Bussikuski syytti työnantajaansa rasistisesta syrjinnästä. Työantajan mukaan potkut annettiin miehen väkivaltaisuuden takia. Asianajaja, että kuljettajaa on syrjitty Pohjolan kaupunkiliikenteessä tämän ihonvärin, kansallisuuden, poliittisen aktiivisuuden sekä terveydentilan vuoksi.
Yhtiön mukaan irtisanottu kuljettaja oli myös aiemmin sanonut samaiselle esimiehelle, ettei kunnioita häntä esimiehenä, ”koska tämä tulee kehitysmaasta ja on ’alempaa kastia’.” Yhtiön mukaan irtisanottu mies on myös haukkunut kyseistä esimiestä ”apinaksi”
Kun kaksi ihqmokkamamua on rasisteja toisilleen onko syy suomalaisen heteromiehen?
Onko umpitylsä Suomi taas rikastunut, Antti Rinne?

Vastaukset 2
Vanhimmat
on sormi suussa, miten tämä pitäisi uutisoida. Kun rikastusetninenhän ei VOI olla toiminut väärin, mutta kun toinen rikastusetninen kuitenkin KOKEE kohdanneensa syrjintää, ja sehän on jo oletusarvoisesti todiste siitä että rikoksista PAHIN on tapahtunut.
Ehkä jotakin ympäripyöreää siitä, että kahta maahanmuuttajataustaista on loukattu. Mukaan kuvituskuva PVL-marssista.
Etnisten ryhmien välillä on paljon vihaa ja syrjintää.
Tästähän ei voida kuitenkaan puhua...