Miksi valtamedia vaikenee keskeisimmistä ?

Suomea muuttavista kysymyksistä ?
ja valtamediat ovat niitä, joissa toitotetaan valemedioista.
Mitä he itse ovat, kun jättävät kertomata tärkeitä asioita ?

Ja yksi sellainenhan on tuo YK:n GCM-luonnoksen esille tuominen.
Toinen on se, että mitä vaikutuksia jo tulleilla kehitysmaalaisilla on ollut euroopalle ja suomelle.

Monien euroopan maiden päättäjät ovat kertoneet, etteivät kirjoita sitä sopimusta joulukuussa Marokossa, täällä siitä ei edes puhuta.

Ainoastaan Huhtasaari otti asian esille ja Soini hermostui siitä !

Jos Suomi allekirjoittaa sen, tulee seurauksena yhteiskuntaamme muuttumaan kohti levottomuuksia, kun kehitysmaalaiset vyöryvät eurooppaan valtavina massoina.

Sitten on hyvät ajat takana, mutta valtamedia se vaan haluaa nähdä asita toisin, koska se ei ole muuta kuin poliittista mediaa, se on äääriliberaali valtamedia ja sen kautta kansallismielisyys yritetään saada näyttämään pahalta.

"isänmaallinen saa olla, mutta kansallismielinen ei"
Mitäs siinä on pahaa ettei saa puoltaa suomen suomalaisuutta mielipiteillä edes ?...sairaaksi mennyt nykyaika monessa mielessä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hyvinomituista kirjoitti:

Suomea muuttavista kysymyksistä ?
ja valtamediat ovat niitä, joissa toitotetaan valemedioista.
Mitä he itse ovat, kun jättävät kertomata tärkeitä asioita ?

Ja yksi sellainenhan on tuo YK:n GCM-luonnoksen esille tuominen.
Toinen on se, että mitä vaikutuksia jo tulleilla kehitysmaalaisilla on ollut euroopalle ja suomelle.

Monien euroopan maiden päättäjät ovat kertoneet, etteivät kirjoita sitä sopimusta joulukuussa Marokossa, täällä siitä ei edes puhuta.

Ainoastaan Huhtasaari otti asian esille ja Soini hermostui siitä !

Jos Suomi allekirjoittaa sen, tulee seurauksena yhteiskuntaamme muuttumaan kohti levottomuuksia, kun kehitysmaalaiset vyöryvät eurooppaan valtavina massoina.

Sitten on hyvät ajat takana, mutta valtamedia se vaan haluaa nähdä asita toisin, koska se ei ole muuta kuin poliittista mediaa, se on äääriliberaali valtamedia ja sen kautta kansallismielisyys yritetään saada näyttämään pahalta.

"isänmaallinen saa olla, mutta kansallismielinen ei"
Mitäs siinä on pahaa ettei saa puoltaa suomen suomalaisuutta mielipiteillä edes ?...sairaaksi mennyt nykyaika monessa mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu