Minä en. Koen tämän olevan vain välivaihe. Kunhan pääsin jaloilleni irtisanomisen jälkeen tammikuussa 2017. Olen nykyään kansainvälisessä firmassa töissä ja minä olen vain tällainen maalainen. Pienestä kaupungista oleva naine. Englannin kielen taidosta olen saanut negatiivista palutetta ja muutenkin koen olevani hienostolaisten joukossa jotka tienaavat tuplasti. Nämä hienostolaiset eivät myös ymmärrä tavallisten ihmisten arjesta mitään.
Nyt kun olen jotenkuten päässyt jaloileni niin tulisi kahtoa uutta työtä ettei jämähdä. Suomessa ei vain kannattaisi tehdä mitään työtä koska verottaja vie kaiken. Suomessa kallista asua. Viha ja kyynisyys on myös läsnä entistä työnantajaa kohtaa. Kostaa myös ajoin. Olen viemässä asiaa käräjille koska irtisanominen oli laiton. Nykyinen työ ei tunnu miltään. Tuntuu, että sitä osaisi jopa pikku lapset. Työkaverina sellainen päällepäsmäri joka tietää mukamas kaikesta kaiken ja jolle ei viitsi puhua mitään.
Oletteko oikeassa paikassa töissä?
10
281
Vastaukset
- Jujui
Olen myös väliaikaisessa työssä. Vuodenvaihteeseen jos jaksais, niin vois alkaa hakea uutta paikkaa. Osa-aikainen työ olisi riittävä mulle.
- Nurkkapoika
Tunnen tuskanne. Pitäisi saada opinnot loppuun ja ote elämästä minunkin
- JaVitut
No en ole. En ole koskaan ollut, enkä tule olemaan. Eikä mikään edes enää kiinnostakaan.
- ElämäOnAina
Ei kai semmoista työpaikkaa olekaan mikä täyttäisi täydellisesti ihmismielen ajoittain muuttuvat ja rajattomat toiveet?
- työvituttaa
En ole. Itse asiassa harkitsen juuri koeaikapurkua. Tuntuu vaan, ettei voi, kun vastuussa muistakin ihmisistä.
- minäkö1
Töissä paikassa jossa ei kunnon perehdytystä mutta kaikesta kaikki pitäisi tietää. Kaikki myös kiireisiä eikä ketään saa häiritä. Palautetta kyllä osataa antaa jos teet virheen. Antakaa pe*kele sitten kunnon ohjeet jotka on ajantasalla. Kuka voi samaistua?
- ottaapäähän
Kyllä. Ollaankohan samalla työpaikalla töissä?
- Skibidibidibi
Puran työsuhteeni ennen joulua. Kerroin jo pomolle. Tyhjän päälle heittäydyn. JEE! Paras päätös pitkään aikaan. Pois ahdistavasta paska duunista joka rikkoo mielen ja fysiikan.
- kuntoon
mä sain lomautus lapun...ettekö jaksa tehdä... mä reenasin 4-7 kertaa viikos vaik olin duunis...te ootte huonos kunnossa jos ei jaksa työtä ..työ on kevyttä....
- Ah-distus
"Samassa" firmassa minäkin. Tartuin tähän kun edellisessä loppu soppari. Asiantuntijahommia, mutta täysin merkityksetöntä saman toistoa. Työkaverit päsmäröi ja muutama vaikee ihminen joukossa. Vielä vähän aikaa jatkan pakon edessä, mutta nyt jo yöunet mennyttä tämän työn takia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2772885Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771161