Olen ollut aina "hyvä" kuuntelija ja olkapää monille, tai ainakin oletan niin, koska monet ovat avautuneet huolistaan minulle. Mutta nyt olen ystävystynyt työn kautta ihmiseen, joka on ihan super hyvä lähes kaikessa. Onhan hänellä 4 eri koulutusta, joista yksi on sosionomi. Hän on siis HYVÄ KUUNTELIJA omien sanojensa mukaan ja erittäin hyvä oikeastaan kaikessa. Todellisuudessa hänen kuuntelemisen taito menee niin, että kun kerron, että en nyt jaksa lähteä mihinkään, koska pääni on ollut kipeä, hän aloittaa, että hänen päänsä vasta onkin kipeä, mutta hän ei anna periksi ja sitten hän 30min. Puhuu kivuistaan ja siitä, miten hän silti jaksaa touhuta yhtä ja toista. Tai kun kerran sanoin, että oon riidellyt äitini kanssa ja en nyt tiedä, mitä tekisin, niin hän aloitti kertomaan omasta äidistä ja mummusta ja anopista ja lopuksi kehui, kuinka super hyvä äiti hän on ja miten hänen lapset ei koskaan riitele hänen kanssa. Tätä siis tunnin, niin etten puheenvuoroa saanut. Ja vastaavia juttuja on siis paljon.
Nyt oon oikeasti miettinyt, että olenko minä sittenkään niin hyvä kuuntelija, kun itse olen itseni mieltänyt? Annanko ihmisen oikeasti puhua, vai olenko heti tyrkyttämässä neuvoja. Toki neuvojakin on annettava, tai siis vaihtoehtoja, mutta eiköhän sen kuunteleminen loppuun ole se kaikkein tärkein? Niin, että tuo oma ego olisi hiljaa, kun on kyse ystävästä.
Oletteko te koskaan pysähtyneet miettimään, kuunteletteko ystäväänne oikeasti?!
Nyt oon oikeasti miettinyt, että olenko minä sittenkään niin hyvä kuuntelija, kun itse olen itseni mieltänyt? Annanko ihmisen oikeasti puhua, vai olenko heti tyrkyttämässä neuvoja. Toki neuvojakin on annettava, tai siis vaihtoehtoja, mutta eiköhän sen kuunteleminen loppuun ole se kaikkein tärkein? Niin, että tuo oma ego olisi hiljaa, kun on kyse ystävästä.
Oletteko te koskaan pysähtyneet miettimään, kuunteletteko ystäväänne oikeasti?!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eräällä sosionomilla on tapana antaa muutakin hoitoa kuin kuuntelu apua. Moni mies langennut. Ihmettelen kovasti miksi ihminen voi rikkoa perheitä ja työskennellä huonosti voivien perheiden parissa. Muu perhe unohtuu mutta mies saa kaiken huomion ja avun.
Mitään sanottavaa tuohon
Kuunteleminen on mielestäni sitä, että kuuntelee.
Se, että kuulee mitä toinen sanoo, ja että heti esittää näkemyksiään ja ajatuksiaan, se EI ole kuuntelemista.
Hyvä kuuntelija sen sijaan kuuntelee, kuulee ja on läsnä. Kuuntelee siten, että oma pää on sillä hetkellä tyhjä, ilman omia selityksiä ja ajatuksia. Useinhan kun toiset ihmiset puhuvat meille, omassa päässä laukeaa jo yksittäisistä sanoista itselle mieleen kaikkea mitä haluamme sanoa ja olemme heti tilaisuuden tullen sanomassa niitä toiselle. Tämä ei ole kuuntelemista.
Kuuntelemiseen voi kuuntelemisen lisäksi kuulua esimerkiksi lisäkysymysten esittäminen toiselle ja sen toteaminen, mitä toinen on sanonut. Jos toinen on kertonut ongelman, voidaan sitä yhdessä pukea kysymykseksi ja sitten miettiä vastausta. Jota ei tarvitse löytää. Kuunteleminen on olemista läsnä siinä asiassa. Tilanteessa. Ei omien näkemysten tyrkyttämistä.
Tänä aikana kaikki osaavat jo suoltaa kaikenlaista psykologista höpinää ja kutsuvat itseään syvällisiksi keskustelijoiksi. Mutta emme kaipaa näkemyksiä. Vaan jonkun joka kuulee ja kuuntelee.
Jossain vaiheessa keskustelussa, jossa on ollut siis hiljaa olemistakin, jossain vaiheessa jos tuntuu, että jokin oma näkemys tuntuisi liittyvän sen toisen asiaan, voi kysyä, että haluaisiko toinen kuulla sen.
Sosionomit ovat mm. tässä hyvä kuuntelija-sektorilla varsin luulotautisia itsestään.