Esirukouspyyntö viranomaisten korruption kitkemiselle

Ei-kuitenkaan-Joona

Pyydän esirukousta Jumalalta saamaani tehtävää varten.

Olen jo vuosia ollut korruptoituneen järjestelmän uhri. Jouduin tähän tilanteeseen, koska en suostunut ottamaan pedon merkkiä.
Paljon tuhoa on aiheutettu kuten Helsingin käräjäoikeuden langettamat tuomiot veloista, jotka eivät noudata totuutta vaan valhetta. Minun nimiini on valheellisesti laitettu velkoja, jotka eivät ole minun.

Samaten Helsingin työvoimatoimisto katkaisi mielivaltaisesti työttömyyspäivärahani. Katkaisu perustui valheeseen, että en olisi saapunut sovittuun tapaamiseen. Kyseistä tapaamista ei ollut ilmoitettu minulle. Nyt myöhemmin he ovat kertoneet, että eivät olleetkaan lähettäneet kutsua minulle vaan se on koko ajan ollut heillä vain heidän omissa arkistoissa. Siitä huolimatta he ovat sitä mieltä, että minä tein virheen, kun en saapunut paikalle.

Olen kertaalleen käynyt Helsingin ulosotossa ja Helsingin käräjäoikeudessa selvittelemässä asioita. Molemmilla kerroilla totuus tuli ilmi ja asiat oikaistiin. Jonkun ajan kuluttua sama valhepyöritys taas alkoi. Kirjallisilla selvityspyynnöllä ei ole saatu mitään näkyvää aikaan.

Nyt Jumala kehoittaa minua menemään taas kaiken tämän korruption keskelle henkilökohtaisesti ja tekemään lopun mm. järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka on näiden riivattujen elinehto.

Pahin pelkoni näissä tapaamisissa on se, että pelkään alkavani holtittomasti oksentamaan. Olen näiden selvitysten aikana saanut tietooni, että mihin kaikkeen iljettävyyteen nämä korruptiotuneet virkamiehet ovat syyllistyneet. Nyt on aika tehdä loppun näiden lapsiprostituutiota ja huumerinkiä pyörittävien iljetysten toimista.

Pyydän teitä rukoilemaan kanssani, että Jumala lähettäisi myös muita omia sanansaattajia näiden iljetysten joukkoon.

Abba Isä, Kristuksen nimessä ja Pyhän Hengen virvoittamana rukoilen:
Tulkoon Sinun Valtakuntasi ja tapahtukoon Sinun tahtosi.
Pyydän, että lähettäisit pian enkelisi puhdistamaan maan saastasta, jotta sinun ihmisten ei enää tarvitse tulla murheelliseksi vaan saisivat elää sellaista elämää, johon heidät valmistit eli elämään rakkaudessa ja ilossa.
Tapahtukoon kuitenkin Sinun tahtosi. Jos minunkin on määrä mennä ensi viikolla tapaamaan rienaajiani niin anna minullekin voimaa ja viisautta kohdata nämä paholaisen sätkynuket.
Olethan tehnyt minulle jo selväksi, että nämä kyseiset viranomaiset on jo tuomittu kadotukseen.
AMEN!

5

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rukoilija
    • Portti_on_suljettu

      Aika on tullut lopettaa iljettävät teot! Kiitos Jeesus!

      Nyt synnin mitta on tullut täyteen ja korruptio kitketään juuriaan myöten ja heitetään tuleen. Aamen!

      Osa näistä korruptoituneista ovat alkujaan olleet oikeuden tiellä, mutta tuleet siitä pienestä vallasta ahneiksi ja myyneet itsensä paholaiselle pienen maallisen hyvän tähden.
      Jotkut, kuten ulosotto- ja perintätoimistojen työntekijät ovat myyneet itsensä paholaiselle jo ennen kuin ilmoittautuivat vapaiksi työntekijöiksi loisyhdyskuntiin.

      Aikoinaan minäkin katkeroiduin näiden törkyjen takia, mutta näin näyn, että miten heidän lopulta käy. Näin, kuinka kaikki moraalittomat otukset paloivat liekeissä ja se huuto oli kauhea.
      Sen jälkeen olen tuntenut vain sääliä näitä olioita kohtaan. Katkeruus katosi.
      Valitettavasti he eivät enää ole ihmisiä, eivät edes liskoihmisiä, joista jotkut salaliittoteoreetikot varoittelevat.
      Nämä korruptoituneet viranomaiset eivät enää voi kääntyä ja tehdä parannusta.

      Heitä koskee sama kuin Esauta.

      Heprealaiskirje 12
      14 Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
      15 Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.
      16 Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa.
      17 Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.

      1. Johanneksen kirje 5
      16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan.
      17 Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan.
      18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta.

      Voimia Jumalan pyhille toteuttaa Hänen vanhurskasta tahtoa!
      Siunausta Siskoille ja Veljille!

    • kaatajasetä

      Minä annan esirukouspyynnön Sipilälle, Lindströmille, Terholle, Simolle sekä myöskin näin joulun lähestyessä Petterille.

    • Virsut

      Mene ja tee sinäkin samoin. Ja ota muovikassi mukaan.

    • Puhaltakaa_torviin

      Teille, jotka ette tunne Jumalan palvelijoiden tapaa taistella niin kirjoitan teille seuraavaa:

      Jumalan ihmiset eivät harjoita väkivaltaa vaan menevät joukkona ilmoittamaan tulevaa ja pedon kumartajat tekevät lopun toisistaan.

      Nämä petoa palvelevat tuomarit jättävät paholaisen palvelijat tuomitsematta, mutta tuomitsevat syyttömät Jumalan palvelijat. He tietävät, että kristitty ei joku aamu herätä heitä ase kädessä niin kuin nämä pahan palvelijat. Lepyttelemällä petoa he neuvottelevat itselleen jatkoaikaa, koska tietävät, että heidät on jo tuomittu ikuiseen kadotukseen.

      Raamatussa on kertomus Tuomarien kirjan 7. luvussa, joka kannattaa lukea, että miten Jumala opastaa omiaan taistelemaan vihollista vastaan.

      Tuom. 7
      18 Kun me puhallamme torviin, puhaltakaa tekin torviinne joka puolella leirin ympärillä ja huutakaa: 'Herran ja Gideonin puolesta!'"
      19 Gideon ja hänen oman joukkonsa sata miestä saapuivat leirin reunamille yön keskimmäisen vartiovuoron alkaessa, heti vahdinvaihdon jälkeen. He puhalsivat torviin ja rikkoivat ruukut, jotka heillä oli käsissään.
      20 Silloin muutkin osastot puhalsivat torviin, rikkoivat ruukut, ottivat vasempaan käteensä soihdun ja oikeaan torven ja huusivat: "Herran ja Gideonin miekka!"
      21 Miehet seisoivat paikoillaan leirin ympärillä, mutta kaikki leirissä olijat joutuivat kauhun valtaan ja ryntäilivät sinne tänne pyrkien pakoon.
      22 Kun Gideonin kolmesataa miestä puhalsivat torviinsa, Herra pani midianilaiset käymään ase kädessä toistensa kimppuun. Sotajoukon rippeet pakenivat Bet-Sittaan, Sereran suuntaan, ja aina Tabbatin luona virtaavalle Abel-Meholan purolle saakka.

      Joten, suomalaiset, lähtekäämme Jumalan viesti kädessämme koti pedon armeijaa ja sallikaamme heidän tuhota itsensä ja toisensa.
      Vaikka Jumala itse sotii omiensa puolesta niin meidän on näytettävä, että kunnioitamme Jumalan työtä emmekä vaan makoile laiskoina kotona kädet ristissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      48
      1031
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      847
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      699
    Aihe