Uusi elinaikakerroin leikkaa eläkkeitä
drfu
90877
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Tämä tietää taas lisää ostovoiman laskua ja kauppojen konkursseja.
Verojen nostokierteestä ei taida olla enää poispääsyä, mutta koko hallituksen erottaminen ja maan laittaminen saneeraukseen voisi vielä auttaa. Pian vahinko on jo tapahtunut lopullisesti. Tämä hallitus on historian surkein eikä tunnu tajuavan edes omia tekemisiään.
Kaiken lisäksi keskitytään nostamaan juurikin lähinnä sellaisia veroja, joiden korotus aiheuttaa vastaavasti muiden kulujen nousua.
Palataanko asiaan esim. neljän vuoden kuluttua?
Mamuille pitää saada rahat riittämään. Otetaan eläkeläisiltä, sairailta ja työttömiltä.
Aivan.
Eläkeiän nostoa perusteltiin sillä että eliniät on noussut. Leikkurikin näkyy olevan samaan tarkoitukseen. Ja taitettu indeksi jne. Tässä alkaa tuntea itsensä pieneksi pelinappulaksi isojen poikien leikeissä.
Aivan.
Pelin nimi on Vapaamuurarit jotka vallaneet oikeuslaitosta poliisin ja johtavat hallituspuolueet kok keskusta ja muitakin. Veli nei veljeä tuomitse nykyisellä systemillä heitä ei saa pois yhteiskunnastamme. Taitaa olla kaikkein korkein johtommekin muurari on niitä peräkontti juttu tapaamisiakin. Heillä on ideologia kavaltaa kaikki ja tehdä kansata palvelijoitaan,,
Samasta jutusta tehtiin kirja jo 60v sitten Orwell Eläinten Vallankumous.
Onhan Muurarijärjestö 1600 luvulta asti toiminut tavoitteensa eteen.
Just napsahtelee kohilleen nuo kaikenmaailman leikkaukset ja rokotukset. Nyt nousi elinaikakerroin, ja edellisellä kerralla nostivat eläkeikää 9 kk. Kyllä väliinputoajilla menee tiukaksi, kun samaan ikäluokkaan osuu monta heikennystä. Onneksi on muita puolueita, joita voi äänestää kuin kullituspuolueet.
Juuri samaa mietin äsken.
Suomen johtajat ihan itse haluavat ajaa maan yritykset konkaan leikkamalla ostovoimaa jatkuvasti.
Joka kerta kun työttömien ja duunarien sekä eläkeläisten tuloja leikataan niin samalla tehdään itselle vahinkoa eikä sitä edes haluta ymmärtää.
Asiaa kirjoitat.
Juurikin näin. On mahdotonta löytää enää mitään järkevää pointtia koko touhusta, johan sitä alkaa väkisinkin epäilemään että käskyjä satelee jostain korkeammalta.
Mutta toisaalta, onko edes olemassa yhtäkään tahoa joka hyötyy tällaisesta pelleilystä? Nythän kustaan vähän jokaisen pakkiin, oli rikas tai köyhä.
Ainoa syy voisi olla kapinamielen, epäjärjestyksen ja kansallismielisyyden laskemisen tarkoituksellinen aiheuttaminen.
Uusi elinaikakerroin leikkaa eläkkeitä ja lisää työeläkeyhtiöiden tuottoja. Parhaat veljet käyttävät lisätuototkin kuten parhaaksi katsovat omaksi edukseen.
Eläkeyhtiöiden johtajat ja virkailijat korjaavat potin tästäkin eläkkeenmaksajien rahojen ryöstöstä eli nostavat palkkojaan, eläke-etujaan ja muita työsuhde-etujaan.
Millä perusteella työntekijän syntymävuosi 1957 on valittu eläkeleikkauksen rajapyykiksi?
Jotenkihan siitä istuva hallitus hyötyy, ei muulla ole väliä näissä päätöksissä.
TÖRKEÄÄ IKÄRASISMIA.
Mitäs te äänestitte oikeistohallituksia,kaikki ne miljardit joita olisi tarvittu tämänkin leikkauksen estämiseen on viety yksityisille tileille jo ajat sitten? Olisitte pitäytyneet vain vasemmistohallituksissa ja tätäkään mielenpahennusta ei olisi tullut.
Olkaa onnellisia että sieltä ei tullut sorry kaikki eläkevaranne on tuhlattu pörsseissä,ettekä näin ollen saa enää mitään,työläiset. Syyttäkää nyt itseänne ja älytkää äänestää SDP:tä aina ja Vasemmistoliittoa,ok.
Seuraavalla kerralla kovennuslinja taas jatkuu ja voimistuu vielä,jos äänestyslinja ei muutu,saattepa nähdä.
Kiitos suvakkien riehumisen ja ylimielisyyden, kostoksi kansa äänesti oikeistoa. Että kiitosta vaan omaan pesään paskomisesta.
2005 kun tämä päätös tehtiin se sinun SDP oli juuri tekemässä tämän eläkkeiden laskemisen, joten ei ole Sipilän aikainen tämä homma, kun viitsit ottaa hieman selvää, se siitä demareitten hyvyydestä keskusta demarit,ja kukas silloin olikaan kolmas varmuudelta äkikseltään muista.
Niinhän siinä taisi käydä, tosin itse en kuulu tuohon oikeistodemarien siipeen,olenkin aina sanonut että heidät pitäisi erottaa puolueesta ja pois johtajien palleilta ja saattaa taas oikea työläisajattelu ja heidän asioittensa ja etujensa ajaminen taas voimaan,niin kuin alunperin oli SDP:n idea,viime vuosisadan alussa.
Nämä oikeistodemarit on lähteneet liikaa Kokoomuksen kelkkaan ja jälki on nyt sen mukainen,mutta onneksi meitä on muitakin.
En usko, että jo hyvin nuorena ylipainoiset korkeasta verenpaineesta, diabeteksestä ja kolesterolista elävät isovanhempiaan pidempään. Miten maahanmuuttajat vaikuttavat tulevaan elinikäodotteeseen. Elääkö 8 lapsen ylipainoinen äiti yli 90 vuotta? Kustannuksia niistä tulee jo ennen ns eläkeikää.
Hyvä kommentti.
Suomi on rikkonut euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan säännöksiä ja joutunut tarkkailulistalle mm liian pienistä eläkkeistä. Ei näytä hetkauttavan mitenkään näitä meidän johtajia.
Ja myös liian pienestä sosiaaliturvasta mutta kepuporvari Sipilän hallitus LEIKKAA KOKO AJAN.
Senkun on 8kk pitempään töissä niin saa sen leikatun itselleen. Vai oliko se koko vuosi. Itsellä tuossa parisen vuotta elinaikakerroin otti 23e jos jään juuri oikeana päivänä eläkkeelle. Jos olisin ollut 4kk pitempään, se olisi tullut eläkkeeseen. Mutta en jaksanut enää siellä, joten jäin vain. Eikä tunnu missään. muutenkin käteen tulee 1085, joten eu:n köyhyysraja sopivasti.
rajat ja takki auki politiikka tuhoaa eläkkeiden maksu kyvyn?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ba819ad-7422-4a5c-b9da-3426f337b4af
lol etkö tajua että nuo päättäjät on julkisia pellejä. ensin lupaavat kreikalle miljardi lainat mutta vanhuksien eläkkeestä leikkaa samat rahat.
vituttais jos ois hirveän korkea elinaika kerroin mutta sitten kuoliski äkisti ja olis kituutellu pikku eläkkeellä.
miten sitte, voiko manalassa pyydellä takaisin kala-velkoja?
Manalassa tulee vielä tukalammat paikat,siellä perskarvat palaa joka paikassa ja sielu ei saa koskaan rauhaa ja aikaa rauhoittua,se on yhtää helvetin tuskan huutoa ikuisuudesta ikuisuuteen ja pois et pääse sieltä ikinä.
Helvetin tuli on maailmankaikkeuden pahin paikka jos sinne joudut,joten älä missään nimessä toivo sitä ikinä.
Siellä ei peritä eikä makseta kenenkään velkoja ikinä,siellä vain kärsitään loputtomasti.
TÖRKEÄÄ IKÄRASISMIA kun vedetään eläkeheikennyksen raja 1957 syntyneisiin. PERKELE!
Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu.
Arvopohjamme rakentuu kristillis-sosiaaliselle ajattelulle. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnioitamme ihmisen henkilökohtaista vakaumusta ja näemme kristillisen lähimmäisenrakkauden, ihmisen ja luonnon tasapainon sekä kaiken elämän kunnioittamisen tärkeimpinä ohjenuorina.
Yksilön hyvinvointi ja maamme siunaus on perustunut jo vuosisadan ajan ajatukseen koti, uskonto ja isänmaa. Nämä kolme vahvaa arvoa alkuperäisessä merkityksessään ovat kantaneet meitä suomalaisia läpi murrosten ja vaikeiden aikojen.
Valitettavasti vain nyt nämä hyväksi koetut arvot on heitetty kaiken maailman suvaitsevaisuuksien ja tasa-arvojen alttareille. Me perussuomalaiset emme halua tällaista arvotyhjiötä.
Perussuomalaisten osallistuminen kirkolliseen päätöksentekoon on luonnollista, koska tuemme kansankirkon ihannetta. Kirkko on keskeinen osa suomalaista kulttuuria. Näin ollen perussuomalaisten osallistuminen kirkolliseen päätöksentekoon on luonnollista.
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri
IKÄRASISMIA.
Tämä ei ole mikään uutinen. Lakihan hyväksyttiin jo vuosia sitten. Elinaikakerroin on poliitikkojen loistava keksintö. Eläkkeitä voi joustavasti leikata virkamiespäätöksellä, ilman että poliitikkojen tarvitsee tehdä ikäviä leikkauspäätöksiä.
Elinaikaodote on täysin keinotekoinen arvo. Jokainen tietää, että vaikka eläläkeläisten kuolleisuus lähtee nousuun ja leikkauksen perusteena käytetty elinaikaodote näyttääkin ulioptimistiselta, niin eläkkeitä ei koskaan tulla korottamaan elinaikaodotteen takia.
Vähintä mitä pitäisi tehdä on järjestää jonkinlainen seuranta. Esimerkiksi monenko 1957 syntyneen pitäisi ennusteen mukaan olla elossa 2027. Sitten voitaisiin tarkistaa näyttääkö ennuste osuvan.
Tämä nuijittiin jo vuona 2005 ja siinä oli nokka miehinä Heinäluoma.Vanhanen, kolmatta en nyt muista,siis duunarihallitus Ay liike oli myös näissä kuvioissa.
Milloin tästä on uutisoitu? En ole kuullutkaan asiasta.
Laita linkkiä asiaan, kiitos.
Siinä mielessä SDP on tähän syyllinen, että asiasta päätettiin vuonna 2005, kun valtiovarainministereinä olivat SDP:n Antti Kalliomäki ja Eero Heinäluoma. Hallituksessa olivat Keskusta, SDP ja RKP
Vaalit lähestyy kaikkien syntilistat kaivetaan esille!
Sam, lisäyksenä vielä, että vuoden 2005 eläkeuudistuksen pääarkkitehtina pidetään SDP:n silloista sosiaali- ja terveysministeriä Sinikka Mönkärettä. Sitä samaa Mönkärettä (nyk. Laisaari), joka nimitettiin kesken ministerikautensa palkkiovirkaan RAY:n toimitusjohtajaksi.
Sipilä päätti asiasta ollessaan valtiovarainministeri 2005!
Sipilä oli kapalossa tuolloin!
Vanhasen kepulainen enemmistöporvarihallitus päätti aloituksessa mainitusta asiasta.
Linkki tässä https://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/raportti/-/r/v2
Kepu oli enemmistöasemassa porvarillisen Rkp:n kanssa Vanhasen ekassa hallituksessa joka päätti aloituksessa olevasta elinaikakertoimen huononnuksesta.
Linkki tässä https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhasen_I_hallitus
Vastuuministeri oli demari.
Se ei merkitse mitään koska loppupeleissä kepuporvareilla yhdessä Rkp:n kanssa oli enemmistö eduskunnan äänestyksissä asiasta koska Suomessa one enemmistödemokratia.
Suap ko tästä puhhuu, mutta oottaakohan ne asunnot ensi vuonna maahanmuuttajille. jos olloo asuntonnaa joku isommppii omakotitalloo, nii vaihhtaakko ne päekkää piemppöö taalloon? Näen voes männä, jos aattelloo, että pienennöö tuet elakelläisillä? Ja vaehtanneeko muutennii, jos aattelloo, että yhtäkkinen miljoona laoma maahan muuttoo? Onko kukkoo ajatellu, miten asunnot riittöö siinä vaeheessa? Vaehtokauppoo jos aattelloo, niin uus 90 neliön talo vaehtossa tulijoille 200 neliööseen asuntoon. Jos assuu 200 neliöösessä 2-4 ihmistä, on se eriasia kuin jos siihen ottoo perheen tai kaks, jossa yhteensä 15 ihmistä.
Sinä otat siihen isoon taloosi muutaman perheen ja itse menet pihavajaan asumaan. Näin se menee, jos haluat tarkkaan tietää. Laita sinne vajaan jo itsellesi peti valmiiksi ja jonkunlainen kuivamuonavarasto valmiiksi.
nosto
valtiovarainministereinä olivat SDP:n Antti Kalliomäki ja Eero Heinäluoma. Hallituksessa olivat Keskusta, SDP ja RKP
Eli lehmän kauppoja tehtiin puolin ja toisin.
Vanhasen ensimmäinen hallitus oli voimasuhteiltaan sekä hallituksessa että eduskunnassa porvarienemmistöinen koska Rkp oli kepu porvarillinen apupuolue sekä hallituksessa että eduskunnassa joten päätti porvarillisella enemmistöllään talouspolitiikasta ja myös eläkepolitiikasta tuolloin.
Eli Duunarien etuja ei aja kukaan loppupelissä.
Ei aja ei. Tämä on se karvas totuus joka on nieltävä, ja itse pidettävä puoltaan.
Persutrolli.
Kyllä SDP on suurin syylinen suuri maaliman parantaja joka on haalimassa puoli maalimaa tänne elätetäväksi!
Persutrolli.
Entä sitten näen paskan kaukaa jo ennen kuin se haisee.
Kepuporvari Sipilän hallituksella on ennätys Suomen mamuttamisesta kesältä 2015 jolloin kepu Sipilä, kokoomus Orpo ja persu Soini päästivät Suomeen noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista toisesta turvallisesta EU maa Ruotsista jonne laittomat maahantulijat olisi voitu palauttaa heti Dublinin sopimuksella.
SDP:ssä ne oli ja on nämä oikeistodemarit jotka on ryssineet koko aatteen huolehtimaan vaan suomalaisten hyvivoinnista,muissa maissa on omat hallitukset huolehtikoot omistaan kuin muutkin,ei ole tämän maan asia huolehtia myös heistä.
Muistakaa äänestää oikein. Melkein kaikista päättäjistä tulee hallitukseen
päästyään kokoomuslaisia, joten aika vaikeaa on löytää se oikea ehdokas.
Niin, eli mahdotonta. Äänestämällä ei siis voi vaikuttaa nykypäivänä, se on fakta. Valehtelu, rosvoaminen, omien etujen ajaminen jne. on täysin sallittua toimintaa sillä tasolla.
Kyllä lakien kuuluu koskettaa kaikkia, ja jos ei näin ole niin kaikki alkaa luisumaan päin mäntyä ihmisen perisynnin eli ahneuden takia. Ja nythän tässä on käynyt juuri niin.
nosto
No eikö voisi tuota " päättäjien elinikäkerrointa " laskea reilusti jo välillä vaihteeksi ?
Tätä menoa se kyllä laskee hyvinkin jyrkästi.
vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa kaikki muut puolueet ovat luovuttaneet päätäntä vallan eulle?
Ei aloituksen asiassa enää voi vaikuttaa äänestämällä koska päättämässä aisasta oli jo 2005 tulloinen kepupääministeri Vanhanen porvarienemmistöisellä hallituksellaan yhdessä porvarienemmistöisen eduskunnan kanssa jossa halliituksessa ja eduskunnassa kepun porvarillisena apupuolueena oli Rkp eli Ruotsalainen kansanpuolue.
tottakai voi päättää ja vaikka erota koko eusta jos kansa niin päättää?
Ei kansa muista mitään puheena olevasta asiasta eikä kaikilla ei suinkaan ole nettiä käytössä josta voi tarkistaa kuinka asiat meni aikoinaan ja sehän lämmittää Suomen poliitikoita ja virkamiehiä.
Heh, mikä saa sinut luulemaan että olisimme vieläkin jokin utopistinen demokratia?
Suomihan liittyi euroopan unioniin eli uuteen natsi-saksaan jo aikoja sitten. Luulisi jo vähän hitaammankin ymmärtäneen mistä on kyse, kun kaikki päätökset tehdään kansan tahdon ja vaalilupausten vastaisesti.
Mutta mikä olisi nyt patriootti aikakautena Suomen kohtalo kaikkien liittoutumien ulkopuolella? Se olisi se että oma valuutta olisi kaput,ulkomaalaiset tulisi vain ja ryöstäisi kaiken ja koko maan tai jos ei myy heidän haluamallaan mitättömällä hinnalla,he jättäisi suomalaiset vain kuolemaan omilleen.
Tuolloin täysi omavaraisuus olisi tosiasia selviytymiseen tai kuolema.
Ainoastaan suuret valtiot ja yhdentymät voi pärjätä tulevaisuudessa,Briteille ja muille vastaaville voi käydä köpsästi jos eivät löydä liittolaisia ja pian,britit ei kuitenkaan ole hekään aivan pieni valtio.
Voi v..tu, alkaa menemään jo pikkasen liian härskiksi. Jos nyt keskimääräinen elinikä onkin hieman noussut, ei se poista sitä tosiasiaa että moni kuolee sitä ennen! Kyllä jokainen duunari edelleen ansaitsee eläkkeen VIIMEISTÄÄN jo nykyisen rajapyykin kohdalla. Oikein hakemalla haetaan kapinaa ja muuta sairasta!
Hyvä kommentti.
Aloitusta jakoon. Kiitos.
Mä hommasin hullun paperit jo viisikymppisenä. Nyt olen tienannut viidessätoistavuodessa laskemieni mukaan n. 250000 tonnia eläkettä käteen nyt jo ja jos vaikka nyt heti veivini heittäisin niin enpä jäisi ainakaan netto puolelle kolmestakymmenestä työvuodestani.
Mites sellaiset "hommataan"? Tuollaisten takiako siis ihan oikeasti mielisairaat pakotetaan työelämään, kun ei niitä papereita tipu vaikka yrittäisi "hommailla" vuosikymmeniä?
Älä jauha paskaa.
Trolli.
pitääkö täs ihan porukal lähtöö käymään arkaadian mäjellä vähä "juttelemassa" kun rupeavat vittuilemahan.
kuka lähtöö?
Ei varmaan kannata tuollaista julkisesti uhota, mutta sen lienee voi mainita että tätä menoa se tulee kyllä jonkun tahon toimesta tapahtumaan.
saa kait sinne mennä kylttien kans mennä jutteleen? semmonen 1000 ihmistä
semmonen parisataa kyltinkantajaa kävelee jossa lukee että" eläkkeitä ei lasketa" . saattas herättää kysymyksiä. eläkeläisten eläkkeet ainakin hantiihommissa olleilla tod.pienet jo nyt
Eiköhän juttelut ole juteltu jo aikaa sitten.
Törkeää ikärasismia.
Itse aion hakea Osittain varhennettua elekettä heti eli ensi kesänä,vajauksen täytän tekemällä pari päivää kuukaudessa pimeästi töitä kun se aika koittaa.
Kannattaa muistaa, että nykyinen malli on työmarkkinajärjestöjen 2000-luvun alussa sopima.
Milloin esim. SAK on köyhistä välittänyt. No Riku Aallot vievät heidän rahat vuokrina, mutta muuten....
Mutta sopeutumiseläkkeisiin ei puututa.
Onhan se iso pudotus jos joutuu kansanedustajan
uran jälkeen oikeisiin töihin.On se mielenkiintoista
kun suomeen halutaan työperäistä maahanmuuttoa
mitähän se aikaisempi oli???????
Missä vanhainkodeissa on päättäjien äidit? Käyn kertomassa kuinka paskaa ovat synnyttäneet..