Hullus ja seksuaalisuus

Vanhuksilla on nykyään oikeus seksielämään. Teineiltäkään ei sitä olla kieltämässä, ainakin jos tajuavat olla keskenään eivätkä sekaantua aikuisiin. Mutta jos päässä mättää, niin miten on laita ihmisen seksuaalisuuden? Itselleni on tullut tai jäänyt mielikuva että hullu on vaan hullu, hänen naiseutensa tai mieheytensä jotenkin mitätöityy ja ensimmäiseksi hänen pitäisi unohtaa olevansa seksuaalinen olento. Ja näinhän ei tapahdu, ja voi käydä tasan päinvastoin. Bipolaari laarin toisessa päässä ollessaan naiskentelee kuin viimeistä päivää. Skitso huutelee kaduilla pillua ja kyrpää yhtenä metelinä. Ihmiselämän intiimein ja arin puoli tuodaan räävittömästi esille ja sekös vituttaa terveempiä. (Kuten esim. minua silloin kun en itse jostain kumman syystä muista että hulluhan se minäkin olen - jos sairautena on masennus ja/tai ahdistus, on melko helppo esittää tervettä silloin kun ei ole aivan pahasti sairautensa riivaama...)

Ovatkohan hullut keskimääräistä seksuaalisempia, vai tuovatko he vain herkemmin esille tämän osapuolen itsestään? Uskovaisissa useinkin tuntuu olevan seksimaanikoita, jotka eivät sitten hyväksy edes omia panetuksiaan, saati muiden ihmisten. Ja sitten sekoillaan uskonnon kanssa, parissa ja puitteissa. Rumaa jälkeä tulee jos sekoillaan lasten kanssa. Aika usein uskovaisuus on vähintääkin etäistä sukua hulluudelle. Kun ei tasapainoa löydy, kaikenlaiset jumalat sun muut kummitukset kutsuvat? (Ja uskovainenhan se minäkin olen, mitä on helppo välttää esiintuomasta koska uskoni ei kohdistu mihinkään Jeesus-jumaluuteen, vaan on enempi tätä New Age -sortimenttia, ja siitä enimmäkseen osaan pitää turpani kiinni nykyään.)

Omassa hulluudessani keskeistä on väsymys ja epätoivo. Olen rutkuttanut useamman blogin verran siitä että en löydä rakkattua. Löydettyäni tilalle intensiivisehkön liikuntaharrastuksen johon voi tunkea energiaansa niin ettei ehdi 24/7 miettimään rakkaudetonta elämäänsä on kompastuskiveksi muodostunut horjuva fyysinen terveys (vaihteeksi siis somaattisen puolen häikkää, tai ainahan sitäkin on ollut...) Kyllähän se vituttamaan käy jos ei mistään saisi saada sisältöä elämäänsä. Että pitäisikö vaan kököttää nurkassa ja täristä.

No miksen sitten vaan paneskele ympäriinsä. Sitä olen miettinyt itseni puhki ja pähki. Periaatteessahan minulla ei ikinä ole mitään vastaan kunnon naiskentelua, mutta aina kun olisi edes jonkinlainen tilaisuus moiseen, tulee heti mieleen että tämä tarjokas tässä eikäy koska a, b taikka c. Vajetta on miehen ulkonäössä tai ällissä. Tai paras kiima meni jo, heippa ja hyvästi.

En kuitenkaan tiedä että olenko sitten menettänyt jotain olennaista etten ole paritellut kuin riivattuna viimeisen 6 v aikana. Tilaisuuksia satuttaa mieltään, ellei kehoaankin, olisi saattanut kertyä. Mitä iloa siitä sitten olisi että olisin vieläkin paskemapana kuin muutoin olen? Lähinnä vituttaa vaan kehon rapistuminen, se että jos tässä nyt joskus vielä petiin asti pääsee, niin siellä olen sitten varmaan jo ihan räähkääntynyt vanha kurppa, eikä edes tämänhetkistä kehoni kondista saa nautittavakseen sen paremmin mies kuin minä itsekään. 10 v päästä saatan olla jo ihan mummoontunut.

Samaan aikaan some puskee jotain paskaa esille miten seksi on terveellistä siihen, tähän ja tuohon. Oikein ihmelääke koko seksi, käärmeöljy. Ärsyttää. Kukaan ei kerro mistä löytyy ihmeellisen ihanan terveellinen partneri moiseen terveelliseen seksiin. Eikä kukaan voi antaa takuita siitä että joku sellainen olisi.

Edellyttäessään ihmisen pitävän fyysisestä kunnostaan huolta ja tämän vuoksi naivan niin että paukkuu ei terveysfasismi tule ottaneeksi huomioon sitä että ihmisellä voi olla risa mielenterveys ja siihen ei kyllä kaikenlaiset järjettömät hässiskelyt siellä täällä välttämättä sovellu.

Toisaalta hulluus ei tartu. Tuskinpa sillä ainakaan muille haittaa teen jos heitä sutaisen. Mutta tosiaan omaa terveyttään pitää vaalia. Ei sitä oikein viitsi jättää itseään kaikenlaisten turjakkeiden armoille. Monet naiset ovat niin tehneet ja mitä heille on siitä jäänyt? Vitutus taikka kumottu pilleripurkki (tosin Monroen kohdalla kysymys saattoi toki olla murhastakin). Miehet sensijaan eivät tunnu olevan moksiskaan päädyttyään hetkeksi kahelin akan kaveriksi. En minä ainakaan muista että yksikään mies olisi muistellut että "hullu akka pilasi elämäni". Yleensä ne miehet jotka jäävät naisen perään itkua vääntämään ovat itse vähän tillintallin ja akka on tehnyt ratkaisunsa ja pelastanut itsensä (ja yleensä myös lapset) häipymällä eli ottamalla eron.

No, ehkäpä muutaman narsistieukon uhrien juttu on tullut lueskeltua. Mutta narsismihan se onkin sitten siitä vänkä sairaus että siitä kärsivä ei yleensä itse koe kärsivänsä.