Ainakaan minä en ole kuullut Halla-ahosta juuri mitään moneen kuukauteen, muutamaa yksittäistä ohimennen annettua kommenttia lukuunottamatta. Vaalit ovat sentään jo melko lähellä. Luulisi, että Halla-ahokin astuisi pikku hiljaa esiin ja tekisi puoluettaan näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi etenkin nyt, kun erittäin suosittu Haavisto astui persujen perivihollispuolueen puheenjohtajaksi.
Soinilla oli aikoinaan persujohtajana aivan erilainen ote, vaikka en Soinista millään tavalla pidäkään. Puolueensa hän sai kuitenkin huimaan lentoon aikoinaan, ja syy oli epäilemättä Soinin näkyvyys mediassa.
Oliko Halla-aho sittenkään oikea valinta puoluejohtajaksi?
Soinilla oli aikoinaan persujohtajana aivan erilainen ote, vaikka en Soinista millään tavalla pidäkään. Puolueensa hän sai kuitenkin huimaan lentoon aikoinaan, ja syy oli epäilemättä Soinin näkyvyys mediassa.
Oliko Halla-aho sittenkään oikea valinta puoluejohtajaksi?
Vastaukset 17
Vanhimmat
https://www.youtube.com/watch?v=xcuydFVZp0E
Halla-aho oli Oulussa tänään.
Se ei paljoo lohduta jos halla-aho on oulussa, kun olisi hyvä näkyä vähän niinkuin koko valtakunnan mediassa.
Eipä Halla-aho ottanut puheessaan esille GCM-sopimusta?
Ei ole vissiin mennyt naimisiin, eronnut, ei ole homostellut, ei heilut pitkin kaupunkia kännipäissään tai ulkomailla, ei touhunnut seksinukkejen kanssa.. ei ole ehkä ollut sellaista uutiskynnystä ylittävää..
Saihan se Soinikin näkyvyyttä ilman noita juttuja.
Aina te persut keksitte mitä ihmeellisimpiä tapoja syyttää muita milloin mistäkin.
soinia pidetään esillä koska se ärsyttää isänmaallisia ja persuja. Media lopetti soinin haukkumisen heti kun se petti persut.
otto ville kuusinen on soinin esikuva.
Media ei halua antaa Jussille yhtään ylimääräistä julkisuutta, vaalit on sen verran lähellä.
Just näin.
Sebastian Tynkkyselläkin oli järkevä puhe.
Ota se foliohattu pois kaalisi ympäriltä. Pääsee aivotkin tuulettumaan.
Miksi tällainen aloitus?
Pelottaako tulevat vaalit?
PS on voittaja :)
Mikä voittaja persut on? Mitä ne on voittanu?
https://www.kansalainen.fi/jussi-halla-aho-oulussa-pitaa-uskaltaa-tehda-kovaa-politiikkaa-siella-missa-sita-tarvitaan/
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho varoitti puheessaan Oulussa, että Suomeen muuttaa pääasiassa ihmisiä, jotka eivät pitkälläkään aikajänteellä työllisty ja muutu hyvinvointijärjestelmän rahoittajiksi. Hänen mukaansa perussuomalaisilla on tarvittavat työkalut nyt vallitsevan suunnan muuttamiseen, mutta pitää uskaltaa tehdä kovaa politiikkaa siellä, missä sitä tarvitaan, sillä pehmeys väärissä asioissa johtaa erittäin kovaan yhteiskuntaan.
Lämpimikseen höpisii sitä samaa litaniaa.
Ei ole nähty Helsingin yössä toikkaroivan humalassa nuori poikaystävä kainalossa.Ei naistenlehtien palstoilla "pöyristyvän" , eikä "järkyttyneen". Aloittaja haluaisi nostaa Halla-ahon julkisuuteen, mutta kun ei tiedä mistä ottaisi kiinni. Yritä nyt etsiä joku toinen "elämänkumppaniksesi" että et aivan masennu.
Kyllä se näkyvyys johtuu täysin mediasta, kuka nostetaan näkymään. Lukekaa Suomen Uutisia, niin saatte enemmän kuvaa perussuomalaisista. Toki vaalien alla on pakko kaikille jotain näkyvyyttä antaa, muuten siitä tulee vaaliase sellaiselle, jota ei oteta esille mediassa. Uskoisin kuitenkin niin, että vaalit alkavat vasta tammikuussa.
Toisaalta näkyvyys voi myös olla huono asia, jos se tarkoittaa vain kielteisiä asioita jostakin puolueesta. Kuten tuossa joku yläpuolella kirjoittikin, että perussuomalaiset yleensä nostetaan näkymään silloin, kun jotain kielteistä tulee ilmi.
Miksipä se hillotolpaltaan poistuisi? Johan itse sanoi että varapuheenjohtajat (hakkarainen) saa hoitaa asiat suomessa kun herra nautiskelee verorahoja bryselissä.
No edessä on puolueen puolittaminen eduskuntavaaleissa,on siinä hallapersuilla selittämistä!