Viro saattaa jättää GCM-sopimuksen allekirjoittama

Viron presidentti ei matkusta Marokkoon allekirjoittamaan YK:n GCM-siirtolaisuussopimusta, jos maan hallitus ei pääse sopimuksesta yksimielisyyteen.
Viron presidentti Kersti Kaljulaid kertoi ERR.ee mukaan, että alun perin hänen oli tarkoitus matkustaa ulkoministeriön edustajien kanssa Marokkoon allekirjoittamaan YK:n GCM-siirtolaisuussopimus. Sopimuksen allekirjoittaminen ei kuitenkaan ole enää varmaa.

– Tämä perustui olettamukseen, että hallituksessa vallitsee yksimielisyys ja että asiasta on keskusteltu ulkoasiainkomitean kanssa. Viime päivinä on tullut selväksi, että hallitus ei ole yksimielinen sopimuksen suhteen eikä siitä, millaisia laillisia velvoitteita tämä asettaa Virolle, presidentti sanoi.

Kaljulaid sanoi, että niin kauan kuin hallituksessa ei ole yksimielisyyttä sopimuksen seurauksista, hän ei matkusta Marokkoon.

– Jos konsensusta ei ole, hallituksen kanta on epäselvä eikä ulkoasiainkomitea tue sopimusta sen nykyisessä muodossaan, presidentti ei tietenkään voi yksin päättää, presidentti muistutti.

Ulkoasiainkomitea ilmoitti perjantaina, että se haluaa ulkoministeri Sven Mikseriltä yhteenvedon sopimuksen sisällöstä.

– On outoa, että hallitus on lähes täysin jättänyt parlamentin huomiotta eikä ole avannut tällaisen merkittävän sopimuksen yksityiskohtia, ulkoasiainkomitean puheenjohtaja Marko Mihkelson sanoi ja jatkoi: – Siirtolaisuus on ravistellut koko Eurooppaa, ja on äärimmäisen tärkeää, että vasta keskustelun jälkeen päätetään, lähteekö Viro sopimukseen mukaan vai ei.

Vaikka sopimus ei sidokaan allekirjoittajamaita laillisesti, oikeusministeri Urmas Reinsalun mukaan se kuitenkin pitää sisällään suuren määrän kannanottoja ja käytänteitä siirtolaisuuden suhteen. Reinsalun mukaan ydinkysymys liittyy siihen, tulevatko kansainväliset oikeusistuimet käyttämään sopimusta ohjenuoranaan. Hän huomautti, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut erittäin laajasti pakolaisten oikeusasemaa koskevaa YK:n yleissopimusta.

Tähän mennessä Yhdysvallat, Unkari, Itävalta, Australia ja Tšekki ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä sopimuksen allekirjoittamisesta. Useat maat, kuten Puola ja Israel, ovat myös kieltäytymässä sopimuksen allekirjoittamisesta. Myös Saksassa keskustelu sopimuksesta on meneillään.

https://www.kansalainen.fi/viro-saattaa-jattaa-ykn-gcm-siirtolaisuussopimuksen-allekirjoittamatta/
160
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olkaapa varovaisia vastaustenne kanssa, ns. ylläpito harjoittaa taas sananvapauden raiskausta ja poistaa kokonaisia GCM-ketjuja !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suomiallekirjoittamassa kirjoitti:

Viron presidentti ei matkusta Marokkoon allekirjoittamaan YK:n GCM-siirtolaisuussopimusta, jos maan hallitus ei pääse sopimuksesta yksimielisyyteen.
Viron presidentti Kersti Kaljulaid kertoi ERR.ee mukaan, että alun perin hänen oli tarkoitus matkustaa ulkoministeriön edustajien kanssa Marokkoon allekirjoittamaan YK:n GCM-siirtolaisuussopimus. Sopimuksen allekirjoittaminen ei kuitenkaan ole enää varmaa.

– Tämä perustui olettamukseen, että hallituksessa vallitsee yksimielisyys ja että asiasta on keskusteltu ulkoasiainkomitean kanssa. Viime päivinä on tullut selväksi, että hallitus ei ole yksimielinen sopimuksen suhteen eikä siitä, millaisia laillisia velvoitteita tämä asettaa Virolle, presidentti sanoi.

Kaljulaid sanoi, että niin kauan kuin hallituksessa ei ole yksimielisyyttä sopimuksen seurauksista, hän ei matkusta Marokkoon.

– Jos konsensusta ei ole, hallituksen kanta on epäselvä eikä ulkoasiainkomitea tue sopimusta sen nykyisessä muodossaan, presidentti ei tietenkään voi yksin päättää, presidentti muistutti.

Ulkoasiainkomitea ilmoitti perjantaina, että se haluaa ulkoministeri Sven Mikseriltä yhteenvedon sopimuksen sisällöstä.

– On outoa, että hallitus on lähes täysin jättänyt parlamentin huomiotta eikä ole avannut tällaisen merkittävän sopimuksen yksityiskohtia, ulkoasiainkomitean puheenjohtaja Marko Mihkelson sanoi ja jatkoi: – Siirtolaisuus on ravistellut koko Eurooppaa, ja on äärimmäisen tärkeää, että vasta keskustelun jälkeen päätetään, lähteekö Viro sopimukseen mukaan vai ei.

Vaikka sopimus ei sidokaan allekirjoittajamaita laillisesti, oikeusministeri Urmas Reinsalun mukaan se kuitenkin pitää sisällään suuren määrän kannanottoja ja käytänteitä siirtolaisuuden suhteen. Reinsalun mukaan ydinkysymys liittyy siihen, tulevatko kansainväliset oikeusistuimet käyttämään sopimusta ohjenuoranaan. Hän huomautti, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut erittäin laajasti pakolaisten oikeusasemaa koskevaa YK:n yleissopimusta.

Tähän mennessä Yhdysvallat, Unkari, Itävalta, Australia ja Tšekki ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä sopimuksen allekirjoittamisesta. Useat maat, kuten Puola ja Israel, ovat myös kieltäytymässä sopimuksen allekirjoittamisesta. Myös Saksassa keskustelu sopimuksesta on meneillään.

https://www.kansalainen.fi/viro-saattaa-jattaa-ykn-gcm-siirtolaisuussopimuksen-allekirjoittamatta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu