Lonen marsretket ja muu disinfo

Kristittytiedemies

NWO:n pitkäkestoinen ihmisten orjuuttaminen on saavuttamassa lakipisteen.
Kirjailijat aloittivat aluksi kirjoittamaan satuja matkasta kuuhun, eräs kirjailija keksi satelliitit ja riittävän kauan, kun avaruusjärjestöt eliitin valitsemien valtiojohtajien kanssa yhteistyössä valetta syöttivät ja maailmanlaajuista mediamyllytystä ylläpitivät, ihmiset saatiin uskomaan, että ihminen meni kuuhun.
Väitetyn kuumatkan video-ja kuvamateriaali sisältää selkeitä väärennöksiä, epäonnisia astronautin nostovaijerin välähdyksiä, lahjoitetun kuukiven osoittautumisen kivettyneeksi puuksi, kuumoduulin osoittautumisen pahvista ja foliosta kyhätyksi kodittoman hökkeliksi jne.
Kaiken originaalin videomateriaalin tuhoaminen matkasta sekä anautin tunnustaman tosiasian, ettei ihmisellä ole tänä päivänä 2018 laitteistoa millä mennä kuuhun, koska 60-70-luvun taitteen romut tuhottiin, kertovat selvästi, että kyseessä oli koko maailman populaation röyhkeä huijaaminen.
Ihminen ei ole käynyt kuussa, koskaan.
Väitetyt peilit pinnalle on viety miehittämättömillä lennoilla.

Tuhannet satelliitit ja iss.
Satelliitteja ei viedä avaruuteen sukkuloilla tai raketeilla vaan kaasupalloilla. Tästäkin löydät videomateriaalia netistä. Jotkut satelliitit ovat tarkasta sotilallisesta seurannasta huolimatta päässeet putoamaan maahan ja siviilit ovat kerinneet niitä kuvaamaan, ennenkuin viranomaiset ovat hakeneet pallonriekaleet ja satelliitin talteen.

Iss jota voit kiikaroida taivaalla ja seurata liveseurannalla on miehittämätön lentokone joka saa energiansa valtavista aurinkopaneeleista. Sen tehtävänä on ainoastaan kiertää yllämme pitämässä yllä uskoa avaruudessa tapahtuvasta toiminnasta.
Iss:n maata kuvaava live on cgi-kuvaa, jonka ongelmat on hyvin tunnetut. Maa on lähes aina täydessä pilvipeitteessä, vertaa reaalimaailman havaintoosi. Livelähetys katkeaa tasaisin välein, jota perustellaan sillä, että signaalia ei saada katkeamatta maahan joka puolelta maailmaa! Siellägän pitäisi olla noin 10 000 satelliittia iss:llä kaverina!
Livestreamia katsellessasi huomaat parissa tunnissa kyseessä olevan cgi-loopin jota pyöritetään tauotta. Erikoiset pilvikuviot ja jatkuvaa avaruuskävelyä suorittavan saman astronautin sama hanska liikkuu aina samoin kameran edestä jne. Astronauttien asennustöissä aiheuttamat lukuisat ilmakuplat ovat varmin indikaattori sukelluksessa tehdystä tallenteesta joka on layeroitu cgi-maapallon päälle.

Avaruusmatkat, mars ja alienit
Tähtien sota, galactica, tähtiportti, star trek ja lukuisat lukuisat hollywood-elokuvat, tiedemaailman loppumaton syöte avaruusmatkailusta, presidenttien julkilausumat avaruusarmeijoista, yk-puheet avaruusuhkista, eu:n johtajan Junckerin puhe tyytymättömistä avaruusolennoista, Elon Muskin, yksinäisen yrittäjän ( huom. NWO tykkää pilkata orjiaan kertomalla asiat julkisuudessa, kuten Elonin toteamus teslan lähetyksestä avaruuteen, että näyttää niin feikiltä, että tämän pitää olla totta, sekä Elonin nimi, Elon Musk eli Lone Skum) mars-haaveet, mereen kaaressa ammutut falcon-raketit jne.

Kaikki miljardit miljardit jotka on käytetty avaruushuijaukseen ja jossa mukana jokainen hallitus, avaruusjärjestö sekä armeija, on tähdännyt viimeiseen suureen eksytykseen, joka ilmeisesti on "avaruusveljien paluu".
Nämä tarjoavat 500 vuotta sairausvapaata nautintoa, kunhan otat heidän kehittämänsä sirun, sotien päättymisen yhdessä yössä ja nälänhädän poistamisen yhdessä yössä sekä ilmastonmuutoksen pysäyttämisen hallitusti alle vuodessa.
Turvallisen maailman takeeksi sinun tulee kuitenkin ottaa takaisin maan päälle palanneen " jumalasi " tunnus, mikrosiru, jossa pedon luku, eli tieto kenelle kuulut, sekä omat kaikki rekistereissä olevat tietosi, asema, koulutus, työ, pankkitilitietosi ja terveystietosi. Ilman merkkiä olet yhteiskunnasta ulkona oleva lainsuojaton joka kokee supikoiran tai tarhaminkin kohtalon tavattaessa.

Tarkkaavaisimmat ovatkin jo havainneet, että käteisetöntä maailmaa on ajettu sisään noin 25 vuotta.
Ufo soft disclosure on kestänyt noin viisi vuotta.
Kohta "paljastetaan" avaruusolentojen olevan fakta ja heidän vierailleen täällä kauan.
Avaruusolentojen aikaansaama panspermia tulee viralliseksi elämän alun määritelmäksi tieteessä jota aletaan hyvin pian opettamaan kouluissa.

Elämme erittäin lähellä suuren eksytyksen alkua.
Kun näet mainitsemiani asioita tapahtuvaksi, niin muista, että sinun iankaikkisen elämäsi Jeesuksen seurassa estäminen on ollut jokaisen avaruus-sarjiksen, avaruus-sarjan, scifi-elokuvan ja kaiken "tieteen" kertoman avaruushölynpölyn tarkoitus. Saatanaa ei turhaan sanota ilmavaltojen herraksi eikä tämän maailman jumalaksi Raamatussa.

Yhden Taivaaseen menevän sielu on mittaamattoman arvokas. Mikään määrä lumppua ( seteli) ei ole liikaa tuhlattavaksi, jos sillä ihmisen saa paha eksytettyä.

Älä anna eksyttää itseäsi. Karista suomut silmistäsi, niin näet totuuden.
Mitä pitemmälle eksytys kerkeää, sitä vaikeammaksi tulee se eksytykseksi erottaa.

51

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aswweww

      Kristittytiedemies. nimimerkissäsi on oikein vain alku, tiedemies et ole. Tosin se kristillisyyskin on aika säälittävää

      • älkää.erehtykö

        Ei tuo kirjoittaja ole nähnyt tiedemiestä saatika Kristittyä.

      • Kristittytiedemies

        Olen kristitty sekä tiedemies. Sattuuko, kun tuotiin totuus esiin?
        Kaltaisesi dissaaja on eliitin renki.

      • aswweww

        Ei satu, koska valehtelet

      • ChillDetected
        aswweww kirjoitti:

        Ei satu, koska valehtelet

        Todista väitteesi tai voidaan olettaa sinun olevan erittäin nuorista pitävä kieroutunut karamellivaari joka puhuu aika usein muunneltua totuutta.

      • aswweww

        Logiikkasi on aivan ylivertaista: "voidaan olettaa sinun olevan erittäin nuorista pitävä kieroutunut karamellivaari joka puhuu aika usein muunneltua totuutta."

      • onko.muumitlaaksossa

      • Kristittytiedemies1
        onko.muumitlaaksossa kirjoitti:

        Voitte jatkaa asiasta keskustelua vaikka tuolla: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15446265/usko-ja-seksi

        käyttäjä kristitty.net keskustelee mielellään kanssanne em. aiheesta

        Nikki as.swipe on harhauttaja joka hyökkää henkilöä vastaan syyttämällä valehtelusta jne.
        Kirjoitukseni oli alunperin luterilaisuuspalstalla mutta se poistettiin alle minuutin.
        Pidetään sitten tätä salaliittopalstalla.

    • "Mitä pitemmälle eksytys kerkeää, sitä vaikeammaksi tulee se eksytykseksi erottaa."

      Niin, kohta kun virtuaalitodellisuudet alkaa kehittymään, ihmiset laittaa itsensä niihin maailmoihin elämään utopiassa, jossa sitten eksytetään ihmiset vielä täydellisemmin, koska koko tämä maailma unohtuu pois. Kuten matrix elokuvassa, vauvat laitetaan virtuaalimaailmoihin heti elämän alussa, joten virtuaalimaailmaa on mahdoton erottaa todellisuudesta, joten siitä on sitte paljo vaikeampi herätä.

      Nykyään sentään CGI valheet on vain TVssä ja tietokoneessa, mutta tulevaisuudessa ne on meidän aivojen kautta joka puolella meidän ympärillä, kaikki on CGItä.

      • Kristittytiedemies1

        Tuo on yksi tavoiteltu suunta etteivät ihmiset koskaan pääsisi red pill kohtaukseen.
        Tällöinkin monet harvoista heränneistä haluavat palata takaisin uneen.

      • PäänSisällä

        Kun virtuaalitodellisuus saavuttaa todellisuuden tason aisti-infona niin kukaan ei ole enää varma onko oikeassa todellisuudessa tai avatarina tietokoneen tai aivoyhdisteen virtuaalitodellisuudessa. Itse asiassa me voimme jo olla kaikki virtuaalitodellisuudessa tai sitten muut hahmot elämässäsi ovatkin vain koneen luomia ja sinä tietoisena kokijana ainut todellinen tässä simulaatuossa. Keinoäly vielä joka luo virtuaalimaailmoja ja on aika sekavaa onko tämä totta vai pelkkää simulaatioharhaa.

      • KoneeseenKadonneet
        PäänSisällä kirjoitti:

        Onko noin 2012 jälkeen hulluksi muuttunut ihmiskunta, politiikka, tolkunpurku, vaihtoehtototuudet ja faktat, mustan valkopesu, Mandela-efekti ym. virheitä koodissa?

    • Nykyinen evoluutioteoria on täynnä aukkoja, ja välikappale ihmisen ja apinan väliltä puuttuu. Lisäksi evoluutioteoria ei osaa selittää ensimmäisen alkeellisen olion syntymistä mikä sen sai aikaan, evoluutioteoria alkaa siitä alkeellisesta eliöstä ja teoriassa kerrotaan Darwinin satuiluja ja olettamuksia miten mikäkin olento on kehittynyt.

      Kun evoluutioteoria todetaan mahdottomaksi, ja kristittyjen ylöstempauksen jälkeen paha päästetään valloilleen, on monet nettievankelistat, mm. Johanna Tukiainen ennustaneet että ufot laskeutuvat maanpäälle, Raamatussa puhutaan avaruuden pahoista henkivalloista, eli demoneista, mutta nämä demonit esittäytyvät rauhan lähettiläinä. He tulevat kertomaan, että pahat ihmiset (kristityt) on siirretty maasta toiselle planeetalle kehittymään. Todellisuudessa kristityt on temmattu taivaaseen 7 vuoden maanpäällisen vaivanajan ajaksi, ja taivaassa juhlitaan taivaallinen viikko, eli 7 vuotta karitsan häitä, jonka jälkeen seurakunta palaa takaisin maanpäälle hallitsemaan 1000 vuoden ajaksi.

      "Tarkkaavaisimmat ovatkin jo havainneet, että käteisetöntä maailmaa on ajettu sisään noin 25 vuotta."
      Tähän olen kiinnittänyt huomiota, vielä markka-aikana, alle 20 vuotta sitten korttimaksu oli harvinaista, ja ihmiset katsoi jopa vihaisena kassajonossa jos maksoi ostokset hitaalla korttimaksulla "nopean" käteismaksun sijasta. Korttimaksuissa oli lisäksi markka-ajan loppuun saakka 50 markan, noin 8 euron alaraja, sitä pienempiä ostoksia ei voinut maksaa kortilla.
      Euron tullessa 2002 korttimaksun raja laskettiin 5€ summaan, ja aika pian alaraja poistettiin kokonaan. Käänne on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, nyttemmin korttimaksu on yleistä hyvinkin pienten ostosten maksamisessa, käteisellä maksaa harva.

      Juttelin erään teboilin kauppiaan kanssa pienellä paikkakunnalla, minä tankkaan yleensä 5€ setelillä automaatista, se sanoi että ne minun 5€ setelit on automaatin liki ainoat rahat, muutama, 2-5 20€ seteliä viikossa pienellä huoltoasemalla minun viitosten lisäksi. Itse pyrin ylläpitämään näitä käteisautomaatteja maksamalla aina seteleillä, mutta en voi taistella tuulimyllyjä vastaan, ja käteisautomaatit tulevat vääjäämättä poistumaan.

      Venäjällä ja euroopassa tässä on hieman eri suuntaus, venäjällä ei ole suunnitelmia käteisen poistamisesta, kun taas eu haluaisi käteisestä eroon mahdollisimman nopeasti. Esim. juuri venäläinen teboil (lukoil) yhtiö on linjannut että heidän kaikissa automaattitankkauspisteillä käy käteinen myös jatkossakin,

      EU ei yksin voi käteistä poistaa, vaihtovaluutaksi tulisi dollari, rupla tai jokin muu käteinen pimeille markkinoille jos vain eu luopuisi käteisestä. Siksi on tekaistu mm. ukrainan kriisi, ja nato.n/eu.n toimesta suoritettu skripalien myrkytys, jne provokaatioita jotka on lavastettu venäjän syyksi.

      Kaikki alkoi siitä, kun eurooppaan tuli velkakriisi 2008, ja venäjää pyydettiin takaamaan kreikan pankkiireja ja venäjä kieltäytyi siitä. Nyt eu pankkiirit syytävät markkinoille tyhjästä valuuttakeinottelulla luotua rahaa, ja maksavat mediataloille, että nämä julkaisisivat säännöllisesti venäjän vastaista propakandaa.

      Tämä informaatiosota venäjää vastaan päättyisi heti, jos venäjä suostuisi eu.mafian suunnitelmiin käteisen poistamisesta, ja kansallistaisi ulkomaisille omistajille öljy-yhtiönsä ym varallisuuden ja suostuisi ottamaan velkarahaa eu-pankkiireilta.

      Tähän eu-diktatuurin kiristys yritykseen venäjä ei tule suostumaan, joten jatkuvan eu propakandan ja naton provosointien vuoksi vaarana on ennenpitkää tilanteen eskaloituminen.

      "eu:n johtajan Junckerin puhe tyytymättömistä avaruusolennoista,"
      Tätä totuutta valtamedia on yrittänyt piilottaa, juoppo juncker on lisäksi psykopaatti eu.n johdossa, mutta on mahdollista että hän on kuitenkin oikeasti jutellut demonien kanssa jotka ovat esittäytyneet ns. hyvinä alieneina. Alienithan olivat vaatineet junckeria kiristämään eu diktatuuria ja antaneet muitakin kyseenalaisia neuvoja.

      • Kristittytiedemies1

        "Nykyinen evoluutioteoria on täynnä aukkoja, ja välikappale ihmisen ja apinan väliltä puuttuu."
        Totta. Eikä semmoisesta voi löytyä evidenssiä, mitä ei ole koskaa ollutkaan.

        "Lisäksi evoluutioteoria ei osaa selittää ensimmäisen alkeellisen olion syntymistä mikä sen sai aikaan, evoluutioteoria alkaa siitä alkeellisesta eliöstä ja teoriassa kerrotaan Darwinin satuiluja ja olettamuksia miten mikäkin olento on kehittynyt."
        Näin on. Tämä kahden sadun, eli BB:n ja ensimmäisen eliön taikakehittymisen väli tultaneen täyttämään kolmannella valeella luojajumalien ( huom, pieni j) levittämällä panspermialla.
        Tämäkään vale ei selitä alkua, mutta riittänee eksyttämään ne joiden on määrä eksyä.

        "Kun evoluutioteoria todetaan mahdottomaksi, ja kristittyjen ylöstempauksen jälkeen paha päästetään valloilleen, on monet nettievankelistat, mm. Johanna Tukiainen ennustaneet että ufot laskeutuvat maanpäälle, Raamatussa puhutaan avaruuden pahoista henkivalloista, eli demoneista, mutta nämä demonit esittäytyvät rauhan lähettiläinä. He tulevat kertomaan, että pahat ihmiset (kristityt) on siirretty maasta toiselle planeetalle kehittymään. "
        Olen samaa mieltä kanssasi. En tiennytkään, että muillakin on tämä näkemys suomessa.
        Luulin olevani yksin tämän käsitykseni kanssa.

        "Todellisuudessa kristityt on temmattu taivaaseen 7 vuoden maanpäällisen vaivanajan ajaksi, ja taivaassa juhlitaan taivaallinen viikko, eli 7 vuotta karitsan häitä, jonka jälkeen seurakunta palaa takaisin maanpäälle hallitsemaan 1000 vuoden ajaksi."
        Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Itse olen kuitenkin pohtimassa suuren ahdistuksen kestoa.
        Kun tarkkaan luet Raamattua, et löydä sieltä mainintaa 7 vuoden ahdistuksesta vaan useita mainintoja 3.5 vuoden jaksosta. Olisi hyvin Raamattuun sopivaa, että jakso olisi 7 vuotta, mutta onko ahdistus 7 v, ei ole itseasiassa tiedossa. Onhan Jumala suuressa armossaan saattanut lyhentää ajan. Tämä tutkimus on minulla kesken, joten mennään 3.5 -7 vuoden oletuksessa.

    • aswweww

      " Siksi on tekaistu mm. ukrainan kriisi,"

      Eikös Venäjä sen miehittänyt. Yhtä pöhköjä ovat muutkin puheesi!

      • Kristittytiedemies1

        Sinut on jo harhauttajaksi havaittu. Ei mitään aiheeseen liittyvää vastattavaa, mutta yrität huomion viedä pois topicista.

    • Looooogisesti

      Käsitykseni aloittajan havainnoista on sama ja vaikuttaa tuon kirjoituksen perusteella että olisit aito kristitty. Kiitos kattavasta tekstistä!

      Lisätäkseni ihan muutaman havainnon tähän eksytykseen jota tv ja missinfo meille levittää on esimerkiksi nuo oletetut avaruusasemat. Hölmöt muka kelluskelevat siellä kaikessa sekamelskassa ja epäjärjestyksessä. Ei ole varaa laittaa ympäristöäkään turvalliseksi vaan siellä on pahempi sähköjohtosekamelska kuin kenenkään pannuhuoneessakaan. Nuo suorastaan nauravat ihmisille jotka eivät osaa päätellä mitään.

      Omat luulot ja halut uskoa kaikenmaailman ufojuttuihin ja ihastella niitä muka-saavutuksia ovat tulleet ihmisten uskonnoksi.

      Lisäksi tahdon kertoa muita syitä miksi tuolleen tapahtuu. Yksi suuri on hengellinen eksytys ja sen myötä sokea usko niihin valehtelijoihin jotka laittavat keräämänsä biljoonat propagandan tuottamiseksi kuin ihmiskunnan tyhmentämiseen ja vaivojen maksimointiin. Lisäksi heille jää noista budjetetuista varoista itselleen kivat hillot joilla sitten eletään miten vain halutaan ja jätetään lisäksi ihmiset kärsimään valtavassa köyhyydessä. Lisää vaan sotaa ja kärsimystä, ja kuten ilmaisit saa NWO lopuksi tuon sirutuksen, josta voisi kertoa mitä siitä tulee seuraamaan, mutta en nyt hyppää siihen aiheeseen. Painovoimattomuus muuten aikaansaadaan lentokoneiden vapaassa pudotuksessa ja osa tehdään videoeditoinnilla.

      Totuuden erotuskyky hämärtyy pahoin kun ihminen lähtee Jumalattomalle tielle.
      Siunausta sinulle aloittaja!

      • Kristittytiedemies1

        Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
        Jumalan siunausta sinulle veljeni tai siskoni.

      • JosTottaNiinKaikkiko

        Jeesus sanoi Luukkaan evankeliumiin perustuvassa Alfa TV:ltä pari päivää sitten tulleessa tarkasti evankeliumin tekstiin pohjautuvassa elokuvassa että jotkut opetuslapsista olisivat täällä siihen asti kun Kristus tulee uudelleen. Tarkoittaako tämä samaa kuin Johanneksen evankeliumin lopussa sanotaan, ettei rakkain opetuslapsi ja ehkä jotkin muutkaan ehkä kuole, vaan elävät toiseen tulemiseen asti maan päällä? Ajatelkaa jos täällä on yli 2.000 vuotta eläneitä ihmisiä.

        Entä elokuvassa mainitut saastaiset henget ja pahat henget, jotka olivat vallanneet ihmisiä, tarkoittavatko nämä kielikuvina sairauksia, jotka Jeesus paransi, vai ihan oikeasti ihmisiä riivaavia henkiolentoja? Nämä tunsivat heti Jumalan pojan, tiesivät siis hänestä jo. Ovatko myös ne ns. kuolemattomia olentoja, jotka kiusaavat ihmisiä maan päällä ajasta aikaan? Jos Raamatun sana on totta ja Jeesus toiminut evankeliumien mukaan niin myös näiden täytyy enkelien tapaan olla olemassa olevia entiteettejä ja maan päällä käydään reaalista sotaa valon ja pimeyden voimien välillä maallistuneilta ihmisiltä piilotettuna. Mitä kieroa ihmiskuntaa ainakin 2.000 vuotta seurannut ja manipuloinut kierous onkaan voinut saada aikaan ja paljonko kerännyt resursseja tihutöihinsä?

      • PetokoOnIrti
        JosTottaNiinKaikkiko kirjoitti:

        Selittäisi ihmisvastaisen politiikankin, jossa raha ja korporaatiot pistetään ihmisten hyvinvoinnin ja kärsimyksen edelle, ja kärsimystä tunnutaan oikein tietoisesti lisättävän. Onko joukossamme oikeita petoja, jotka ajavat petotaloutta tietoisesti?

      • EksytyksenOsasiako
        JosTottaNiinKaikkiko kirjoitti:

        Jeesus sanoi Luukkaan evankeliumiin perustuvassa Alfa TV:ltä pari päivää sitten tulleessa tarkasti evankeliumin tekstiin pohjautuvassa elokuvassa että jotkut opetuslapsista olisivat täällä siihen asti kun Kristus tulee uudelleen. Tarkoittaako tämä samaa kuin Johanneksen evankeliumin lopussa sanotaan, ettei rakkain opetuslapsi ja ehkä jotkin muutkaan ehkä kuole, vaan elävät toiseen tulemiseen asti maan päällä? Ajatelkaa jos täällä on yli 2.000 vuotta eläneitä ihmisiä.

        Entä elokuvassa mainitut saastaiset henget ja pahat henget, jotka olivat vallanneet ihmisiä, tarkoittavatko nämä kielikuvina sairauksia, jotka Jeesus paransi, vai ihan oikeasti ihmisiä riivaavia henkiolentoja? Nämä tunsivat heti Jumalan pojan, tiesivät siis hänestä jo. Ovatko myös ne ns. kuolemattomia olentoja, jotka kiusaavat ihmisiä maan päällä ajasta aikaan? Jos Raamatun sana on totta ja Jeesus toiminut evankeliumien mukaan niin myös näiden täytyy enkelien tapaan olla olemassa olevia entiteettejä ja maan päällä käydään reaalista sotaa valon ja pimeyden voimien välillä maallistuneilta ihmisiltä piilotettuna. Mitä kieroa ihmiskuntaa ainakin 2.000 vuotta seurannut ja manipuloinut kierous onkaan voinut saada aikaan ja paljonko kerännyt resursseja tihutöihinsä?

        Tämä asettaisi jopa osan mielenterveysongelmista ja psykiatrian uuteen valoon. Nykyäänhän Jeesus, Muhammed ym. olisivat vahvassa psyykenlääkityksessä, vai ovatko nykyajan profeetat ym. jo?

      • LuotuKoneisto
        EksytyksenOsasiako kirjoitti:

        Tämä asettaisi jopa osan mielenterveysongelmista ja psykiatrian uuteen valoon. Nykyäänhän Jeesus, Muhammed ym. olisivat vahvassa psyykenlääkityksessä, vai ovatko nykyajan profeetat ym. jo?

        Mitä jos luonnontiede ja psykiatria ovatkin 2 000 vuotta mietittyjä vedätyksiä johtaa harhaan.

      • xndnxm
        LuotuKoneisto kirjoitti:

        Mitä jos luonnontiede ja psykiatria ovatkin 2 000 vuotta mietittyjä vedätyksiä johtaa harhaan.

        Ihminen hakeutuu itse hoitoon ja zombielääkitykseen kun kuulee Jumalan äänen, se olisi jo vedätysten vedätys.

    • adadad

      Käsittääkseni Elon Musk on jo syntymässä saatu nimi. Siis hämäsivätkö jo Elonin vanhemmat ja tiesivät, että pojasta tulee suurmies?

      • Kristittytiedemies2

        Tiesikö Caster Semenyan vanhemmat nimeä antaessaan, että lapsensa tulisi olemaan joku päivä maailman huipulla naisten sarjassa juoksussa ja maailman kohutuin urheilija hetken, kun mies-epäilyt alkoivat?
        Lopulta todettiin, ettei tiedetä tarkkaan, kumpi hän on ja ura saa jatkua naisten sarjassa.
        CASTER SEMENYA = YES A SECRET MAN.

        Näin toimii NWO.
        Projektit ovat niin pitkäjänteisiä, ettei yhden ihmisen muisti monesti riitä tarkkaamaan kaikkea.

      • LoneOnAktiivinen

        On tärkeä muistaa, että Lonen firma Neuralink kehittää päähän upotettavaa sirua, jolla ihmiset voidaan kytkeä pysyvästi kiinni tietokoneeseen. Muista pedon merkki sekä elokuva Matrix.

    • adadad

      Joo, salaliittoja on kaikkialla, Tehtiin kerran koulussa testi ja väänneltiin opettajien nimia: kaikista sai jotain hassua ja olisi saanut varmaan jotain paljastavaakin, muttei silloin kiinnostanut. Ja kuten itsekin totesit:

      "Lopulta todettiin, ettei tiedetä tarkkaan, kumpi hän on ja ura saa jatkua naisten sarjassa."

      Kaikki normmaalit ihmiset muuten tietävät, että Matrix on kuvitteellinen elokuva

      • KrTm

        Elikä asia ei kiinnosta sen vertaa, että tutkisit. Se ei sinänsä yllätä.
        Nuoruuden naiivius näkyy vielä voimakkaasti.
        Enpä ole Matrixia elokuvaa kummemmaksi väittänytkään. Ei se ole kuvitteellinen vaan ihan oikea elokuva. Se kyllä sisältää käsikirjoittajan kuvittelemia tapahtumia.
        Elokuviin tosin piilotetaan kaikkien nähtäville nwo:n suunnitelmia, koska tykkäävät pilkata orjiaan, näyttämällä mitä ovat tehneet ja mitä aikovat tehdä.
        He tietävät, että ihmiset reagoivat, kuten sinä. Kun menee yli hilseen, pilkkaat minua epänormaaliksi. Kohdallasi orjuutus on täydellä tehollaan vielä toiminnassa.
        Tuosta unesta on kuitenkin mahdollista herätä, jos halua on.
        Enpä enempää tuhlaa energiaa sinuun.

      • Looooogisesti
        KrTm kirjoitti:

        Elokuvat toimivatkin heidän kommunikointivälineenään. He osaavat tulkita niiden viestejä ja tosiaan nauravat niille jotka sitten näkevät kaiken pelkkänä fiktiona. Elokuvilla on suuri rooli.

    • adadad

      Ootlo nyt KrTm vai LoneOnAktiivinen? Selvästi jakautunut persoonallisuus

      • SamaKirjoittaja

        Olen sama kirjoittaja. Kun yritän käyttää samaa nikkiä toista kertaa, sanoo ilmoitus, että nikki on jo käytössä, valitse toinen. Normaalisti antaa silti käyttää samaa, mutta nyt joku häiriö tässä keskustelussa. Joten enpä ole jakautunut mitenkään. Älä ota itseesi kommenttiani nuoruuden naiiviudesta, ymmärrät tämän, kun ikää tulee lisää 20 vuotta.

      • Looooogisesti
        SamaKirjoittaja kirjoitti:

        ei se mikään häiriö ole. Monet jotka eivät pidä kirjoitetusta tahtovat häiritä kirjoittamista rekisteröimällä toisten nikkejä. Minulla oli aluksi nimimerkki Loogisesti ja o.kirjaimet ovat sittemmin lisääntyneet. Kunnei sitten muuhun kykene niin toimikoot tuolleen. Ehkä siitä voidan päätellä myös jotain siitäkin kuka haluaa toimia oikein ja kuka edustaa väärää ja häirintää.

      • KrTm2
        Looooogisesti kirjoitti:

        Itse mietin samaa, mutten halunnut puhua siitä, kun en pysty tätä todistelemaan. Muista aiheista pystyy tuuttaamaan ihan, kuin ennenkin. Eli aihe on kuuma.

      • adadad
        SamaKirjoittaja kirjoitti:

        Olen sama kirjoittaja. Kun yritän käyttää samaa nikkiä toista kertaa, sanoo ilmoitus, että nikki on jo käytössä, valitse toinen. Normaalisti antaa silti käyttää samaa, mutta nyt joku häiriö tässä keskustelussa. Joten enpä ole jakautunut mitenkään. Älä ota itseesi kommenttiani nuoruuden naiiviudesta, ymmärrät tämän, kun ikää tulee lisää 20 vuotta.

        Ikää on jo tarpeeksi ja luulen, että enemmän kuin sinulla. Merkillistä, että kaikki NWO:ta epäilevät ovat olevinaan niin kristittyjä että....

      • NikkiEstoPäällä
        adadad kirjoitti:

        Ikää on jo tarpeeksi ja luulen, että enemmän kuin sinulla. Merkillistä, että kaikki NWO:ta epäilevät ovat olevinaan niin kristittyjä että....

        Ei mitään olevinaan. Pystytkö ymmärtämään, että ihmiselle annetaan ymmärrystä nähdä asioita?
        Oletko uskovainen, tapakristitty vai joku muu?
        Jos ei ymmärrä jotain asiaa, niin pitääkö silloin piilovi*tuilla niille, jotka ymmärtävät?
        Se viittaa nuoreen ihmiseen myöskin tai lapsellisuuteen.

      • adadad

        Vastaan toisen kommentoijan sanoin:
        "NWO, tirsk..."

      • toim.huom
        adadad kirjoitti:

        Ikää on jo tarpeeksi ja luulen, että enemmän kuin sinulla. Merkillistä, että kaikki NWO:ta epäilevät ovat olevinaan niin kristittyjä että....

        Ne toimet mitä vallankahvassa tapahtuu on ISOsta kirjasta tulkittavissa NWOksi.
        Kuten esm. EU, kansainvaellukset jatkuva sapelien kilistely ja luomakunnan kärsimys.
        Kahtiajako kansojen sisällä. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
        jatk.seur.päiv.numer.

      • adadad

        Maailmanlopun povaajia on ollut maailman sivu. Sano nyt se päiväkin, kun "ihmiselle annetaan ymmärrystä nähdä asioita?"

      • KrTm4
        adadad kirjoitti:

        Vastaan toisen kommentoijan sanoin:
        "NWO, tirsk..."

        Tämän kommenttisi jälkeen on turha odotella vastauksia.
        Olit penikka, kuten nähtävissä pitkään oli.
        Toim.huom- nikki ei ole minun.
        Sinulle en enää vastaa. Hyvästi.

      • SeJollaYmmärrystäOn
        toim.huom kirjoitti:

        Ne toimet mitä vallankahvassa tapahtuu on ISOsta kirjasta tulkittavissa NWOksi.
        Kuten esm. EU, kansainvaellukset jatkuva sapelien kilistely ja luomakunnan kärsimys.
        Kahtiajako kansojen sisällä. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
        jatk.seur.päiv.numer.

        Pohdittavaksi:

        Raamatulliset vitsaukset: Uusi Babylon
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15352009/raamatulliset-vitsaukset-uusi-babylon

        Suuri Babylon neljäs peto jo täällä?
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15356863/suuri-babylon-neljas-peto-jo-taalla

        Salaliitto: Raamattukin NWO eksytysvälineenä?
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14948924/salaliitto-raamattukin-nwo-eksytysvalineena-2

        Huono Raamattu tekee seurakunnasta aseettoman
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13522455/huono-raamattu-tekee-seurakunnasta-aseettoman

    • HolyProphet0007

      "Älä anna eksyttää itseäsi. Karista suomut silmistäsi, niin näet totuuden.
      Mitä pitemmälle eksytys kerkeää, sitä vaikeammaksi tulee se eksytykseksi erottaa."

      Niinhän se on, ja totuutta on vaikea löytää. Ei ole ihan helppoa löytää pyhiä profetioitani kaikesta siitä viestien valtamerestä mikä tällä palstalla on. Elämmä kuitenkin paikassa, jossa kaikki näkyni käyvät toteen!

      • Lapponia

        No no, Marco. Näkysi ovat totta itsellesi. Väkivaltasi kaikille, kuten videolta voi nähdä. Vaikea on tuota toisten syyksi luoda.
        https://youtu.be/8Y2aXAszDCI

    • Kaskassss

      NWO, tirsk...

      • KrTm1

        Orjan kommentti.

    • kysyjä

      "Livelähetys katkeaa tasaisin välein, jota perustellaan sillä, että signaalia ei saada katkeamatta maahan joka puolelta maailmaa! Siellägän pitäisi olla noin 10 000 satelliittia iss:llä kaverina!
      Livestreamia katsellessasi huomaat parissa tunnissa kyseessä olevan cgi-loopin jota pyöritetään tauotta."

      Jos "livestream" on nauhoitettua uusintaa, niin miksi se sitten katkeilee välillä kun iss.ltä ei saada yhteyttä satelliitteihin, tai maassa oleviin vastaanottimiin? cgi-loopin luulisi puörivän ongelmitta ja katkoitta..

      • KrTm5

        Nääsholes on tullut osin laiskaksi, kun kaikki menee läpi mitä sanovat.
        Toisekseen, cgi syö paljon resursseja.
        Tästä syystä helpoin selitys on katkeava yhteys.
        Elikä. Niin sanotussa striimissä on ennalta aikataulutettuja katkoja ( muka iss:ltä ei saada signaalia maahan), ne eivät ole mitään offline randomina vaan nasan tarkkaan ilmoittaman aikataulun mukaan, koska heillä ei kuulemma ole riittävästi satelliitteja taivaalla ( nasan oma selitys sille, ettei striimi ole jatkuva 24/7/365)
        Nämä katkothan on todellisuudessa siksi, että cgi on vielä rajallista ja vaatii laskentatehoa layeroida asioita livestriimin päälle.
        Kohta tämäkin ongelma poistuu, kun tehot kasvaa.

        Eli asian todistaa feikiksi se, ettei muka taivaalla kiertävästä linja-autosta saada katkeamatonta signaalia vuonna 2018 sekä se, että striimiin lisätään aina samoja pätkiä, lyhyitä nauhoituslooppeja tiheään.
        Syystä x, jota en tiedä, joinakin iltoina he pyörittävät useita tunteja samaa tallennetta loopissa.
        Kokoajan toki väittäen sitä livestreamiksi.
        Vähän vaikea selittää sanallisesti mutta, nämä väitteeni on hyvin helposti jokaisen todettavissa, kun tallennat "livestreamiä" pari tuntia, silloin tällöin ja vertaat tallenteita.
        Jo pelkästään ns. pistokokeina, kun käyt usein "livessä", alat nopeasti näkemään aina samoja ja samoja tallenteen pätkiä ja välillä hyvinkin ontuvaa cgi:ta.
        Kokeile.

      • Cmdkdkdkdkd

        Pitäisikö Alfa TV:stä välillä tuleva ISS:n kuva kaarevasta maanpinnasta olla livelähetys avaruusasemalta? Itsekin olen useampaan otteeseen nähnyt niitä astronautin hanskan kuvia, jotka ovat nauhoitettuja toistoja. Vai onko osa livelähetystä ja osa nauhoitetta näissä lähetyksissä?

    • nosto

    • Ateistihumanisti

      On hassua, että kuitenkin uskot iänkaikkiseen elämään, josta ei ole minkäänlaisia todisteita paimentolaissatujen lisäksi. Se, jos mikä on eksytystä. Pahimmanlaatuista eksytystä.

      • Lättäpää

        Ikuisesta elämästä ja litteästä maasta kerrotaan raamatussa. Siis KERROTAAN, ei teoriaoida niinkuin ateistit, palloteoria, evoluutioteoria, jne

    • Litteänmaantotuus

      Nasa on pelkkä trollitehdas jossa kulutetaan miljardeja euroja nettitrollaamiseen ja kuva väärennösten julkaisuihin. Kaikki "tieto" on väärennetty tukemaan pallomaateoriaa ettei totuus litteästä maasta paljastuisi kansalaisille.

      Litteämaahan ei sovi alkuräjähdys teoriaan vaan litteämaa täytyy olla Jumalan luoma siksi ateistinen nasa haluaa valehdella meille maailmame muodosta ja johtajat nauraa kun tyhmät kansalaiset uskovat sadun pallomaasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3235
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      2197
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe