Johanna Tukiainen antaa tanssi-esityksen ensi lauantaina ravintola Navigaressa Pansiossa.
Näyttää kaikki ?
Mahdollisuus myös allekirjoittaa Jouko Pihon kannattajakortti.
Liikkeelle, vaalit lähestyy
Pansiolaiset
10
183
Vastaukset
- puoluesihteeri
Lisätietoa :
Tukiainen tunnetaan tanssijana, mutta myös laulajana. Tukiainen on tehnyt keikkakiertueita ympäri Suomea esiintyen baareissa, ravintoloissa, yökerhoissa sekä suuremmissa tapahtumissa. Keikoillaan Tukiainen on tanssinut, laulanut ja stripannut tai vain jotain niistä, minkä lisäksi hän on vastaillut yleisön kysymyksiin sekä järjestänyt erilaisia kilpailuja.
Yllätys esiintyjä Piparkakkumies 😍
Nyt Johanna Tukiainen ensimmäistä kerta Pansiossa. Näitä bileitä et voi missata.
Pöydävaraukset ennakkoon!
Liput 5 euroa ! - keihäsleppä
Eipä se Tuksun ja Pihon välirikko pitkäaikainen ollut.
Jos Piho on taas Tuksu-shown piparkakkumies - hannikaiselta
Eiköhän piparkakkumies ole naapurin Waltteri.
Absurdi ajatus, että 73-vuotias oppikoulun opettaja Piho keikkuisi puolenyön aikaan pellen puvussa jossakin pansiolaisessa räkälässä. - Artonpoika
Tuksun manageri Jokinen on nykyään.
Vaatimattomana miehenä hän sanoo olevansa vain kuski - Hallaahon.äänestäjä44
Pansiolaiset, Orpolo ei suostu edes keskustelmaan asiasta, miten Lidl saadaan Pansioon
sen sijaan hän on päättänyt käydä vaalikampanjaa siten, että mainostaa Turussa shariaa
tisy = Turun ISlamilainen Yhdyskunta https://www.facebook.com/tisy.fi/photos/a.245680815452223.62201.142232489130390/1023786577641639/?type=3&theater https://www.facebook.com/tisy.fi/posts/1023786724308291 Petteri Orpo hänen vieraillessaan Turussa 12.8.2015. Vierailussa ministeri tutustui TISY:n ja NMF:n toimintaan. - kelvä
Vajaa neljä vuotta sitten, eduskuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestys päivänä Waltteri Jokinen julkaisi Fb-sivullaan kuvan äänestyslipustaan, jossa oli Petteri Orpon numero.
- halisista
Hyviä ajatuksia,
Turun seudun ehdokkaat eivät erikoisemmin innosta kannattamaan,
Tavion kosteat pikkujoulut ja Kiken palkka menee ghanalaiseen pankkiin.
Heikkilä tuntuu edellamainittuihin rehellisenä, hän ei kylläkään ole mikään kansanvillitsijä. - Hallaahon.äänestäjä44
Pansiolaisia varoitetaan
Ylen viherpunaiset edistävät raiskauksia valehtelemalla ja huijaamalla
Kaikki tietenkin verorahoilla
https://www.suomenuutiset.fi/jenna-simulan-kiteyttaa-oulun-raiskauskohun-tunnelmat-ensin-sanoitte-ettei-tulijoista-vaaraa-kerrotte/
”Ensin te sanoitte, ettei tulijoista ole vaaraa.
Te viette heidät kouluihin ja päiväkoteihin, vaikka ette tiedä heidän taustojaan.
Te opetatte lapsille ja nuorille, ettei saa pelätä.
Ettei saa olla rasisti.
NYT TE KERROTTE, ETTÄ LAPSIA TULEE VAROITTAA ULKOMAALAISMIEHISTÄ.
JOTAIN RAJAA. ” - Hallaahon.äänestäjä44
Pansiolaiset
tällä palstalla on selvästi erikoissensuuri valvojahörhöjen toimesta
eli kokeiltu nyt pari päivää kun mturaskukset salakieltä
pääsivät valloilleen
uutisia, joita voi lähettää vaarattomille palstoille
ei voi lähettää tänne pansiolaisten palstoille
vaan ne poistetaan vaikka muualla ne saavat olla rauhassa
hyvät pansiolaiset, lukekaa myös muita palstoja kuin omaanne
pysytte ajan tasalla - Hallaahon.äänestäjä44
Onko Pansion lähellä saaria, jos tulee ongelmia
Mitä tehdä ongelmamatuille
Halla-aho 5.12. "Mitä mieltä @PetteriOrpo ja @AnttiRinnepj mahtavat olla tanskalaisten sisarpuolueidensa arvopohjasta? Ehkä kokoomuksen ja demareiden olisi seuraavassa europarlamentissa syytä hakeutua vihreiden ryhmään, jonne ne asiallisesti ottaen kuuluvat"
viittaa tähän
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005922675.html Tanska aikoo lähettää rikoksia tehneitä turvapaikanhakijoita pienelle autiolle saarelle
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683199
- 2002811
- 222628
- 492598
- 202466
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412315Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101753Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241707- 371570
- 181426