Sipilän hallitus on nostanut maan vahvaan kasvuun; aivan kuten Trump on nostanut Amerikan talouden. Sekä Suomessa että Amerikassa työttömyys on laskenut ja köyhyys vähentynyt. Siitä huolimatta vasemmistolaiset haukkuvat niin Trumpia Amerikassa, kuin Sipilää täällä meillä Suomessa.
Miksi vasemmistolaiset aina haukkuvat oikeistopoliitikkoja, jotka onnistuvat tehtävissään? Onko niin, että vasemmistolaiset pelkäävät köyhyyden poistuvan kokonaan, jolloin heille ei riittäisi enää äänestäjiä?
Miksi vasemmistolaiset aina haukkuvat oikeistopoliitikkoja, jotka onnistuvat tehtävissään? Onko niin, että vasemmistolaiset pelkäävät köyhyyden poistuvan kokonaan, jolloin heille ei riittäisi enää äänestäjiä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vasurit ei halua mennä töihin ja niidet tukia on leikattu siksi ne itkee.
On se Sipilä muuten äijä. On saanut toimillaan Amerikankin taloudet lentoon. Toki kaikissa uusissa työpaikoissa palkka on 9€/päivä.
Minä en usko, että pelkkä 9€ päiväpalkka riittää elämiseen. Epäilen että siihen kuukausiansioon tulee lisukkeena myös peruspäivärahat ja asumistuet. Vai kuinkas teillä on?
Ei ole köyhä ja pienituloinen porukka noussut yhtään ylöspäin Sipilän hallituksen aikana. Heidät on unohdettu muualla paitsi tukien leikkauksissa. Se tulee kyllä näkymään seuraavissa eduskuntavaaleissa, kuten näkyi usan kongressissakin.
Takuueläkettä+on+tämä+hallitus+korottanut+kolmesti.
Ei+paljoa,+mutta+osoittaa+että+ei+ole+unohdettu.
"Köyhä"+on+jos+tienaa+alle+60%+keskitulosta.+Talousnousu+tuo+siis+uusia+"köyhiä".