Frodo ja Sam, osa 1

Frodo ja Sam, osa 2

Heidän maatessaan paljaan taivaan alla, alkoi öinen pimeys kietoa seutua otteeseensa. Pian taivaskin pimeni ja tähdet tulivat kaikessa kauneudessaan esiin. Kumpikaan ei nukkunut, vaikka hetki sitten olivat nuotion ääressä nuokkuneetkin. Kummankin mieli matkasi tähtien opastamana takaisin Kontuun ja sen turvallisiin öihin, jolloin himmeät valot kajastivat asumusten ikkunaluukkujen lomasta. Huoli heidän ystävistään hiipi esiin, mutta sitäkin voimakkaammmin vaivasi koti-ikävä kumpaakin. Pian Sam sanoi: "On aivan kuin oltaisiin Hobittilan kumpumetsissä silloin kauan aikaa sitten." Frodo muisti heidän retkensä ja tajusi, ettei siitä ollut aikaa kuin muutama kuukausi, vaikka kummastakin tuntui, että siitä oli jo elinikä.

Frodo silitti Samin hiuksia ja sanoi tälle hiljaisella äänellä: "Emme saa antautua koti-ikävälle. Meillä on vielä pitkä matka edessämme, eikä takaisinpaluusta ole mitään taetta". Tämän sanottuaan tajusi Frodo, että kyynel vieri hänen poskeaan pitkin. Hän huomasi, että myös Sam niiskaisi, ja vaikka tämä makasikin selin Frodoon päin, ei ollut epäilystäkään etteikö myös Sam ollut liikuttunut tilanteesta, mikä oli samanaikaisesti sekä kaunis että täynnä hirvittävän pahaenteisiä aavistuksia heitä kumpaakin kohtaavasta tulevaisuudesta. Oli myös selvää, ettei Samkaan elätellyt turhia toiveita heidän mahdollisuuksistaan selvitä takaisin kotiin.

Frodo jatkoi Samin hiusten silittelyä ja vaipui ajatuksiinsa. Sam kääntyi selälleen, ihaili tähtien kauneutta hetken ja käänsi sitten kasvonsa kohti Frodon kasvoja. "Minua pelottaa, ei tässä ja nyt, mutta kaikki se mitä meidän on kohdattava". Sam piti pienen tauon ja jatkoi: "En tekisi tätä kenenkään muun teidän kanssanne." Frodo hymyili Samille, käänsi siinä maatessaan selkänsä tälle ja sanoi: "Emmeköhän me ole matkanneet jo sen pisteen ohi, missä sinun tulee sinuttella minua. Nukutaan nyt vain." Sam ei kuitenkaan antanut Frodon nukahtaa, vaan sanoi: "Minähän olen vain tällainen puutarhuri, mutta en minä teitä pelkästä velvollisuudesta seuraa". "Miksi sitten?" Frodo kysyi. Sam mietti hetken ja sanoi: " Minä olen aina pitänyt teistä. Minusta teissä on jotain sellaista sisäistä voimaa. Vähän samanlaista kuin sillä valtias Elrondilla on." "Sam, älä viitsi verrata minua haltijaruhtinaaseen, saat minut nolostumaan." "Anteeksi", Sam vastasi ja alkoi puolestaan hyväillä Frodon hiuksia.

Hetken Frodon hiuksia hyväiltyään, hieroi Sam Frodon hartioita ja sanoi: "Tuollainen melominen ei taida oikein sopia teille. Minä voisin huomenna meloa yksin ja te voisitte levätä hieman?" Frodo vastasi tähän pelkästään nautinnollisesti ja vaimeasti voihkaisemalla. Samin kädet hieroivat pian Frodon selkää ja melkein eksyivät tehtävästään seikkaillessaan pitkin Frodon haurasta vartaloa. Frodo antoi ystävänsä jatkaa, sillä hän piti kosketuksen tuomasta lohdusta. Se vei samalla hänen ajatuksensa kohti edessä olevaa tehtävää.

Lopulta Frodo kuiskasi Samille: "Haluaisitko pujottaa sen sormeesi?" Sam mietti kysymystä pitkään ja vastasi huokaisten: "Teidän puolestanne minä pujottaisin sormeeni mitä tahansa ja vaikka kantaisin teidät päämääräämme." Frodo huokaisi ja pyysi lähes kuiskaten: "Sam laitasi sormesi sen sisään". Käsi täristen alkoi Sam ujuttaa sormeaan sisään. Perille päästyään hän tunsi sen kiristävän sormensa ympärillä kuin liian pienen, mutta silti pehmeän sormuksen.

Frodo makasi edelleen kyljellään ja nautti Samin kosketuksesta. Pian hän kertoi Samille: "Tunnet nyt sen painon ja halun. Se haluaa tulla löydetyksi ja viedyksi perille." Frodo jatkoi: " Ennen kuin olemme perillä, on sinun Sam mentävä Mordorin portille asti ja päästävä sisään." Sam vastasi: " Tuntuu kuin olisin jo siellä. Kuinka pääsen sisään?" "Sam, sinun täytyy odottaa, että portti aukeaa kunnolla. Nyt se on vasta raollaan. Odota kunnes portti on auki ja pääset astumaan sisään ilman vaikeuksia." Frodo jatkoi: " Sam, muista että Mordorin maassa ei aurinko paista, vesi on juomakelvotonta ja ilmakin on pilaantunutta." Sam vastasi tähän: " OIen kuullut tarinoita siitä. Ja voin kuvitella niitä kauhuja mielessäni, mutta haluan silti kokea ne kanssanne."

Siinä kyljikkäin maatessaan matkasivat molempien mielet läpi Mordorin aina Tuomiovuorelle asti, ja sinne päästyään lähtivät he kumpikin kipuamaan kohti huippua. Matka tuomiovuorelle oli ollut raskas astua, mutta huipulle pääseminen vaati heitä ponnistelemaan voimansa äärimmilleen. Lopulta he kokivat kumpikin päässeensä matkansa päähän ja Tuomiovuori alkoi syöstä uumenistaan kuumaa laavaa kaikkialle ympärilleen. Sekä Frodo että Sam huokailivat ja voihkivat. Mielessään he lojuisivat Tuomiovuoren laavaisilla rinteillä toistensa syleilyssä samalla tavoin, kuin lojuivat sillä hetkellä siinä paikassa. Nyt kumpikin ymmärsi, että mitä heillä oli edessään ja mitä olivat taakseen jättäneet.