koska Rediin ei ole tullut kaupankäynnin kannalta tarpeeksi suuria asiakasvirtoja. Lähde ylen Uudenmaan uutiset äsken.
Helsingin kauppakeskus Redin yrittäjät vaikeuksissa
jfhte
20351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Pääsulakkeet liian pienet. Eivät kestä suuria virtoja.
Pääkaupunkiseudulla on jo liikaa kauppakeskuksia.
jep ja samaan aikaa viimeisen 15 vuoden aikana asiakaskunta on muuttunut yhä enemmän sellaiseksi, joka vain maleksii ostareilla ostamatta mitään.
Redihän on päivästä nro 1. lähtien leimautunut itäisellä puolella Helsinkiä olevaksi mamujen kauppakeskukseksi. Mamut viihtyvät Redin sokkeloisilla käytävillä mainiosti, niin kuin minareetissa vaeltelisi.
Pitää Redin suunnata mainoskampanjansa radiossa ja paikallislehdissä etupäässä arabiankielellä ja somaliaksi. Sitä kautta uudet helsinkiläiset pakolaisvirrat löytävät Redin asiakkaiksi, ja kauppakeskus pelastuu.
Heikot karsiutuu. Kyllä kauppa käy, jos tuote on hyvä.
Pienituloisten ja alemman keskiluokan ostovoima laskenut kepuporvari Sipilän hallituksen aikana ja nyt se näkyy kauppojen myynnissä ja myös asuntomyynnissä josta eilen saatiin tietoa että viime ja tänä vuonna on aloitettu ja valmistunut noin 65 000 uutta asuntoa joista pääosa jää myymättä koska asuntosijoittajat ovat vähentäneet sijoitusasunto-ostojaan kuluvaa loppuvuotta kohden.
Anttilan ketju, jossa itse asioin useinkin, kaatui ehkä juuriukin siksi, että pienituloisilta leikattiin se viimeinenkin ostovoima.
SDP haluaa elättää ihmisiä kädestä suuhun tukien kanssa hamaan tulevaisuuteen. Sipilän hallitus sen sijaan luo satoja tuhansia uusia työpaikkoja, jolloin ihmiset elättävät itse itsensä.
karkoittavatko kauppakeskuksessa maleksivat matut suomalaiset asiakkaat? Lähettävätkö matut yhteiskunnalta loisimansa rahat kotipuoleen terroristeille Suomeen matkustamista varten? ...Jos näin on, ei ihme ettei yritystoiminta lyö leiville.
Kaiken maailman maleksijat kyllä pelottavat.
Olisikohan maksavien asiakkaiden kannalta ilmapiirissä jotakin ongelmaa?
Eikös ennustus ollutkin jo ennen avaamista, että ainakin puolet yrittäjistä häipyy puolentoista vuoden aikana. Notkujat jäävät sinne lämpimään notkumaan.
>> Heikot karsiutuu. Kyllä kauppa käy, jos tuote on hyvä.
Maailma on täynnänsä erittäin hyviä ja laadukkaita tuotteita´. Mutta kun niitä ei saada myydyksi, ei tuotteen hyvyys auta pennin vertaa.
Suurin osahan tuolla Redissäkin on jonkinlaisia merkkituotekauppiaita, kyllä niitä muualla myydään kohtuu hyvin.
Kauppakeskuksen kauppias ei pysty saamaan niitä tarvittavia asiakasvirtoja Rediin, jos kauppakeskus on yksinkertaisesti väärässä paikassa.
Voisi vaihtaa nimensä Somalisokkeloksi!
Redi ei toimi. Kauppakeskuksen pitää olla selkeä, jota hallitsee pääkerros, tai pääkäytävä ja niiden ympärille rakennetaan liikkeet ja muut. Redi on kaoottinen.
turhake kauppoja aivan liikaa. redissä ei mitään uutta,vain seinät. kävin kerran, ei tarvi mennä toiste.
Ruohokauppa sentään kannattaa =)
Ruoat saan pienestä lähikaupasta ja loput rahat menevät suurin piirtein asumiseen. Ryysyt haen, kun on pakko, Tokmannilta ja kirpparilta. Tietsikan ostin 10 v. sitten pikkuliikkeestä kävelymatkan päästä. Vihonviimeinen vaihtoehto on iso market tai mitä ne hitonmoiset hallit ovat.
Varsinkin avajaispäivänä siellä oli somaliakkoja kaapuineen ja kersoineen siinä määrin, että se maksava, joka silloin siellä oli, ei tule toista kertaa.
Siitäs saivat. Kalliossa asuva viherkommaripunasakki ei periaatteesta osta mitään ylimääräistä sälää koteihinsa, kun ovat olevinaan niin ilmastotietoisia. Köyhät eivät edes tule, koska rahanpuute.
Rikkaat asuu espoossa ja käyvät sellossa sekä ompussa.
Kaapukansa maleksii vain ajankuluksi, ostavat omista kaupoistaan ja itiksestä tarvitsemansa.
Ketä varten redi yleensä piti tehdä, ei ole ostajia, eikä kukaan osta samoja tuotteita monta kertaa.
Liikaa kauppakeskuksia ja liian lähellä toisiaan.