IS puheenjohtajien tentti 21.11.2018

Demarien Rinne ja kokoomuksen Orpo eivät missään tapauksessa voi olla samassa hallituksessa Halla-ahon kanssa arvopohjan takia.
Eipä tarvitse äänestää kumpaakaan puoluetta, tuli selväksi!
794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa.

Äänestä

Jyvä erottui akanoista heti kun maahanmuutosta oli puhetta. Jussi erottui maamme puolustajaksi yksinään. Muut eivät puolusta omaa kansaa, se tuli selväksi. Se on ollut selvä jo pitkään.

Äänestä
  • Näistä nykypuolueista ei yksinkertaisesti persuja lukuunottamatta ole suomalaisen kulttuurin, kansan, identiteetin, olemassaolon puolustajaksi. He eivät halua sitä tehdä koska ovat myyneet sielunsa osa heistä ehkä jopa saatanallekin, mutta varsinkin globalismille johon liittyy kansojen vaihto. Saatana ainakin hallitsee näitä mokuttajia. He ovat sen vallassa.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Näistä nykypuolueista ei yksinkertaisesti persuja lukuunottamatta ole suomalaisen kulttuurin, kansan, identiteetin, olemassaolon puolustajaksi. He eivät halua sitä tehdä koska ovat myyneet sielunsa osa heistä ehkä jopa saatanallekin, mutta varsinkin globalismille johon liittyy kansojen vaihto. Saatana ainakin hallitsee näitä mokuttajia. He ovat sen vallassa.

    Jussi on tietääkseni ateisti. Hän on poikkeus ateistien joukossa siinä mielessä että puolustaa omaa maatamme, jossa vielä on jollain tasolla kristillisyyttä olemassa, nimikristillisyydenkin muodossa. Suvakkiateistit eivät voi sietää ollenkaan sitä vähäistäkään kristillisyyttä joka maassamme vielä on. Muka suvaitsevaisia ovat, mutta eivät kuitenkaan. Ota heistä selvä.

    Äänestä

Kokoomuksen+Stubbilainen,+vasemmistolais-liberaali+politiikka+on+jo+nyt+joutunut++EU-parlamentissa+täysin+sivuraiteelle.+Tuolla+Orpon+vaalimalla+vieraalla+ja+kummallisella+vasemmistolaisella+arvopolitiikalla+on+EPP-ryhmässä+vain+15%+suuruinen+kannatus.+Paljon+oikeistolaisemmat+aatteet+ovat+EPP-puolueessa+jo+vahvinta+normilinjaa.Kevään+vaalien+jälkeen+EPP:stä+pyydetään+Kokoomusta+etsimään+itselleen+jokin+uusi+emopuolue,.+Todennäköisesti+jostakin+EU-Liberaaleista+tai+vihervasemmiston+suunnalta.

Äänestä

SDP ja Kokoomus huoraa rahasta mitä vaan niihin ei kannata luottaa yhtään.

Äänestä

Orpon ylimielisyys lähinnä naurattaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus.tuli kirjoitti:

Demarien Rinne ja kokoomuksen Orpo eivät missään tapauksessa voi olla samassa hallituksessa Halla-ahon kanssa arvopohjan takia.
Eipä tarvitse äänestää kumpaakaan puoluetta, tuli selväksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu