Seuruslelun alku aikoina koitin olla pidättäytyväinen seksin suhteen vaikka mieli teki, en halunnut antaa heti vaikutelmaa nuorelle naiselle että haluan, toki halailtiin, pusuteltiin ja suukoteltiin. Nainen otti sitten ohjat käsiinsä parin kuukauden kohdalla, tultiin treffeiltä, nainen riisui itsensä ja sanoi et tuus tänne ja riisui sitten mutkin ja siinä sitten eka kerta, ajattelin että no nyt. Kyllä nainen otti sen kannan heti että seksiä pitää olla läheisyyden ja hellyyden ohella ja olihan sitä. Parhaimpina viikoina oli viidestikin seksiä vaikka asuttiin erillään ja eri paikkakunnillakin vielä, naisen luona ei ollut rauhaa kun asui opiskeluasunnossa muiden tyttöjen kanssa joten hain aina naisen vanhempieni kotiin ja siellä sitten vietti öitäkin. Pitkän avoliiton aikana sattui kaikkea mutta noin kolmisen vuotta sitten jostakin syystä mitä nainen ei ole kertonut seksi elämä kuoli täysin, nainen ei halunut mua edes lähelleen tai kosketustani saati että olisi ollut seksiä. Nainen kyllä tietää että olen seksuaalinen luonteeltani ja viriili joten olihan paha paikka olla puutteessa. Tauko venyi ja venyi sitten nainen otti asian puheeksi, ensin kysyi onko mulla toinen nainen, olenko käynyt vierasissa, uskollinen olin ollut vielä mutta sanoin et ei näin voi jatkus, mä haluan tuntea sut vierellä ja nauttia seksistä, nainen lupaili muutosta, syytä seksihalujen menemiseen ei tullut. Voisiko olla että vaimokkeella ollut suhde tai seksikumppani, en tiedä mutta tilanne ei ole parantunut, minä haluaisin ainakin pari kertaa kuussa, nainen 1.3 krt vuodessa, siinä sitä epätasapainoa. Seksittömyys on pilannut suhteemme, nyt on paikka miettiä mitä tehdä, jatketaanko "kaveruutta" vai lähteäkö eri teille. Sinänsä erikoista nainen haluaa kyllä olla lähellä ja pusutella, antaa hyväillä itseään myöskin rinnoista mutta housuihin ei ole mitään asiaa, jopa niinkin että kun koitin vähän puoliso kysyi että antoiko luvan koskea sinne se häkellytti. Sanoin että sulla oli aika erilainen kanta alussa johon nainen kylmästi että se oli silloin, ei ole enää haluja.
Suuri epäsuhta
karvaspala
81170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hänellä on toinen. Pitää olla täysurpo jos ei tuota tajua.
No ei välttämättä toista ole,itse seurustelen ja nainen ei ole antanut ikinä käy päälle jos edes ehdottaa.Hänellä oli joku lääkitys jota käytti ennen ja se vienyt halut vuosia sitten et tämmöinenkin pitää ottaa huomioon.
Halujen lähteminen on tuiki tavallista ilman sen kummempia syitä. Kun nainen menettää halunsa mieheen, ne eivät enää palaa. Jos teillä ei ole yhteisiä lapsia, erotkaa ystävällisissä merkeissä.
Voiko olla totta? Tahdon seksiä todella usein ja olen ollut parisuhteissa (3) n. 20 vuotta. Kerran minut on torjuttu ja silloin oli syynä toinen mies, jonka kanssa oli jotain. Itse en ole kieltäytynyt suhteessa koskaan, muuten kyllä.
Lähe nyt jo vetää ja äkkiä tollasesta suhteesta.
Mielenkiintoisia aina nämä "seksi" -aloitukset. Niissä kun ei kerrota halkaistua sanaa itse suhteesta. Toistellaan vain miten seksille on käynyt. Kyse ei kuitenkaan liene vakipanosuhteesta? Vai niinkö sittenkin?
Vaikka (toinen) olisi miten innokas seksin suhteen ja arvostaisi seksiä, kannattaa aina miettiä itse suhdetta. Miten toimii yhteispeli muissa asioissa, onko ylipäätään jotain yhteistä kivaa, iloa, harrastuksia, tekemistä? Millainen yhteinen ja molempien henkilökohtainen ystäväpiiri on? Onko suhde henkisesti tyydyttävä? Jne.
Itse olen vakaasti sitä mieltä, ettei seksihalut kuole noin vain. Ellei sitten suhde alkujaan ole ollut seksipainotteinen, mainitsemani vakipano -tyyppinen ratkaisu. Tosin sekin saattaa olla hyvinkin toimiva ja tyydyttävä, jos molemmat pitävät seksistä - ja etenkin juuri sen saman kumppanin kanssa. Eli ihminen, mies/nainen/muu, ei lopeta seksuaalista kanssakäymistä, seksistä nauttimista vapaaehtoisesti. Syy lopettamiseen on joko siinä ettei nauti seksistä ja/tai ei nauti seksistä ja suhteesta. Mikäli suhteen laatu alkaa häiritä (hyvä fiilis puuttuu, paikalla välinpitämättömyys yms), se vääjäämättä vaikuttaa myös seksielämään.
Onhan tuossa perää, joku syy pitää olla seksin loppumiseen, kaikkeenhan on syy. Mua on aina vituttanut kun muijasta saa kaivaa syyt esiin. Koskaan ei puhu omasta aloitteesta. Kun kyselee ja kyselee niin sain minäkin vastauksen jota muija sitten "korjaili" kun tajusi taas lohkaiseensa jotakin väärää. Muija sanoi suoraan että ei hänen ole pakko nussia mun kanssa kun ei halua. Vastasin että ei olekkaan mutta turha valittaa sitten jos minä käyn vieraissa. Muija ei vihaa seksiä mutta hänen kuten monen muunkin naisen mielestä se on tarpeetonta tässä vaiheesa, tarkoitti suhteemme pituutta.
"Muija ei vihaa seksiä mutta hänen kuten monen muunkin naisen mielestä se on tarpeetonta tässä vaiheesa, tarkoitti suhteemme pituutta."
Noilta noin sanovilta naisilta on jäänyt hiemen se parisuhteen idea tajuamatta. Se ei ole se että molemmat elävät kuten haluavat ja odottavat että se sopii myös sille toiselle. Sen sijaan parisuhteessa pitää elää niin että myös sillä kumppanilla on hyvä olla suhteessa. Ja se edellyttää että kumppanin perustarpeita ei unohdeta, ovat ne sitten kelläkin mitä ovat. Jos toisen hyvinvointi ei enää kiinnosta niin miksi olla parisuhteessa?