Itsekin jouduin tuon petollisen paholaisen yrtin pauloihin. Pääsin kaverini luona, sanotaan häntä nyt vaikka Janneksi, kokeilemaan pari tötsyä. Janne oli kuulemma jostain internetistä onnistunut tilaamaan itselleen pari grammaa puhdasta kukintoa, joten päihtyminen olisi taattu. Tärisevin käsin Janne jauhoi pikku hyppysellisen tuota viattoman näköistä kasvia ja kasasi piippuun pesällisen. Itsevarmana hän ojentaa piipun minulle ja ajattelen "se on menoa nyt". Otan vain pikku henkoset ja heti alkoi tapahtua:
Minut valtasi euforinen rauha, tunsin rentoutta, ehkä hieman velttoutta. Aloin saada mitä omituisempia ajatuksia päähäni: ehkä pastorin saarnaama Jumalan palvominen ja nöyrä luterilaisuus ollutkaan ainoa tapa elää, ehkä koulussani huumeista valistaneet poliisit olivatkin liioitelleet tarinoissaan. Kenties elämässä ei tarvitse tehdä ylitöitä maksaakseen hulppeaa asuntolainaa Espoon rivitaloasunnosta ja pyrkiä etenemään uralla hienomman tittelin toivossa.
Pelästyin lopulta omia ajatuksiani ja huomasin vieressäni Jannen, joka makasi synnillisen reporankana sohvalla hokien haluavansa irtautua oravanpyörästä ja matkailla näkemässä maailmaa. Olin itse vaiti, sillä en kyennyt käsittämään, mitä minulle oli tapahtumassa.
Hyvästelin Jannen ja lähdin kotiini lepäämään, ehkä kaikki onkin vain pahaa unta ja minun on aika herätä. Aamun sarastettua oloni oli jälleen normaali, mutta minua vaivasi syyllisyys ajatuksistani sekä eilisestä irroittelusta.
Tästä tapauksesta on jo viisi vuotta aikaa, enkä ole sen jälkeen suostunut edes puhumaan sen illan tapahtumista tai kannabiksesta, ennen tätä kirjoitusta. Nykyään olen tasapainoinen, löysin Jumalan uudestaan ja käynkin nykyään aktiivisesti sunnuntaikirkossa sovittaakseni aiemman syntini. Jatkoin työtäni keskisuuressa yrityksessä Markkinointipäällikkönä. Vaikka sainkin ylennyksen, palkkani ei ole noussut, mutta korkealla työmoraalillani teen reilusti ylitöitä maksaakseni rivitalon asuntolainan, sekä vaimoni auto- ja kulutusluottoa. Illalla töistä tullessani hän tosin välillä valittaa, etten ehdi suorittaa töiltä velvollisuuksiani aviomiehenä. Tiedän kuitenkin sisimmässäni, että hän ymmärtää, että elämässä on tehtävä uhrauksia yhteiskunnan hyväksi. Sallin kuitenkin itselleni iltaisin lasillisen viiniä, viikonloppuisin ehkä muutama pullollinen. Onhan punaviini kuitenkin Jeesuksen veri, meidän syntiemme tähden vuodatettu. Sen voimalla jaksan paahtaa seitsenpäiväisen työviikkoni, jotta rivitaloni on maksettu eläkkeelle päästyäni.
Kuulin Jannesta sattumalta facebookin kautta: hän on omien sanojensa mukaan paennut "oravanpyörää" Vietnamiin ja löytänyt sieltä itselleen uuden rakkaan, jonka kanssa elää susiparina synnissä rypien ilman minkäänlaista eläketurvaa tai urasuunnitelmia.
Olkoon Jannen tarina opetuksena meille kaikille: jättäkää se ensimmäinenkin piipullinen polttamatta. Jannen se vei mennessään, melkein minutkin, mutta kun on uskossaan vahva, voi synnit vielä sovittaa. Aamen.
Minut valtasi euforinen rauha, tunsin rentoutta, ehkä hieman velttoutta. Aloin saada mitä omituisempia ajatuksia päähäni: ehkä pastorin saarnaama Jumalan palvominen ja nöyrä luterilaisuus ollutkaan ainoa tapa elää, ehkä koulussani huumeista valistaneet poliisit olivatkin liioitelleet tarinoissaan. Kenties elämässä ei tarvitse tehdä ylitöitä maksaakseen hulppeaa asuntolainaa Espoon rivitaloasunnosta ja pyrkiä etenemään uralla hienomman tittelin toivossa.
Pelästyin lopulta omia ajatuksiani ja huomasin vieressäni Jannen, joka makasi synnillisen reporankana sohvalla hokien haluavansa irtautua oravanpyörästä ja matkailla näkemässä maailmaa. Olin itse vaiti, sillä en kyennyt käsittämään, mitä minulle oli tapahtumassa.
Hyvästelin Jannen ja lähdin kotiini lepäämään, ehkä kaikki onkin vain pahaa unta ja minun on aika herätä. Aamun sarastettua oloni oli jälleen normaali, mutta minua vaivasi syyllisyys ajatuksistani sekä eilisestä irroittelusta.
Tästä tapauksesta on jo viisi vuotta aikaa, enkä ole sen jälkeen suostunut edes puhumaan sen illan tapahtumista tai kannabiksesta, ennen tätä kirjoitusta. Nykyään olen tasapainoinen, löysin Jumalan uudestaan ja käynkin nykyään aktiivisesti sunnuntaikirkossa sovittaakseni aiemman syntini. Jatkoin työtäni keskisuuressa yrityksessä Markkinointipäällikkönä. Vaikka sainkin ylennyksen, palkkani ei ole noussut, mutta korkealla työmoraalillani teen reilusti ylitöitä maksaakseni rivitalon asuntolainan, sekä vaimoni auto- ja kulutusluottoa. Illalla töistä tullessani hän tosin välillä valittaa, etten ehdi suorittaa töiltä velvollisuuksiani aviomiehenä. Tiedän kuitenkin sisimmässäni, että hän ymmärtää, että elämässä on tehtävä uhrauksia yhteiskunnan hyväksi. Sallin kuitenkin itselleni iltaisin lasillisen viiniä, viikonloppuisin ehkä muutama pullollinen. Onhan punaviini kuitenkin Jeesuksen veri, meidän syntiemme tähden vuodatettu. Sen voimalla jaksan paahtaa seitsenpäiväisen työviikkoni, jotta rivitaloni on maksettu eläkkeelle päästyäni.
Kuulin Jannesta sattumalta facebookin kautta: hän on omien sanojensa mukaan paennut "oravanpyörää" Vietnamiin ja löytänyt sieltä itselleen uuden rakkaan, jonka kanssa elää susiparina synnissä rypien ilman minkäänlaista eläketurvaa tai urasuunnitelmia.
Olkoon Jannen tarina opetuksena meille kaikille: jättäkää se ensimmäinenkin piipullinen polttamatta. Jannen se vei mennessään, melkein minutkin, mutta kun on uskossaan vahva, voi synnit vielä sovittaa. Aamen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.