Etsintääkö vai mitä

Olen aika ihmeissäni asiasta, että jopa suhteissa elävät ihmiset jatkuvasti laittavat facebookiin uusia tuunattuja kasvokuviaan erilaisista kuvakulmista.
Mitä ihminen hakee tällä toiminnalla. Ja sitten kaveripiiri sinne tökköö tykkään ja moni vielä kirjoittaa, että olet kaunis tms. Onkohan tässä mitään järkeä.

Yleensä nämä ihmiset ovat ulkoisesti kauniita. Onko heidän itsetuntonsa niin alhaalla jostakin syystä, että täytyy hakea tätä ulkoisen olemuksen huomaamista näin.
Minä näen, että tärkeämpää olisi saada se oma sisäinen minä sellaiseksi, että ymmärtää olevansa ulkokuoreltaan ihan hyvän.
Monesti se itsetunnon huonous, mistä sitten on tullut ja johtunee olisi tärkeintä saada sen verran vahvaksi, että uskoo itseensä.

Uskaltaisitko alkaa jutella tunteistasi avoimemmin sellaisen ihmisen kanssa, johon todella luotat. Mikä ihme painaa kauniita ihmisiä tuohon, sehän saattaa olla jopa kimmoke joillekin vain alkaa kiusata.
ei elämää voi elää facebookin tykkäyksiin perustuen.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pelokasko kirjoitti:

Olen aika ihmeissäni asiasta, että jopa suhteissa elävät ihmiset jatkuvasti laittavat facebookiin uusia tuunattuja kasvokuviaan erilaisista kuvakulmista.
Mitä ihminen hakee tällä toiminnalla. Ja sitten kaveripiiri sinne tökköö tykkään ja moni vielä kirjoittaa, että olet kaunis tms. Onkohan tässä mitään järkeä.

Yleensä nämä ihmiset ovat ulkoisesti kauniita. Onko heidän itsetuntonsa niin alhaalla jostakin syystä, että täytyy hakea tätä ulkoisen olemuksen huomaamista näin.
Minä näen, että tärkeämpää olisi saada se oma sisäinen minä sellaiseksi, että ymmärtää olevansa ulkokuoreltaan ihan hyvän.
Monesti se itsetunnon huonous, mistä sitten on tullut ja johtunee olisi tärkeintä saada sen verran vahvaksi, että uskoo itseensä.

Uskaltaisitko alkaa jutella tunteistasi avoimemmin sellaisen ihmisen kanssa, johon todella luotat. Mikä ihme painaa kauniita ihmisiä tuohon, sehän saattaa olla jopa kimmoke joillekin vain alkaa kiusata.
ei elämää voi elää facebookin tykkäyksiin perustuen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu