Suomessa sen sijaan persujen kannatus on pohjamudissa.
0Äänestä
ilmeisesti.pakko
Jopa Ylekin uutisoi aiheesta.
0Äänestä
popunisti
Se olisi aika muidenkin puolueiden kuunnella mitä populalla on miellessä, eikä kuvitella tietävänsä kansalaisten tarpeet kysymättä äänestäjiltä itseltään. Se touhu vaalien jälkeen on laskea keneltä jytkähti ja kuka tuli toiseksi, varsinaisen asian jäädessä unholaan, eli mitä tuli luvattua. Sitä saakin sitten seuraavien vaalien alla ruveta nimittelemään äänestäjiä populisteiksi kun valheen siivillä lentäneiltä jytkypolitikoilta loppuu noste.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat