Etelämantereen ympäripurjehduskilpailu!

Ähäkutti, sellaista ette koskaan tule näkemään.
Pari kapua laivoineen sen aikoinaan on kyllä tehnyt.
Matkaa kertyi rapiat 110 000 km.
31334
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Juuri tänä vuonna muistelen lukeneeni puolalaisen jahdin voittaneen kyseisen kilpailun.

Äänestä

Moi Marco. Nolottaako kun suurmielenosoitukseen osallisti järjestäjät mukaan lukien alta 30 ihmistä. Onko Kankaanpään ihmiset väärässä? Sanomahan on selvä, emme kaipaa sinua Marco.

Äänestä
  • Moni jätti menemättä mielenosoitukseen kun mielenosoitusta mainostettiin netissä gangstalking sivuilla ja flättäreiden blogeissa. Ois ollut aika suuri vaara tulla leimattua hulluksi tai flättäriksi menemällä kyseiseen mielenosoitukseen.

    Äänestä

Monet ovat purjehtineet 'ympäri maailman' siellä etelässä päin. Yksi muistuu mieleeni, nuori tyttö Jessica Watson, joka purjehti yksin Australiasta maailman ympäri takaisin Australiaan. Jäi mieleen, koska ompelin hänen kunniakseen tervetuliaislipun sinne Sydneyn satamaan. Hänen matkaansa seurattiin netissä ja radion kautta innokkaasti, koska hän oli niin nuori. Lenkin pituus jäi alle vaaditun 21 600 merimailia, jotta hän olisi muodollisesti voinut sanoa purjehtineensa maailman ympäri, mutta Etelämantereen ympäri hän kyllä purjehti. Matkaan meni kuusi kuukautta.

Äänestä
  • Tuo on yksinkertaisesti vale Etelämantereen ympäripurjehduksen osalta.

    1Äänestä

  • SitäEiOllaTehty kirjoitti:

    Tuo on yksinkertaisesti vale Etelämantereen ympäripurjehduksen osalta.

    Wikedpedia ei yleensä kuulu tiedonlähteisiini, mutta tällä kertaa sieltä löytyy asiallista asiaa Jessicasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Jessica_Watson Hän tosiaan oli 16-vuotias lähtiessään purjehtimaan Sydneystä itään lokakuussa 2009. Koko maa oli innoissaan ja hänen valmistelujaan ja lähtöään ja matkaansa seurattiin uutisissa. Ihan sillä samalla veneellä hän sitten kuusi kuukautta myöhemmin purjehti lännestä päin takaisin Sydneyyn.

    Jos mikä, tuon luulisi selvittävän lätyimmänkin lättypään. Mutta voihan sitä keksiä, mikä rehellisen näköisen tytön matkassa olisikin ollut 'valhetta'. Ehkä hänet poimittiin lentokoneeseen ja tuotiin 'lättymaan' yli, jolloin matka lyheni? Entäs hänen veneensä? Uniikki vene. Olisipa ihanaa, jos Australian niin rakastama Jessica saisi nyt vuosia jälkeen purjehduksensa ainakin yhden lattapään korjaamaan maailmankuvansa. Älkää antako itseänne vetää höplästä. Maa on tosiaan pallo ja pysyy sellaisena.

    Äänestä

  • Ehkä Jessica vilpittömästi luuli kiertävänsa Antarktiksen, mutta tosi asiassa kiersikin vaan litteänmaamme ympäri Antarktista Gleasonin litteänmaankartan mukaan navigoiden.

    Äänestä

Lättymaan ympäri voi aivan mainiosti purjehtia valitsemaansa reittiä pitkin.

Äänestä
  • Mutta eikö ole vaarana että tippuu lättymaan ulkorajalta ulkoavaruuteen SPACE1999

    Äänestä

Millasta oli kävellä pää alaspäin siellä pallon alla...........näytti tosi ihmeelliseltä kun helikopterit laskeutui irti pinnasta roottorit alaspäin......kattelin täältä venuksen renkailta touhuu......ja ihmettelin samalla miten veden pinta oli ihan peilinsileö , suorastaan yhtenä pallona..........yritin lisäksi varovasti katella pallon reunalta miten se alkaa valumaan alaspäin ja lopulta siis lähtee alta..........ihmisen elämä tapahtuu silti tasamaalla , olkoot maa vaikka byramidi.

Äänestä

Ukki kertoi pienenä että maapallo on melkeen pyöreä , kuin omena , olemme siinä ihan kuin omenan kannassa joka on tosiaan tasainen , jossa siis kaikki valtiot ovat , ja merenpinta tasainen ,etelämanner siinä reunassa kiertämässä , jos tuon jäävallin ylittää liukuu pallon reunaa joka on siis pyöreä , pois maan "vetovoimasta" ja leijailee ikiavaruudessa , sinne ei saa kuulemma mennä kukaan..............apple.

Äänestä

Litteän Maan ympäri voi aivan mainiosti purjehtia valitsemaansa reittiä pitkin.

Äänestä

Mites nää pyöreän maapallon pojat selittää sen kun maan ulkopuolinen näkee napojen päissä olevien helikopterien nousemisen eri lailla , molemmat nousee ihan samalla tavalla mutta toinen laskeutuu lavat alespäin pois maan pinnalta ( siis yhtäaikainen tapahtuma)
Onko niin että maasta homma näyttää fiksulta ja avaruudesta katsoen idiootilta...mutta sittenhän nämä nasan kuvat maasta ( avaruudesta kuvattuna ) ovat yhtä idioottimaisia vai.

Äänestä
  • Niin. Haluaisin toki nähdä valokuvia avaruudesta otettuina missä helikopterit ja lentokoneet lentäisivät selällään Australian yllä.
    Niitä ei vain ole eikä tule.

    Se on merkillistä huolimatta yli 20 000:sta satelliitista.....D

    Äänestä

  • jolokausti kirjoitti:

    Niin. Haluaisin toki nähdä valokuvia avaruudesta otettuina missä helikopterit ja lentokoneet lentäisivät selällään Australian yllä.
    Niitä ei vain ole eikä tule.

    Se on merkillistä huolimatta yli 20 000:sta satelliitista.....D

    Lentokoneen tai kopterin lento loppuu melko lyhyeen jos koetetaan mennä katto maata kohti. Vähän sama juttu kuin lättäpään aivokapasiteetilla varustetut nuoret kuskit jotka asentavat autoihinsa julmetusti siipiä puskureihin ja kiepauttavat sitten auton mutkassa katolleen, yrittävät ilmeisesti näin lentää käänteisellä downforcella mutta eivät pääse pitkälle. Taikka näin olen valtamediasta lukenut, ei näistäkään satelliittikuvia ole, eli ei kai kolareitakaan satu ollenkaan.

    Äänestä

Jos nasan kuvissa näkyisi lentokoneet niin nehän syöksyisivät toiset alas toiset pystysuoraan ylös ja toiset vaakatasossa , mutta maastakatsojat selittävät niiden lentävän suoraan.......eli nasan kuva maapallosta on yhtä idioottimainen kuin kaverisi piirtämä aarrekartta ( a4 kokoon ) jonka hän vie lappiin tikun nokkaan ja sinä katselet kuvaa helsingistä , kaverisi saa kertoa ihan mitä tahansa satuja aarrekartan yksityiskohdista ( ainut todiste jota voit katsoa on toi kuva lapissa ) ja sinä joko uskot tai uskot vain mitä näet. Jos tungen mandariinin silmääsi on se valtava jos heitän saman metsään et nää mitään vaikka se on minuutin matkan päässä.....aurinko.

Äänestä
  • Mandariini silmässä on oikein mainio luonnehdinta pallopään ulkoisen olemuksen luonnehdintaan....D
    Kiitoksia vertauksesta.

    Äänestä

Piirrä monimutkainen kuvio a4 paperille , vie se vain kilometrin päähän ja vertaa täysin valkoiseen paperiin , mitä eroa näet , vertaa nyt 2 saman kokoista palloa aurinko ja maa , kumpi on suurempi , kumpi100 metrisistä torneista on korkeammalla a. Maasta katsoen b. avaruudesta katsoen , toinen on etelänavalla toinen pohjoisnavalla.

Et näe mitään eroa mutta uskot kaiken mitä väitetään.

Piirrä paperille kuu pallo ja vie se illalla sille etäisyydelle että oikea pallo on samankokoinen ja vierekkäin , mitä elämää näet siinä "oikeassa" enemmän.....kun teet saman kuvan maasta, kuussa olet yhtä paljon perillä maan asioista.............

Äänestä

Voin havainnollistaa hieman näitä kokoja niin Sinun ei tarvitse leikkiä lasten paperileikkejä jotka kyllä sinällään ovat hyvin hauskoja. Mitään ymmärrystähän sinulla ei ole yhtään mistään....D

Kuvitellaan että Maa on herneen kokoinen. Kuu olisi tennispallon kokoinen joka sijaitsisi 7,2:n metrin päässä meistä.
Aurinko olisi koripallon kokoinen ja sijaitsisi 210 metrin päässä meistä.

Ymmärrän siis oikein mainiosti pallopäiden minulle esittämät mittasuhteet; en vain usko niihin.

Äänestä

Testi pyöreän elämän henkilöille , pyytäkää videokuvaa valkoisesta ponista päiväntasaajalle yhteen monitoriin pallon ylä ja alapuoliselta ystävältä , maan vetovoima ei vaikuta videokuvaan !!!! Videovaihde vaihtaa näitä kuvia sekunnin välein , onko kuvat kuten pitää toinen ylösalaisin vai molemmat samoin päin ( ja vieläpä sattumoisin oikein päin ).....kyllä mahtaa olla avaruus olio ihmeissään jos kaukoputkella näkee monitorin kuvan ja omilla silmillä ponit jotka on kaviot vastakkain.....ylenkin järjestelmät varmaan kääntää kuvan matkalla oikein päin , ja japanista vaakatasoon.....tota temppua pystyy demoamaan ........kotikonstein.

Äänestä
  • Olet sekaisin päästäsi.

    Äänestä

Videokuva tulee oikeasti väärinpäin jos olet väärinpäin ( kännykät tosin kääntää kuvat )
Eli miksi kuvat ei ole vinossa pallon mukaan!!!!! Vai onko videokuvan signaali kuin vesi , tasoittaa itsensä , siis vesikin tekee ympyrän nasan kuvissa....

Äänestä

Nasan kuvissa maasta näkyy vesiväripiirros......ja kun tsuumataan niin että pallonkoko katoaa niin , kuva on kuin saharan dyyneiltä ja kun kuvassa rupeaa erottumaan jotain oleellista tulee kuva lentokoneesta .......ja kun kuvassa näkyy kirpun paskaa on kuvaaja jalkautunut brasilian sademetsiin , jätetään noi nasan kaukoputket sinne nevadan studioiden takahuoneisiin. Kukaa haluaa kuvaa veenuksen kukkuloilta .......

Äänestä

Varsinainen purjehdusihminen en ole, mutta etelänapamantereella olen kuin olenkin kävellyt ja istunutkin ja uskon vakaasti ettemme matkalla sinne ylittäneet mitään reunaa ja uskon ettei sellaista reunaa olekaan. Verrattuna vaikka juuri tämänhetkiseen istuvaan asentooni kaukaisessa suomessa tiedän istuneeni ja kävelleenikin siellä etelänapamantereella aika täsmälleen pää ja jalatkin aivan päinvastaiseen suuntaan osoittaen kuin nyt.

Äänestä
  • Tämä Jessican purjehtimisreitti näyttäisi hyvin totuudelliselta.
    Pallopäillä on satoja karttaproktioita joista yksikään ei ole oikea.

    Meillä flättäreillä on vain yksi. Se on se oikea.

    Äänestä

Itseasiassa litteänmaan kartassa tuo purjehdusreitti kyseisellä välillä näyttää paljon loogisemmalta suoralta oikaisulta, kun pallopäiden lavastetuissa kartassa reittiin piirtyy mutka tuolla välillä

http://kuvanjako.fi/nazxp.jpg

Äänestä

Nämä napajäätikönreunalla istujat on ulapalla , kuskattiin 20 tuntia , ( ajeltiin ympyrää ) ja lopuksi oltiin perillä , ties missä , vai piirsitkö reitin ikkunasta katsoen.........kerran tallinassa taxi kuski ajo kuulemma 100 kilometriä ristiin rastiin ( vähän yli tunnin ) perillä pilkkopimeässä näkyi olevan sama tv masto vieressä mistä lähdettiin....

Äänestä
  • kerran siellä olimmekun kuljimme näimme kuinka aurinko ehkä nousuajtakin oli mutta taxi vei masto soi päässä kuin pallopäitä oltiin kanadassa lohia en minä nähnyt mutta jossain intiassakin kävin sillä panin.

    Äänestä

  • Tyttönen on joko pallomaan totuuden tiedostava flättäri joka on pallomaakartalla poukkoilevalla purjehdusreitillään pyrkinyt siihen että voi jatkossa todistaa Gleasonin litteänmaan kartan todeksi purjehtimalla tuhansien kilometrien mutkan turhaan,
    tai sitten litteämaa on totta, ja hän on navigoinut litteänmaan kartan mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Messikalle kirjoitti:

Ähäkutti, sellaista ette koskaan tule näkemään.
Pari kapua laivoineen sen aikoinaan on kyllä tehnyt.
Matkaa kertyi rapiat 110 000 km.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu