#Kyse oli stuka-laivueen maaorganisaation siirtymisestä Tiiksjärven kentälle. #
Stallari: Kun hyökkäyksestä Sorokkaan oli luovuttu hyvissä ajoin jo -42 niin mihin maaorganisaatiotakaan enää sen jälkeen olisi tarvittu. "
Kenraali Dietl halusi ylläpitää valmiutta Sorokkaan ja luopui siitä vasta 1943. Huoltojoukkue jäi silti edellen kentälle, koska 5. IlmaA ei sitä siirtänyt.
"Herätkää jo ja lakatkaa satuilemasta. Kenttää tarvittiin sotavangeiksi jäävien juutalaisten ja komissaarien sekä kommunistien lennätykseen Lappiin ammuttaviksi."
Tällaista tapahtui vain stallarien kuvitelmissa. Pohjois-Suomessa luovutettiin jonkin verran sotavankeja saksalaisille. Se loppui syksyllä -42. Suomen armeijan vastuualueelta niitä ei luovutettu lukuunottamatta vaihtoa suomensukuisiin. Heidät vietiin Saksaan.
#Sekä kyllä myös "kaiken varalta" sillä eihän kukaan voinut tietää mitä sota vielä tuo tullessaan. Natsien vallankaappaus Suomessa niin kyllä silloin olisi Etelä-Suomen saksalaisetapeille ollut käyttöä.#
Vallankaappaus on myös vain stallarien haave.
"On vielä sekin pointti, että kyllä Saksa olisi halunnut tietää voittonsa jälkeenkin mitä Suomi puuhaa idässä. Lieksaan piti tulla pysyvät Saksan valvontapiste ja kenttä olisi palvellut sitä koska maantiematka oli sille suunnalle pitkä ja vaivalloinen."
Hölynpölyä. Ne tiedot olisi saanut kysymällä, eikä istumalla Lieksan korvessa kaukana tapahtuma-alueelta.
Stallari: Kun hyökkäyksestä Sorokkaan oli luovuttu hyvissä ajoin jo -42 niin mihin maaorganisaatiotakaan enää sen jälkeen olisi tarvittu. "
Kenraali Dietl halusi ylläpitää valmiutta Sorokkaan ja luopui siitä vasta 1943. Huoltojoukkue jäi silti edellen kentälle, koska 5. IlmaA ei sitä siirtänyt.
"Herätkää jo ja lakatkaa satuilemasta. Kenttää tarvittiin sotavangeiksi jäävien juutalaisten ja komissaarien sekä kommunistien lennätykseen Lappiin ammuttaviksi."
Tällaista tapahtui vain stallarien kuvitelmissa. Pohjois-Suomessa luovutettiin jonkin verran sotavankeja saksalaisille. Se loppui syksyllä -42. Suomen armeijan vastuualueelta niitä ei luovutettu lukuunottamatta vaihtoa suomensukuisiin. Heidät vietiin Saksaan.
#Sekä kyllä myös "kaiken varalta" sillä eihän kukaan voinut tietää mitä sota vielä tuo tullessaan. Natsien vallankaappaus Suomessa niin kyllä silloin olisi Etelä-Suomen saksalaisetapeille ollut käyttöä.#
Vallankaappaus on myös vain stallarien haave.
"On vielä sekin pointti, että kyllä Saksa olisi halunnut tietää voittonsa jälkeenkin mitä Suomi puuhaa idässä. Lieksaan piti tulla pysyvät Saksan valvontapiste ja kenttä olisi palvellut sitä koska maantiematka oli sille suunnalle pitkä ja vaivalloinen."
Hölynpölyä. Ne tiedot olisi saanut kysymällä, eikä istumalla Lieksan korvessa kaukana tapahtuma-alueelta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Stallari: "Ylikiihottuneet natsit käyvät hyökkäykseen henkilöä vastaan kun joku kertoo historiasta sellaista mitä natsinäkemyksen mukaan ei saisi kertoa. "
Mistä sellaisesta on kyse? Jokaisella rehellisellä suomalaisella on oikeus kertoa totuus stallarien valeiden kumoamiseksi.
"Suomen pimeää historiaa, ehkä yksi pimeimmistä koko Euroopassa. "
Niinkö? Miksi tieto on vain stallareilla? Tutkijat eivät tiedä mitään.
"Ison Vihan aikana kalmukkien harjoittamien raiskausten tuloksena syntyneen väestönosan tuotoksiahan ne vain."
Stallaritko sen todistavat? Missä, miten?
"Stallaritko sen todistavat? Missä, miten? "
Valkoräyhääjät ihan itse sen tekevät. Ei siinä muita tarvita kun tarinointi ei ole terveen ihmisen tarinaa ollenkaan.
"Valkoräyhääjät ihan itse sen tekevät. Ei siinä muita tarvita kun tarinointi ei ole terveen ihmisen tarinaa ollenkaan."
Stallarien sairaat valeet oiotaan aina. Eivät he pysty todistamaan ainuttakaan, vaikka toistelevat niitä loputtomiin.
#Kenraali Dietl halusi ylläpitää valmiutta Sorokkaan ja luopui siitä vasta 1943. Huoltojoukkue jäi silti edellen kentälle, koska 5. IlmaA ei sitä siirtänyt.#
Tuosta sinulla ei tietenkään normaaliin tapaasi ole mitään tietolähdettä muuta kuin oma väitteesi, eikö. Porukat lähtivät Lieksasta vasta syksyllä -44 eli siinä on klappia joka tapauksessa.
#Hölynpölyä. Ne tiedot olisi saanut kysymällä, eikä istumalla Lieksan korvessa kaukana tapahtuma-alueelta.#
Kummia tarinoita. Kysymällä olisi voinut saada väärää tietoa eli paikanpäälle menemällä saa varmemmin oikeampaa tietoa. Ja kuka olisi käskenyt sakuja istumaan korvessa. Kyllä sieltä lentokentältä saku olisi osannut lähteä retkeilemäänlin ympäristöön, vai mitä. Vallattu Itä-Karjalahan olisi ollut juuri sitä tapahtuma-aluetta eikä esim. Helsinki.
Ketale: "Tuosta sinulla ei tietenkään normaaliin tapaasi ole mitään tietolähdettä muuta kuin oma väitteesi, eikö."
Kaikki esittämäni perustuu tutkituun tietoon. Lähteiden toistelu on turhaa, koska ette tunne niistä ainuttakaan. Missä omat lähteenne ovat?
Dietl luopui puhumasta asiasta 1943 ja tuputtamasta siitä Marskille. Sen totesi mm. Heinrichs tavatessaan Dietlin toukokuussa -43.
" Porukat lähtivät Lieksasta vasta syksyllä -44 eli siinä on klappia joka tapauksessa."
Saksalainen kentänhuoltojoukkue lähti Tiiksjärveltä talvella -44.
Lieksan varikko tyhjennettiin vetäytymisen alkaessa syyskuussa -44.
"Kummia tarinoita. Kysymällä olisi voinut saada väärää tietoa eli paikanpäälle menemällä saa varmemmin oikeampaa tietoa. "
Saksalaisilla oli yhteysupseerit Päämajassa sekä suomalaisissa joukoissa alueellaan ja myös naapurina olevassa 14. D:ssa. Hänellä oli mahdollisuus seurata toimia paikan päällä. Tiiksjärvellä toimi suomalainen lentolaivue. Ei siinä mitään tiedustelemistä ollut.
Lieksassa oli 14.D:n huoltolaitoksia. Mitä tiedustelemista niissä oli?
"Ja kuka olisi käskenyt sakuja istumaan korvessa. Kyllä sieltä lentokentältä saku olisi osannut lähteä retkeilemäänlin ympäristöön, vai mitä."
Lentokentällä toimiva huoltojoukkue ei tiedustele yhtään mitään, vaan huoltaa koneita. Saksalaisete saivat suomalaisilta tiedot niin halutessaan.Ja varmasti luvan lentotiedusteluun, jos tarvetta.
" Vallattu Itä-Karjalahan olisi ollut juuri sitä tapahtuma-aluetta eikä esim. Helsinki."
Saksalaiset valvoivat omaa aluettaan ja Suomi omaansa. Tietoja haluttaessa yhteysupseerit saivat niitä kysymällä.
Stallarien sotilasasiantuntemus on vielä heikompaa kuin sotahistorian tiedot. Valeiden toistelu ei tee niistä tosia.
"Luonnollisestikin Saksa oli ajatellut pystyttää voittonsa jälkeen oman valvontaverkoston Jäämereltä Kaspialle tietääkseeen tarkalleen mitä itänaapurin puolella tapahtuu ja ettei ole myöskään riippuvainen liittolaisten antamista tiedoista. Liittolaisenkaan antamaan tietoon kun ei aina eri syistä johtuen voi luottaa."
Oliko ajatellut tai ei, on vailla merkitystä. Ajattelu valloitetun alueen valvonnasta loppui joka tapauksessa viimeistään Stalingradin tappioon, kuten kaikki itään kohdistuvat suunnitelmat.
"Saksalaisten hallussa oleva lentokenttä syvällä Itä-Karjalassa ja siihen liittyvä tukikohta Pielisen takana oli luonnollinen valinta tähän tehtävään. "
Järjetöntä höpinää. Itä- Karjala olisi Saksan voittaessa jäänyt Suomelle. Suomihan sen oli vallannut.
Saksa olisi tosin varmaan pysynyt Jäämeren rannoilla, kuten Muurmanskissa.
"Selvääkin selvempää on se, että jos Saksa olisi voittanut niin Lieksaan olisi jäänyt pysyvä Saksan tukikohta."
Siis kaukaiseen Suomen korpeen! Miksi?
#Ajattelu valloitetun alueen valvonnasta loppui joka tapauksessa viimeistään Stalingradin tappioon, kuten kaikki itään kohdistuvat suunnitelmat.#
Eivät muuten loppuneet, väärä tieto. Hitler ei sallinut 1943 hävittää Donetskin laakion kaivoksia koska Saksa tarvitsee niitä lopullisen voittonsa jälkeen. Kuten oli myös yksi peruste pitää kiinni Krimistä koska se tarvitaan itään etenemistä varten. Ei se mies ajatellut rationaalisesti.
#Itä- Karjala olisi Saksan voittaessa jäänyt Suomelle. Suomihan sen oli vallannut.
Saksa olisi tosin varmaan pysynyt Jäämeren rannoilla, kuten Muurmanskissa.#
Suomellehan se olisi jäänyt mutta tottakai Saksa olisi halunnut pitää itsensä tietoisena mitä idässä ja Venäjän naapurustossa tapahtuu.
#"Selvääkin selvempää on se, että jos Saksa olisi voittanut niin Lieksaan olisi jäänyt pysyvä Saksan tukikohta."
Siis kaukaiseen Suomen korpeen! Miksi? #
Kuten olen koettanut kertoa, etkö lue. Valvomaan mitä idässä laajoilla alueilla tapahtuu ja puuhataan sekä pysymään tietoisena alueen luonnonvaroista. Kyllä se kaikki Saksaa kiinnosti. Natsit olivat epäluuloista porukkaa.
"Eivät muuten loppuneet, väärä tieto. Hitler ei sallinut 1943 hävittää Donetskin laakion kaivoksia koska Saksa tarvitsee niitä lopullisen voittonsa jälkeen. Kuten oli myös yksi peruste pitää kiinni Krimistä koska se tarvitaan itään etenemistä varten. Ei se mies ajatellut rationaalisesti."
Ei noilla asioilla ole mitään tekemistä Uralille suunnitellun aluelaajennuksen valvomisen kanssa. Sitä eikoskan edes suunniteltu kuin pääpiirtein. Kaikkein vähiten siihen oli tarvetta Suomen alueella.
"Suomellehan se olisi jäänyt mutta tottakai Saksa olisi halunnut pitää itsensä tietoisena mitä idässä ja Venäjän naapurustossa tapahtuu."
Siis Saksa olisi pitänyt valvontatukikohtia Suomen alueella. Miksi? Millä oikeudella?
"Kuten olen koettanut kertoa, etkö lue. Valvomaan mitä idässä laajoilla alueilla tapahtuu ja puuhataan sekä pysymään tietoisena alueen luonnonvaroista. Kyllä se kaikki Saksaa kiinnosti. Natsit olivat epäluuloista porukkaa."
Kertoisitko, miten Itä-Karjalan luonnonvaroja valvotaan Lieksasta ja Tiiksjärveltä. Suomen alueelta?
Ja miksi?
#Kertoisitko, miten Itä-Karjalan luonnonvaroja valvotaan Lieksasta ja Tiiksjärveltä. Suomen alueelta?#
No jopas onkin lievästi sanottuna tyhmä kysymys. Katso karttaa niin näet, että Lieksahan olisi ollut portti ja kulkureitti merkittävään osaan vallattua ja Suomeen liitettyä Itä-Karjalaa. Tiiksjärvi tietenkin merkkaa sitä, että päästään suoraan alueelle ilman että ensin rytyytetään autossa hirmu matka. Lisäksi lentokenttä olisi merkinnyt mahdollisuutta toteuttaa erilaisia valvontalentoja rajan taaksekin Venäjän puolelle.
Jos luit koko tekstini niin luonnonvarat eivät olleet siinä ainoa asia jonka mainitsin että olisi saksalaisia jatkossa kiinnostanut. Selvää on, että ei Saksa olisi jättänyt voittonsa jälkeen yli 1 000 km Venäjän rajaa yksin Suomen varaan tietämättä oikeastaan mitä alueella tapahtuu. Kyllä se olisi halunnut suoraankin seurata mitä rajan takana puuhataan ja miten Suomi rajaa kykenee valvomaan.
Sinä sanoit näin: "Ajattelu valloitetun alueen valvonnasta loppui joka tapauksessa viimeistään Stalingradin tappioon, kuten kaikki itään kohdistuvat suunnitelmat" ja minä vastasin siihen mutta sinä alatkin höpistä ihan muuta kuin asiaa eli höpiset: "Ei noilla asioilla ole mitään tekemistä Uralille suunnitellun aluelaajennuksen valvomisen kanssa. Sitä eikoskan edes suunniteltu kuin pääpiirtein. Kaikkein vähiten siihen oli tarvetta Suomen alueella".
Jos et kykene vastaamaan siihen mistä on puhe niin älä yritä pelkkää tuubaa soitellen päästä pälkähästä.
jonka asiantuntemattomuudellasi synnytit.Valvonta t on aivan eri asia, kuin roikkuminen jossain tärkeäksi katsotussa alueessa.
"Katso karttaa niin näet, että Lieksahan olisi ollut portti ja kulkureitti merkittävään osaan vallattua ja Suomeen liitettyä Itä-Karjalaa."
Terävä havainto. Mutta miksi Saksan pitäisi tulla valvomaan Suomen nykyistä ja mahdollista tulevaa aluetta?
"Tiiksjärvi tietenkin merkkaa sitä, että päästään suoraan alueelle ilman että ensin rytyytetään autossa hirmu matka. Lisäksi lentokenttä olisi merkinnyt mahdollisuutta toteuttaa erilaisia valvontalentoja rajan taaksekin Venäjän puolelle."
Olisiko mahdollista, että Saksalla olisi ollut käytössä lentokenttiä muuallakin kuin Tiiksjärvellä Suomen alueella?
Sodan voittajana sillä olisi ollut esim. Leningradin alueen ja muut Itä-Venäjän kentät Arkangelia myöten.
Onkäsittämätöntä, että Lieksan tapainen Suomen syrjäkylä ja Tiiksjärven vähäinen korpikenttä olisivat olleet Saksalle tarpeen.
Mutta eihän teiltä voi minkään käsittämistä odottaakaan.
----Olisiko mahdollista, että Saksalla olisi ollut käytössä lentokenttiä muuallakin kuin Tiiksjärvellä Suomen alueella?----
Juuh, oli Berliinissäkin mutta taisi olla vähän kaukana.
------Sodan voittajana sillä olisi ollut esim. Leningradin alueen ja muut Itä-Venäjän kentät Arkangelia myöten.-----
Vaan jos siellä ei ollut valmiita kenttiä saksalaisen makuun eikä niihin varsinkaan kunnon tieyhteyksiä oikein mistään eikä yksinäisen korpikentän pitäminen jäljelle jäävän Venäjän alueella olisi ollut muutenkaan niin turvallista kuin Suomessa. Siellä kentän ymprillä kun olisi voinut kaikenkarvaisia partisaaneja piileskellä sodan jäljiltä.
------Onkäsittämätöntä, että Lieksan tapainen Suomen syrjäkylä ja Tiiksjärven vähäinen korpikenttä olisivat olleet Saksalle tarpeen----
Ikävää sinulle ja sodan ajan Saksalle kun Suomen itärajan takana ei ollut suurkaupunkien nauhaa vaan oli enempikin pelkkää korpea.
Stallari: "Jotkut ovat keksineet, että Lieksassa oli Wehrmachtilla "etappi". Kukaan näistä etappi-ihmisistä vaan ei ole vieläkään keksinyt mitä se etappi olisi palvellut, mihin sitä olisi tarvittu."
Lieksaan perustettiin Lufwaffen 5. IlmaA:n varikko, johon varastoitiin mahdollisen Sorokan hyökkäyksen materiaalia lähettäväksi Tiiksjärven kentältä toimiville koneille. Hyökkäystä ei tullut, mutta varasto ehdittiin perustaa ja se jäi toimintaan.
Lisäksi Lieksassa oli Luftwaffen radiokuunteluasema omana toimintanaan.
#varasto ehdittiin perustaa ja se jäi toimintaan.#
Kas kun olivat huonomuistista porukkaa tai muuten vaan eivät ymmärtäneet lakkauttaa tarpeetonta varikkoa. Tosin tuohonkaan "tietoosi" kuten mihinkään muuhunkaan sinulla ei vielä koskaan ole ollut lähdettä mainita. Mutta ei se mitään kun siihen on tottunut. Sehän on vain sinä.
#Lisäksi Lieksassa oli Luftwaffen radiokuunteluasema omana toimintanaan. #
Ketähän nuo tuolla kuuntelivat kun olet kiihkolla todistellut, ettei Saksalla ollut mitään järkisyytä touhuta Karjalan korvessa. Eivätkö luottaneet Suomeen, että Suomi kertoo mitä on omalla kuuntelullaan saanut selville? Jospa heillä oli ajatus jatkaa samaa toimintaa sodan jälkeenkin.
Ketale: #Tosin tuohonkaan "tietoosi" kuten mihinkään muuhunkaan sinulla ei vielä koskaan ole ollut lähdettä mainita. #
Lähtenä esimerkiksi Lieksan historia ja Jatkosodan historiat. Entä Ketaleen lähteet?
"Ketähän nuo tuolla kuuntelivat kun olet kiihkolla todistellut, ettei Saksalla ollut mitään järkisyytä touhuta Karjalan korvessa."
Et siis tiedä tätäkään? Toimihan ne Lieksassa ja Tiiksjärvekllä kuten olen kertonut, mutta eivät ketaleiden kuvitelmien mukaan.
" Eivätkö luottaneet Suomeen, että Suomi kertoo mitä on omalla kuuntelullaan saanut selville? "
Kyllä jokainen maa harjoitti omaa tiedusteluaan.Liitttolaiset vaihtoivat tietojaan. Et tiedä sitäkään? Millä eväin oikein väittelet?
"Jospa heillä oli ajatus jatkaa samaa toimintaa sodan jälkeenkin."
Lieksassako?
#Lieksassako?#
EU:n tyhmin kysymys vuosikausiin. Mikä vika Lieksassa vai olisiko Nurmes tai Kuhmo olleet sinun mielestäsi parempia ? Jos Lieksa oli hyvä paikka sodan aikana niin mikä sen olisi sodan jälkeen pilannut.
#Et siis tiedä tätäkään? Toimihan ne Lieksassa ja Tiiksjärvekllä kuten olen kertonut, mutta eivät ketaleiden kuvitelmien mukaan.#
Itse sinä olet väitteitä esittänyt joten sinun ne kai pitänee perustellakin eikä toisten.
Olen oikonut faktoin kaikki Lieksasta ja Tiiksjärvestä esitetyt valeet.
Joukossa on niin tolkuttomia, etten ole puuttunut.
Esimerkiksi väitteet Saksan tiedustelun jatkumisesta sodan jälkeen Suomen alueella eivät perustu mihinkään. Ei niitä voi faktoilla oikoakaan.
Ketale tämän ratkaisi. Pisteet hänelle. Hän on maailman ainoa ihminen, joka tietää että varmaan miljoonia kommunistijuutalaispolitrukkeja lennäteltiin tuolta :) Euroopan historian synkin hetki, ja kukaan ei muu siitä tiedä. Hävetkää!
En kysy häneltä, oliko kyseessä työkenttä. Vaikka Ketale tietääkin kaikesta kaiken, ei rakastettu asiantuntijamme sellaista sanaa ikinä kuullut :)
Ja sitten Lieksaan jäi näitä natseja.
Kerro nimet!