Niin se Lidl taas tekee ja pelastaa maailman

"Lidl aikoo vähentää päästöjään myymälöiden omilla jätteillä toimivalla biorekalla"

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e4b1a0ed-b2d1-4f0f-919d-8da96f67dab2

Lidl toimittaa myymälöidensä biojätteet biokaasulaitoksilla, joissa niistä tuotetaan liikennekäytössä hyödynnettävää uusiutuvaa kotimaista energiaa eli biokaasua. Näin syntyvä biokaasu toimii Lidlin tavarankuljetuksia varten käyttöönsä ottamalla nesteytetyllä biokaasulla toimivan rekan – joka toimii käytännössä myymälöiden jätteillä.

Gasumin myyntiyksikön päällikkö Jari Arala kertoo, että biokaasulla kulkevan rekan tankin suuruus on noin 200 kiloa. Tällaisen tankin täyttämiseen tarvitaan noin 2,6 tonnia jätettä. Yhteen jätteenkeräysautoon mahtuu noin kymmenen tonnia jätettä, eli yhdellä jätteenkeräysautollisella saa tankattua noin neljä biokaasurekkaa.

Yhdellä tankillisella rekka voi liikkua jopa Suomen päästä päähän.

– Riippuen ajoprofiilista ja ajoneuvosta sillä pääsee 800 kilometristä jopa 1 500 kilometriin riippuen myös siitä, miten paljon painoa rekassa on, Arala sanoo.

Biokaasun liikennekäytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä jopa 85 prosenttia verrattuna perinteisiin polttoaineisiin. LBG-käyttöisellä rekalla Lidl vähentää päästöjä jopa 193 tonnia vuodessa.

Yksi tonni CO2-päästöjä vastaa noin 7 500 kilometrin ajomatkaa dieselkäyttöisellä farmariautolla, jolla pääsisi esimerkiksi Helsingistä Pariisiin ja takaisin. Lidlin tulevaisuudessa vähentämällä vuosittaisella 193 tonnin päästömäärällä ajaisi dieselkäyttöisellä farmariautolla 1 447 500 kilometriä.
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä vantaallä lidl haluaa kaataa viimeisen puiston vantaanlaaksosta ja rakentaa tavallista suuremman myymälän asukkaitten vastustuksesta huolimat
Alueen puisto kelpaa lidlille mainiosti.

Vantaan kaupungin rosvo johto mukana hankkeessa ja myöhemmin taad oikeudessa.

Äänestä

Meillä Vantaanlaakso ssa lid haluaa raiskata ainoa puiston omientavoteidensa hyydyksi.
Vantaan kaupunki myy tontin ilmaiseksi.

Liikennejärjestelyt maksaa enemmän kuin tonttistasaatu korvaus.
Selliasta mafiaa vantaalla taas

Siis vantaan kaupuki antaa ilmaisen tontin lidl lle.

Äänestä

Jossain Gasumin mainoksessa kerrottiin jonkin kuljetusfirman rekkojen kulkevan kaasulla. Henkilöautoissa on paljon kaasukäyttöisiä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kaasua_Kauppias_Lidl kirjoitti:

"Lidl aikoo vähentää päästöjään myymälöiden omilla jätteillä toimivalla biorekalla"

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e4b1a0ed-b2d1-4f0f-919d-8da96f67dab2

Lidl toimittaa myymälöidensä biojätteet biokaasulaitoksilla, joissa niistä tuotetaan liikennekäytössä hyödynnettävää uusiutuvaa kotimaista energiaa eli biokaasua. Näin syntyvä biokaasu toimii Lidlin tavarankuljetuksia varten käyttöönsä ottamalla nesteytetyllä biokaasulla toimivan rekan – joka toimii käytännössä myymälöiden jätteillä.

Gasumin myyntiyksikön päällikkö Jari Arala kertoo, että biokaasulla kulkevan rekan tankin suuruus on noin 200 kiloa. Tällaisen tankin täyttämiseen tarvitaan noin 2,6 tonnia jätettä. Yhteen jätteenkeräysautoon mahtuu noin kymmenen tonnia jätettä, eli yhdellä jätteenkeräysautollisella saa tankattua noin neljä biokaasurekkaa.

Yhdellä tankillisella rekka voi liikkua jopa Suomen päästä päähän.

– Riippuen ajoprofiilista ja ajoneuvosta sillä pääsee 800 kilometristä jopa 1 500 kilometriin riippuen myös siitä, miten paljon painoa rekassa on, Arala sanoo.

Biokaasun liikennekäytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä jopa 85 prosenttia verrattuna perinteisiin polttoaineisiin. LBG-käyttöisellä rekalla Lidl vähentää päästöjä jopa 193 tonnia vuodessa.

Yksi tonni CO2-päästöjä vastaa noin 7 500 kilometrin ajomatkaa dieselkäyttöisellä farmariautolla, jolla pääsisi esimerkiksi Helsingistä Pariisiin ja takaisin. Lidlin tulevaisuudessa vähentämällä vuosittaisella 193 tonnin päästömäärällä ajaisi dieselkäyttöisellä farmariautolla 1 447 500 kilometriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu