Valtamedia valeuutinen levisi kuin siimaa

"Tämän viikon eläinmaailman tuhouutinen oli, että ihminen olisi hävittänyt 60 prosenttia maailman selkärankaisista. Maailman luonnonsäätiön WWF:n julkistamasta Elävä planeetta –raportista uutisoitiin laajasti ympäri maailmaa ja myös Suomessa.

Suurimmassa osassa uutisointia on toistettu väite, joka esiintyy myös esimerkiksi Suomen WWF:n tiedotteessa – siis että ”selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt 60 prosenttia vuodesta 1970 vuoteen 2014”.

https://tekniikanmaailma.fi/onko-elainten-maara-todella-laskenut-60-prosenttia-kuten-kaikkialla-uutisoitiin-ei-todellakaan/?fbclid=IwAR3VK6ufynVo_9z1tj81qgx0VIk7fHj6COOOfru8ysdAFRNGBG0Vz8vVwlk

Voiko näin kova väite todella olla totta? Ei se olekaan. Jos jättää tiedotteen huomioimatta ja lukee itse tutkimuksen, käy ilmi, että siellä ei tarkalleen ottaen väitetä, että 60 prosenttia eläimistä olisi hävinnyt.

Suomenkielisessä valta "vastuulinen" mediassa on levinnyt laajalle WWF:n suomenkielisessä tiedotteessa ollut sanamuoto, jossa ei ollut asiasisällön kannalta hyvin keskeistä sanaa ”keskimäärin” ennen sanoja ”60 prosenttia”.

Tämä puutteellinen virheellinen ilmaisu on kuitenkin levinnyt suoraan esimerkiksi vastuulisten Ylen, Ilta-Sanomien ja Lännen Median laajalle levinneisiin juttuihin. Tekniikan Maailma ei löytänyt suomalaisesta mediasta yhtään artikkelia, jossa tämä erottelu olisi kerrottu ja sitä olisi analysoitu. Helsingin Sanomien jutussa raportin metodeja oli analysoitu eniten, mutta siitäkin oli jäänyt pois olennainen määritelmä eläinkantojen keskimääräisestä vähentymisestä.

Maailmalla tuli kiire korjata suomalaisen "vastuulisen" median valeuutista.

https://www.theatlantic.com/science/archive/2018/10/have-we-really-killed-60-percent-animals-1970/574549/?utm_source=feed
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Järkyttäävää_vastuuta kirjoitti:

"Tämän viikon eläinmaailman tuhouutinen oli, että ihminen olisi hävittänyt 60 prosenttia maailman selkärankaisista. Maailman luonnonsäätiön WWF:n julkistamasta Elävä planeetta –raportista uutisoitiin laajasti ympäri maailmaa ja myös Suomessa.

Suurimmassa osassa uutisointia on toistettu väite, joka esiintyy myös esimerkiksi Suomen WWF:n tiedotteessa – siis että ”selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt 60 prosenttia vuodesta 1970 vuoteen 2014”.

https://tekniikanmaailma.fi/onko-elainten-maara-todella-laskenut-60-prosenttia-kuten-kaikkialla-uutisoitiin-ei-todellakaan/?fbclid=IwAR3VK6ufynVo_9z1tj81qgx0VIk7fHj6COOOfru8ysdAFRNGBG0Vz8vVwlk

Voiko näin kova väite todella olla totta? Ei se olekaan. Jos jättää tiedotteen huomioimatta ja lukee itse tutkimuksen, käy ilmi, että siellä ei tarkalleen ottaen väitetä, että 60 prosenttia eläimistä olisi hävinnyt.

Suomenkielisessä valta "vastuulinen" mediassa on levinnyt laajalle WWF:n suomenkielisessä tiedotteessa ollut sanamuoto, jossa ei ollut asiasisällön kannalta hyvin keskeistä sanaa ”keskimäärin” ennen sanoja ”60 prosenttia”.

Tämä puutteellinen virheellinen ilmaisu on kuitenkin levinnyt suoraan esimerkiksi vastuulisten Ylen, Ilta-Sanomien ja Lännen Median laajalle levinneisiin juttuihin. Tekniikan Maailma ei löytänyt suomalaisesta mediasta yhtään artikkelia, jossa tämä erottelu olisi kerrottu ja sitä olisi analysoitu. Helsingin Sanomien jutussa raportin metodeja oli analysoitu eniten, mutta siitäkin oli jäänyt pois olennainen määritelmä eläinkantojen keskimääräisestä vähentymisestä.

Maailmalla tuli kiire korjata suomalaisen "vastuulisen" median valeuutista.

https://www.theatlantic.com/science/archive/2018/10/have-we-really-killed-60-percent-animals-1970/574549/?utm_source=feed

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu