Tampereen kaupunki on saanut Länsi-Suomen aluehallintovirastolta lokakuussa huomautuksen terveyskeskukseen pääsystä.
https://demokraatti.fi/tampereen-kaupunkia-huomautettu-ihmisten-hoitoonpaasysta/
Tampereen kaupunki etsii keinoja helpottamaan välittömän yhteyden saantia terveyskeskukseen. Tampereen kaupungin asiaa koskevassa tiedotteessa todetaan.
Tampereen kaupunki ei ole kyennyt vastaamaan kaupungin väkimäärän kasvusta johtuvaan palvelutarpeeseen. Tamperelaisten määrä on viime vuosina kasvanut keskimäärin liki 3 000 asukkaalla per vuosi. Kaupungin kasvuhakuisia tavoitteita rasittaa uusien kaupunkilaisten lisäksi tamperelaisten ikärakenne: Iäkkäämpien tamperelaisten suhteellinen osuus kaupunkilaisista on kasvussa.
Pormestarin apu jälleen tarpeen
Tilanteen helpottamiseksi pormestari Lauri Lylyn (sd.) ensi vuoden talousarvioesitykseen on lisätty ehdotus lisämäärärahaksi. Sen turvin suun terveydenhuoltoon lisättäisiin muun muassa vastaanottoaikoja sekä kaupungin omaan tuotantoon että ostopalveluihin. Terveysasemilla ”aikomuksena” on helpottaa kiireettömään hoitoon pääsyä lisäämällä hoitajien vastaanotto- ja puhelinaikoja sekä lyhentämällä kesäsulkuja.
Yhteydensaannin helpottamiseksi kaupunki miettii muun muassa terveyspalvelujen neuvonnan ja terveysasemien työnjakoa, työntekijöiden lisäämistä työvuorosuunnittelun avulla ruuhka-aikoihin sekä digitaalisten palvelujen kehittämistä ja uusien käyttöön ottamista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.