Vielä eilen valoisuudesta sai nauttia klo 17:40 asti.
Ei voi sanoa muuta kuin että voi helvetti, kuinka hölmöjä se osa suomalaisista on, joka toivoo Suomeen ikuista talviaikaa. Millainen ihminen voi tykätä siitä, että on säkkipimeää heti töistä päästyään, kun muuten olisi tunti enemmän valoisaa aikaa mennä vielä ulkoilemaan?
Jos Suomi oikeasti menee Bernerin kusetukseen ikuisesta talviajasta, niin Suomi olisi mitä todennäköisimmin ainoa maa, joka niin tekisi. Näillä näkymin kaikkialla muualla ollaan jäämässä ikuiseen kesäaikaan.
Ei voi sanoa muuta kuin että voi helvetti, kuinka hölmöjä se osa suomalaisista on, joka toivoo Suomeen ikuista talviaikaa. Millainen ihminen voi tykätä siitä, että on säkkipimeää heti töistä päästyään, kun muuten olisi tunti enemmän valoisaa aikaa mennä vielä ulkoilemaan?
Jos Suomi oikeasti menee Bernerin kusetukseen ikuisesta talviajasta, niin Suomi olisi mitä todennäköisimmin ainoa maa, joka niin tekisi. Näillä näkymin kaikkialla muualla ollaan jäämässä ikuiseen kesäaikaan.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Suomessa johtoportaan ainut tehtävä on kiusata kansalaisiaan.
Öö, miksi sun pitää pihalle mennä kellon mukaan? Itse ainakin lähden lenkille aamulla silloin kun alkaa valoisaa tulemaan. En minä siihen kelloa tarvitse. On aivan sama onko kello silloin 6, 7 vai vaikkapa 3 tai 15.
Sinä oletkin eläkevaari, jota säännöllinen arkirytmi ei kosketa.
No kato, kun jotkut käy töissä eikä pelkästään lenkkeile. Työaika rajottaa jonkunverran vapaa-aikaa.
No kyllä töissäkin yleensä on jonkinlainen liukuma töihintuloajoissa. Joissain työpaikoissa jopa ihan vapaata. Itsekin aikoinaan istuin monet kerrat aamuneljältä naputtelemassa tietokonetta. Oli se kivaa sitten kun työpäivä päättyi klo 12. Pitivät toki minua hieman hulluna ja ei ne nyt varmaan ihan väärässäkään olleet :D
Häiritseekö vapaa-aika työntekoasi, jos näin on niin lopeta työnteko, ei sinusta ole siihen.
Kukahan sinutkin sitten sen jälkeen elättäisi :D
Tämä minuakin ihmetyttää. Olin vuosikausia töissä työpaikassa jossa työhöntuloajassa oli liukuma klo 7-9. Itse olin yleensä töissä 7:15 ja useimmiten ensimmäinen noin neljästäkymmenestä työntekijästä. Suurin osa tuli töihin vasta klo 8:00 - 8:30.
Nyt palstat on väärällään "valoisten iltapäivien" ystäviä. Käytännössä vain niitä, jotka elävät tämän asenteen mukaan on harvassa.
Ääliö älä lyö. Mene ulos, kun on valoisaa. Nythän voi mennä ulos jo tuntia aiemmin. Lopultakin saatiin oikea aika takaisin.
Työssäkäyvillä ihmisillä ei ole vapaata mahdollisuutta mennä aina silloin ulos, kun itse haluavat. Yrittäisit nyt ymmärtää, miten tämä työssäkäyntiin perustuva yhteiskunta toimii.
Kun on pari päivää viikossa työstä vapaata niin minä en ainakaan mene klo kahdeksan pihalle haahuilemaan. Nukun ainakin kymmeneen.
Vittu mikä idiootti.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Berner on idiootti
Mikäs Kelan-agenttia kiukuttaa?
Hienoa, kun illat pimenevät, niin voi mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa töihin.
Juu, nyt voi mennä nukkumaan jo heti iltapäivällä.
Illan virkku, aamun torkku se tapa talon hävittää. ---Vanha suomalainen sananlasku.
Työmaat ovat nukkumista varten, sanoo tänä ankeana markkinanöyristelyaikana enää Juhana Vartiainen. Kekkosen aikana rohjettiin ottaa torkut syönnin päälle kesken työrupeamankin ja pari kaljaakin, jos siltä tuntui.
Helsinki+on+käpykylä,+vain+11,76%+maamme+väestöstä+asuu+Helsingissä.
...mutta ne helsinkiläiset kustantavat sinunkin surkean elämäsi.
Tuskinpa maksaa, asuin yli 40 vuotta Helsingin kurjuudessa, nyt on asiat kunnossa kun muutin pois sieltä.
Saavatko hesalaiset syödäkseen ja edes juodakseen ilman kehäkolmosen ulkopuolista Suomea?
Eivät saa, mitään eivät kykene tuottamaan paskaa lukuunottamatta, pelkästään kuluttamaan.
Itelle ainakin parempi kun töihin lähdettäessä on jo valoisempaa,herää paremmin,illasta joutaa olla pimeempi,päivällä saa jo juosta tarpeeksi,ei tarvi enää iltalenkeille lähteä. Kun kotiin tulee tekee vain safkat ja vääntäytyy sohvalle kattoon koko illan elokuvan,sitten nukkuun ja seuraavana aamuna jos arki niin takas töihin. Viikonloppuna voi käydä kuntoilemassa jossain jos haluaa.
"Yrittäisit nyt ymmärtää, miten tämä työssäkäyntiin perustuva yhteiskunta toimii. "
Kertoisitko kun en todellakaan tajua miten se digiaikana pyörii. Kerro nyt vaikka ns. norm. päivätyön(mulla oli 8-16) tekijöiden määrän vs. muut. Mitenköhän pyörii mm. yöduunareiden osalta?
Kyllä se työssäkäyntiin perustuva yhteiskunta toimii työaikojen suhteen ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Suurimmat ruuhkat ovat aamuruuhkat ja "kello neljän ruuhkat", kuten ennenkin. Pieni prosentti sitten käy yötöissä ym.
Nämä ruuhka-ajat siis kertovat, miten yhteiskunta toimii kellonaikojen suhteen, jos et siis asiaa ymmärtänyt. Ihmiset ovat yhä pääasiassa sidoksissa näihin perinteisiin työaikoihin, ja olisi kiva, jos pidettäisiin kesäaika, jolloin työajan jälkeen suurimmalla osalla ihmisistä olisi vielä mahdollisuus ulkoiluun valoisassa ilmassa.
Auringon pitäisi laskea aina tarkalleen länteen. Muuten minä en saa nukuttua. Ajatelkaas nyt omaltakohdaltannekin vähän itsekkin, niin eikös asia ole juuri näin?
No perkules muutetaan tuo työhön lähtö sellaiseksi, että lähdetään töihin, kun on valoisaa katuvalojen sammuttua ja lopetetaan työnteko kun katuvalot syttyy.
Tiedätkö mitä, se on teille vtun kpää helsinkiläisille ihan oikein.
https://www.youtube.com/watch?v=2_CkWZUsTsc
No nyt se ei nouse aurinko ollenkaan Helsingissä talviaikanako ?
Nyt alkoi sähköä kulumaan. Valot täytyi räpsäistä päälle tuvassa jo hetki sitten.
Aamulla oli kahdeksalta valoisaa. Ei tarvinnut valoja laittaa.
Hyvin ehti ulkoilmaan ja vieläkin ehtisi. Katuvalot valaisee hyvin.
Voi valvoa tunnin pidempään ja silti herätä pirteänä töihin..
Loppui vihdoin se zombi elämä väsyneenä ja tokkuraisena.😃