Irn. tutkimuksessa kerrotaan verisen ulosteen kertovan ....kaikkea. Pippa kertoi, että kelluva uloste taasen kertoo maksavauriosta ainakin alkavasta, siis katsele, nuuhki. Katsomiseen meidät suomalaiset olemme tottuneet, seuraammehan Kansanedustajien, Hallituksen haastatteluja, lausuntoja, koirien jätöksiä.
Terveydeksi. Tutki ulostettasi, edes silmilläsi.
tuttua.juttua
18182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Rahapulan, aktivimallin 32,50e, ym. leikkauksien myötä valmistan pikaviiniä, konjakkia. Viinisaaviin parinkympin viiniainekset, tupala sokerit ja superhiiva. Kaksi vuorokautta ja 12 tuntia, valmista, Al Dente, parasta parhaimmillaan. Muhukatista tuunattu äyskäri ja käytetyt jugurttipurkin toimivat kattauksen pääosassa, kalaisella Moralla voi poimia sattumat. CO2 leijuu, mutta aamuisin tutkin tuotosta mitä näenkään, Lindström hänhän se siellä, Sitten jo sipil,orpol ihastuttavat kuvillaan, kuvaan. Värikopiot kirjastossa, akvarelli, agryyli, Miranol ulkokäyttöön. Kuvilla hyvä menekki. Kelluu. Näyttely Kikyssä odottaa
Teen kipsi valuja, onko kuvat ilman silmälaseja vai ihan kommandonna.
Miranol ulkokäyttöön kiinnostaisi, maalle, mökille. Ulkolaiset vieraatkin tietäisi missä paskahuussi on.
Jos menee pötsi oikein sekaisin kiljusta, niin ei varmasti killu, mikään vessanpöntön pinnalla.
Jos kököt jää pinnalle kellumaan on kolesterolit kohillaan.
Paljonko on nykyisillä kansaedustajilla työpäiviä jäljellä, viikonloput, joululoma, maalikuun 15 alkaen vaalit , kerkeekö oikaisemaan vääryyden.
50+plus+miinus+2%,+joten+mukavasti+kerkeää+katsoa+vaikka+kattoa.
Jos olet sokea niin joudut maistamaan.
Minun pytyssä oli sannikka,ukkola
olisit siinä kohtaa vetänyt vessan.
On tässä muutakin tekemistä kuin pskoja alkaa tutkimaan. Niitä näkee telkkarissa muutenkin tarpeeksi.
Suomi erottuu rajusti EU:n maataloustuissa – ”Maanviljelijällä oikeus harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa”
Eurostatin julkaisema tilasto maataloustuista EU:ssa.
MAATALOUSTUET
Vihreitä edustava ekonomisti ja kuntavaaliehdokas Mikko Kiesiläinen nostaa Puheenvuoro-blogissaan esiin tuoreen EU-tilaston maataloustuista (tilastokuva ohessa).
– Suomen maataloustuet olivat jälleen kerran ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat suhteessa sektorin tuottamaan arvonlisään. Jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden maksettiin tukia lähes kaksi euroa, Kiesiläinen kirjoittaa.
Kiesiläinen on aiemminkin vaatinut maataloustuen remonttia yhdessä kansanedustaja Antero Vartian (vihr.) kanssa. Lue lisää: ”Maataloustuissa on iso virhe – Miksi ruoka maksaa Suomen kaupoissa niin paljon?”
– Suomen kansallisen tukipolitiikan lähtökohdaksi on otettu maanviljelijän oikeus harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa, Kiesiläinen kirjoittaa.
Kiesiläisen mielestä tämän vuoksi suomalaisilla maanviljelijöillä ei ole ollut tarvetta kehittää toimintaansa muiden eurooppalaisten viljelijöiden tavoin.
– Suomella ei ole enää varaa ylläpitää nykyistä tukijärjestelmää eikä maatalouden nykyinen kannattavuuskriisi ratkea lisäämällä maataloustoiminnan tukia. Kannattamattomille tiloille pitäisi tarjota mahdollisuus lopettaa toimintansa ilman että se johtaa maatalousyrittäjän vararikkoon, Kiesiläinen kirjoittaa.
Kiesiläisen blogi on herättänyt keskustelua mikroviestipalvelu Twitterissä. Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) on Kiesiläisen linjoilla.
– Suomi on maataloustuessa ihan omilla sataluvuillaan. Samalla kun sosiaaliturva ja innovaatiot ovat tiukilla! Vartiainen tviittaa.
Tuet on vääristänyt koko maatalouden, Nalle W on hyvä esimerkki tukien saajista. Työtä tehdään muualla, maataloustuet saadaan, ym. veroväh. Elätit, loiset osaa.
Olen joutunut asuntoremontin vuoksi asumaan kaverini Börjen luona. Hän tietää, että olen alkoholiin menevä ja siksi juottaa minulle iltaisin kossua niin, että sammun. Olen huomannut aamuisin viikon aikana, että kakkani haisee spermalle. Kysyin Börjeltä, mistä se voisi johtua? Hän kertoi sen johtuvan kossusta, kun en ole tottunut siihen, vaan juonnut halpoja viinejä.
Ilmoitin hänelle, että kossun juonti loppuu nyt, ehkä spermanhaju kakassani häipyy eikä pyllyni tule enää niin kipeäksi.
Mikä runsauden sarvi WC-pytty onkaan. Kuvia olen ottanutkin runsaasti, yllätyi yhteläisyyksitä poliitikkojen ja erilaisten Rosanauha tyyppiset kerääjien omaan taskuun. Kuvia siis ja paska kertoo osoitteen.
Ennustajille rahaa kylvetty, tinoja valettu, sammakkoa rääkätty, ahvenan selkäevää, kirkon kivipaasia, pihlamarjoja, piirakan ryppytystä, vesirajaa, siis nämä ainkin ja aina. Totuus löytyykin ihan liki, täydellinen ennustaja jopa tulevaisuudeen. Pikkujoulut sotkivat tutkimuksen aamulla, kun tulikin yskösnäyte, pakenin pysähdyin, joten paluu tulevaisuuteen.
Pytty kertoi tahallaan hävityn hiihdon voittaja oli veikkauksesta saanut voiton norski, sai myöskin lustan ajosta hiihtokiellon, vai juosten.
Minä näin pytyn, mutta se oli Sarasvuon päässä. Pytty oli paskaa täynnä.