Särkynyt mies

Tiedän, että elämä ei lopu tähän. Se ei vain enää tunnu miltään nyt kun hän ei ole lähelläni. Pelkään jääväni yksin, vaikka tiedän etten jää, mutta en ole yhtään varma pystynkö tämän sisäisen tunteen joskus vielä karkottamaan pois. En halua vain "tyytyä" johonkin, koska se ei olisi reilua ketään kohtaan. Tämä ajatus kalvaa mieltä etenkin nyt kun tuntuu, että toinen teki juuri näin suhteessamme ja tässä on lopputulos. Tiedän myös, että olen ihan hyvä tyyppi ja minulla on asiat hyvin kaikin puolin muuten. On hyviä ystävia, sisarukset, hyvä työ ja aivan ihanat lapset tietenkin! Tietenkään nuo asiat eivät pysty sitä samaa tyhjiötä täysin täyttämään, jota sydän kaipaa. Luopumisen tuskaa lisää omalta osaltaan myös yhdessä rakentamamme uusi koti, joka saatiin valmiiksi puoli vuotta kuopuksen syntymän jälkeen.

Vaikka pitäisi mennä eteenpäin, toivon koko ajan sisimmässäni hänen löytävän ne suuret rakkauden tunteet minua kohtaan, joita ei välttämättä tiennyt tai tunnistanut olevan olemassakaan. En itsekkään haluaisi palata siihen vanhaan, vaan etenkin tunteiden puolesta uuteen ja aidon rakkauden täyttämään parisuhteeseen. Tämä kaikki on kuitenkin todennäköisesti vain sitä turhan toivon kuvitelmaa, jota en saisi ottaa ajatuksiini mukaan. Täytyisi pystyä kohtaamaan asiat itsekin rehellisesti ilman mitään ehkä, entä, jos -sanoja.

Järki sanoo, että on haudattava kaikki toiveet yhteenpaluusta, mutta silti löydän itseni hetkittäin vaeltamasta sen ajatuksen kanssa. Kunpa vain pystyisin unohtamaan...ja jatkamaan eteenpäin ilman epätoivoisen tuskan taakkaa. Kunpa hän tuntisi niin kuin minä ja löytäisimme toisemme aidosti uudelleen...

Hmmm, alussa kaikki hyvin ja kuintenkin paljon ongelmia... mitä tässä ulvomista ja itkemistä?
Hae oma ELÄÄMÄ , älä haikaile exa.
Teillä miehillä on riippuvaisuus ... kaikken kans.

Kun naisen p...luun tule kii..a sitä ei pidättele mikään.

Sama juttu kävi itselle eilen.... Nainen jätti, koska häneltä katosi tunteet. Ei edes mahdollista yrittää uudelleen vaikka asiantuntijoiden mukaan kiinnostusta eli rakkautta olisi mahdollista uudellee houkutella... Noh se vain täytyy päästää irti. Helpommin silti sanottu kuin tehty, koska eilen tuli ero ja kaikenlisäksi puhelun välityksellä. Osasin arvella eroa viimeiset pari viikkoa, mutta rakkaudessa sitä ei usko, että niin käy. En usko vieläkään. Pakko se on vain päästää irti. Jos joku oloa haluaa helpottaa niin itkua ei kannata pidätellä. Sen jälkeen on parempi olo, kun on päässyt pillittämään.

Sinulla on sentään todennäköisesti se tilanne että ketään kolmatta osapuolta ei ole . Minun mieheni ilmoitti juuri ennen joulua että hänellä on toinen nainen ja että minä saan pakata tavarani ja lähteä kodistamme. Olen täysin palasina. En pysty edes töihin menemään saati sitten alkamaan etsiä itselleni asuntoa. Jos rakastat vaimoasi vielä, kerro se hänelle uudelleen ja uudelleen. Puhukaa ja rakastakaa! Ehkä kaikki vielä selviää. Onnea!

Ei ole mun ongelma.

Jaaa.... te voitte jätkät vähän mätkiä niitä ämmiänne jotha net pystyväth kunnioittamaan tei... jätkät.
Eihän tommonen itku ja narina ole mistään kotoisin.... ämmät vaan hakee "rajojaan", nussikaaa niitä ! Pitäkää kurissa mutta älkää vahtiko sairaasti, se on pinohiiri hommia :

Itseni petti heti ensirakkaus. Meni 20-vuotta sitä pohtiessa. Olen sisäistänyt, ettei ikuista parisuhderakkautta ole olemassakaan. Naiset rakastavat isoa mulkkua ja tatuointeja tai parasta kaveriasi. Eläkää jätkät täysillä ja pitäkää itsenne miehenä. Jos ei kelpaa, anna olla. Pitäkää itsenne aina ykkösenä. Ruumishuoneella kaikki ovat yhtä komeita.

Alottajan viesti alkaa jo virheellisesti (jos muu sepustus on totta), kun hän toteaa että vaimo halusi yllättäen eroa. Enpä usko siihen, kun kuvailet mitä kaikkea ongelmaa teillä on ollut. Taidat olla vain ihminen, joka pakenee ongelmia tyyliin pää pensaaseen vaan. Lisäksi se, että sinun mielestäsi ongelmia ei ole ja että teillä menee hyvin on ilmeisimmin sinun käsitys asioista, jos toisesta ei tunnu siltä niin se riittää. Mä ite tunnistan itestäni myäs piirteen, että jos mun läheisillä ei oo asiat hyvin niin mä en ainakaan halua olla taakan lisääjä eli jos tuntuu esim.että toisesta tuntuu huonolta niin mä haluisin päästää toisen pois, vaikka itteeni sattuiskin. Mun onkin äly vaikee ymmärtää etenkin täällä palstalla valloillaan olevia käsityksiä, joissa puolisoissa tms.roikutaan kynsin hampain, monesti vielä niin, että kumpikin on onnettomia. Taitaa olla miehille tyypillisempää, kun lähteneitä vaimoha täällä huorittelee ym.
Mä ite realistina nään, että pitkien parisuhteiden hyvä puoli on tuttuus, turvallisuus ja luottamus. Niissä ei monesti enää oo mitään ihtohimoa, paljoakaan rakkautta tms, joita uusissa, monesti lyhyiksi jäävissä suhteissa on. Mutta jos pitkässä suhteessa ei ole sitä turvallisuutta, tuttuutta ja luottamusta niin mitä järkeä sellaisessa suhteessa on, tuplatappio eikä mitään hyvää.

Kannattaa päästää tunteet ulos jossain missä ei ole lapset läsnä, ja joskus lapsienkin kanssa että ne näkee. Itke, raivoa jos siltä tuntuu. Mulla ei ole erokokemusta mutta läheisiä on kuollut ja siinäkin pitää hyväksyä ettei toinen ole enää osa sun elämää. Hyvä puoli erossa on se että toinen on vielä elossa ja jos on mitään omallatunnolla, niin voi yrittää selvittää asian. Kuolleen kanssa sitä on vaikeampi tehdä.

Meidän ei aina tarvitse ymmärtää toisiamme pohjimmilleen antaaksemme heille anteeksi. Riittää kun käsittää että toinen on vain ihminen ja hänellä on syynsä niihin ratkaisuihin. Ihmiset haluavat olla onnellisia ja haluavat hyvää toisilleen, eikä ole hyvä valehdella rakastavansa toista, niinkuin huomaat omasta reaktiostasi siihen.

Olen ite ollut sinkkuna koko elämäni, oli pitkä fwb-ystävyysjuttu mutta ei se ollut mikään suhde. Ja aina menee vaan paremmin. Pari kertaa olisin voinut pariutua jos olisin suostunut ja mennyt mukana, mutta jälkikäteen katsoen on paljon parempi näin. On jäänyt enemmän aikaa niille jutuille joita oikeasti haluan tehdä ja ihmisille joita sillä hetkellä haluan nähdä.
Tämä on yksilöllistä tietty. Jotkut tarvii parisuhdetta ja seksiä paljon enemmän kuin toiset. En koe menettäneeni mitään kun katson pariutuneita kavereitani, koska olen tuntenut ihan tarpeeksi suurta rakkautta, vaikka se olikin platonista, eikä kohdistunut ihmiseen vaan eläimeen jolla on liian lyhyt elämä.

Kannattaa nauttia elämästä.