identiteettin?
Lasten ja nuorten dokumenttielokuvakiertue DOKKINO käsittää tänä vuonna 21 paikkakuntaa ja tavoittaa noin 20 000 kävijää. Kiertueessa on vuosittain vaihtuva teema. Tänä vuonna teemaksi on valittu ”Erinomaisen erilainen” ja sillä pyritään lisäämään ymmärrystä ja myötätuntoa erilaisissa elämäntilanteissa olevia lapsia ja nuoria kohtaan.
Alakoululaisille (4.–6. luokka) ja yläkoululaisille on omat elokuvasarjansa. Alakoululaisille näytettävistä neljästä lyhytelokuvasta kaksi käsittelee sukupuoli- ja seksuaalisuusteemoja. Yläkoululaisten materiaaleissa nämä teemat ovat esillä kahdessa viidestä lyhytelokuvassa.
Alakoululaisille näytettävässä ”Kuinka minusta tuli Niels” elokuvassa 12-vuotias Ky kamppailee sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Vaikka hän on syntynyt tytöksi, hän kokee olevansa poika. Vertaistukea hän saa 11-vuotiaalta Sterreltä, tytöltä, ”joka on syntynyt pojan kehoon”. Lyhytelokuvassa kerrotaan, kuinka lapselle on aloitettu jo sukupuolen vaihtamiseen tähtäävä lääkitys.
Toisessa alakoululaisten lyhytelokuvassa 11-vuotias Melvin kertoo, että ”ei pidä tytöistä.” Melvin kamppailee sen kanssa, voiko hän kertoa homoseksuaalisuudestaan luokkatovereille.
DOKKINON esitteessä kerrotaan, että tämän vuoden teema käsittelee ”monelle lapselle ja nuorelle tuttuja kipupisteitä.” Kiertue antaa siis ymmärtää, että seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvät kysymykset ovat niitä oleellisimpia erilaisuuteen liittyviä teemoja koululaisten elämässä.
Erilaisuus teemana onkin erinomainen. Sitä voitaisiin käsitellä monesta ajankohtaisesta näkökulmasta: Minulla on lukihäiriö, änkytän, olen motorisesti kömpelö, vanhempani ovat kaikkien tuntemia julkkiksia, olen romaniperheestä, olen muslimi, ihonvärini poikkeaa muista. On kuitenkin erikoista, että varsinkin alakoululaisille erilaisuus-teemaa esitellään seksuaalisuus- ja sukupuoliteemojen kautta.
Sen, mitä ymmärrän ihmisen seksuaalisesta kehityksestä, 11-vuotiaan pojan seksuaalisuus ei ole vielä herännyt. On hyvin tavallista, että alakouluikäinen poika ”ei pidä tytöistä”, mikä ei vielä tarkoita sitä, että hän olisi homoseksuaali. Tämänkaltainen dokumenttielokuva voi herättää hämmennystä lukuisissa pojissa, jotka eivät vielä tunne vetoa vastakkaiseen sukupuoleen. Herää kysymys, pyrkiikö dokumentti vaikuttamaan esimurrosikäisten seksuaaliseen identiteettiin. Onhan DOKKINO:n asiantuntijajärjestönä toiminut tänä vuonna muun muassa Seta.
Lapset ja nuoret tarvitsevat tukea sukupuoli-identiteettinsä rakentamisessa. 12-vuotiaan kuvaaminen transsukupuolisena voi herättää turhaa hämmennystä varsinkin sellaisessa lapsessa, joka ei ole kiinnostunut aivan samoista jutuista kuin hänen sukupuolensa edustajansa yleisesti. Hän tarvitsee tukea, ei hämmennystä.
12-vuotiaan lapsen lääkitseminen pois biologiansa mukaisesta sukupuolesta herättää kriittisiä kysymyksiä. Mistä me tiedämme, ettei hänen kokemuksensa ole vain ohimenevä ilmiö? Entä jos murrosikä ja sen mukanaan tuoma hormonitoiminta korjaa kokemuksen vastaamaan biologista sukupuolta? Voimmeko olla varmoja, että vika on ruumiissa eikä mielessä? Mistä tiedämme, onko ihminen ehjempi ja onnellisempi käytyään läpi rankat sukupuolen vaihtamiseen tähtäävät hoidot?
DOKKINO:n teema heijastelee sitä vallankumousta seksuaalisuuden ja sukupuolen alueella, jota media rummuttaa voimallisesti. DOKKINO vie teeman askeleen pidemmälle ulottamalla teeman lapsiin. Lastemme paras edellyttää, että teemasta voidaan käydä avointa ja rehellistä keskustelua.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Vai Seta aivopesee lapsi kouluissa taas 😂
Millä muulla järjestöllä olisi avoin pääsy kouluihin?
Eipä muilla taida olla 🤔
On vain kaksi sallittua tapaa olla erilainen: olla ihonväriltään erilainen tai olla sukupuoliselta suuntautuneisuudeltaan erilainen. Kaikki muu erilaisuus taas on mitä vihattavin asia.
Tapahtumalla on monta hyvää tukijaa.
Mikä tapahtuma homojärjestön elokuva on?
Ei ole elokuvaa joka on ainoastaan homojärjestön elokuva.
Anteeksi, että olen niin tyhmä ja tietämätön.
Toki saat usko.vainen.
Kiitos. Mistä muuten tietsit, että olen usko.vainen?
Koska kyselet tyhmiä ja teet kirjoitusvirheitä.
Miksi sinä olet tyhmä?
Onko myös transujärjestön elokuva?
Taitaa olla jos Seta on asialla.
Kuten tältäkin palstalta näkee, vielä on paljon työtä, että vähemmistöt tulevat varauksetta tunnustetuiksi ja identiteettikriisissä olevien oloa helpotetaan. Asiantuntemus, sitä me tarvitsemme, ja se on hyvissä käsissä.
Onko joku kieltänyt vähemmistöjen olemassaolon 😳❓
Meidän koulullamme ovat käyneet esim. seurakunnan edustajat ja helluntailaiset. Onko se vaarallista aivopesua jonkun mielestä?
Sinua varmaan v*tutti?
Eipä varsinaisesti. Kun seurakunta tulee, ei tarvitse murehtia aamunavauksista, joita vuorotellen järjestämme. Helluntailaiset ovat osanneet olla ihan leppoisia käydessään. Mukavia heppuja on ollut. Eivät ole tuomiota julistaneet. Ero Suomi24:n k...päihin on aika selkeä.
No+kenestäkään+ei+tule+homoa+eikä+mitään+muutakaan+jonkun+opetusfilmin+myötä+vai+oletko+sitä+mieltä,+että+itsestäsi+olisi+tullut?+Niin,+ei+se+taida+ihan+niin+helposti+käydä.
Mitä+tulee+näihin+sukupuoli+asioihin,+toivon,+että+tietty+maltti+säilytetään+.+Ratkaisut+kun++ovat+melko+peruuttamattomia+ja+toisaalta+alaikäisten+hormoonihoidot+ei+mielestäni+ehkä+ihan+asiallisia.+Joten+toivon,+ettei+mennä+Jenkkikaavan+mukaan+vaan+joka+tuon+haluaa+saa+sen++täysi-ikäisenä++,+se+on+on+ihan+ok,+ei+haittaa+minua+mutta+mielestäni+ei+ala-ikäisille+koska+todellakin+kyseessä+suuret+leikkaukset+joita+varmaan+aika+mahdotonta+peruutella.
Mitä+sitten+tulee+uskonnolliseen+juttuun+niin+no,++niin+oli+sitä+homoutta+antiikissakin+jossa+mahtavilla+sotureilla+jopa+"elätit"+Historia+myöskin+tuntee+monta+muutakin+"tarinoita"+no+vaikkei+jaksaisi+koko+historiaa+lukea+niin+jotain+ehkä+kertonee,+että+jossain+vaiheessa+muodissa+oli+täysin+"lauta"+rintakehä,+naisilla.+Se+oli+siis+ihanne+johon+pyrittiin,+mitä+laudampi+sitä+seksikäämpi.+
Toisekseen+itse+aktihan+oli+asia+jossa+mies+ei+edes+tiennyt+kummassa+portaassa+oli+vieraillut.+Toki+vanhatjarrut+huomasivat+eron+mutta+jostain+syystä+pitivät+kahdenlaisia+huoria,+naisia+ja+poikia.+Tosin+erona+nykyaikaan+on+se,+että+kyseiset+ihmiset+edes+antoivat++peruskunnioituksen++jota+nykyaikana+saa+varmasti+hakea.
Toisaalta+jos+historiaa+tarkastelee+niin+,+todellakin+ihmiskunnan+rappio+on+alkanut+ajat+sitten.+Eikä+muuten+sillä+ole+tekemistä+homouden+kanssa+vaan+enemmänkin+sen+95%+:tin+kanssa.+
Oikeastaan+siis+ihmiskunta+on+jo+"törmännyt"+homouteen+ennen+kuin+jotkut+herätyslahkot+tekivät+siitä+ongelman.+Olisikohan+syy+siinä,+että+muu+väki+ei+näe+tarpeellisena+alkaa+vastustelemaan+asiaa+joka+on+aina+ollut.+
Toinen+vaihtoehto+lienee+se,+ettei+heteroihmisiä+jaksa+loputtomiin+kiinnostaa+homojen+yhtymiset.+Pahasti+perverssi+pitäisi+olla,+jotta+tuo+jaksaisi+kiinnostaa.+Miettikää+asiaa+toistepäin+homot+olisivat+ihan+sairaankiinnostuneita+avioliiton+ulkopuolella+tapahtuvasta+heteroseksistä+?
Ja+meidän+pitäisi+puollustella+,+kenties+alaikäisen+raskaaksi+saattamista++tai+vaikka+parit+erot+takana+olevana+taas+vihille+menevälle+ja+kesties+kymmenen+tenavaa+hyljänneenä+ja+sitten+suurinpiirtein+vuodenisä+palkinnon+saannenna+jossain+tositeevessä,+no,+kerrankin+oli+paikalla+ja+vieläpä+viikko+sen+jälkeen.
No kyllä monen lapsen mieli rikotaan tälläisella huuhaa opetuksella monista sukupuolista. Varmasti, kun elämälle täysin vierasta sukupuoliopetusta herkässä iässä oleville lapsille tuputetaan. Jossain elämän vaiheessa mieli oi sairastua vakavasti. Pitää muistaa, että ne tahot jotka tällaista elämälle vierasta opetusta antaa, ovat vastuussa opettamisestaan oppilailleen ja kerran ikuisen jumalamme edessä viimeisellä tuomiolla. Kehitysvamma sukupuoli alueella on tietysti mahdollista, kuten kehossamme ja aivoissamme muutoinkin, mutta se on ihan eri asia.
Yhdenkään lapsen tai ihmisen mieltä ei rikota yhtään mihinkään. Lapset muuten ovatkin varmaan se mistä Jeesus meitä kehoitti ottamaan oppia :) Yksikään ihminen ei käänny homoksi siksi, että sille kerrotaan, että naapurissa asuu pari homoa avioliitossa.
Luonto ajaa siis todellakin tikanpojan puuhun ja siinä vaiheessa tietää mistä on kiinnostunut.
Kun monet kovin uskovaiset on huolissaan, niin aika paljon on yksinhuoltaja naisten lapsia joihin "isät" ei pidä mitään yhteyttä. Menkää siis ongelmien alkulähteille , tehkää jotain , vai onko helpompi vaan länkytellä "kuinka vaan valitut menevät taivaaseen" NO ! Herätys, voisikohan tuossa itse vaikuttaa. Ei mitään hirveitä mutta ihan ruohonjuuritasolla, eli hieman aikaa.