Kun Ev.Lut kirkko tarjoaa kirkkoja imaameille niin samaan aikaan

neljä suomalaista pidätetty Malesiassa kristillisen materiaalin levittämisestä

Suomalaiset pidätettiin tiistaina hotellillaan Langkawin lomasaarella sen jälkeen, kun heistä oli valitettu. Silminnäkijät olivat nähneet heidän levittävän materiaalia julkisella paikalla.

Langkawin alueen poliisipäällikkö Mohd Iqbal Ibrahim kertoo lehdelle, että poliisi oli takavarikoinut 336 vihkosta, joissa oli otteita Raamatun teksteistä. Pidätetyiltä oli otettu myös 47 kynää ja kaksi matkalaukkua.
24249
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Moniuskontoisessa Malesiassa halutaan minimoida mahdollisuudet uskonnollisille mellakoille ja uskontojen keskinäiselle vihanpidolle. Siksi siellä on tiukka kielto uskonnolliselle provosoinnille ja käännytystyölle. Omaa uskontoa ei saa tyrkyttää muille.

Marttyyrikompleksista kärsivät kiihkokristityt yrittävät selittää tämän "kristittyjen vainoksi", jota se ei todellakaan ole. Malesia on maantieteellisesti hajanainen, monikansallinen ja moniuskontoinen maa. Muslimien lisäksi siellä on hinduja, buddhalaisia, konfutselaisia ja muiden uskontojen lisäksi myös pieni joukko kristittyjäkin. Tässä mosaiikissa ei sallita etnisten tai uskonnollisten erimielisyyksien eskaloitumista.

Malesiassa on kokemusta esimerkiksi malajien ja kiinalaisten välisistä rotumellakoista 1960/70 -luvuilla joihin kytkeytyi myös uskonnollista kiihkoilua. Viimeinen asia jota Malesia tarvitsee on ulkomaisia idiootteja raapimaan tulitikkuja tulenarkaan uskonnolliseen ja etniseen maastoon.

Naapurissa Singaporessa on aika samanlainen suhtautuminen uskontorauhaan. Tämä on toiminut hyvin myös kiihko-islamistien propagandan vaimentamisessa näissä maissa.

2Äänestä
  • Loppujen lopuksi kaikki on hyvin. meillä evankelisluterilaisilla ei ole mitään hätää eikä ongelmia.
    Autamme, tuemme, ruokimme ja suojelemme kaikkia, jotka eivät ole kantasuomalaisia.
    terveisin piispa-komitea

    1Äänestä

  • Kyllä Jumalan sanaa on oikeus kaikkien kuulla - sinulle tuollainen menettely sopii,. kun omaat vihamielisen asenteen kristinuskoa kohtaan.
    Aina sitä osataan kaikkia rikoksia puolustella juuri noin.

    Äänestä

  • creed0 kirjoitti:

    Kyllä Jumalan sanaa on oikeus kaikkien kuulla - sinulle tuollainen menettely sopii,. kun omaat vihamielisen asenteen kristinuskoa kohtaan.
    Aina sitä osataan kaikkia rikoksia puolustella juuri noin.

    Kyllä koraanin sanaa on oikeus kaikkien kuulla Suomessakin minareetista - sinulle tuollainen islamin vastustaminen sopii kun omaat vihamielisen asenteen islamia kohtaan.

    Äänestä

  • "Marttyyrikompleksista kärsivät kiihkokristityt" Juuri tuollainen leimaava aggressio herättää närää, kun ei laillasi ymmärretä uskonnollisen vakaumuksen ja evankeliumin levittämisen merkitystä.
    ET varmasti olisi typerine vihapuheinesi moittimassa mitään, jos kristittyjä vainottaisiin jossakin ..hmm tekopyhyys paistaa.
    Eli pätemisesi on ihan turhaa.

    Äänestä

  • ismillah kirjoitti:

    Kyllä koraanin sanaa on oikeus kaikkien kuulla Suomessakin minareetista - sinulle tuollainen islamin vastustaminen sopii kun omaat vihamielisen asenteen islamia kohtaan.

    Olipa hoopo kommentti - eihän kukaan ole yrittänyt estää muslimien julistusta. Kompastuit omaan nokkeluuteesi.

    Äänestä

  • creed0 kirjoitti:

    Kyllä Jumalan sanaa on oikeus kaikkien kuulla - sinulle tuollainen menettely sopii,. kun omaat vihamielisen asenteen kristinuskoa kohtaan.
    Aina sitä osataan kaikkia rikoksia puolustella juuri noin.

    En ole koskaan kokenut Jumalan sanan levitystä miksikään "oman uskonnon tyrkyttämiseksi".

    Äänestä

  • Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?

    Äänestä

  • creed0 kirjoitti:

    Olipa hoopo kommentti - eihän kukaan ole yrittänyt estää muslimien julistusta. Kompastuit omaan nokkeluuteesi.

    Kyllä se herättää samanlaista vihaa Suomessa kuin Jeesuksen julistaminen muslimimaassa. Tarinan mukaan kiihkokristityt vangittiin, koska heistä oli tullut valituksia paikalliselta väestöltä.

    1Äänestä

  • pensio kirjoitti:

    En ole koskaan kokenut Jumalan sanan levitystä miksikään "oman uskonnon tyrkyttämiseksi".

    Ota sitten seuraavan kerran Jehovantodistaja kahville kotiisi.

    Äänestä

  • creed0 kirjoitti:

    Kyllä Jumalan sanaa on oikeus kaikkien kuulla - sinulle tuollainen menettely sopii,. kun omaat vihamielisen asenteen kristinuskoa kohtaan.
    Aina sitä osataan kaikkia rikoksia puolustella juuri noin.

    Malesiassa jokaisella on oikeus kuulla minkä tahansa jumalan sanoja jos itse menee niitä kuuntelemaan. Tyrkyttää ei saa. Ei olisi huonompi sääntö Suomeenkaan.

    Malesiassa on moskeijoita, kirkkoja, hindutemppeletä, buddhalaisia pyhättöjä jne. Kukaan ei kiellä menemästä.

    Äänestä

  • tiesivät.seuraukset kirjoitti:

    Kyllä se herättää samanlaista vihaa Suomessa kuin Jeesuksen julistaminen muslimimaassa. Tarinan mukaan kiihkokristityt vangittiin, koska heistä oli tullut valituksia paikalliselta väestöltä.

    "Paikallinen väestö" valitti, koska kristityt kiihkoilijat rikkoivat lakia. Mitään uskontoa ei saa tyrkyttää Malesiassa julkisella paikalla toiselle. Kirkonkelloja voi soittaa kutsuksi tai mullan voi luritella rukouskutsun mutta siinä kaikki.

    Äänestä

  • "Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi" ja "tee toiselle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän." Minkälaisia uskonnollisia konflikteja tämä aiheuttaa?

    Kaikilla on oikeus kuulla Jumalan sanaa ja vastaanottaa evankeliumi. Ja meidän tehtävämme on sitä julistaa. Kyse on kuitenkin heidän sieluistaan ja pelastumisestaan. Mikä voisi olla tärkeämpää?

    Miksiköhän tuolla on tulenarkaa? Luuletko, että hindut ja konfutselaiset rupeavat riehumaan keskenään? Eiköhän todellinen syy ole islam, jonka ympärillä joudutaan hissuttelemaan.

    Äänestä

Kaikenlaiset Malesiat ne saavatkin rikkoa YK:ssa sovittuja perusoikeuksia

Äänestä

Tällä mamutusvauhdilla ei kestä kauaa kun kristinuskon saarnaaminen Suomessa on rikos, insallah!

1Äänestä

Ei nyt oikein selvinnyt, mikä yhteys näillä kahdella asialla on. Ei taida olla yhteyttä?

Äänestä

Miksi kukaan hullu menee moiseen peräreikämaahan? Syyllinen löytyy siis jälleen kerran peilistä.

1Äänestä
  • Kiihkousko tyrehdyttää itsesuojeluvaiston. Tämä on totta niin muslimeilla kuin kristityilläkin.

    2Äänestä

Eiköhän kyseessä olleet helluntailaiset tai jotain lahkolaisia kuitenkin. Ei EV.lut. Jos maan lakien mukaan on uskontonsa tyrkyttäminen kielletty, se on. Malesiassa saa kuitenkaan tunnustaa sitä uskontoa mihin on syntynyt.

2Äänestä
  • Arvaapa onko raikuva islampropaganda minareeteista kielletty Malesiassa??

    Isompaan joukkoon se vaikuttaa ja vaikeampi siitä on kieltäytyä jos ei kulje kuurona.

    1Äänestä

  • No nytpähän näkivät mitä tuollainen jeesustelulla saa aikaan mussulmaani maassa oma vikansa vankeutta´tullee vuosia Ylen uutisten mukaan.

    1Äänestä

  • kaksinaama kirjoitti:

    Arvaapa onko raikuva islampropaganda minareeteista kielletty Malesiassa??

    Isompaan joukkoon se vaikuttaa ja vaikeampi siitä on kieltäytyä jos ei kulje kuurona.

    Moskeijoiden rukouskutsut ja kirkonkellojen soittaminen on Malesiassa sallittu. En tiedä onko budhalaisissa tai hindu-tekemisissä omat kutsuäänensä, mutta nekin ovat sallittuja kun ne tapahtuvat temppelissä.

    Se mikä on kielletty on oman uskonnon tyrkyttäminen toisinuskoville kadulla, torilla tms julkisella paikalla. Kirkkoon, moskeijaan tai temppeliin saa mennä kuuntelemaan saarnaa / liturgiaa tai seremoniaa, kun itse haluaa.

    Takana on pyrkimys estää moniuskontoisen maan uskontorymien keskinäinen kilpailu ja siitä syntyvä vihanpito. Tämä suojaa nimen omaan kristittyjen kaltaisia pieniä uskonnollisia vähemmistöjä. Siksi on kristityiltä todella idioottimaista mennä provosoimaan muslimeja ja hinduja. Lisäksi se on paikallisen lain vastaista.

    1Äänestä

  • Typerykset.toilailee kirjoitti:

    No tuli taas osoitettua todeksi tuo, että kaikenlaisten uskontojen ääriainekset ja eri lahkolaiset ovat täyshulluja.

    1Äänestä

https://www.nykysuomi.com/2018/11/21/talkradio-timo-valtonen-ja-kolme-muuta-kristittya-pidatetty-harjoitettuaan-kristillista-uskoaan-islamilaisessa-malesiassa/

Mika Niikon vaalipäällikkönä toiminut mies oli eräs näistä.

Mutta kyllä tuo pidätys lietsoo uskonnollista eripuraa, täällä. Me passaamme ja paapomme, kannamme ruokaa eteen, kelagoldeja ja rahaa, viihdykettä, asuntoa, huonekaluja, diskoa.
Ja heikäläiset uhkaavat 5 vuoden vaikeudella, jostain kynästä.

Tällaista se tulee olemaan täälläkin, jos islam pääsee valtaan. Ei mitään myönnytyksiä ja moskeijoita!
Pistää vihaksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miten.tyhmiä.papit.ovat kirjoitti:

neljä suomalaista pidätetty Malesiassa kristillisen materiaalin levittämisestä

Suomalaiset pidätettiin tiistaina hotellillaan Langkawin lomasaarella sen jälkeen, kun heistä oli valitettu. Silminnäkijät olivat nähneet heidän levittävän materiaalia julkisella paikalla.

Langkawin alueen poliisipäällikkö Mohd Iqbal Ibrahim kertoo lehdelle, että poliisi oli takavarikoinut 336 vihkosta, joissa oli otteita Raamatun teksteistä. Pidätetyiltä oli otettu myös 47 kynää ja kaksi matkalaukkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu