut päälleni kun minulla on ollut vaikeeta. Vaikka olisin halunnut vain olkapään jota vasten itkeä. Kukaan ei ole sanonut minulle, että irtisanominen ei ollut syyni. Tunnen, että minua syyllistetään. Siskonikin on sanonut, että ei kannata nostaa kanetta. Miksei kannata? Kertaakaan ei ole tullut mieleen, että antaisin asian vain olla. Miksi minun tulisi hyväksyä rikos joka on tehty ja kohdistunut minuun. Irtisanominen oli valtava shokki. Ei mitään ennakkovaroitusta ei mitään. Vieläkään en usko sitä todeksi vaikka siitä on jo melkein kaksi vuotta. Olen yrittänyt myös käsitella asiaa terapeutin kanssa mutta ei siitä ollut juurikaan apua. Tulevaisuutta en jaksa suunnitella kovin pitkälle koska olen oppinut, että kaikki voi muuttu hetkessä kuten asuntoa ei uskalla ostaa koska voit olla työtön jo seuraavana päivänä. Kaikki tuntuu välillä niin turhalta. Rakastua ei uskalla koska sekään ei olsi ikuista.

Nim. pieniIhminen,
Millä perusteella irtisanomisesi olisi laiton?
Kirjoitit "Minulla myös työt loppui heti. Syynä tuotannolliset ja taloudelliset. "
"Minulle kerrottiin irtisanominen kesken työpäivän ja aamulla en tiennyt vielä, että mitä päivä tuo. "
Tuohan on aivan tavallista yt-neuvottelujen päätteeksi. Ei sitä etukäteen kenellekään vinkata, keiden työ loppuu. Ja yleensä ei ole työvelvoitetta, joten työt loppuvat saman tien, kun asiasta henkilölle ilmoitetaan. Henkilökohtaiset tavarat työpöydältä/kaapista mukaan ja kotiin.