Vaarokaa, eräät kansaneudustjat saattavat plaginoida ja itse syyttää.

Kansanedustaja on mm sellainen henkilö, joka edustaa kansaa siten, että he aikansa kuluksi seuraavat myös netissä kirjoitettuja ihmisten mielipiteitä ja poimivat anonyymeistä viesteistä asian, näkökulman ja mielipiteen ja esittävät lukemansa asian, kuin omana mielipiteenäänsä perinteisissä joukkotiedotusvälineissä, kuin myös toisaalla Internetissä.

Minä pidän blogia ja eräs kansanedustaja aikoinaan lakeijoineen kehtasi väittää Helsingin yöelämäässä vahvassa humalassa, että minä olen Plaginoinut kansanedustajan vertaansa vailla olevia / tai olevaa ”nerokasta” tekstiä, jonnekin omiin nimiini. Keskustelua ei tästä syntynyt, vaan asia jäi kansaneudustajan ja hänen kavereidensa syyttelyksi ja minä vain kuuntelin, koska syyttäjäosapuoli kavereineen oli niin humalassa ja aggressiivinenkin, että päätin vaieta.

Minä en ole vieläkään oivaltanut, että minkälaisesta tekstistä on ollut kyse ja missä kansanedustaja on ”tekstinsä” itse julkaissut?

Olen tullut siihen johtopäätökseen, vaikka en vieläkään tiedä mitä ja millaisesta tekstistä on kyse (kuten jo kerroin), että takavuosina toisinaan jumiuduin tänne suomi24.fi kirjoittamaan ajatuksiani tapanimukaan toisinaan täysin anonyymisti ja ollen kirjoitukseen toisinaan tyytyväinen muokattuna siirtänyt tekstin aiheen ideoineen erääseen blogiini. Ilmeisesti tämä kansanedustaja on nähnyt suomi24.fi:ssä tekstiluonnokseni ja on tehnyt samoin kopioimalla omissa nimissään tekstin ajatukseni/ -asiani, vielä ehkä se kansanedustajan versio kirjoituksestani oli noin kirjoitusteknisesti paljon ns. "jalostuneempi," mutta enhän minä häntä siitä syytäkkään, kun en tiedä edes mistä kirjoituksesta oikein oli kyse? :)

Toisaalta en voi ymmärtää mielipuolista syytöstä ja käytöstä, vaikka asia on minulle muuten merkityksetön, sen merkitys nousi vain siksi, että minua syytettiin niin kovaa ja täysin syyttä.

Olen kuitenkin sitä mieltä periaatteelisesti, että anonyymejäkään tekstejä jalostetuin ja paremmin kirjoitettuinakaan ei voi omia, omiin nimiinsä vielä siten, että henkilö haukkuu itse plaginoinniksi sellaisen henkilön joka anonyymisti ensimmäisenä on ensin tuonut kirjoituksella jonkin asian ja näkökulman esiin ja täydellä oikeudella ilmaissut saman asian puumerkein,myöhemmin jossakin muussa paikassa.

Lisäksi minun täytyy sanoa, että kansanedustaja oli sellaisessa mielentilassa, etten voinut asiaa edes suoraan kysyä, enkä tule kysymäänkään, kyllä hänen tehtävänsä on se myös kertoa, jos syytteleekin. Toisaalta pidän kansanedustajan käytöstä törkeänä.

Kansanedustaja voisi ottaa rennommin, ei niitä ennenkään ole äänestetty sen takia, että kaikki 200 olisivat ”suuria ajattelijoita,” vaan kuten virkakin sen kertoo hehän edustavat kansaa parlamentissa, eli eduskunnassamme, kuin myös muualla julkisuudessa.

-vares.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Vares kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu