Miten tämän saa toimiin?

vöyri

Kyseessä aika tuore kaukosuhde. Suhde on normalisoitunut todella nopeasti, ehkä johtuen siitä, ettei voida olla fyysisesti toisten kanssa tekemisissä kovinkaan usein. Onko tuo suhteen tasottuminen normaalia?

Viestitellään kyllä ja pidetään yhteyttä. Puhutaan, että nähdään aina kun mahdollista. Viestien yli kommunikointi on kuitenkin välillä tuskallista, koska meillä on yhdessä ollessamme paljon sanatonta viestintää, joka viesteistä puuttuu ja aiheuttaa toisinaan väärinymmärryksiä. En myöskään osaa oikein viestitellä pienistä asioista.

Epävarmuus pelottaa. Ajattelen rakastani kyllä paljon, mutta yritän myös keskittyä omiin töihini ja elämääni täällä. Nytkin menee 3 viikkoa ennen kuin nähdään taas hetken. Haluan tämän toisen ihmisen, mutta pelkään, että hiipuuko tunteet niin minulla kuin hänelläkin.

Ollaan jo puhuttu varovaisesti yhteisestä tulevaisuudesta ja mainitsin myös, että voisin muuttaa hänen seudulleen heti, kun se vain on töiden puolesta mahdollista. Muut kaukosuhteessa olijat ja olleet, jotka olette saaneet sen toimimaan ja jatkumaan, kuinka onnistuitte? Mitä tässä voi tehdä? Tuntuu, että olen löytänyt sen, jota koko elämän oon ettinyt ja haluan saada tämän onnistuun. Miksi tässä pitää olla välissä kaikki nämä kilometrit? Onneksi sentään Suomen sisällä ollaan molemmat.

Auttakaa epätoivoista

10

569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jänkhäjoonas

      Ota selvää kumppanisi taustoista. Onko ennenkin harrastanut kaukosuhteita? Kauanko entiset suhteet ovat kestäneet?Älä rakentele pilvilinnoja, ennen kuin tunnet kumppanisi kunnolla!
      Itse olin useamman vuoden tällaisen kaukosuhde - expertin jojoteltava ja hyväksikäytettävänä. Oli harrastanut vastaavanlaisia kaukosuhteita ennenkin ja vielä samalta paikkakunnalta ,kun missä minä asun! Saalistaa varmaan uusia uhreja deittipalstoilla nytkin.
      Osasi kyllä puhua kauniisti ja esittää aivan hurmaavaa kumppania aluksi. Kun suhteen alussa tehdyt lupaukset yhteisestä elämästä olisi pitänyt toteuttaa tämä venkula huomasikin, ettei hänestä olekaan parisuhteessa eläjäksi.
      Todennäköisesti oli jo löytänyt uuden uhrin, jonka kanssa oli kiva aloittaa sama leikki uudelleen. Koko suhteemme ajan hänellä oli "ystäviä", joiden kanssa piti pitää säännöllisesti yhteyttä ja skypetellä.
      Ei siis kannata olla sinisilmäinen hölmö näissä kaukosuhteissa. Jos kumppani on kusettaja, tällainen suhde antaa mahdollisuuden touhuta kaikenlaista selkäsi takana. Jalat tukevasti maahan ja jäitä hattuun!

    • Nähtyonjotavat

      Oletatko ettei miehellä muka ole muita seksisuhteita:) Kplme viikkoa on pitkä aika. Siihen mahtuu jo keveästi kymmenenkin rakastelukertaa muiden kanssa. Kyllä naiset ovat hölmöjä.

      • panomiehetoihaneriasia

        Sä nyt oletkin varmaan seukannut jonkun panopojan kanssa.Normaalit miehet, jotka tosissaan haluaa seurustella, ei sellaista tee. Itsekin olen sellaisen uhriksi joutunut, mutta luulisi tuollaisen ihmisen ottavan opikseen koko hommasta ja aikuistuvan ihmisenä, jos haluaa jotain todellista parisuhdetta.


    • Höpötys

      Meillä tapaamiset ja viestittelyt menee helposti riidaksi koska tunteet hiipuu 2,5 vuoden jälkeen, ei vaivaa nähdä eikä elämänmuutoksia toisen puolelta. Mies olettaa että hän elää kuten ennenkin mutta minä käyn sulostuttamassa hänen eloaan silloin kun hänelle sopii.. menimne naimisiin vuosi sitten ja se pahensi tilannetta koska oletin että aviopari jakaa elämänsä
      ..

      • Jänkhäjoonas

        Joo tämäkin venkula olisi halunnut käydä pussejaan tyhjentämässä luonani kahden viikon välein. Matkalla luokseni ja kotipaikkakunnallaan hoiteli todennäköisesti vähän muitakin. Vielä se elämä opettaa hänetkin ihmisiksi olemaan! Minä pyyhin niin kuin koiranpaskan kengän pohjasta tuommosen hyypiön elämästäni. ;D


    • miten_voit_olla_varma

      Jos asutte eri paikkakunnilla, niin miten voit olla varma siitä, että olet ainoa nainen hänelle? Toiset miehet ihan tietoisesti etsivät parisuhdetta vieraalta paikkakunnalta, koska silloin useamman naisen samanaikainen hoitelu on helpompaa. Nämä samaiset miehet tekevät usein myös matkatöitä....

    • Exheili

      Olin että suhteessa pari vuotta, tapasimme viikonloppuisin ja suhteen loppuvsiheessa harvemmin Paljastui, että miehellä oli joka toinen viikonloppu yksi hoito ja muulloin ainakin kaksi. Mitäpä luulet jos tapaatte pari kertaa kuukaudessa, etteikö miehellä olisi muita hoitoja, avovaimo tms. Kokemuksesta sanon ettei toimi ellei suhteen sääntöjä ole määritelty ja keskusteltu sitoutumisesta. Tapailu on tapailua ja mies käyttäytyy kuin sinkku.

    • KaikenNähnyt

      Ukon tunteet on siis tasoittunut etjä ole hänelle se maailman tärkein. Niele ypeytesi ja hyväksy tämä. Rakkaussuhteeseen tarvitaan aina kaksi samoin tuntevaa ja teillä tuntuu nyt olevan vain yksi niin ajatteleva. Rakastunut mies änkeäisi seuraasi koko ajan ja tekisi yllätys vierailuita ja muuta spontaania osoittaakseen että juuri sinä olet se tärkein maailmassa. Puhelut ja viestitikin tulisivat joskus keskellä yötä tai kesken työpäivän eikä muuta asiaa olisi kuin se kuinka ikävä sillä on sinua ja mitä merkitset hänelle.

      Jos tällaiset puuttuvat niin voit alkaa pikkuhiljaa haudata ruusuisia unelmiasi "rakkaudesta". Anteeksi jos olin tyly, mutta ajattelen vain Sinun parastasi enkä halua että ajat itseäsi mielenterveydellisiin ongelmiin tuollaisen sinua halveksivan tyypin kanssa!

    • MissäNeHyvät

      Oma kokemus on kesältä ajaa myös surullista linjaa. Mies pelasi deittisivustoilla ja teki viime hetken peruutuksia tapaamisten kanssa. Varo jos vetoaa rahahuoliin, silloin kannattaa juosta karkuun ja KOVAA ! Eipä enää kiinnosta mitkää suhteet miehiin...

    • NytYhdessä

      Rakastuneet haluavat olla paljon yhteyksissä. Jos ei voi nähdä, soitetaan videopuheluja ja skypetetään, soitellaan. Ei tarvitse edes olla asiaa, kunhan saa olla toisen seurassa vaikka toinen vaan tekisi ruokaa, katsoisi päivän laskuja tai telkkaria. Jutellaan niitä näitä vaan, kunhan toinen tuntuu olevan lähellä.

      Me tehtiin noin nykyisen mieheni kanssa tovin aikaa vaikka välimatka ei ollut hirveän suuri. Tapaamisväli venyi, koska meillä oli molemmilla vuorotyö ja lapsia joita ei ihan heti haluttu tuoda suhteeseen. Välillä kaipaus meni ihan seksijutuiksi, joskus jopa meni seksiksi eli molemmat laukesivat, heh.

      Ihan perus tekstiviestejä vaihdettiin lyhyesti ja vähän, ei niiden avulla suhdetta pidetä yllä. Jotain huomenta tai hyvää yötä kuvia kyllä usein laitettiin. Joskus ihan hulluun aikaan tavattiin ja ajettiin yötämyöten, kun ei vaan voinutkaan olla erossa ja odottaa. Halu nähdä on niin suuri.

      Jos teidän etäsuhteilu lepää lähinnä kirjoitettujen viestien varassa, ei tule mitään. Tasaantuminen usein tarkoittaa, ettei kovin suuria tunteita ole, lässähtää.
      Jos toinen tuntuu etäiseltä, hän on etäinen. Jos suhteen tulevaisuus pelottaa, siinä on jotain vialla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      199
      2637
    2. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      119
      2393
    3. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1678
    4. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      201
      1194
    5. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      51
      1093
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      47
      1078
    7. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      99
      991
    8. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      6
      793
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      46
      793
    10. Helena Koivun rikosrekisteri

      Kasvaa. Tällä kertaa murtautuminen...😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      777
    Aihe