Taas on se aika vuodesta, kun iskee kaamosmasis.
Mun tapauksessa kaamosmasis on enemmänkin kaamosyksinäisyys. Aina viimeistään kesän aikana ehdin unohtaa kuinka kovaa tää pimeys ja kylmyys iskee. Tuntuu, et pitäis viihtyä paremmin yksin ja nauttia yksinolosta, mutta en vaan nauti siitä, jos ei oo yksin omasta tahdostaan. Alan niin helposti vertaamaan, et kuinka paljon kivempaa olis, jos vois jakaa hetken toisen kanssa. Eikä tietenkään kaikki viikot oo huonoja, ja usein on hyviä päiviä, mut huomaan, et enemmän pitää tehdä ajatustyötä, jotta perusoptimistisuus pysyy päällä. Viikolla oon enimmäkseen itekseni töitä lukuunottamatta, niin viikonloppuisin kaipais kovasti sosiaalisia aktiviteetteja. Näiden viikonloppuaktiviteettien suunnittelu vaan unohtuu multa helposti viikolla, kun keskittyy ihan muihin juttuihin, ja jotenkin odottaa, et kyllä viikonlopulle kuitenkin ilmaantuu jotain häppeninkiä. No eihän sitä häppeninkiä aina ihan itestään vaan ilmaannu, kumma juttu :D
Oon aika tunteellinen ihminen, ja en tarkoita sillä temperamenttista tai äkkipikaista, vaan nimenomaan tunteellista. Osaan yhtälailla fiilistellä täysillä ylä- ja alamäet. Kun on onnellinen, niin on tosi hyödyllistä, et osaa syventyä siihen tunteeseen ja oikein yksityiskohtaisesti nauttia siitä kuinka hyvä on olla. Kun taas on surullinen, niin on erittäin epäkäytännöllistä, et pysähtyy tunnustelemaan sitä alakuloisuutta ja antaa vaan melankolian jyllätä. Oon niin kateellinen niille ihmisille, jotka osaa surullisena keskittää kaiken energian vaikka opintoihin tai töihin, ja saa ajatukset täysin muualle, ja saa vieläpä asioita aikaan. Mulle auttaa vaan se, et tiän, et nää tunteet on ohimeneviä, vaikka oiskin kuinka voimakkaita.
Lähes kaikki kaverit on varattuja, niin ne käyttää vähän vapaa-ajan kumppanin kanssa, minkä ymmärrän täysin, koska mullekin exä oli se paras ystävä. Sitä toivois silti, et läheiset vaan näkis kun on tää pahin yksinäisyys päällä, ja joku järkkäis jotain yhteistä puuhailtavaa. Muka vahvana ihmisenä en tietenkään kerro surullisista fiiliksistä, koska en halua vetää muidenkin fiiliksiä alas. Joskus tälläsinä hetkinä vaan tarvis sen, et joku rakas lähestyis oma-aloittisesti ja vaan olis mun kans, kun ei surullisimpina hetkinä oo voimia lähestyä ite.
Mun tapauksessa kaamosmasis on enemmänkin kaamosyksinäisyys. Aina viimeistään kesän aikana ehdin unohtaa kuinka kovaa tää pimeys ja kylmyys iskee. Tuntuu, et pitäis viihtyä paremmin yksin ja nauttia yksinolosta, mutta en vaan nauti siitä, jos ei oo yksin omasta tahdostaan. Alan niin helposti vertaamaan, et kuinka paljon kivempaa olis, jos vois jakaa hetken toisen kanssa. Eikä tietenkään kaikki viikot oo huonoja, ja usein on hyviä päiviä, mut huomaan, et enemmän pitää tehdä ajatustyötä, jotta perusoptimistisuus pysyy päällä. Viikolla oon enimmäkseen itekseni töitä lukuunottamatta, niin viikonloppuisin kaipais kovasti sosiaalisia aktiviteetteja. Näiden viikonloppuaktiviteettien suunnittelu vaan unohtuu multa helposti viikolla, kun keskittyy ihan muihin juttuihin, ja jotenkin odottaa, et kyllä viikonlopulle kuitenkin ilmaantuu jotain häppeninkiä. No eihän sitä häppeninkiä aina ihan itestään vaan ilmaannu, kumma juttu :D
Oon aika tunteellinen ihminen, ja en tarkoita sillä temperamenttista tai äkkipikaista, vaan nimenomaan tunteellista. Osaan yhtälailla fiilistellä täysillä ylä- ja alamäet. Kun on onnellinen, niin on tosi hyödyllistä, et osaa syventyä siihen tunteeseen ja oikein yksityiskohtaisesti nauttia siitä kuinka hyvä on olla. Kun taas on surullinen, niin on erittäin epäkäytännöllistä, et pysähtyy tunnustelemaan sitä alakuloisuutta ja antaa vaan melankolian jyllätä. Oon niin kateellinen niille ihmisille, jotka osaa surullisena keskittää kaiken energian vaikka opintoihin tai töihin, ja saa ajatukset täysin muualle, ja saa vieläpä asioita aikaan. Mulle auttaa vaan se, et tiän, et nää tunteet on ohimeneviä, vaikka oiskin kuinka voimakkaita.
Lähes kaikki kaverit on varattuja, niin ne käyttää vähän vapaa-ajan kumppanin kanssa, minkä ymmärrän täysin, koska mullekin exä oli se paras ystävä. Sitä toivois silti, et läheiset vaan näkis kun on tää pahin yksinäisyys päällä, ja joku järkkäis jotain yhteistä puuhailtavaa. Muka vahvana ihmisenä en tietenkään kerro surullisista fiiliksistä, koska en halua vetää muidenkin fiiliksiä alas. Joskus tälläsinä hetkinä vaan tarvis sen, et joku rakas lähestyis oma-aloittisesti ja vaan olis mun kans, kun ei surullisimpina hetkinä oo voimia lähestyä ite.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kaamos Andersson oli joku taiteilija?
Etenkin tähän aikaan vuodesta olen tyytyväinen, kun saan olla rauhassa yksikseni. Kaikki häly ja sosiaalisuus kiristää pinnaa. Odotan vain, että pääsen omaan rauhaani.
Voisitko sinä itse järjestää yhteistä puuhaa kavereillesi? Voisin hyvin kuvitella, että monella muullakin painuu syksyisin olo mollivoittoiseksi eikä silloin jaksa miettiä muiden viihdyttämistä kun itsensä kanssakin on tekemistä.
Tee syksyn hyvä työ. Anna ätmille pillua. Saat seuraa ja poistat samalla ätmin masennuksen.
Uskokaa nyt viimein: seksi ei paranna masennusta. Seksi ei edes huvita, jos on masentunut
Ei ainakaan seksi ätmikäisen kanssa : ))))))))))
Masensi jo valmiiksi, kun ei oo naista, että ei tämä loppusyksyn kaamos sitä enää lisää
Kirkasvalolamppu auttaa
Masennus. Se on homoille
.. TunneKöyhyys. Se on PsykoMarsuille.. ;P
Mulla myös on kaamosväsymystä taikka jopa masennusta, pinnaa kiristää herkästi ja mikää määrä unta ei tunnu auttavan ei riittävän..kaikki herkut himottaa syödä ja sitten suututtaa kun painoa tulee lisää.😔
Ikioma aurinko olis ihana.🤗
Muista syödä proteiineja, se hillitsee muuta mässäämistä.
Niinhän mä oon koittanut muistaa, joskus vaan kun ruoka-ajat ei täsmää tulee nälkä, sitten nälkäkiukku ja tartun raivoissani ensimmäiseen herkkuun mikä kaapista sattuu löytymään...😌
Minä käytin aikoinaan proteiinipatukoita, ei nekään ole huonoja välipaloja.
Juu mullakin on niitä ollut kaapissa, nyt ei taas ole tullut osteltua. Täytyy varmaan taas hommata muutama tota ärjynälkää varten..
Mulle noista ainakin oli hyötyä painonpudotusvaiheessa.
Nyt on taas sellainen fiilis että olen hyvin lähellä optimipainoa, paino pysyy aikalailla vakiona eikä tule hetkiä jolloin tarvitsisi mässäillä ylenmäärin.
Liika proteiini lihottaa siinä missä muukin energia, ylimääräinen proteiini kertyy keskivartaloon. Järkevintä on syödä oikeaa ruokaa säännöllisesti, vaikkei olisi oikeaan aikaan nälkäkään. Etenkin näin pimeällä ajalla, kun hormonit tekee temppujaan.
Sillä on aika vähän merkitystä mitä vaaka näyttää. Mulla tippui tässä yhdessä vaiheessa paino yli 5 kg, mutta musta tuli silloin läski. Mittanauha on parempi mittari, jos ei ole oikeaa kehonkoostumusmittausta käytössä (kotivaa'an mittari ei ole oikea siihen tarkoitukseen). Esimerkkinä, yksi mua hiukan lyhyempi tuttava on malliltaan pallo, vyötärön ympärys yli metrin. Mun vyötärön ympärys on (vielä läskinäkin) 70 cm, mutta meillä oli sama paino.
*Alle 70 cm :D
Tuo on ihan totta, myös proteiinit lihottavat.
Minä nautin päivässä 80-100 grammaa proteiineja, en enempää. Periaatteessa minulle ei tule mitään ongelmaa jos jonakin päivänä tyydytän osan proteiinin tarpeestani vaikkapa proteiinipatukalla jossa on 20 grammaa proteiinia.
Kokonaismäärä on tärkeintä.
Sähän oot ihan " silakka"..😀
Ohkanen, itellä just kertyy vyötärölle helpoiten, mutta mä en kyllä mitenkään keskikehoa treenaakkaan..mitä nyt syön ja venytän sisältäpäin..☺️
"Silakka" taitaa treenata myös keskivartalon lihaksia, myös syviä.
Moni (synnyttänyt) nainen on hukannut keskivartalon syvät lihakset, ja rasvanpolton jälkeenkin maha pömpöttää kun lihakset eivät anna tukea.
Mulla on perse, se painaa ;) Nuorempana 50 kiloisena kertyi kaikki reisiin ja takapuoleen, nyt vanhempana kertyy näköjään myös vatsaan. Mulla on toki lähtökohta ollut fit. Urheilu...
Syksyllä ärsyttää oma kroppakin enemmän. Yleensä olen ihan sujut sen kanssa, nyt rähisen sillekin. Harmittaa kun en ehtinyt lenkille tänään. Piristäisi vähän. Lohdutin itseäni suklaapatukalla, protsupatukoita en suostu syömään, yök.
Mä syön protsua n. 100 g tällä hetkellä, voimakaudella sitten enemmän. Nyt mussutetaan hiilareita :)
Sä oot kyykännyt takamuksees painoa.😋
On se semmosta, joskus jaksoi huoltaa ja huolehtia paremmin ittestään..liikunta oli itsestäänselvää. Nyt se on lähinnä työpaikalla ravaamista paikasta toiseen, ipanoiden kanssa köpöttelyä...
Hiukan nyton kilot karisseet pelkstään, kun happovaivoja on hoidettu jotenkin suolisto on saanut rauhaa ilmeisesti..enkä ole sapen takia uskaltanut mussuttaa ihan kaikkea tuskaa tuottavaa.
Tanssiminen on nykyään ainoo liikuntamuito mulle, se mikä tapahtuu itsestään edes ajattelematta asiaa.☺️
Ootko sä personal trainer? On pitäny kysyä monet kerrat ja nyt sitten...
Sinä treenaat kuitenkin, silloin tarvii proteiineja enemmän.
Minä vedän proteiineja, rasvaa (kohtuudella ja etupäässä avokado, oliiviöljy, pähkinät), kasviksia n. 1/2 kiloa päivässä ja sitten hiilareita kulutuksen mukaan eli aika vähän.
Hiilarit on se ryhmä jota lisään jos energiankulutus kasvaa, ja tietenkin myös proteiineja jos menee rankasti fyysisen tekemisen puolelle.
Hedelmiäkin syön, mutta marjoja ja kalaa pitäisi lisätä.
Mä hukkasin vyötärön ennen lapsia ja tuntuu, että lasten jälkeen oon saanut sitä uumaa takas..joutunut semmoseen liikkumiseen mitä ilman lapsia vähemmän teki...mm. kyykkäämään ja kuormakameliksi päästä varpaisiin. ☺️
Mutta olisihan tuossa työnsarkaa, vattassa...
En ole pt , teen ihan muuta, eikä se muukaan kiinnosta ny yhtään, ja seuraaviin lomiinkin on pitkä aika, ruikuti-ruikuti.. :D
Mulla on kausittain ongelmia syömisten kanssa, nyt on mennyt pitkän aikaa kivuttomasti. Tosin olen tainnut syödäkin ihan siivosti, kun tarkemmin mietin. Tää syksy on kyllä paha senkin puolesta, kun tekee herkästi mieli mättää kaikkea varastoon. Voisikin painua talviunille... :)
Ei sitä kannata työnsarkana ajatella. Oikeesti munkin pitäisi nyt unohtaa se mitä jää puristaessa sormien väliin (prkl!) ja ajatella vaan, miten hyvältä vaikkapa ulkoilu tuntuu. Tai miten hyvä ja jaksava olo tulee kun syö oikein. Muu sujuu siinä sivussa sitten ihan itsekseen.
Äläpä muuta virka, pitäs tehdä asennemuutos asiaan. Jotenkin sitä lykkää ja lykkää, niin kun tupakkamies tumppaamista...ei nyt oo muka hyvä hetki.
Tai mä ainakin jojoilen...
Talviunet, sait ylipuhuttua! Niin houkuttelevaa olis nukkua kevääseen..😴
Herättäkää keväällä tai kesäkuussa...
Mieti, nyt syksyllä sais vetää mättöä kaksin käsin, ja sitten keväällä heräisi hoikkana.. :)
Aijai, se kuulostaa mahtavalle! Eiköhän ryhdytä tuumasta toimeen. 👍
mua nyt vituttaa vuoden ympäri,ehkä se on tää suomen nykyinen ilmasto,extremestä extremeen..sairaan ja raadollisen hellehelvetin jälkeen tämä pimeys tuntuu armeliaalta,pidän hämärästä.
Samaa sanoo mun mies, paahteet otti aivoon ja nyt pimeän aikaan ja viileentyessä on taas mielissään...se on mennikäinen, hämärän lapsi ja mä oon se yks happy fuck*ng sunshine..🤣
Syksy ja alkutalvi ilman räntäsateita ovat parasta vuodenaikaa, tänäänkin tosi hyvä keli kun ei liian kylmä mutta kuitenkin pikkuisen pakkasella.
Yhhyh ja minä kun en välitä talvista yhtään. Se oli positiivista aamulla, että oli valosampaa kellonaikojen siirron myötä...valosuus helpottaa. Vaan oisi se 20-25 celsiustakin oikeen bueno..muy bien...
No joo, kesäaikaan semmoinen parinkymmenen asteen tai vähän yli lämmin ja puolipilvinen keli on kyllä ihan ookoo myös. Kevättalvella sitten saa olla aurinkoista ja jotain -10 pakkasta, sekin on ihan hyvä.
No myönnyn vähän, kuiva aurinkoinen pakkaspäivä osaa olla pirtee.☺️