Kesä 2017 oli mehiläisten ja muiden pienien lentävien hyönteisten osalta köyhä. 2018 oli jo sillä saralla kuoleman hiljaista, ainakin täällä helsingissä.
Kaikkien aikojen kesä, jossa kesä alkoi toukokuussa ja koko luonto heräsi aikaisin. Päivittäin käyn kävelylenkillä, välillä kahdestikin. Oli pelottavaa huomata, että kaikesta tästä huolimatta hyönteisiä ei ollut.
Median hiljeneminen asian suhteen kertoo, että käsky on tullut korkeimmalta taholta olla kommentoimasta tästä asiasta. Tiedemiehet ja eri maiden korkeimmat päättäjät tietävät syyn. Paniikkia ei haluta lietsoa, siksi aiheesta mediassa täysi radiohiljaisuus.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olisi luullut tosiaan kaikkien aikojen aurinkoisempana ja vehreimpänä kesänä, että pölyttäjiä olisi näkynyt paljon.
Ihmisen+kannalta+niitä+kjaikkein+tärkeimpiä+hyönteisiä+ovat+pölyttäjät.+Ilman+niitä+ei+saada+hedelmäkasveista+satoja.+
Ainakin+tänä+keväänä+ja+kesänä+pölyttäjiöä+oli+niin,+että+omenapuut+ja+muut+hedelmäpuut+tuottivat+jättimäärän+omenia.+Meillä+omenapuut+reagoivat+valtavaan+raakilemäärään+ja+toisaalta+kuivuuteen+kesäkuussa+niin,+että+puu+pudotti+40...50%+raakileista+maahan.+Samaa+ilmiötä+oli+niin+Pirkanmaalla+kuin+Uudellamaallakin.
Purevia+hyttysiä+saattoi+olla+2018+selvästi+vähemmän+kuin+aikaisempina+vuosina.+Itikkakannat+toisaalta+toipuvat+nopeasti,+ensi+kesä+saattaa+olla+taas+vaikka+mitenkä+kova+hyttysvuosi.
Kerro,+tarkalleen+minkä+lajien+ötökkien+vähenemisestä+olet+tehnyt+jotakin+havaintoja.
Keväällä ei ole pölyttäjiä, on kuningattaria, jotka munii ne tulevan kesän pölyttäjät. Nämä kuningattaret hakee ravintonsa pääasiassa puista. Siksi et niitä välttämättä näe. Sisälle tulleet kimalaiset sun muut pitää pelastaa ulos keväisin, koska näistä syntyy ne kesän pölyttäjät. Jos se on vielä heikossa kunnossa talven jäljiltä anna sille fruktoosia niin piristyy. Pölyttäjiä on myös kaikenlaiset pienet kärpäset sun muut öttiäiset.
ÖÖÖ, jos ei tullut yhtään mehiläisiä sisälle, kuten aiemmin ja kuinka omenapuiden aikainen loisto olisi ollut kiinni tämän kesän pölyttäjistä, koska niitä ei helsingissä todellakaan ollut. Upeimmat omenapuu kukinnot kuitenkin. Onko pölyttäjien asemaa yliarvioitu?
Maailma on tuhoutumassa
Näin koko kesän aikana yhteensä 15 perhosta, ne olivat kaaliperhosia, ja 2 sitruunaperhosta.
Mehiläisiä ei tullut sisään, eikä parvekkeellakaan näkynyt kuin muutama.
Ja median hiljentyminen asiasta ihmetyttää.
Nykyiset ihmiset vielä selviävät , tulevat ei
toivottavasti maapallo tuhoutuu