Eli meillä on näitä kantaväen pettureita, joille raskain asia on se, jos kantaväkeen kuuluva vihastuu ja kirjoittaa vihastunein sanoin vaikkapa maahanmuuttajan/turvapaikanhakijan/läpsyttelijän, sosiaalimatkustajan/rauhan uskonnon kuuluvaa pahaa tekoa.
Valtamedia on kyseisessä vihapuhe-uutisoinnissaan aina kantaväkeä vastaan. Sitä ei liikuta valkoisen ihmisen uhriksi joutuminen. Kauheuksia tapahtuu pitkin Eurooppaa, mutta uutiskynnys jää saavuttamatta, jos uhri on valkoinen !
Se ei käsittele ja kysele, mistä mikäkin vihastunut kommentti saa alkunsa ja päättelee, että se vihastunut kommentti tapahtui ennen tekoa, vaikka aika lailla aina se on toisinpäin.
Mikä on keino, jolla antaa viestiä päättäjille huolestuttavasta haittamaahanmuutosta, jos ei sanat, vaikkakin vihastuneet sanat, silloin kun aihetta on ?
Suomessa on tuhansia ihmisiä, jotka ovat jääneet taikka joiden läheinen on haittamaahanmuuttajan uhrina. Lisäksi koko kansana maksamme valtavasti verotuloja haittamaahanmuuton raskaaseen, ottavaan kuormaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ne maailmanhalaajat luulevat olevansa parempaa väkeä, ja kuvittelevat ettei suomalaisuus voi hävitä mihinkään, vaikka täällä olisikin enemmistö muualta tulleita. Se vain ei pidä loppupeleissä paikkaansa, vaan suomalaisuus on niin heikkosti hapessa, että pienikin maahanmuutto muuttaa suomalaisuuden hyvin pian vähemmistöksi.
Sen huomaa jo nyt, katsoessa millainen meininki on Etelä-Suomessa jossakin lähiöissä. Ei tarvita enää kovin paljon maahanmuuttoa, niin niillä on oma puolue eduskunnassa. Tai niillä on jo nyt vihreät, joka muuttuu koko ajan ulkosuomalaisten puolueeksi.
Sanoin vai teoin halutaan puolustus tehdä, se riippuu tulevasta kehityksestä. Jos sanat kielletään, niin se muuttuu automaattisesti teoiksi. Ensin pieniksi, sitten vähitellen suuriksi.
Ja yht äkkiä jopa "tuttu karkki mummolasta" vetää ajattelijaa turpaan
Maailma menee sairaaksi. Suomi - joka oli hyvää vauhtia noussut yhdeksi maailman sivistyineimmäksi maaksi - juuri vuoropuhelun ansiosta - kieltää nyt kansalaisiaan ajattelemasta ja esittämästä näkökulmia
TODELLA TÄRKEISIIN YHTEISIIN ASIOIHIN.
Eikö tää ollutkaan demokratia? Miksi päättäjä kaappasi vallan ja rankaisee niitä jotka sen elättävät?
Ja ne jotka ovat järkyttyneet "vihateoista" eivät ole yht äkkiä oikeutettuja järkytykseen ja edes väkivallan tuomitsemiseen. TÄÄ EI VAAN KÄY JÄRKEEN.
Jos tuomitsee väkivallan - onkin vihapuhuja.
MIKÄ SUOMEN TURVALLISUUDESSA oli niin halveksittavaa, että MEPit ja päättäjät olivat valmiita uhraamaan ja väheksymään vaivalla aikaansaatua rauhaa?
Ilmastoangstia saa nuori kokea ja siihen on terapiaa, mutta terrorismista ei saa järkyttyä, saatika suuttua.
"ilmastoangsti"
niin
Virallisesti sallittu ahdistus