Vokit lakkautetaan, maatilat majoittaa.

Keskustapuolueen vastuu hommaamisistaan pakolaisista on maatilamajoitus. Koskapa maanviljelijät loiset, elätit, nauttii tukiaisa joutilaana kotonaan, niin pakolaisten majoittaminen työllistää mukavasti maanviljelijäperheen. Sipilä jatkaa majoituspäällikön virkaa, kokemusta on.
22277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Varsinkin viljan, perunan ja juurikasvien viljelijöillä on talvisin luppoaikaa jonka nyt viettävät kakkosaunnoillaan esim. Espanjassa ja Thaimaassa. Meidänkin seudulla näitä useita jotka löhöilevät talvet etelässä.

Äänestä

Hyvä idea,menis vihdoinkin maataloustuet asiaan eikä vain uusiin mersuihin ja traktoreihin,matut maatiloille töihin ja tekemään ruokaa vakkareille joilta myös voi pienentää sitten työttömyyskorvauksia. Valtio ja veronmaksajat voittaisi tuollain eniten.

Äänestä

Brexitin myötä pakolaisvirrat, sekä paperittomat Briteissä oleilevat suuntaavat Suomeen. Saksa, Ruotsi, ym. ovat kielteisiä, mutta Suomi kiitos Keskustapuolueen ja KOK rahaministerin myötävaikutuksella maatilamatkailu saa paljon odotetun piristysruiskeen.

Äänestä

Presuista loikanneet Sin. ovatkin ongelmajätettä. Soini eläinlääkäri vaimoineen sikatilalle. Mattila marjatilalle kotiviiniä tislaamaan, koskapa viinissä ei sellaisenaan ole potkua. Työllistäminen onkin vaikeaa, joten Mattilan marjatilalle vaan nautiskelemaan K-edustajan eläkettä. Simon Elolle löytyikin hommaa, variksien pelättimeksi, Sampo yövuoroon, niin ei veisi lapsilta leipää suusta.

1Äänestä

Kateus on vakava sairaus.

Äänestä
  • Persu jauhaa taas kateusmantraansa.

    Äänestä

Lestadiolaisten siis Sipilän kavereiden lapsilisät saa taviksen kauhistumaan. Loiset, elätit rikastuu, samoin kuin porsitus, vasikointi lisää tilan tuloja. Lapsien teolle yläraja, ei yhteiskunnan tarvitse elättää tollaisia heimoja.

Äänestä
  • "Lapsilisästä ei makseta veroa, ja summa on sama kaikille riippumatta tuloista tai omaisuudesta. Näin määrä kasvaa lapsiluvun mukaan
    Hyvä uutinen: lapsilisän yksinhuoltajakorotus on tänä vuonna 53,30 euroa kuukaudessa
    Ensimmäisestä lapsesta 94,88 euroa / kk
    Toisesta lapsesta 104,84 e
    Kolmannesta lapsesta 133,79 e
    Neljännestä lapsesta 153,24 e
    Viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta 172,69 e"
    Kannattaisiko erota saisi 53,30 vielä lisääkin.

    Äänestä

  • sairasta.siitosta kirjoitti:

    "Lapsilisästä ei makseta veroa, ja summa on sama kaikille riippumatta tuloista tai omaisuudesta. Näin määrä kasvaa lapsiluvun mukaan
    Hyvä uutinen: lapsilisän yksinhuoltajakorotus on tänä vuonna 53,30 euroa kuukaudessa
    Ensimmäisestä lapsesta 94,88 euroa / kk
    Toisesta lapsesta 104,84 e
    Kolmannesta lapsesta 133,79 e
    Neljännestä lapsesta 153,24 e
    Viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta 172,69 e"
    Kannattaisiko erota saisi 53,30 vielä lisääkin.

    Tuo on kyllä älytöntä että maksetaan sitä enemmän mitä suurempi lapsiluku.
    Ensimmäisestä ja toisesta lapsesta voitaisiin maksaa lapsilisää,
    mutta ei enää kolmannesta.
    Matuilla on yleisesti jopa kymmenen lasta. On siinä suomalaisilla maksamista.

    Äänestä

  • rahaton kirjoitti:

    Tuo on kyllä älytöntä että maksetaan sitä enemmän mitä suurempi lapsiluku.
    Ensimmäisestä ja toisesta lapsesta voitaisiin maksaa lapsilisää,
    mutta ei enää kolmannesta.
    Matuilla on yleisesti jopa kymmenen lasta. On siinä suomalaisilla maksamista.

    Vajaat 20,000euroa/kk kyllähän sillä elelee.

    Äänestä

Kokoomus joka niitä hommasi ja edelleenkin Kokoomuksen johto on sitä mieltä että maahan tarvitaan paljon lisää matuja ja siitä on Katainen, Mykkänen ja Orpo monesti puhuneetkin mutta näin vaalien lähestyessä yrittävät Kokoomuksen trollit työntää syyt omista teoistaan toisille puolueille.

Äänestä

Tiesittekö trollit, että Putin nussii lampaita hullun kiilto silmissä?

Äänestä
  • Ehei, sulla on väärää tietoo. Afgaanit ne vuohia nussii. Amerikkalaiset sotilaat ovat kuvanneet ja täällä netissäkin niitä filmejä on nähty.

    Ei pidä syytellä naapurisuurvallan presidenttiä. Tuo on kovaa herjaamista, josta voi tulla muutaman vuoden rapsut.

    Äänestä

Kyllä ne loiset ovat ihan muualla, kuin maatalouden piirissä, mikäs se on kun ei käy töissä ja päivät liirailee kaupungilla ja maksattaa elämisensä verovaroista, minun mielestä se on loinen, ei raskasta työtä tekevä tilallinen, vaikka saa avustuksia, se työmäärä, mikä maataloudessa tehdään on hirveä, ei työtön stadin pummi, osaa edes kuvitella, kuinka paljon maatalossa joutuu työtä tekemään.

Äänestä
  • Kepulainen taas yleistämässä että jokainen maataloustukia nostava tekee muka työtä aamusta iltaan. Tuolle väitteelle nautraa naurismaan aidatkin.

    Äänestä

Kuinkahan noin 15 lapsisen perheen äitikin osallistuu aktiivimalliseen työhön. Avustukset varmaankin saa, kun on työtön työnhakija, asumistuet ja niin edelleennnnnnnnnnnnnnnedlleen...

Äänestä

kauhistus koska Kokoomuksessa ollaan tietoisia että sillon matut lähtisivät maasta niinpä Kokoomuksen ansiosta matut on majoitettu kaupunkien keskustojen hotelleihin täydellä ylläpidolla verovaroilla eikä Kokoomuksessa ole edes aikomuksia luopua nykyisestä käytännöstä jolla on onnistuttu saamaan matut jäämään Suomeen.

Äänestä

Maatilojen aikuiset lapset nauttii työttömyyskorvauksia, osallistuu maatilojen työhön täysipäiväisesti. Poliisitutkinnan paikka, Kelakin on kiinnostunut.

Äänestä
  • 70-luvulla maatilojen perilliset nostivat maatalouslomakorvausta tilan isännän nimiin vaikka makasivat mökkirannassa päivätpitkät käymättä navetassa kertaakaan.

    Äänestä

Maanviljelijöillä on tuosta kokemustakin viime sodan ajoilta, jolloin sotavankeja käytettiin työvoimana.

Äänestä
  • Jyväskylään nykyisin kuuluva Säynätsalon Muuratsalosta karkasi N-liiton sotavangeja. Karkulaiset tapettiin. Taitaa olla joku muistomerkkikin, tuskin kuitenkaan A.Aallon suunnittelema.

    Äänestä

Saisi talon emäntäkin kerrankin suureen tarpeeseensa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastuunkantoon kirjoitti:

Keskustapuolueen vastuu hommaamisistaan pakolaisista on maatilamajoitus. Koskapa maanviljelijät loiset, elätit, nauttii tukiaisa joutilaana kotonaan, niin pakolaisten majoittaminen työllistää mukavasti maanviljelijäperheen. Sipilä jatkaa majoituspäällikön virkaa, kokemusta on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu