Länsimainen kulttuuri käytännössä jo tuhottu

Se vauhti jolla länsimainen kulttuuri onnistuttiin tuhoamaan noin 50 vuodessa on ollut häkellyttävää. Se henkinen velttous mikä massojen keskuudessa on vallinnut on ollut suurin yllätys. Olisi voinut luulla että jotain vastarintaa olisi ollut havaittavissa mutta vielä mitä. Massat shoppailevat, katsovat tyhjänpäiväisiä tv-ohjelmia, veltostuvat henkisesti ja ovat isovanhempiensa irvikuvia.
676
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessa ainakin on veltoin ja paskin nuori sukupolvi koskaan. Kaiken kruunaa etova ylisentimentaalisuus ja teatraallinen tunteilu. Mutta todellista jämäkkyyttä ja vastuuntuntoa alkaa olla yhä harvemmassa. Kaiken yllä leijuu median feministien ja akkamaisten pyllistelijämiesten propagandalatkatus.

Tällä maalla tulee olemaan vielä todella synkkä tulevaisuus edessä - uusi pimeääkin pimeämpi keskiaika.

1Äänestä
  • ”Läntisten arvojen” lumovoima
    https://vastavalkea.fi/2019/01/26/lantisten-arvojen-lumovoima/
    Haltioituminen ”läntisistä arvoista” on saamassa yhä absurdimpia muotoja joissakin suomalaisissa kommenteissa. Liki uskonnollisella hartaudella vannotaan näiden arvojen nimeen. Suomalaisten turvallisuudentunteiden ytimessä sanotaan olevan kyky sisäistää länsimaiden arvoja. Tällaisen ideologian mukaan olisi siis olemassa arvomaailma, jonka lämpöön kokonainen kansakunta voisi kääriytyä.

    Väitetään, että tässä kuvitellussa satumaassa eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla usko kansanvaltaan, oikeusvaltioon ja vapauteen on selkäytimessä. Usko ihmisten väliseen tasa-arvoon ja jokaisen henkilön perusoikeuksiin on tämän uskonkappaleen mukaan yhteiskuntiemme kulmakivi. EU-maiden sanotaan pyrkivän rauhaan maailmassa. Eurooppalaisia ihmisarvoja ovat tämän liturgian mukaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Tätä uskontoa valtamedia saarnaa hartaudella.

    Johtavien läntisten joukkotiedotusvälineiden sivuilla ja kanavilla ei juuri törmää epäileviin mielipiteisiin. Kuitenkin Yhdysvaltain ja sen lähimpien liittolaisten historian pintapuolinenkin tarkastelu osoittaa, miten paljon väkivaltaa ja demokraattisten periaatteiden loukkauksia ”läntisten arvojen” nimissä on harjoitettu. Teeskentely ylevillä periaatteilla on perinteisesti osa epädemokraattista vallankäytöä.

    Äänestä

Kohta kun saadan luotua se kolmas sukupuoli niin kyllä ne asiat alkaa rullata taas siitä.

Äänestä

Kyllähän syntyvyyden lasku Suomessa ja länsimaissa vähän sellaista enteilee.
Noh joku paremmin lisääntyvä heimo sitten korvaa meidät, näin on tapahtunut monia kertoja ihmiskunnan historiassa.
Roomalaisetkin oli aikoinaan mahtavia mutta sortuivat hedonismiin ja muuhun iloitteluun sen sijaan että olisivat pitäneet yhteiskuntaa vahvana. Sitten tulivat barbaarien jyräämäksi.

1Äänestä

Kulttuurimarxilaisten päätavoitteet olivat tuhota seuraavat kohteet:

- maskuliininen mies, soturi, perheen pää
- feminiininen, naisellinen sensuelli nainen
- perhe instituutiona ja arvona
- kirkko
- uskonto
- koulu
- armeija

Kulttuurimarxilaisuuden tavoitteena oli lisäksi kyseenalaistaa kaikki arvot sekä vaieta kulttuurimarxilaisuudelle kiusallisista tieteellisistä tosiasioista. Niinpä myös tiede on joutunut äärimmäisen ankaran kulttuurimarxilaisuuden offensiivin kohteeksi. Halutaan kieltää ero miesten ja naisten välillä sekä älykkyysosamäärätutkimusten tulokset eri etnisten ryhmien välillä. Tieteen perustan nakertaminen on siis osa suurta kulttuurimarxilaista ohjelmaa.

Äänestä

Kaikki feminismiä kannattamaan. Sitä oikeaa vanhanaikaista. Ei kehitysmaiden naiset halua itse lisääntyä sen enempää kuin länsimaissakaan. vaan olla täysivaltaisia kansalaisia, hankkia ne pari toivottua lasta ja välittää heidän tulevaisuudestaan. Matunaiset otettava pois miehiltään valtion holhoukseen, kunnes pystyvät vastaamaan itsestään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minulla-ei-muuta kirjoitti:

Se vauhti jolla länsimainen kulttuuri onnistuttiin tuhoamaan noin 50 vuodessa on ollut häkellyttävää. Se henkinen velttous mikä massojen keskuudessa on vallinnut on ollut suurin yllätys. Olisi voinut luulla että jotain vastarintaa olisi ollut havaittavissa mutta vielä mitä. Massat shoppailevat, katsovat tyhjänpäiväisiä tv-ohjelmia, veltostuvat henkisesti ja ovat isovanhempiensa irvikuvia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu