Pitäisikö verotuksen perustua tuotetun CO2 määrään ,eikä niinkuin nyt sama vero ajat sitten 5000km tai 50000km vuodessa. Elikä jos käyttää omaa autoa vähemmän , saa hyödyn heti ja maailma pelastuu.
Polttoaineverotus
Sunnuntaiautoilija
19461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei tietenkään.
Kyseessä on kasvihuonekaasuihin perustuva vero, joten verotus tulisi kohdentaa vesihöyryn määrään, joka sieltä pakoputkesta tulee.
Hiilidioksidilla ei ole mitään merkitystä minkään ilmastoaiheen kanssa, mutta vesihöyryllä on merkittävä vaikutus.
Ei niillä kummallakaan ole merkittävää vaikutusta. Ne arviot perustuu 1800-luvulla keksittyyn harhaoppiin. Silloin ne tieteelliset harhaopit oli voimissaan ja puoskarit kiersi pitkin maita ja mantuja myymässä rohtojaan, joiata osa oli hengenvaasallisia.
1900-luvulla alkoi sitten tiede kehittyä, ja vanhoja oppeja alettiin tieteellisin menettelmin kumota.
Taitaa oppi kasvihuonekaasuista olla lähes ainoa, mitä on jäljellä 1800-luvun opeista. Tiede kumosi sen kuitenkin jo 1930-luvulla mutta ei ilmastotiede vaan ilmeisesti fyysikot.
Nyt sitä 1930-luvun tietoa soveltaa koko maailman teollisuus, mutta ilmastotiede ei sitä sovella vieläkään. Sen takia meillä on ilmastonmuutoshässäkkä, ja ihmisiä yhä enemmän sairastuu ilmastoahdistukseen ja syntyvyys laskee. kun ihmiset ei uskalla tehdö lapsia "hukkuvaan maailmaan jossa myrskyt raivoaa".
Tuollainen kuvitelmahan meille on syötetty tulevaisuudesta. Kuitenkin Taalaksenkin arvio oli, että merenpinta nousee vuosisadan loppuun mennessä 70 senttiä, jos ei mitään tehdä. Siinä pahin ilmastomiehen skenaario hukkuvasta maailmasta.
Ihmiset tietämättömyyttään uskoo mihin sattuu, mutta ei ilmastotieteeseen. Huuhaatietäjät on kaapanneet vallan. Tietämättömät toimittajat ja luonnonsuojelijat esiintyy ilmastoasiantunujoina.
Kyllä vesihöyryllä on todella merkittävä ilmastoa viilentävä vaikutus.
Ja lisäksi muutkin veden faasimuutokset siirtävät tehokkaasti lämpöä maan pinnalta yläilmakehään.
Ei turhaan sanota, että maapallolla on vesitermostaatti.
On siellä hiilidioksidiverokin mukana, mutta aika mielivaltaisesti tuo verotaulukko on roiskittu. Esimerkiksi pahasti saastuttavaa dieseliä verotetaan liian kevyesti.
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/valmisteverotus/valmisteverolajit/nestemaiset_polttoaineet/nestemaisten_polttoaineiden_verotaulukk/
Ja vertailussa huomataan dieselin ylivertaisuus bensiinimoottoriin verrattuna.
Eikä bensiinimoottorin pienhiukkaisia edes mitettu. Miksiköhän?
teknavi.fi/autot/bensa-vai-diesel
Kirjoittelet "nykydieseleistä" ja kaivat sitten webin arkistoista ikivanhoja kieli poskessa väsättyjä juttuja :-D
Aika epätoivoiseksi on mennyt dieselfanaatikkojen selittelyt. Fakta on, että dieselit saastuttavat enemmän kuin bensiinikäyttöiset moottorit. Samasta syystä dieseleille on alettu asettamaan käyttörajoituksia eri puolilla Eurooppaa.
Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että polttoaineet jotka eivät syty kipinästä ovat kelvottomia henkilöautojen polttoaineiksi.
Dieselin ylivoimaa on vaikea kumota valheellisilla väitteillä.
www.talouselama.fi/uutiset/autojen-paastoista-elaa-sitkea-luulo-tm-talviautovertailu-osoitti-sen-totaalisen-vaaraksi/427e40eb-5e64-38a6-9ded-6decb9697ff1
Väitteesi ja kiellot perustuvat samaan hömppään, kuin ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen.
Eli täyttä tuubaa.
Voisitko esitellä niitä "faktoja" joista tunnut olevan niin varma?
Tuossa on muutamia päivastaisia faktoja, joita et kykene kumoamaan millään.
Tässä ihan tutkimusta asiata.
Missä sinun näyttösi väitteesi tueksi viipyy?
www.apu.fi/kysymykset/pienhiukkaspaastot-suorasuihkutus-bensa-vs-diesel
Ja itse tutkimus.
www.aidic.it/aaas08/webpapers/62DiIorio.pdf
Miksipä et keskustelisi asiasta?
Eikö ole argumentteja? Onko ainoa keinosi koittaa poistella sinulle kiusallisia viestejä?
Dieselin demonisointi on täysin vailla perusteita, ja on tehokkaampi ja puhtaampi, kuin paljon pienhiukkasia syytävät pienet ahdetut bensiinimoottorit.
Vielä puuttuu se lupaamasi "fakta". Eikö sellaista löydykään?
Tässä kerrotaan ihan päinvastaista. Eli bensiinimoottoerit työntää reilusti pienhiukkasia, ja niitä halutaan vaan lisää kaduille.
urly piste fi kautta15Za
Ja tuo typpioksidin kanssa kauhistelu on myös vailla perusteita.
Kotona oleva kaasuhella on paljon liikennettä suurempi vaaratekijä, eikä sekään mikään kovin vaarallinen ole.
"Typpidioksidin merkitystä terveysriskinä ei kuitenkaan edes pääkaupunkiseudulla voi nykytietämyksen valossa pitää kovin suurena, erityisesti kun kaasuliesien määrä on pieni ja vähenevä.
Typpidioksidi saattaa voimistaa allergikkojen ja astmaatikkojen reaktioita siitepölyille, mutta on epävarmaa, voivatko Suomen kaupungeissa esiintyvät pitoisuudet aiheuttaa tällaisia oireita."
Kovasti se bensiinimoottori tupruttaa pienhiukkasia.
Jospa ne on niitä parempia vihreitä pienhiukkasia.
www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/autot/2013-11-27/Vähäpäästöiset-bensiinimoottorit-ovat-hiukkaspommeja---tutkimus-3316534.html
No+miksi+et+kommentoi?
Kumoa+vaikka+näitä+tutkimuksia.+(Linkkiä+en+laita,+kun+se+aiheuttaa+vain+poistelua)
Saksalaisen+yliopistotutkimuksen+mukaan+uudet+dieselmoottorilla+varustetut+henkilöautot+ovat+vähiten+haitallisia+ympäristölle.+Toiseksi+paras+vaihtoehto+ovat+bensiinikäyttöiset+autot+ja+huonoin+vaihtoehto+akuilla+varustetut+sähköautot.+Diesel+tuottaa+noin+20-25%+vähemmän+hiilidioksidia+kuin+bensiinimoottori.+Typen+oksidien+määrä+on+uusissa+BMW+moottoreissa+noin+50%+alle+EU+normin.+Kun+testin+katuilmassa+on+80+mikrogrammaa+kuutiometrissä,+tulee+520+d:n+pakoputkesta+alle+30+mikrogrammaa+typenoksideja+kuutiometriä+kohti.+EU+normi+katuilmalle+on+40+mikrogrammaa/m3+ja+työpaikkailmalle+900+mikrogrammaa/m3.+Saksalaisen+keuhkotautien+erikoislääkärin+mukaan+tupakoitsija+saa+keuhkoihinsa+noin+tuhatkertaisen+määrän+typenoksideja+verrattuna+henkilöön,+joka+asuu+pahimmin+saastuneessa+katuilmassa+24/365,+eli+koko+ajan.+Ko+arvostettu+erikoislääkäri+totesi+TV-uutisissa+viime+viikolla+ettei+pidä+katuilman+typenoksidien+haittoja+todellisena+terveysuhkana.
Laita lyhytlinkkiä tekstin osaksi kirjoitettuna tyyliin urly piste fi kautta 1234 niin viestissä ei ole varsinaisia linkkejä mutta väitteet ovat silti tarkistettavissa.
Dieselmoottoreiden pienhiukkaspäästöjen (DEE) haitallisuudesta on ollut keskustelua ja tehty kai tutkimuksiakin. Esimerkiksi vuonna 2017 artikkelissa 10.1186/s12989-017-0213-5 todettiin, että dieselmoottoreiden tuottamat pienhiukkaset nopeuttavat Alzheimerin tautiin kuuluvaa plakinmuodostusta hiirten aivoissa.
Tutkittiinko bensiinimoottoreiden tuottamia pienempiä ja paljon runsaanpia pienhiukkasmääriä lainkaan?
www.aidic.it/aaas08/webpapers/62DiIorio.pdf
Käsittääkseni hiilidioksidia tuotetaan suorassa suhteessa polttoaineen kulutukseen. Eli polttoainevero on jo hiilidioksidi vero.
Näin+se+menee+ja+tässä+hyvä+kirjoitus+kokonaisuudesta.
"Nyt+olisi+korkea+aika+sivistäytyä+ja+ymmärtää+erilaisia+päästöjä.+Nykykeskustelussa+menevät+puurot+ja+vellit+aivan+herttaisen+sekaisin+–+jopa+alan+päättäjilläkin.+Ensinnäkin,+hiilidioksidipäästöt+–+joihin+meikeläinen+eurooppalainen+autoverotus+perustuu+–+on+puhdasta+matematiikkaa.+Dieselin+ja+bensakoneen+ero+CO2+päästöissä+on+suoraan+verrannollinen+kulutukseen.+Samantehoinen+diesel+on+hyötysuhteeltaan+parempi+kuin+otto-prosessin+mukainen+bensakone.+Siksi+dieselin+hiilidioksidipäästöt+ovat+samalla+mekaanisen+työn+teholla+pienemmät.+Kaasumoottori+on+ylivertainen+CO2+päästöjen+suhteen+(noin+-25+%)+johtuen+öljytisleiden+CH2-+ketjujen+rikkaammasta+hiilisisällöstä+verrattuna+maakaasun+(metaanin)+CH4+molekyyleihin.
Typpioksidien+päästöissä+diesel+on+surkea+verrattuna+otto-prosessiin+eli+bensa-+tai+tulppasytytteisiin+kaasumoottoreihin,+koska+dieselissä+kuuma+palamisprosessi+kestää+työtahdissa+lähes+koko+männän+alastuloajan+eli+tarkemmin+koko+ruiskutuksen+ajan.+Näin+pitempiaikainen+kuuma+prosessi+ehtii+hapettaa+ilman+typpeä+enemmän+kuin+otto-prosessi,+jossa+palotilassa+alkuun+tapahtuu+typpeä+hapettavan+kuuman+kannalta+lyhytaikainen+räjähdys+ja+mäntää+alaspainava+työ+saadaan+aikaiseksi+kaasun+laajenemisen+eli+paisunnan+kautta.+Näin+otto-prosessissa+typpi+ei+ehdi+hapettua+kuten+diesel-prosessia.+Muistettakoon,+että+typpioksidit+sellaisenaan+eivät+ole+välitön+terveysriski+vaan+aiheuttavat+pitkällä+aikavälillä+yleistä+maaperän+ja+laivakoneiden+osalta+merien+happamoitumista.+Typpioksidit+voidaan+pelkistää+takaisin+hapeksi+ja+typeksi+erilaisissa+katalysaattoreissa,+joista+ainakin+tämän+päivän+käytännön+tilanteissa+kohtuullisen+hyvin+toimivat+ureaan+eli+pissaan+perustuvat+typpioksidien+pelkistimet.+Kolmas+keskeinen+päästötyyppi+ovat+erittäin+vaaralliset+pienhiukkaset,+jotka+aiheuttavat+syöpää+–+aivan+kuin+raskas+kivipöly+tai+asbestipöly.+Hiukkaspäästöt+ovat+suoraan+verrannollisia+polttoaineen+puhtauteen+–+niin+dieselissä+kuin+bensakoneessakin.+Erityisesti+aromaatit+osana+polttoineen+hiilivetyketjuja+tulevat+pakoputkesta+ulos+palamattomina+ja+ovat+siis+mekaaniselta+vaikutukseltaan+keuhkoille+oikea+vaara.+Pienhiukkaspäästöt+saadaan+kuriin+vain+a)+polttamalla+aidosti+puhdasta+bensaa/dieseliä+sekä+b)+pitämällä+huolta+toimivasta+hiukkasuodattimesta+ja+sen+jälkipolttokyvystä.
Itse+uskon+dieselin+olevan+suvereeni+voimanlähde+vielä+vuosikymmeniä+johtuen+sen+ylivertaisesta+termisestä+hyötysuhteesta.
Jukka+Jaatinen"
"Pitäisikö verotuksen perustua tuotetun CO2 määrään ,eikä niinkuin nyt sama vero ajat sitten 5000km tai 50000km vuodessa."
Täällä halutaan unohtaa verotuksen syy, vähemmän autoilevien yritystukena paljon autoa käyttäville.
Mitään muuta perustetta, verolle ei ole.