Olen aivan sekaisin itseni kanssa..ja miehen kanssa.
Olen nyt rakastanut itseäni vanhempaa miestä useamman vuoden. Tänä aikana hän on tavalla ja toisella jättänyt minut jo kaksi kertaa, mutta palannut aina luokseni. Pitkiä taukoja ei ole välillämme ollut, yhteyttä on pidetty "eroissakin" ja muita kumppaneita ei ole kummallakaan ollut. Hän sanoo ettei tiennyt mitä haluaa tai tuntee..
Nyt hän sanoo, että tietää mitä tahtoo. On kuulemma rakastanut minua aina, mutta on vain ollut jotenkin sekaisin. Hän haluaa kanssani kodin ja kaiken. Hän sanoo tietävänsä, kuinka on minua kohdellut ja on pahoillaan. Hän sanoo, että haluaa minut kokonaan, sillä olen parasta mitä hänen elämässään voisi olla.
Itse en tiedä enää mitä haluan. Olen aivan sekaisin ja mielialani menevät kuin vuoristoradassa. Välillä kaipaan häntä ja välillä vihaan. Selittelen sisälläni että kaikki on ohi ja silti jotenkin odotan häntä luokseni. Olen masentunut ja hermostun herkästi. Kaipaan häntä, mutta kun hän on luonani, haluaisin hänen lähtevän. Sisälläni uskotteleen hänellä olleen muita naisia ja parempi olla ilman minua, että pääsisin hänestä yli.
Olen rakastanut tätä miestä ehdoitta jo pitkään, ja olen ollut valmis tekemään hänen eteensä mitä vain. Hän kaipasi tilaa ja aikaa, ja päätin antaa sitä hänelle niin paljon, kun tarvetta olisi. En tiedä tappoiko se rakkauteni..voiko niin olla?
Mikä minulla on ja mitä teen? Tämä olo on kamala..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse kukin olisi päästään pyörällä tuollaisen tunnerallin jälkeen, joten älä välitä. ; )
Jutelkaa, päättäkää jotakin, ja toteuttakaa sitten yksi askel kerrallaan. Muuttakaa saman katon alle ja testailkaa miltä "arki" maistuu yhdessä elettynä. Siitähän se aina alkaa, se yhteiselo.
Sinua epäilyttää riitätkö miehelle ja riittääkö hän sinulle, kun kerran erossakin on kyetty olemaan. Kun rakastuu pitäisi saada kaikki heti ja tänään eikä mitään nikottelua ja aikalisiä. Mutta rakkaus, jota on jo testattu tuolla tavalla saattaa kyllä osoittautua hyvinkin kestäväksi.
Kuten sanottua, rakkaus on aina riski, ja ei sitä mitään saa jos ei riskejä uskalla ottaa.
: )
Sitä en tuohon viestiin vielä laittanut..mutta me asuimme jossain välissä yhdessä ja mies muutti pois. Siitäkin huolimatta tapailtiin ja oltiin yhdessä. Arkeakin on siis takana. Nyt herra on epäröinyt ja tarvinnut aikaa useamman kuukauden. Välillä hän oli kovasti kuvioissa ja välillä taas piti välimatkaa.
Miksi hän nyt olisi valmis, kun ei ole siihen ollut aikaisemminkaan..? Olen aivan rikki, kun en tiedä mitä tehdä.
Kiitos muuten ihanasta viestistäsi =)
Mies on epäröinyt ja tarvinnut välimatkaa. Ehkäpä siksi, että hän hetken ajatteli jotakuta toista? Tai häneen iski paniikki, että sidot häntä liikaa. Lopulta hän huomasi, että rakastaakin vain sinua. En tiedä kuullostaako tuo liian yksinkertaiselta, mutta kyllä se ihan oikeastikin noin voisi olla...
Kyseessä on "simppeli" ihminen, joten voi se olla ihan yksinkertaistakin. Tähän meidän tilanteeseemme ei ole mahtunut toista naista, sen verran uskallan luottaa.
Minua vain hirvittää mitä minun pitäisi tehdä. Olen aivan sekaisin ajatusteni ja tunteideni kanssa. En tiedä sitten onko tämä pelkoa, ettei suhteesta tule mitään vieläkään. En nimittäin kestä enää sitä, että hän jälleen jättää minut.
En tiedä mitä tehdä...en yhtään..
Erottele ne ongelmat, mitkä liittyvät puhtaasti sinun omaan persoonallisuuteesi, eivät tähän mieheen. Mitä sisäisiä epävarmuudentunteita ja pelkoja heijastat ja projisoit tähän suhteeseen? Ne voivat tulla hyvinkin kaukaa, lapsuuden kokemuksista. Mikä saa sinut riippumaan tällaisessa miehessä, joka tosiasiassa on kykenemätön sitoutumaan? Hän ei anna itseään täysipainoisesti suhteelle, vaan jättää kaiken puolitiehen, hän ei ota sinua kokonaan omakseen, mutta ei päästä vapaaksikaan. Kuitenkaan... et voi muuttaa hänen luonnettaan, hän on se, mikä on.
Minusta tällaisessa viha/rakkaussuhteessa ei todellakaan ole kyse romanttisesta tai aidosta rakastumisesta. Etkö jo itse väsy koko juttuun?
Miksi haluat kokea uudelleen hylättynä olemista?
Ja kertomasi perusteella veikkaisin, ettei teidän suhteestanne tule selvyyttä vieläkään. Ette ole luodut toisillenne! Jos olisitte, ei näitä ongelmia olisi.