Total black out

Heräsin sunnuntaiaamuna aivan kamalan lähiölehmän vierestä ja vittu Jakomäestä. Kuvittelin eilen ottavani vain pari drinkkiä Jaloviinaa (3 tähden). Arvatenkin se lähti ihan käsistä. Jaloviinakahvia meni se kaksi mukia, mutta sen jälkeen läträsin sitten ihan kunnolla ja kurlasin vielä päälle. En tiedä missä baarissa olen eilen käynyt.

Aamu oli ihan hirveä. Avasin silmäni ja näin katon, jota en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Kattovalaisinkin oli joku Ikean paperipäällysteinen pallo, joka roikkui sähköjohdon varassa katosta. Parisängyn peitto oli sellainen koko sängyn levyinen, jota ei käytä iäkkäämmät avioparit, koska he nukkuvat omien peittojensa alla ja usein eri sängyissä.

Ihan perinteinen lähiölumppu ei kuitenkaan ollut kyseessä, koska hän oli muistanut pestä meikit pois naamastaan yöllä. Vaatteita ei ollut hänellä lainkaan päällä, jos mustia rintaliivejä ei lasketa. Ihmeekseni tajusin itselläni olvan boxerit jaloissa, vaikka olisin uskonut heittäneeni ne heti ensimmäiseksi pois päältäni.

Olin noin 2 minuutissa ulkona siitä kun heräsin. Raahauduin viimeisillä voimillani lähimpään kauppaan, josta ostin litran maitoa ja sellaisen meetwurstimikropizzan. Maidon join heti kassan jälkeen kahdella huikalla. Mikropizzan mutustelin bussissa kylmänä. Kaksi teinityttöä katseli syömistäni säälien. He antoivat minulle 5 euroa.

Jostakin syystä he luulivat minua kodittomaksi, joka oli viettänyt yönsä ulkona. "Hyvä et se pääsee edes bussiin lämmittelee" -toinen teinityttö sanoi toiselle. Normaalisti minua olisi hävettänyt, mutta koska olen alkanut tajuamaan ihmisten olevan täysin perseestä, ei minua edes haitannut. Kiitin kuitenkin vitosesta.

Kun pääsin keskustaan, kävin ostamassa sillä vitosella Rautatieaseman Pulmanista kahvin. Katselin rautatientoria ja hörpin kahvia. Sitten alkoi puhelin soimaan. Numero ei edes näyttänyt tutulta. Vastasin puheluun ja järkytyksekseni nainen, jonka luolta olin juuri lähtenyt, soitti minulle ja kysyi miksi en ottanut avaimia mukaan.
6189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Täyttä puppua.

Äänestä

Taitaa olla seksifantasia-aiheinen jatkotarina...

Äänestä

Tuskinpa sulla kävi moista tuuria. Kukaan nainen ei sinuun koskisi vaikka olisit tarjonnut jallua koko illan. Tuota kutsutaan kännipsykoosiksi.

Äänestä

"Jostain syystä" luulivat kodittomaksi. Ihan hauska stoori.

Äänestä

"Päiväni murmelina"

Äänestä

PerSun vkl. oli taas täynnä muistorikkaita tapahtumia alusta loppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muisti.meni kirjoitti:

Heräsin sunnuntaiaamuna aivan kamalan lähiölehmän vierestä ja vittu Jakomäestä. Kuvittelin eilen ottavani vain pari drinkkiä Jaloviinaa (3 tähden). Arvatenkin se lähti ihan käsistä. Jaloviinakahvia meni se kaksi mukia, mutta sen jälkeen läträsin sitten ihan kunnolla ja kurlasin vielä päälle. En tiedä missä baarissa olen eilen käynyt.

Aamu oli ihan hirveä. Avasin silmäni ja näin katon, jota en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Kattovalaisinkin oli joku Ikean paperipäällysteinen pallo, joka roikkui sähköjohdon varassa katosta. Parisängyn peitto oli sellainen koko sängyn levyinen, jota ei käytä iäkkäämmät avioparit, koska he nukkuvat omien peittojensa alla ja usein eri sängyissä.

Ihan perinteinen lähiölumppu ei kuitenkaan ollut kyseessä, koska hän oli muistanut pestä meikit pois naamastaan yöllä. Vaatteita ei ollut hänellä lainkaan päällä, jos mustia rintaliivejä ei lasketa. Ihmeekseni tajusin itselläni olvan boxerit jaloissa, vaikka olisin uskonut heittäneeni ne heti ensimmäiseksi pois päältäni.

Olin noin 2 minuutissa ulkona siitä kun heräsin. Raahauduin viimeisillä voimillani lähimpään kauppaan, josta ostin litran maitoa ja sellaisen meetwurstimikropizzan. Maidon join heti kassan jälkeen kahdella huikalla. Mikropizzan mutustelin bussissa kylmänä. Kaksi teinityttöä katseli syömistäni säälien. He antoivat minulle 5 euroa.

Jostakin syystä he luulivat minua kodittomaksi, joka oli viettänyt yönsä ulkona. "Hyvä et se pääsee edes bussiin lämmittelee" -toinen teinityttö sanoi toiselle. Normaalisti minua olisi hävettänyt, mutta koska olen alkanut tajuamaan ihmisten olevan täysin perseestä, ei minua edes haitannut. Kiitin kuitenkin vitosesta.

Kun pääsin keskustaan, kävin ostamassa sillä vitosella Rautatieaseman Pulmanista kahvin. Katselin rautatientoria ja hörpin kahvia. Sitten alkoi puhelin soimaan. Numero ei edes näyttänyt tutulta. Vastasin puheluun ja järkytyksekseni nainen, jonka luolta olin juuri lähtenyt, soitti minulle ja kysyi miksi en ottanut avaimia mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu