Joidenkin ateistien mukaan ateisti uskoo, että jumalia ei ole olemassa. Ateisti siis uskoo sen sijaan, että tietäisi sen asian.
Ateismin uuden määritelmän® mukaan ateisti ei pidä mahdollisena luojan olemassaoloa eikä sitä, että hänen olemassaolostaan voitaisiin esittää todisteita. Ateisti ei voi todistaa näitä väitteitään, mutta uskoo niihin lujasti: usko on korvannut tiedon. Kutsun tällaisia ateisteja uskovaisiksi ateisteiksi. Vanhan määritelmän mukaan he ovat positiivisia ateisteja.
Uskontojen kannattajat uskovat kukin omiin jumaliinsa ja yliluonnollisiin asioihin, mutta eivät tiedä sitä, ovatko ne totta vai ei: tai sitten ovat tietävinään, koska omat kokemukset ja havainnot ovat heille henkilökohtainen varma todiste näiden olemassaolosta. Jos heillä on tällaista varmaa tietoa, niin silloinhan heidän ei tarvitse uskoa! Sen sijaan, että he uskovat, he tietävät!
Raamatun profeettojen, Jeesuksen ja apostolien ei tarvinnut uskoa, koska he näkivät omin silmin tai kuulivat omin korvin sen, mitä muiden pitäisi uskoa: Jumalan, enkelin, näiden puheen tai Jeesuksen kuolleista heräämisen jälkeen. He eivät siis olleet uskovia sanan siinä merkityksessä, että heidän olisi täytynyt pitää totena jokin sellainen asia, josta he eivät ole varmoja. Muiden pitää uskoa heidän todistuksensa, joten ne muut ovat uskovia, mutta eivät ne, joiden sanaan ja todistukseen heidän uskonsa perustuu.
On syytä todeta, että sellaisen asian totena pitämisen vaatiminen muilta syntien anteeksisaamisen ja pelastumisen ehtona, jota siitä todistavien ei ole itse tarvinnut ”uskoa”, koska he ovat tienneet sen asian, ei ole ihmisten yhdenvertaista ja tasapuolista kohtelua. Jos Jumala asettaa totena pitämisen ehdoksi syntien anteeksisaamiselle ja iankaikkiselle elämälle, niin hän ei ole oikeamielinen ja oikeudenmukainen, koska kohtelee puolueellisesti ihmisiä. Kumoamme täten väitteet ns. Raamatun Jumalan oikeamielisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.
Ateismin uuden määritelmän® mukaan ateisti ei pidä mahdollisena luojan olemassaoloa eikä sitä, että hänen olemassaolostaan voitaisiin esittää todisteita. Ateisti ei voi todistaa näitä väitteitään, mutta uskoo niihin lujasti: usko on korvannut tiedon. Kutsun tällaisia ateisteja uskovaisiksi ateisteiksi. Vanhan määritelmän mukaan he ovat positiivisia ateisteja.
Uskontojen kannattajat uskovat kukin omiin jumaliinsa ja yliluonnollisiin asioihin, mutta eivät tiedä sitä, ovatko ne totta vai ei: tai sitten ovat tietävinään, koska omat kokemukset ja havainnot ovat heille henkilökohtainen varma todiste näiden olemassaolosta. Jos heillä on tällaista varmaa tietoa, niin silloinhan heidän ei tarvitse uskoa! Sen sijaan, että he uskovat, he tietävät!
Raamatun profeettojen, Jeesuksen ja apostolien ei tarvinnut uskoa, koska he näkivät omin silmin tai kuulivat omin korvin sen, mitä muiden pitäisi uskoa: Jumalan, enkelin, näiden puheen tai Jeesuksen kuolleista heräämisen jälkeen. He eivät siis olleet uskovia sanan siinä merkityksessä, että heidän olisi täytynyt pitää totena jokin sellainen asia, josta he eivät ole varmoja. Muiden pitää uskoa heidän todistuksensa, joten ne muut ovat uskovia, mutta eivät ne, joiden sanaan ja todistukseen heidän uskonsa perustuu.
On syytä todeta, että sellaisen asian totena pitämisen vaatiminen muilta syntien anteeksisaamisen ja pelastumisen ehtona, jota siitä todistavien ei ole itse tarvinnut ”uskoa”, koska he ovat tienneet sen asian, ei ole ihmisten yhdenvertaista ja tasapuolista kohtelua. Jos Jumala asettaa totena pitämisen ehdoksi syntien anteeksisaamiselle ja iankaikkiselle elämälle, niin hän ei ole oikeamielinen ja oikeudenmukainen, koska kohtelee puolueellisesti ihmisiä. Kumoamme täten väitteet ns. Raamatun Jumalan oikeamielisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskon hyödyksi on mainittu syntien anteeksisaaminen ja ikuinen elämä. Totena pitäminen ei voi olla oikeudenmukaisen tuomion mukaan perusteena syntien anteeksisaamiselle ja ikuiselle elämälle. On lisäksi kyseenalaista, että yleistä kuolleiden ylösnousemusta tapahtuu Raamatun ilmoituksen mukaan tai että ihmiset jatkaisivat elämäänsä henkiolentoina ruumiin kuoleman jälkeen ikuisesti tai edes lyhyemmän aikaa. Jos uskon hyötynä pidetään vain kuoleman jälkeiset oletukset, niin uskolle ei löydy kovinkaan järkeviä perusteluja.
Jos uskosta on jotakin muuta hyötyä kuin oletetun ikuisen elämän saaminen, niin se voi olla järkevää. Jos usko johtaa moraalisesti korkeaan käytökseen ja sellaiseen elämänmuutokseen, jossa elämänarvot ja maailmankuva muuttuvat parempaan suuntaan, niin uskosta on hyötyä uskovalle itselleen, hänen läheisilleen ja koko yhteiskunnalle.
Jos usko johtaa moraalisesti tuomittavaan käytökseen, muiden syrjimiseen, sortamiseen, halveksumiseen, pilkkaamiseen, väkivaltaan, haureuteen, uskottomuuteen puolisoa kohtaan, irstauteen, varasteluun, näpistelyyn, anastuksiin, päihteiden väärinkäyttöön, valehtelemiseen, väkivaltaan, murhiin ja muuhun pahaan, niin silloin uskosta on haittaa.
Usko johtaa usein hyvään ja pahaan: ei vain jompaankumpaan. Kristittyjen elämässä usko johtaa näkyvien paheiden poisjäämiseen: uskossa oleva kristitty ei käytä väärin päihteitä ja käyttäytyy ulkoisesti hyvin (ei kiroile, on ystävällinen, jne.). Usko voi johtaa kuitenkin muiden ihmisten väärämieliseen uhkailuun ja pelotteluun helvetin tuomiolla tms., mikä liittyy uskontoon. Se voi johtaa jäsenien eriarvoiseen kohteluun ja syrjintään tai sortamiseen siinä kuin mikä tahansa autoritaarinen uskomusjärjestelmä tai ideologia.
Ateistien kohdalla usko siihen, että luoja ei voi olla olemassa, johtaa usein uskovaisten halveksuntaan, pilkkaamiseen, nimittelyyn, kiusaamiseen, syrjintään, sortoon ja väkivallan tekoihin (etenkin psyykkinen väkivalta). Uskovaisilla ateisteilla on tapana niputtaa kaikki uskovaiset yhteen nippuun ja demonisoida heidät. Ateisti ei tee mitään eroa muslimiterroristin, katolisen inkvisition, uskonpuhdistajien murhien ja nykyään elävien uudestisyntyneiden tai hyvin käyttäytyvien nimeltään kristittyjen ihmisten välillä. Ateistien usko johtaa siten pahuuteen.
Ateistien uskossa on hyvää se, että he kritisoivat joskus myös asiallisesti eri uskontoja ja niiden palvomia jumalia (uskoa näihin jumaliin). On hyvä, että ihmisille osoitetaan faktatiedon tai järkevien perustelujen avulla heidän uskonsa kohdistuvan epätodellisiin olentoihin tai epätosiin väitteisiin. Vaikka esimerkiksi kristinuskosta on hyötyä sen nykyisen korkean moraalin vuoksi, niin samaan lopputulokseen voidaan päästä esimerkiksi deismin tai sellaisen uskonnottomuuden kautta, jossa ei uskota vaan pidetään mahdollisena ja käyttäydytään oikein lähimmäistä kunnioittavalla tavalla (rikollisia on silti oikein rangaista ankarasti).
Mitä järkeä on yleensä uskoa sen sijaan, että pidetään jotakin mahdollisena tai mahdollisesti totena? Mitä etua tai hyötyä uskosta on? Tässä kirjoituksessa tuli käsiteltyä joitakin uskon hyötyjä ja myös haittoja, mutta jos olet rehellinen, niin sama hyöty voidaan saavuttaa ilman uskoa: pitämällä pelkästään mahdollisena niitä asioita, jotka ovat järkeviä ja joihin muut uskovat. Luojan olemassa olon mahdollisena pitäminen on sellainen järkevä asia ja lähes yhtä järkevää on pitää mahdollisena sitä, että luoja ei ole olemassa, vaikka sen oletuksen puolesta ei ole esitetty koskaan yhtä ainoaa todistetta. Luojan olemassa olon puolesta on sen sijaan vain todisteita: mikään ei todista sitä oletusta vastaan.
Sinä niputat ateistit kaikki samaan nippuun vaikka he ovat yksilöitä. Sekava oli sepustuksesi muutenkin. Mikä lie pointti tietänetkö itsekään.
Noinhan aloitusta joutuu kommentoimaan, kun sitä ei ole mahdollista kumota.
En pidä todennäköisenä, että mikään ihmisten väittämä taruolento (jumala, enkeli, tonttu, keiju yms.) olisi olemassa missään muualla kuin juurikin niissä ihmisten itsensä keksimissä taruissa.
Jos tällaisen taruolennon olemassaolo voitaisiin näyttää toteen tieteelliset kriteerit täyttävällä menetelmällä ja tutkimus/koe/yms. voitaisiin toistaa monet kerrat samalla tuloksella, pitäisin sen jälkeen taruolennon/-olentojen olemassaoloa todennäköisenä, vaikka en olisi sellaisia itse nähnytkään. Tällöin kyseessä on tutkittuun tietoon perustuva käsitys.
Sama pätee aivan kaikkeen.
En osaa lentää enkä ymmärrä, miten lentokone pysyy ilmassa. Kiistatta ja todistettavasti lentokoneet kuitenkin lentävät. Siispä minun on helppo lentokoneeseen istuessani pitää todennäköisimpänä sitä vaihtoehtoa, että kone pysyy ilmassa ja matkasta tulee turvallinen. (Ainahan silti on pieni riski, että kone putoaisikin, mutta riskit ovat osa elämää.)
Wikistä: "Usko tarkoittaa uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista."
Wikistä: "Tieto on filosofian tietoteorian perinteisen määritelmän mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus."
Tuo adjektiivi "tosi" tiedon määritelmässä on ilmaus sille, että joku asia/ilmiö/jne. on tieteelliset kriteerit täyttävällä menetelmällä todeksi todistettu = tutkittu tieto (lyhyesti).
Elämäni ateistina ei perustu minkäänlaiseen uskoon. Elämäni perustuu todennäköisyyksiin, jotka taas pohjautuvat tutkittuun tietoon, katso yllä.
Mitkään kuviteltavissa olevat todisteet eivät vakuuta ateistia tässä aiheessa.